tag:blogger.com,1999:blog-12413703655692499762024-03-23T12:14:51.707+02:00Cillan kirjablogiCillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.comBlogger294125tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-36202320856693636082017-10-22T21:27:00.000+03:002017-10-22T21:30:39.843+03:00Nora Roberts: KotisatamaAlkuperäinen teos: Inner Harbor (1999) <br>
Gummerus, 2013, pokkari, 316 sivua<br>
suomentanut Titta Leppämäki<br><br>
<center><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgLH1OlYVooE8QmFwVQm9pqPdHvI_s-6LPRoYDFzsxlEyCX_IFJmPtcNUQ1jZ6hLPCS8ngQzyZftk4TH4R_vOILpYJrSXt0KVg22LjLgP2phiK6dCERfxJMWR22MRw3d-mw_zteL-R7Y08/s1600/noraroberts13.jpg" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgLH1OlYVooE8QmFwVQm9pqPdHvI_s-6LPRoYDFzsxlEyCX_IFJmPtcNUQ1jZ6hLPCS8ngQzyZftk4TH4R_vOILpYJrSXt0KVg22LjLgP2phiK6dCERfxJMWR22MRw3d-mw_zteL-R7Y08/s1600/noraroberts13.jpg" data-original-width="290" data-original-height="466" /></a></center>
<br>
<i>Asiat eivät olleet peittyneet yhdessä yössä, Phillip mietti aikuisena. Mutta ne olivat alkaneet muuttua. Hänen vanhempansa olivat saaneet hänet uskomaan itseensä hänestä itsestään huolimatta. Hän oli oppinut vähitellen olemaan ylpeä siitä että pärjäsi koulussa, kykeni oppimaan ja luomaan itsestään uudenlaisen Phillip Quinnin.
</i><br>
(s. 26)
<br><br>
Sain lokakuun alussa päätökseen Nora Robertsin Meritrilogian. Varsinainen trilogia kertoo Quinnin veljeksistä ja naisista, joihin he rakastuvat. Trilogialle on myös jatko-osa, jossa saatetaan päätökseen trilogian aikana vasta kouluikäisen Sethin tarina. <i>Kotisataman</i> aikana rakennettiin venettä ja käytiin vesillä, joten meri oli ainakin mukana tarinassa.
<br><br>
Trilogian kahdessa aiemmassa osassa Quinnin veljessarjan kaksi vanhempaa veljeä on löytänyt elämänsä rakkauden. Tässä trilogian päätösosassa unelmanaistaan tavoittelee nuorin aikuisikään ehtineistä veljistä. Phillip viihtyy kotikaupungissaan Baltimoressa ja menestyy työssään mainosalalla. Hurmuriksikin luonnehdittu mies nauttii kaupungin vilinästä, ihmispaljoudesta, museoista, kahviloista ja ravintoloista. Käydessään lapsuuden kotiseudullaan St. Chrisin rannikkokaupungissa Phillip tutustuu tohtori Sybill Griffiniin. Hämmentävän salaperäinen nainen saa Phillipin pään pyörälle, ja ensimmäistä kertaa hän harkitsee aloilleen asettumista.
<br><br>
Kahdessa aiemmassa osassa on käsitelty kouluikäisen Sethin tapausta. Ennen kuolemaansa veljesten adoptioisä Ray Quinn vannotti poikiaan pitämään huolta Sethistä. Pojan äiti on ottanut yhteyttä veljeksiin ja kiristänyt rahaa heiltä. Taistelu Sethin huoltajuudesta saadaan vihdoin päätökseen.. Avukseen Quinnit saavat yllättäen Sybillin, jolla on läheisempi yhteys Sethiin kuin kukaan heistä saattoi arvata. Sethin ja vanhempien veljiensä tavoin Phillipillä on rankka menneisyys. Kerran hän oli nuorisorikollinen, joka melkein sai jopa surmansa ammuskelussa.
<br><br>
Olen kahden aiemman osan postauksessa kommentoinut päähenkilöitä, kuinka he edustavat hömppäkirjallisuuden vakituisia ihmistyyppejä. Lista saa tällä kertaa jatkoa ainakin Phillipistä. Urallaan menestyvä trendikäs sinkkumies, jolla vaikuttaisi olevan pelimiehen elkeitä. Itsevarmuutta naisten suhteen Philipiltä ei ainakaan puutu. Sen sijaan Sybilliä en äkkiseltään lokeroi hömppäkirjallisuuden vakioihmistyypiksi. Ensisilmäyksellä kovin jäykän oloinen ja ammatillisen asiallisen ulkokuoren alle piiloutuva tohtori on rikkaasta perheestä, mutta kotiolot eivät aina olleet onnelliset. Phillip ja Sybill joutuvat törmäyskurssille luonteidensa eroavaisuuksien takia. Sybillin yhteys Sethiin ja se, että hän aluksi salasi sen, on ongelma, joka parin täytyy selvittää, ennen kuin he voivat jatkaa eteenpäin.
<br><br>
Kirjassa vastataan kysymyksiin, joita aiemmat osat ovat herättäneet. Sethistä on kommentoitu, että hänellä on Ray Quinnin silmät. Sethin ulkonäön takia Rayn huhuttiin pettäneen vaimoaan. Tässä osassa tulee viimeinkin vastaus siihen, miksi Seth muistuttaa niin paljon Rayta. Huomionarvoista on, että aiemmissa osissa on käsitelty päähenkilönä olevan veljen lisäksi muitakin veljiä ehkä enemmän kuin sivuhahmoja yleensä. Tällä kertaa Phillip, huoltajuustaistelu ja Sybillin ja Sethin yhteys tuntuivat saavan kaiken huomion sivuhahmoilta.
<br><br>
<u>Meritrilogia</u><br>
<a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2017/03/nora-roberts-aaltojen-armoilla.html">Aaltojen armoilla</a> (Sea Swept)<br>
<a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2017/06/nora-roberts-nousuvesi.html">Nousuvesi</a> (Rising Tides)<br>
Kotisatama (Inner Harbor)<br>
& lisäosa Sininen lahti (Chesapeake Blue) Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-9064063082848499542017-10-20T23:21:00.000+03:002017-10-20T23:21:38.212+03:00Jessica Brockmole: Kirjeitä saareltaAlkuperäinen teos: Letters from Skye (2013)<br>
Bazar, 2015, kovakantinen, 330 sivua<br>
suomentanut Marja Helanen<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgMuItq9UcHtUXxvRFff40z-ThSuTjSsWCVOeTmQBTHi8fp9zps_MePX7WejT3hn4Zmj0a3DunIunQsru91A495jRN2Iil-CJo9xwBbHYBmfNt2-tA56yH3nyd5sMSHtgvW6yeL1-5XVis/s1600/brockmole.jpg" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgMuItq9UcHtUXxvRFff40z-ThSuTjSsWCVOeTmQBTHi8fp9zps_MePX7WejT3hn4Zmj0a3DunIunQsru91A495jRN2Iil-CJo9xwBbHYBmfNt2-tA56yH3nyd5sMSHtgvW6yeL1-5XVis/s1600/brockmole.jpg" data-original-width="315" data-original-height="525" /></a>
</center><br>
<i>Hyvä neiti Dunn,<br>
En osaa sanoa, kumpi enemmän pani pääni pyörälle – se että sain kuulla</i> Kotkanpesästä <i>kuuluvan “uusimpiin teoksiinne”, vai se, että ylimalkaan sain vastauksen arvostetulta runoilijalta. Teillähän pitää kiirettä runomitan tankkaamisessa tai säkenöivien synonyymien listaamisessa (loistavien, kipunoivien, häikäisevien synonyymien). Minä taas vietän aikani ryöstämällä pankkeja Jesse Jamesin joukkion sekä muiden lainsuojattomien ja lehmipaimenten seurassa.</i><br>
(s. 9)<br><br>
Taas on ollut hiljaisempi ajanjakso blogiin kirjoittamisen osalta. Jessica Brockmolen <i>Kirjeitä saarelta</i> -teoksen luin jo lokakuun alussa, mutta vasta nyt oli aikaa kirjoittaa mietteitä kirjasta tänne blogin puolelle.
<br><br>
Maaliskuu 1912. Nuori runoilija Elspeth Dunn asuu Skyen saarella Skotlannissa. Hän ei ole koskaan poistunut kotisaareltaan, koska pelkää vettä ja veneitä niin paljon, ettei lauttamatkasta mantereen puolelle tule mitään. Yllättäen Elspeth saa ihailijapostia kaukaa Amerikasta asti. Kirjeen on lähettänyt yliopistossa opiskeleva Davey Graham. Ihailijapostista alkaa Elspethin ja Daveyn pitkäaikainen kirjeenvaihto sekä ystävyys, joka kantaa jopa valtameren yli.
<br><br>
Kesäkuu 1940: Toisen maailmansodan aikaan Elspethin tytär Margaret on rakastunut ilmavoimien lentäjään. Tytär ei ymmärrä äitinsä varoittavia sanoja rakkaudesta sodan aikana. Kadulle pudonnut pommi tuhoaa osan Elspethin ja Margaretin kodista. Raunioista paljastuu piilo, joka sisältää vanhoja, Sue-nimiselle naiselle suunnattuja kirjeitä. Elspeth järkyttyy tyttärensä tekemän löydön takia, ja katoaa seuraavana päivänä. Kirjeiden avulla Margaret ryhtyy selvittämään äitinsä menneisyyttä ja olinpaikkaa. Samalla hän saa tietää oman tarinansa, jota Elspeth ei ole suostunut kertomaan.
<br><br>
En muista, olenko koskaan aiemmin lukenut kirjaa, jonka tarina koostuu kirjeistä. Pelkistä kirjeistä koostuva kirja kuulostaa vaikealta ja jopa riskialttiilta. Äkkiseltään mieleen tulee muutama mahdollinen ongelmakohta tämänkaltaisessa romaanissa. Miten juonen eteneminen ja hahmojen välinen vuoropuhelu hoidetaan? Entä jos tarina lässähtää, koska sen kertominen kirjeiden välityksellä ei onnistu samalla tavalla kuin no, voiko sanoa normaalisti? Voivatko hahmot tavata toisensa vai onko heidän pysyttävä pelkän kirjeenvaihdon varassa?
<br><br>
Brockmole onnistuu mielestäni välttämään karikot. Juoni etenee yllättävän vaivattoman tuntuisesti. Elspeth ja Davey ovat tarinan aikana eri maissa, kaukana toisistaan. Yhteisen keskustelunaiheen he löytävät muun muassa kirjallisuudesta. Lopulta he tapaavat toisensa, muutamaankin otteeseen. Tapaamisten sisältö paljastuu tietenkin kirjeistä, joissa he muistelevat yhteisiä hetkiä. Kirjan välittämä rakkaustarina on haikea ja altis mahdollisille häiriötekijöille. Sota-aikaa kun eletään, mistään ei voi olla varma. Entä jos kirjeenvaihdon toinen osapuoli ei koskaan saa kirjettä? Postitettu kirje on voinut kadota, joku voi yrittää estää sen päätymisen oikean henkilön käsiin tai vastaanottajalle on voinut tapahtua jotain ikävää.
<br><br>
Herkän rakkaustarinan lisäksi esiin nousevat Skotlanti ja epävarma sota-aika. Elspethin kotisaarta kuvaillaan kauniilla ja koskettavilla sanoilla. Sota puolestaan näkyy kirjeiden sävyssä. Kirjeet täyttyvät syvästä huolesta toisen hyvinvoinnin ja selviämisen puolesta, toisaalta ilosta ja toivosta. Kahdessa aikatasossa liikkuvassa tarinassa on Elspethin ja Daveyn tarinan lisäksi toinenkin rakkaustarina, joka kertoo Margaretista ja Paulista. Mielestäni heidän tarinansa muistutti enemmänkin Margaretin kasvutarinaa, kun hän yrittää selvittää juuriaan. Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-43972035844310134922017-07-16T19:07:00.001+03:002017-07-16T19:07:42.161+03:00Diana Gabaldon: SudenkorentoAlkuperäinen teos: Dragonfly in Amber (1992)<br>
Gummerus, 2013, pehmeäkantinen, 763 sivua<br>
suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi<br>
Matkantekijä 2. osa
<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg9TJEJXA-61h-ER5evIZnzv3ezY-Q3DqnRFYaKhbtHaiAVuuDwNlLxwqe8gAuW6a4v1xd1FQ-ytXBNLCcFlqZgptnMxi8yvTorykNqPOMOaAlxfh7Eo88v0GglDoqzELUPmIp5XYMT1BU/s1600/dianagabaldon2.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg9TJEJXA-61h-ER5evIZnzv3ezY-Q3DqnRFYaKhbtHaiAVuuDwNlLxwqe8gAuW6a4v1xd1FQ-ytXBNLCcFlqZgptnMxi8yvTorykNqPOMOaAlxfh7Eo88v0GglDoqzELUPmIp5XYMT1BU/s1600/dianagabaldon2.png" data-original-width="348" data-original-height="465" /></a>
</center><br>
<i>
Avasin suuni, mutta hiiskaustakaan ei kuulunut. Suljin suuni ja silmänikin siinä toivossa, että puhekykyni palautuisi, kun näkisin taas nuorten tuhkanharmaat kasvot edessäni. Suo… minun… kertoa… heille… totuus, rukoilin mielessäni tietämättä ollenkaan, kenelle osoitin sanani. Ajattelin Jamieta.<br>
Olin kertonut totuuden kerran aikaisemminkin. Se ei ollut mennyt hyvin.
</i><br>
(s. 65)<br><br>
Ihastuin televisiossa pyörineeseen <i>Outlander</i>-sarjaan, joka pohjautuu Diana Gabaldonin kirjoihin. Sain luettua kirjasarjan ensimmäisen osan viime vuonna samoihin aikoihin, kun televisiosarjan toisen kauden jaksojen esittäminen alkoi. Tarkoituksenani oli lukea kirjasarjan toinen osa heti ensimmäisen osan perään, jotta voisin helposti verrata kirjaa ja televisiosarjaa keskenään. <i>Sudenkorennon</i> lukeminen viime kesän aikana jäi, ja kirja sai odottaa vuoroaan peräti vuoden verran. Onneksi oli aikaa syventyä siihen kaikessa rauhassa.
<br><br>
Kirjan alussa eletään vuotta 1968. Claire Randall palaa kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen Skotlantiin. Ennen paluuta hän on asunut Bostonissa, Amerikassa, miehensä Frankin ja tyttärensä Briannan kanssa. Skotlannissa äiti ja tytär tapaavat historiantutkija Roger Wakefieldin. Clairelle Roger on entuudestaan tuttu, sillä he tapasivat toisensa edesmenneen pastori Wakefieldin luona ennen Clairen aikamatkaa, jolloin Roger oli vielä lapsi. Claire pyytää Rogerin apua tärkeässä asiassa. Hänen on saatava tietää, miten Jamielle kävi Cullodenin verisessä taistelussa. Samalla Clairen täytyy tehdä ratkaisunsa, kuinka kertoa Briannalle tämän oikeasta isästä.
<br><br>
1960-luvulta tarina siirtyy 1700-luvulle Clairen muisteluiden mukana. Claire ja Jamie saapuvat Ranskaan, jossa eräs Jamien sukulainen toimii viinikauppiaana. Pariskunta lyöttäytyy paikalliseen seuraelämään ja aina kuninkaan hoviin asti selvittääkseen Skotlannin kruunua tavoittelevan prinssi Kaarle Stuartin aikeet. Claire tietää, kuinka jakobiittikapinassa ja Cullodenin taistelussa lopulta käy, joten yhdessä Jamien kanssa he päättävät estää prinssiä ryhtymästä sotaan. Elämä Ranskassa on seurapiirikutsujen täyteistä, mutta myös vaarallista aikaa. Heti saavuttuaan Claire ja Jamie saavat vihamiehekseen Saint Germainin kreivin, ja tästä vastoinkäymiset vasta alkavat.
<br><br>
Clairen ja Jamien yläluokkainen elämä Ranskassa oli mielenkiintoista vaihtelua Skotlannin ylämaille. Vastaan tulee oikeita historian henkilöitä, kuten Skotlannin kruunua tavoitellut prinssi Kaarle, Ranskaa hallinnut Ludvig XV ja hänen rakastajattarensa madame Nesle de la Tourelle. Hienojen illalliskutsujen täyteiseen seurapiirielämään liittyy juonittelua ja hovijuoruja, joiden vuoksi Clairen ja Jamien on edettävä varovasti pyrkimyksissään. Vastapainona kutsuille Claire käy paikallisessa sairaalassa auttamassa nunnia potilaiden hoidossa ja ystävystyy samalla sairaalaa johtavan Hildegarden kanssa. Claire saa liittolaisen myös mestari Raymondista, rohdoskauppiaasta, jonka huhutaan liikkuvan kabbalistien, okkultistien ja kenties jopa noitien seurassa.
<br><br>
Juonen edetessä Claire ja Jamie palaavat Skotlantiin. Vaikka Ranskassa vietetty aika tarjosi vaihtelua, oli Skotlannista kertova osuus koskettavin ja kirjan parasta antia. Viehätyin jo ensimmäistä osaa lukiessa runsaasta miljöön kuvailusta, eikä tilanne muuttunut Sudenkorennon kohdalla. Ylipäätänsä historiallisesta Skotlannista annetaan kaunis kuva, jonka lumoukseen on helppo uppoutua. Tarina soljuu jälleen sujuvasti ja luontevasti eteenpäin, vaikka itse tapahtumat eivät aina niin rauhallisia olisikaan. Nimittäin Skotlannin puolella ollaankin jo ihan tositoimissa. Illalliskutsujen juonittelut vaihtuvat varustautumiseen ja sotastrategioiden laatimiseen.
<br><br>
<i><a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/06/diana-gabaldon-muukalainen.html">Muukalaisen</a></i> bloggauksessa kirjoitin siitä, kuinka minun oli vaikea suhtautua kirjaan, koska olin ensin nähnyt <i>Outlander</i>-sarjan ja ihastunut siihen. Sudenkorentoa lukiessa televisiosarjan toisesta kaudesta oli kulunut sen verran aikaa, etteivät sen käänteet olleet enää niin hyvin muistissa. Pystyin helposti jättämään turhan vertailemisen väliin, jolloin kirjan tarina tempaisi mukaansa. Kirja myös lisäsi historiantuntemusta lääketieteen menetelmien ja jakobiittikapinan osalta.
<br><br>
<u>Matkantekijä-sarja:</u><br>
<a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/06/diana-gabaldon-muukalainen.html">Muukalainen</a> (Outlander 1991)<br>
Sudenkorento (Dragonfly in Amber 1992)<br>
Matkantekijä (Voyager 1993)<br>
Syysrummut (The Drums of Autumn 1996)<br>
Tuliristi (The Fiery Cross 2001)<br>
Lumen ja tuhkan maa (A Breath of Snow and Ashes 2005)<br>
Luiden kaiku (An Echo in the Bone 2009)<br>
Sydänverelläni kirjoitettu (Written in My Own Heart's Blood 2014)Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-34625934545221015442017-07-10T19:40:00.000+03:002017-07-10T19:40:20.052+03:00L. M. Montgomery: Hedelmätarhan KilmenyAlkuperäinen teos: Kilmeny of the Orchard (1910) <br>
Minerva Kustannus, 2012, kovakantinen, 191 sivua<br>
suomentanut Sisko Ylimartimo<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh2NK5_03Lejc6v_di6MfwtpjIen9huTWvvlDvpZkSEiZHxiDbHbWyft-Q2K5tDKlerwQy9LQfEHleuPFfJLEJmXRNZ9gtBWQvi1JWy2h5j2vHs2luM2aWVk3lOlDt4vj86nH296g6jLNs/s1600/montgomery12.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh2NK5_03Lejc6v_di6MfwtpjIen9huTWvvlDvpZkSEiZHxiDbHbWyft-Q2K5tDKlerwQy9LQfEHleuPFfJLEJmXRNZ9gtBWQvi1JWy2h5j2vHs2luM2aWVk3lOlDt4vj86nH296g6jLNs/s1600/montgomery12.png" data-original-width="301" data-original-height="407" /></a>
</center>
<br>
<i>Hän nousi ja asteli pitkää valkoista käytävää mahdollisimman hitaasti ja äänettömästi, sillä hän ei todellakaan toivonut keskeyttävänsä viulistia. Kun hän saapui puutarhassa olevalle aukiolle, hän pysähtyi äkkiä uudestaan niin hämmästyneenä ja lumoutuneena, että hänestä tuntui, että hänen täytyi varmasti nähdä unta.
</i><br>
(s. 48)
<br><br>
Olen aiemmin lukenut L. M. Montgomeryn tyttökirjoja, lähinnä Anna- ja Runotyttö -sarjoja. Tyttökirjojen lisäksi Montgomeryltä on ilmestynyt aikuisille suunnattuja teoksia, joita on ilmeisesti ruvettu suomentamaan vasta 2000-luvun puolella. Haastoin itseni lukemaan ne Montgomeryn kirjat, joita en ole ennestään lukenut. Haaste alkoi <i>Marigoldin lumotusta maailmasta</i>, tällä kertaa vuorossa oli <i>Hedelmätarhan Kilmeny</i>.
<br><br>
Queenslean collegesta vastavalmistunut Eric Marshall lähtee syrjäiseen Lindsayn kylään Prinssi Edwardin saarelle. Hän tuuraa kyläkoulun opettajana toiminutta ystäväänsä, jonka täytyy huonon terveydentilansa vuoksi matkustaa välillä pois saarelta. Opettajana toimiminen on Ericille vain keino auttaa ystävää. Hänen tulevaisuudensuunnitelmansa siintävät kaupallisen alan parissa. Lindsayn kylässä Eric asuu vanhan Williamsonin pariskunnan luona. Heiltä hän saa kuulla taustatietoa niin kylän historiasta kuin sen asukkaista.
<br><br>
Eräänä päivänä Eric päätyy kävelyretkellään vanhaan hedelmätarhaan. Siellä hän kuulee kaunista viulunsoittoa. Itse viulunsoittaja on kaunein tyttö, jonka Eric on koskaan tavannut. Huomattuaan kuuntelijansa tyttö säikähtää ja pakenee juosten paikalta. Ericiä luonnollisesti hämmästyttää moinen. Rouva Williamsonilta hän saa kuulla tavanneensa Kilmeny Gordonin. Kauniilla Kilmenyllä on traaginen elämäntarina. Hän ei kykene puhumaan. Lisäksi hän ei ole tavannut muita ihmisiä vuosiin, sillä hän on elänyt tätinsä ja setänsä luona syrjässä muista kyläläisistä.
<br><br>
Kirjan tapahtumien ja miljöön kuvailu ovat kaikin puolin hyvin montgomerymaisia. Kirjan maailmassa eletään pikkukylän rauhallista arkea, jossa kaikki tietävät toisensa ja siten myös heidät, jotka eivät näyttäydy ihmisten ilmoilla. Mikä voisikaan olla parempi paikka ensikohtaamiselle kuin vehreän kaunis puutarha, jonne kulkija päätyy kuin sattumalta, jos ei tiedä kyseistä paikkaa. Lukiessa tuntui siltä, että maisemat olivat hyvällä tavalla jo entuudestaan tuttuja Montgomeryn muiden teosten pohjalta. Kirjan loppuun sijoitetusta kääntäjän puheenvuorosta selviää, että Anna-kirjoista tuttu Rakastavaisten polku toimi esikuvana tielle, jota pitkin kirjailija kuvitteli Ericin astelevan hedelmätarhaan.
<br><br>
Kilmenyn tarina julkaistiin alun perin jatkokertomuksena <i>Housekeeper</i>-lehdessä vuosina 1908–1909. Kertomuksen nimenä oli silloin <i>Una of the Garden</i>. Montgomery muokkasi kertomuksen romaaniksi kustantajan toiveesta. Tarinaan tehtiin joitakin muutoksia erityisesti nimien osalta. Unasta tuli Kilmeny, ja Stillwaterin sijasta kylä sai nimen Lindsay. Montgomery tarkoitti tarinan psykologiseksi kertomukseksi. Kirjan psykologinen puoli kannattanee ottaa vastaan kirjoitusajankohtaa ajatellen. Nykyajan lukijasta tuonaikaiset käsitykset ovat vanhanaikaisia ja jopa naiiveja.
<br><br>
Tarinan aikana päähenkilöiden ulkonäkö ja muut ominaisuudet saavat huomiota osakseen. Eric esitetään hyvinkin täydellisenoloisena hahmona. Hän on varakkaasta perheestä, hyvännäköinen, älykäs ja charmiakin löytyy. Kilmenyn kauneus saisi kenet tahansa huokaamaan kateudesta. Hänen kauneuttaan myös ihmetellään useaan otteeseen. Pitkälti ulkonäköön keskittyvän kuvauksen perusteella tarina jää ohueksi. Jotain tuttua Montgomerylle ominaista ja koskettavaa, kuten luontokuvaus ja verkkainen elämänmeno, oli havaittavissa, mutta muuten tarina jää tosiaan ohueksi.
Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-18447463984524789832017-07-02T23:13:00.000+03:002017-07-02T23:13:28.902+03:00Barbara Taylor Bradford: Cavendon Hall – Uuden ajan portaillaAlkuperäinen teos: Cavendon Hall (2014) <br>
HarperCollins Nordic, 2015, kovakantinen, 448 sivua<br>
suomentanut Eeva Koskimies<br><br>
<center><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhtbJUrrcfKColadXnGu0ClecK_39qPP8uFWSJppwKCGCWaGmm8ZB9Q5uANAF3bfwFhWie9w0v0a_K8LC178nU2vvza8KlSfKLZiC2KcsngJbFOvX8SuTmZAXsrg9-8L1hhOuh-doJ6a9c/s1600/bradford.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhtbJUrrcfKColadXnGu0ClecK_39qPP8uFWSJppwKCGCWaGmm8ZB9Q5uANAF3bfwFhWie9w0v0a_K8LC178nU2vvza8KlSfKLZiC2KcsngJbFOvX8SuTmZAXsrg9-8L1hhOuh-doJ6a9c/s1600/bradford.png" data-original-width="325" data-original-height="434" /></a></center>
<br>
<i>Genevra oli hetken hiljaa. Hän vilkaisi Cecilyä uteliaana ja kohotti sitten katseensa heidän yläpuolellaan kohoavaan Cavendon Halliin, jonka monet ikkunat loistivat toukokuisen aamun kirkkaassa auringonpaisteessa kuin kiillotettu marmori. Koko talo näytti loistavan ja hohtavan.<br>
Genevra tiesi, että se oli vain auringonpaisteen luoma illuusio. Mutta Cavendon Hallilla oli ihan oma erikoinen auransa. Hän oli aina tuntenut sen. Hän seisoi hetken täysin hiljaa ja liikkumatta paikallaan, uppoutuen ajatuksiinsa ja tuijottaen kartanoa. Hänellä oli lahja, näkemisen lahja. Ja nyt hän näki tulevaisuuteen.
</i><br>
(s. 19)
<br><br>
Olikohan se Adlibriksen sivuilla vai missä, kun tänä keväänä ensimmäinen kerran törmäsin Barbara Taylor Bradfordin Cavendon Hall -kirjasarjaan. Esittelytekstin perusteella sarjan ensimmäinen osa vaikutti mielenkiintoiselta, joten päätin tutustua sarjaan. Hieman huvitti, että Bradfordin mainostetaan olevan kaikkien aikojen myydyimpiä kirjailijoita. Hänen kirjojaan on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta ja käännettykin yli 40:lle kielelle. En ollut koskaan aiemmin kuullut koko kirjailijasta.
<br><br>
Englannin Yorkshiressa sijaitseva Cavendon Hall on kaunis sukukartano, joka on kuulunut vuosisatojen ajan aateliselle Inghamin perheelle. Lähes yhtä kauan perheen palveluksessa on ollut Swannin suku. Nämä kaksi perhettä on elänyt yhdessä jakaen toistensa ilot ja surut sekä salaisuudet ja skandaalit. Seesteisen ajan jälkeen kumpaakin perhettä odottaa epävarma tulevaisuus. Eräs Inghamin perheen tyttäristä joutuu väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Myöhemmin tapahtuu lisää kamalia tekoja. Kenellä on jotain Inghamin perhettä vastaan? Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa kotikylän miehet joutuvat tekemään osuutensa maansa hyväksi. Myös Inghamin ja Swannin perheenjäseniä lähtee sotaan. Menneisyyden salaisuudet nousevat pintaan rankkojen vuosien aikana.
<br><br>
Lähtöasetelma Cavendon Hallin tarinassa on kutkuttava. Inghamin perhe elää lähes idyllistä elämää sukukartanossa kauniissa ympäristössä. Heillä on ympärillään uskollinen palveluskunta, ja erityisesti kauan palveluksessa ollut Swannin suku tekisi mitä tahansa isäntäperheensä puolesta. Idyllinen elämä pirstaloituu ihan yhtäkkiä, kun Inghamien toiseksi vanhin tytär, Daphne, joutuu väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Yhtäkkiä epäilyksen varjo leviää perheen ylle. Sitä on kuvitellut voivansa luottaa ympärillään oleviin ihmisiin, mutta kehen enää loppujen lopuksi voi luottaa? Tapahtumien edetessä myös Swannin perheen vankkumaton tuki isäntiään kohti horjuu. Swannin perheen matriarkka Charlotte varoittaa nuorta Cecilyä Inghamin perheen miehistä, jotka eivät pysty vastustamaan Swannin naisia.
<br><br>
Tapahtumien edetessä voi huomata maailmaan muuttumisen. Kirjan ensimmäisessä luvussa eletään huoletonta toukokuuta vuonna 1913. Kartanossa järjestetään kesän aikana hienot tanssiaiset, jonne kutsutaan paljon vieraita. Taustalla kuiskutellaan Euroopan tapahtumista, jotka ennustavat synkkiä aikoja. Kartanoon vieraaksi saapunut jaarlin serkku kuvailee kesää 1913 viimeiseksi kesäksi. Sodan syttyminen mullistaa kartanon asukkaiden ja lähiseudun elämän. Miehiä lähtee rintamalle, ja kartanoon perustetaan sairaala, jossa hoidetaan haavoittuneita. Sodan päätyttyä tarinan keskiössä olevien perheiden elämä on muuttunut peruuttamattomasti.
<br><br>
Kirjassa otetaan melkoisia harppauksia ajanjaksosta toiseen. Ensimmäinen luku sijoittuu toukokuuhun 1913. Seuraava sisältää tapahtumat saman vuoden kesäkuusta syyskuuhun. Kolmanteen mahtuu kokonaisen vuoden (tammikuu 1914 – tammikuu 1915) tapahtumat. Neljäs kertoo tapahtumista aikavälillä toukokuu 1916 – marraskuu 1918. Viimeinen eli viides luku sijoittuu syyskuuhun 1920. Koin tämän harppomisen välillä jopa häiritseväksi. Koko ajan oli kiireen tuntua. Ihan kuin kirjailijalla olisi ollut hirveä kiire päästä käsittelemään seuraavia asioita. Ehkä juuri kiireen takia en saanut kunnolla otetta kirjan tapahtumista, kuten en myöskään hahmoista. Heidän elämänsä ei oikeastaan koskettanut mitenkään, sillä heidän kokemansa asiat vain vilahtivat nopeasti ohitse.
<br><br>
Julian Fellowesin <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2017/05/julian-fellowes-belgravia.html">Belgravian</a> yhteydessä kirjoitin odotuksista, jotka syntyvät, kun uuttaa kirjaa verrataan tunnettuun ja suosittuun televisiosarjaan. Aivan saman asian voi todeta myös Cavendon Hallin kohdalla. Heti etukanteen on nostettu lovereading.co.uk -sivustolta lainaus: ”Loistava sukusaaga Donwton Abbeyn faneille.” Cavendon Hall muistuttaa Downton Abbeytä enemmän kuin Belgravia. Kummassakin on yläluokkainen perhe, joka asuu sukukartanossa ympärillään joukko uskollisia palvelijoita. Cavendon Hall häviää vertailun esikuvalleen, vaikka onkin viihdyttävä lukukokemus. Tunnettuun teokseen vertaaminen sai todella miettimään teon kannattavuutta. Lukijalla on tietynlaiset ennakko-oletukset, joiden pohjalta hän lähestyy uudempaa teosta. Entä jos odotukset eivät täyty? Pahimmillaan lukija voi todeta, ettei ainakaan tämän kirjailijan teoksia enää lue, kun ei se kirja ollutkaan samanlainen kuin vertailukohteensa. Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-3947962484183570902017-06-02T16:10:00.000+03:002017-10-22T21:25:53.683+03:00Nora Roberts: NousuvesiAlkuperäinen teos: Rising Tides (1998) <br>
Gummerus, 2013, pokkari, 323 sivua<br>
suomentanut Anna Salo<br><br>
<center><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8H16o6x6aMdB2f161K3mJO0aa0OmtrfHwSh0K7HfH7JMe9TJC6aEM8Pqq5WQgTKpsm9m2n0ZnnuaJBaMSZjDWeV2RCeXqk43A1hc0fqAJRpNz5YiwQT-A0GT3anCaxfHEO3ZXejcbYt4/s1600/noraroberts12.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi8H16o6x6aMdB2f161K3mJO0aa0OmtrfHwSh0K7HfH7JMe9TJC6aEM8Pqq5WQgTKpsm9m2n0ZnnuaJBaMSZjDWeV2RCeXqk43A1hc0fqAJRpNz5YiwQT-A0GT3anCaxfHEO3ZXejcbYt4/s1600/noraroberts12.png" data-original-width="311" data-original-height="437" /></a></center>
<br>
<i>Chesapeakenlahti saattoi olla antelias, jos halusi. Yleensä merenlahti kuitenkin oikutteli ja pani ihmisen raatamaan leipänsä eteen. Ethan tunsi nämä vedet yhtä hyvin kuin itsensä. Usein hänestä tuntui, että hän tunsi koko Amerikan mantereen suurimman jokisuun oikuttelevat mielentilat ja liikkeet paremminkin kuin itsensä.
</i><br>
(s. 13)
<br><br>
Kevyttä hömppää näin kesän alkuun, vaikkei olekaan helppo uskoa, että nyt on jo kesäkuu. Aamulla ulkona oli jäätävän tuulista ja mittari kuudessa asteessa. Nora Robertsin Meritrilogian toinen osa edistyi ensimmäisestä osasta siinä mielessä, että nyt on merikin hieman enemmän mukana tarinassa.
<br><br>
Trilogian avausosassa Quinnin veljessarjan vanhin löysi elämänsä rakkauden. Toisessa osassa on keskimmäisen veljen vuoro. Ethan on hiljainen ja verkkainen mies, joka rakastaa merta enemmän kuin mitään muuta. Elantonsa Ethan saa kalastuksesta ja ravustuksesta. Miehen aika menee kalastaessa ja veneveistämöä pyörittäessä. Samalla hän huomaa, ettei saa pois ajatuksistaan Gracea, naista, jota hän on rakastanut oikeastaan aina. Grace on pienen tytön yksinhuoltajaäiti ja hänelläkin on aina ollut tunteita Ethania kohtaan. Synkän menneisyytensä takia Ethan ei pidä itseään Gracen arvoisena. Kaksikko jaksaa vääntää kättä siitä, sopivatko he toisilleen vai eivät.
<br><br>
Avausosassa esiteltiin kouluikäisen Sethin tapaus, joka liittyy keskeisesti trilogian juoneen veljesten naisseikkailujen ohella. Ennen kuolemaansa veljesten adoptioisä Ray Quinn vannotti poikiaan pitämään huolta Sethistä. Taistelu pojan huoltajuudesta jatkuu. Sethin äiti ottaa yhteyttä veljeksiin ja kiristää heiltä rahaa vastineeksi siitä, ettei hän tule ja vie poikaa mukanaan. Tarinan edetessä selviää, että Ethan ymmärtää Sethiä ehkä paremmin kuin veljensä. Hän tulee samankaltaisista turvattomista lapsuudenoloista ja on kokenut samoja asioita lapsuudessaan.
<br><br>
Jos trilogian avausosassa olivat päähenkilöinä kaksi hömppäkirjallisuuden vakituista ihmistyyppiä, niin aivan sama meno jatkuu tässä toisessa osassa. Ethan ei sentään ole täydellisen ulkonäön omaava pelimies. Sen sijaan hän kuuluu siihen miestyyppiin, joka on kyllä suorastaan palavasti rakastunut naiseen, mutta tekee asioista härkäpäisesti liian vaikeita itselleen. Herkkä ja hento Grace osaa olla aivan yhtä itsepäinen. Grace tahtoo pärjätä omillaan, joten hän huhkii kolmessa eri työssä. Ethanin tarjoama apu on tietysti pahasti, menisi mokoma mies pois komentelemasta. Voi huoh… Teki mieli ravistella kumpaakin hahmoa ja käskeä heitä keskustelemaan, jotta ongelmat ratkeaisivat.
<br><br>
Vanhemmat hahmot käsittelevät omaa menneisyyttään auttaessaan Sethiä saamaan normaalista elämästä kiinni. Menneisyyden tapahtumia käsiteltiin jo ensimmäisessä osassa siinä oleellisten hahmojen (Cameron ja Anna) osalta. Nyt Ethanin ja Gracen taustat pääsivät lähempään tarkasteluun. Päähenkilöinä Ethan ja Grace olivat miellyttävämpiä kuin Cameron ja Anna, mutta edelleen Sethin tilanne kosketti eniten.
<br><br>
<u>Meritrilogia</u><br>
<a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2017/03/nora-roberts-aaltojen-armoilla.html">Aaltojen armoilla</a> (Sea Swept)<br>
Nousuvesi (Rising Tides)<br>
Kotisatama (Inner Harbor)<br>
& lisäosa Sininen lahti (Chesapeake Blue) Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-79739982176004811502017-05-07T20:35:00.000+03:002017-05-07T20:35:30.835+03:00Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! - Kaupungin varjoissaAlkuperäinen teos: Shadows of the Workhouse (2005) <br>
Otava, 2014, kovakantinen, 351 sivua<br>
suomentanut Eija Tervonen<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfW3urNZltXbqo8P6XA8SIoZTMS3rMtt6K6TmHPzsIpcz-S8Mpz3yAQax4X_uSEK0dUSsVcDkyT3_voyK7DKXIuHprGICp_8X3dDNuPKr0Ao8RR6N-7Z35Yg99rNYtFmPULg6zF_CBMNw/s1600/jenniferworth2.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfW3urNZltXbqo8P6XA8SIoZTMS3rMtt6K6TmHPzsIpcz-S8Mpz3yAQax4X_uSEK0dUSsVcDkyT3_voyK7DKXIuHprGICp_8X3dDNuPKr0Ao8RR6N-7Z35Yg99rNYtFmPULg6zF_CBMNw/s1600/jenniferworth2.png" /></a>
</center>
<br>
<i>On turha kuvitellakaan, että nunnat olivat kirkonkellojen ja rukousnauhojen vankeja tai että elämä kulki heidän ohitseen. Yksilöinä ja yhteisönä nunnat olivat nähneet maailman menoa enemmän kuin moni ihminen näki koko elämänsä aikana – sankaruutta ja nöyryytystä, syntiä ja pelastusta. Nunnat eivät todellakaan olleet etäisiä hurskastelijoita. He olivat joukko pippurisia naisia, jotka olivat nähneet kaiken, eläneet, rakastaneet ja kärsineet perinpohjaisesti ja pysyneet kaiken aikaa uskollisina vakaumukselleen.
</i><br>
(s. 158)
<br><br>
Televisiossa pyörivän <i>Hakekaa kätilön</i> kuudennen tuotantokauden jaksot houkuttelivat tarttumaan kirjasarjan toiseen osaan. Kirjan tapahtumat olivat entuudestaan tuttuja televisiosarjan jaksoista. Nyt lukiessa tapahtumista sai vielä tarkemman kuvan.
<br><br>
Kirja koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa kerrotaan köyhäintalossa kasvaneiden Frankin, Peggyn ja Janen tarina. Köyhäintalossa perheet erotettiin toisistaan. Janen äiti odotti Janea hänen päätyessään köyhäintaloon. Talon käytäntöjen mukaan äiti ja lapsi joutuivat eroon toisistaan, eikä Jane oppinut koskaan tuntemaan äitiään. Jane ei koskaan toipunut siitä, miten häntä kohdeltiin lapsena. Vartuttuaan hän päätyi Nonnatus Houseen, ja sai lopulta onnellisen loppunsa. Sisarukset Frank ja Peggy kokivat saman kohtalon, heidät erotettiin toisistaan. Ajan myötä Frank saa töitä ja hän pääsee pois köyhäintalosta. Mielessä kaihertaa vielä lupaus pitää huolta pikkusisaresta. Sisarukset lopulta löytävät toisensa ja asettuvat asumaan yhteiseen kotiin.
<br><br>
Toisessa osassa esiin pääsee Nonnatus Housen nunna sisar Monica Joan. Syytösten mukaan 90-vuotias sisar on näpistellyt niin rihkamatavaroita torikauppiaiden kojuista kuin hienompia esineitä koruliikkeestä. Oikeudenkäynnin aikana Monica Joanin henkinen tila asetetaan epäilyksen alle. Jokaisen asiantuntijan mielipide eroaa toisistaan. Syytöksiä ja oikeudenkäyntiä kiintoisammaksi koin sisar Monica Joanin elämäntarinan. Hän oli lähtöisin varakkaasta perheestä, jolla oli tietyt odotukset, kuinka tyttären tulee käyttäytyä. Monica Joan halusi kapinoida näitä odotuksia vastaan. Hän ilmoitti ryhtyvänsä sairaanhoitajaksi, ja isänsä estelyistä huolimatta hän piti kiinni suunnitelmastaan.
<br><br>
Kolmannessa osassa Jenny tutustuu yksinäiseen sotaveteraaniin. Työskennellessään sairaanhoitajana Jenny käy hoitamassa Joseph Collett -nimisen vanhuksen pahoja säärihaavoja. Vanhus muistuttaa Jennyn jo edesmennyttä isoisää, joten hoitokäyntien aikana Jenny ja Joseph ystävystyvät. Joseph kertoo elämäntarinansa, kuinka hän päätyi armeijan palvelukseen, perusti perheen ja jäi lopulta aivan yksin omiin oloihinsa. Sotaveteraanin tarinassa tulee surullisesti esille se, kuinka ihmisen voi olla vaikea sopeutua yhtäkkiä uusiin olosuhteisiin, kun hänet temmataan pois tutusta ympäristöstä.
<br><br>
Tässä osassa varsinainen kätilöntyö ja Jenny päähenkilönä jäävät sivuosaan. Erityisesti tämä ilmenee Janen, Frankin ja Peggyn osuudessa. Monica Joanin ja Josephin osissa nunnat ovat jälleen enemmän mukana tarinassa. Oli mielenkiintoista lukea myös Jennyn toisesta toimenkuvasta eli sairaanhoitajana toimimisesta. Kirjoitustyyli on mukaansa tempaava, joten lukiessani kirjaa minun oli välillä vaikea muistaa, että kyseessä on kirjailijan muistelmat. Kaikki tapahtumat ovat todellisia, eivätkä vain mielikuvituksen tuotetta. Voi olla, että <i>Hakekaa kätilö</i> -televisiosarjan katsominen myös edesauttaa sitä, että helposti tulee ajateltua henkilöitä vain hahmoina tarinassa, eikä todellisina henkilöinä.
<br><br>
Kirja antoi paljon ajateltavaa ja herätti tunteita laidasta laitaan. Köyhäintalot kuulostavat kauheilta paikoilta, ja sääliksi käy kaikkia heitä, jotka ovat joutuneet joskus köyhäintalossa asumaan. Epilogissa Jennifer Worth tosin paljastaa köyhäintalojen hyviäkin puolia. Niiden ansiosta lapset, jotka olisivat kuolleet kaduilla nälkään, saivat kodin ja oppivat sekä lukemaan että kirjoittamaan. Kirjan kolmas osa herätteli pohtimaan nykyajan vanhustenhoitoa, joka on aina välillä mediassa puheenaiheena.
<br><br>
Osallistun kirjalla <a href="http://karvakasakirjat.blogspot.fi/2016/11/paperilta-ruutuun-lukuhaaste.html">Paperilta ruutuun</a> -lukuhaasteeseen.
<br><br>
<u>Hakekaa kätilö! -trilogia</u><br>
<a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2015/11/jennifer-worth-hakekaa-katilo.html">Hakekaa kätilö!</a> (Call the Midwife)<br>
Hakekaa kätilö! - Kaupungin varjoissa (Shadows of the Workhouse)<br>
Hakekaa kätilö! - Jäähyväiset nunnille
Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-19023280922573272812017-05-06T23:15:00.000+03:002017-05-06T23:15:03.576+03:00Julian Fellowes: BelgraviaAlkuperäinen teos: Belgravia (2016) <br>
Otava, 2016, kovakantinen, 477 sivua<br>
suomentanut Markku Päkkilä<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgREQc0Wm0QuThyphenhyphenRAdSwC25hEQp-906ho_gvG1wjB_4x6NnoOMZLNlKG6_DjFY2mZGaf2LhPGnA0LLiJqjnPRca8GAvViO02dC8IfnhDVkAKmXnvK1tz3nZKf5a0NekL89XRsm-jEaDFBg/s1600/julianfellowes.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgREQc0Wm0QuThyphenhyphenRAdSwC25hEQp-906ho_gvG1wjB_4x6NnoOMZLNlKG6_DjFY2mZGaf2LhPGnA0LLiJqjnPRca8GAvViO02dC8IfnhDVkAKmXnvK1tz3nZKf5a0NekL89XRsm-jEaDFBg/s1600/julianfellowes.png" /></a>
</center>
<br>
<i>Myöhemmin Anne kysyi itseltään, miten hän saattoi olla sillä hetkellä niin varma, että tarina päättyi Sophian osalta siihen. Toisaalta hän myös mietti, oliko kukaan joutunut oppimaan häntä karvaammin, että jälkiviisaus oli prisma jonka läpi katsottuna kaikki muuttuu? Hän nousi. Oli aika laskeutua puutarhaan lohduttamaan tytärtä, joka oli herännyt kauniista haaveunesta julmaan maailmaan.
</i><br>
(s. 44)
<br><br>
Belgravian markkinoinnissa on näköjään otettu kaikki irti kirjailija Julian Fellowesin luomasta menestyssarja Donwton Abbeystä. Heti etukannessa on maininta <i>Donwton Abbeyn tekijältä</i>. Takakannen mukaan kirja on lääkettä Donwton Abbey -riippuvuuteen. Katselen mielelläni historiaan sijoittuvia pukudraamoja, ja Donwton Abbey on yksi kaikkien aikojen suosikkisarjoistani. Juuri siitä syystä hälytyskellot soivat ja lujaa tällaista markkinointia kohdatessani. Donwton Abbey on niin menestynyt televisiosarja, että kaikenlaisissa vertailuissa saa olla varovainen. Verrattavalla on valtavan isot odotukset täytettävänään ja siten myös iso epäonnistumisen riski.
<br><br>
Brysselissä vuoden 1815 kesäkuussa Trenchardin perhe on kutsuttu Richmondin herttuattaren järjestämiin tanssiaisiin. Trenchardit eivät kuulu aatelispiireihin, päinvastoin, he ovat kaukana niistä. Perheen isä James toimittaa elintarvikkeita Britannian armeijan joukoille. Kutsun tanssiaisiin junaili Bellasin jaarlin poika Edmund Brockenhurst, johon Trenchardien tytär Sophia oli rakastunut. Kesken tanssiaisten juhlahumun nuoret miehet joutuvat rintamalle, kun brittijoukot kohtaavat Napoleonin armeijan Waterloon taistelussa. Sophian ja Edmundin suhde päättyy tuona iltana skandaaliin.
<br><br>
Vuosia myöhemmin Trenchardit asuvat Lontoossa. James on siirtynyt rakennusalalle ja onnistunut samalla nousemaan asemassaan ylöspäin. Hän on mukana hienon ja yläluokkaisen Belgravian asuinalueen rakennushankkeessa. Kyseisellä alueella asuu Brockenhurstin aatelisperhe, jolla ei ole perillistä. Suvun uudeksi päämieheksi nousee aikanaan lordin tuhlailevaan elämäntyyliin mieltynyt veljenpoika. Sattumalta Brockenhurstien ja Trenchardien tiet risteävät. Anne Trenchard tuntee sääliä lady Brockenhurstia kohtaan. Anne ei enää pysty pitämään sisällään tarkoin vaalittua salaisuutta, joka yhdistää kaksi perhettä toisiinsa.
<br><br>
Belgravia tarjoaa ohuen kuvauksen kasvavasta ja muuttuvasta Lontoosta. Yläluokalle rakennetaan hienoa asuinaluetta. Yhtenä merkkinä muutoksesta ovat uudet tavat harjoittaa elinkeinoaan. Tähytään yhä kauemmas aina Intiaan asti, josta voi hankkia muun muassa puuvillaa. Melkein kenellä tahansa on mahdollisuus ryhtyä kauppiaaksi ja toteuttaa näkemyksiään, jos kyvyt riittävät. Belgravian hienostoalueessa riittäisi kuvailtavaa miljöön osalta. Kirjoitin tämän kappaleen alkuun ohut kuvaus siitä syystä, että juoni keskittyy tiiviisti henkilöihin ja heidän punomiin juoniinsa. Olisin suonut enemmän tilaa aikakauden ja ympäristön kuvailulle, joka tosin tällaisenaankin onnistuu välittämään kuvan maailmanmenosta tuona aikana.
<br><br>
Miljöön ja aikakauden tapahtumien kuvauksen sijasta Belgravian vahvuus on henkilöiden ja heidän tekemistensä kuvailussa. Pienet ovat piirit yläluokan parissa, eikä niihin kuka tahansa niin vain pääse. Omasta asemasta pidetään myös tiukasti kiinni, jos on onnistunut samaan jalan vauraamman huomisen oven väliin. Seurapiirielämässä riittää kiemuroita joka lähtöön. Menestynyttä liikemiestä katsotaan pitkään pyrkyrimäisen käytöksen vuoksi. Juonitteluun ja selän takana toimimiseen sortuu useampi hahmo. Paremmissakin piireissä riittää monenlaisia ihmissuhdesotkuja, vai onkohan se niin, että siellä niitä juuri nimenomaan riittää? Hahmot jäivät jotenkin etäisiksi, mutta kaikesta huolimatta heille tapahtuvista asioista jaksoi lukea, ja pidin lukemastani.
<br><br>
Donwton Abbey -hypetyksen myötä odotukseni olivat varovaisen korkealla. Mielestäni kirja ei pystynyt vastaamaan odotuksiin niin ylenpalttisesti kuin siitä ja Downton Abbeystä tehdyn vertailun perusteella voisi odottaa. Ei kuitenkaan haittaa, että kirja ei pärjää vertailussa niin hyvin, koska Donwton Abbeyn kaltaiseen sarjaan verrattaessa sillä on yksinkertaisesti aivan liian suuret saappaat täytettävänä. Belgraviassa on omat heikkoutensa, mutta kirja oli miellyttävä lukukokemus, jota voin suositella. Voin myös helposti kuvitella Belgravian tarinan television puolella. Eihän sitä tiedä, josko tämä filmattaisiin jonain päivänä.Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-69691496642983881882017-04-23T17:57:00.001+03:002017-04-23T18:02:37.481+03:00Lucius Annaeus Seneca: Kaksi tragediaa - Medeia & ThyestesAlkuteokset: Medea & Thyestes<br>
Basam Books, 2013, kovakantinen, 143 sivua<br>
Latinasta suomentaneet, alkusanoilla ja selityksillä varustaneet Antti T. Oikarinen ja Maija-Leena Kallela.<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuZfsqmi1GW4ttYv2DlKHZ5BmztwfOxiz2nEKZNZBJO7N1vSXiF7yiPwPqcgAUo_4jUMJts-rGzPylQ2FjyCHEpnYwYVvAnNLwj_1fiuAYUg6Gz-5zT5eQ2rweqO0Rap99RGb1jKL8Stw/s1600/seneca.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuZfsqmi1GW4ttYv2DlKHZ5BmztwfOxiz2nEKZNZBJO7N1vSXiF7yiPwPqcgAUo_4jUMJts-rGzPylQ2FjyCHEpnYwYVvAnNLwj_1fiuAYUg6Gz-5zT5eQ2rweqO0Rap99RGb1jKL8Stw/s1600/seneca.png" /></a>
</center>
<br>
Medeia:<br>
<i>Olen hukassa: häähymni on järkyttänyt korviani.<br>
Tuskin uskon, tuskin vieläkään uskon näin suurta onnettomuutta.<br>
Saattoiko Iason tehdä sen? Riistettyään minulta isän,<br>
isänmaan ja kuningaskunnan saattoiko hän hylätä minut tylysti<br>
asumaan yksin vieraalla maalla? Väheksyikö hän ansioitani,<br>
vaikka näki rikosteni voittavan tulen ja meren?<br>
</i>
(s. 25)
<br><br>
Medeian ja Thyestesin tarinoihin päädyin tutustumaan täysin kansikuvan perusteella. Meni useampikin kerta niin, että lähikirjastossani kuljin näytelmäkirjallisuuden ohitse ja joka kerta tämän kirjan kansikuva kiinnitti huomion. Eihän kirjaa enää lopulta voinut vain ohittaa, joten päädyin lainaamaan sen.
<br><br>
<i>Kaksi tragediaa</i> sisältää Lucius Annaeus Senecan kaksi kenties tunnetuinta näytelmää. Murhenäytelmät Medeia ja Thyestes ilmestyvät tässä teoksessa ensimmäistä kertaa suomeksi. Tragediat ovat tulkinta kahdesta vanhasta kreikkalaisesta tarusta, ja ne ovat vaikuttaneet muun muassa Shakespearen tuotantoon. Seneca itse sai innoitusta muilta antiikin ajan kirjailijoilta ja runoilijoilta. Näytelmien keskeiset teemat ovat ajankohtaisia vielä nykyäänkin. Rakkaus, viha ja kosto ovat kaikki teemoja, jotka esiintyvät nykyajan kirjallisuudessa. Tämän perusteella voikin todeta, ettei ihminen ole pohjimmiltaan muuttunut antiikin ajoista.
<br><br>
Kolkhiin kuninkaan tyttärellä Medeialla on huomattavat taidot ja tiedot noituudessa. Thessalialaisen Iasonin saapuessa Argo-laivalla noutamaan kuningaskunnan myyttistä aarretta, oinaan kultaista taljaa, Medeia rakastuu häneen. Medeian isä lupasi aarteen Iasonille palkaksi uroteoista, jotka Iasonin täytyy suorittaa. Medeian avulla uroteot onnistuvat, mutta kuningas ei halua pitää lupaustaan. Iason ja Argo-laivan miehistö pääsevät pakenemaan, kun Medeia surmaa oman veljensä hidastaakseen takaa-ajoon lähtenyttä isäänsä. Erinäisten veristen tapahtumien ja pakomatkan jälkeen Iason ja Medeia asettuivat Korinttiin, jossa he saivat kaksi lasta. Iason hakee suojaa Korintin kuninkaalta ja on menossa naimisiin tämän tyttären kanssa, minkä Medeia kokee petoksena.
<br><br>
Pisan kuningas ei halunnut tyttärensä Hippodameian menevän naimisiin, joten hän ehdotti kosijoille kilpa-ajoja, joiden voittaja saisi tytön vaimokseen. Kuningas osallistui kilpaan sodanjumala Arekselta saaduilla voittamattomilla hevosilla. Muut kosijat hävisivät ja saivat surmansa, mutta Zeukselle sukua oleva Pelops voitti lahjomalla kuninkaan ajomiehen korvaamaan pyörän sokan vahaisella kopiolla. Pelops ja Hippodameia saivat toisensa ja heille syntyi kaksi poikaa, Atreus ja Thyestes, jotka myöhemmin karkotettiin maasta. Pojat päätyivät Argokseen, jossa he kohosivat valtaan. Thyestes vietteli Atreuksen vaimon ja karkotti veljensä maasta. Myöhemmin Atreus palasi valtaan, ja Thyestes karkotettiin. Kun Atreus sai tietää vaimonsa uskottomuudesta, ryhtyi hän hautomaan kostoa veljelleen.
<br><br>
Kummassakin tragediassa on viisi näytöstä ja ne sisältävät lukuisia viittauksia erilaisiin antiikin mytologioihin. Alaviittaisiin kootut selitykset tulivat tarpeeseen, jotta saattoi tarkistaa, mistä asiasta on kyse. Toisaalta jatkuva selitysten vilkuilu hidasti ja keskeytti lukemista, mutta en kokenut sitä liian häiritsevänä, sillä muuten olisin ollut aivan tietämätön viittausten kohteista. Näytelmien julmuus ja verisyys yllättivät jollain tavalla, mutta toisaalta antiikin tarut taitavat olla tunnettuja raa’asta sisällöstään.Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-44446029718428145232017-04-02T18:39:00.002+03:002017-04-02T18:40:10.013+03:00L. M. Montgomery: Marigoldin lumottu maailmaAlkuperäinen teos: Magic for Marigold (1929) <br>
Minerva Kustannus, 2009, kovakantinen, 349 sivua<br>
suomentanut Sisko Ylimartimo<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_VajDIa5b546I6zOJ3j_cyfnZ8ONCtIFJ3f-DnIsPaUP0_OhEBQcz63-0w7jUxxEnWiLMWa89YDFXdIvyv_9jtODTu5fdSClBTCNoeknX4tAOz0JTpOIWGLWJ7zKzhRTw2b7-iKedk9c/s1600/montgomery11.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj_VajDIa5b546I6zOJ3j_cyfnZ8ONCtIFJ3f-DnIsPaUP0_OhEBQcz63-0w7jUxxEnWiLMWa89YDFXdIvyv_9jtODTu5fdSClBTCNoeknX4tAOz0JTpOIWGLWJ7zKzhRTw2b7-iKedk9c/s1600/montgomery11.png" /></a>
</center>
<br>
<i>Mitä nimeen tulee, ainoallekaan Lesleyiden vauvalle ei ollut koskaan annettu nimeä ennen kuin jokainen sukulainen, joka asui siedettävän matkan päässä, oli sanonut sanansa asiaan. Sopivan nimen valitseminen oli heidän silmissään paljon merkittävämpää kuin pelkkä kastetilaisuus. Ja kuinka paljon tärkeämpää se oli, kun kysymyksessä oli isätön lapsi, jonka äiti oli tosin suloinen sielu – mutta – tiedättehän – joku Winthrop!
</i><br>
(s. 6)
<br><br>
L. M. Montgomeryn Anna- ja Runotyttö-kirjat ovat minulle hyvinkin tuttuja. Niiden lisäksi olen lukenut <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2013/05/l-m-montgomery-sara-tarinatytto.html">Sara, tarinatytön</a>. Havahduin viime vuoden lopulla siihen, että tunnen surkuteltavan kapea-alaisesti yhden lempikirjailijani tuotantoa. Päätin korjata asian henkilökohtaisella Montgomery-haasteella. Tarkoitus olisi lukea vuoden aikana (tai pidemmällä aikavälillä) ne Montgomeryn kirjat, joita en ole vielä tähän mennessä lukenut. Luku-urakka alkoi Marigoldin lumotusta maailmasta.
<br><br>
Lesleyn sukuun syntyy tyttövauva, jolle koko suku miettii sopivaa nimeä. Vastasyntyneen äiti Lorraine haluaisi antaa tytölle nimen Marigold, mutta hän arastelee sanoa mielipidettään edesmenneen miehensä suvun edessä. Pian syntymänsä jälkeen vauva sairastuu, ja paikalle hälytetyt lääkärit kehottavat Lesleyn klaania luopumaan toivosta, että vauva selviäisi. Apuun haetaan tohtori Richards, <i>naislääkäri</i>, jonka puoleen Lesleyt eivät olisi muuten kääntyneet kuin suuressa hädässä. Tohtori Richards pelastaa vauvan hengen. Tyttö saa nimen Marigold tohtorin mukaan, ja tohtorista tulee Marigoldin täti, kun Yukonissa kultaa kaivamassa ollut Klondike-setä avioituu tohtorin kanssa.
<br><br>
Seuraavassa luvussa on hypätty vuosia eteenpäin. Lesleyt juhlistavat vanhan isoäidin 98. syntymäpäivää, ja nyt kuusivuotias Marigold on suvun ainoa lapsi. Hänellä on vilkas mielikuvitus, mistä osoituksena on näkymätön leikkitoveri Sylvia. Suvun mukaan mielikuvitusolennot eivät ole hyväksi lapselle, mutta Lorraine pitää tyttärensä puolia. Marigold kulkee Lumotusta ovesta ja lausuu riimin. Oven takana odottaa Sylvia, jonka kanssa Marigold jakaa kaikki salaisuutensa. Marigoldin kasvaessa mukaan tulee oikeita leikkikavereita, joiden joukossa on muun muassa oikea venäläinen ruhtinatar Varvara, joka ei tosin käyttäydy aivan niin kuin ruhtinattaren sopisi käyttäytyä.
<br><br>
Kirjassa seurataan Marigoldin kasvua lapsesta murrosikäiseksi. Marigold säilyttää tarinan aikana vilkkaan mielikuvituksensa ja kyvyn nähdä kauneutta kaikessa ympärillään. Loppupuolella Lumottu ovi mielikuvitusmaailmoineen jää Sylvian ohella muistoihin menneistä lapsuudenpäivistä. Ikäisekseen Marigold vaikuttaa kypsältä kertojalta. Hänellä on tajua moraalista ja siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Tämän lisäksi tarinasta välittyy lapsen näkökulma asioihin. Osoitus mielikuvituksen voimasta ovat Cloud of Sprucen tapahtumia kommentoivat kissat Lucifer ja Een-Doorin velho.
<br><br>
Lesleyn suvun päämaja on Cloud of Spruce -niminen kartano Harmonyssa. Kartanon tilukset, lähiseutu ja ylipäätänsä elämä seudulla ovat kovin motgomerymaisia. Lukiessa mieleen muistuivat muista Montgomeryn kirjoista tutut paikat. Päältäpäin verkkainen, mutta kuitenkin tapahtumarikas elämänkulku Harmonyssä on entuudestaan tuttua, sillä samantyyppisessä maailmassa eletään muissakin kirjailijan teoksissa. Montgomeryn vahvuus, kaunis kuvailu, onnistuu vangitsemaan jokaiseen tarinaan jotain omaa, eikä samankaltaisuuksien kierrättäminen häirinnyt lukukokemusta.
<br><br>
<i>Marigoldin lumottu maailma</i> tarjosi hyvänmielen lukukokemuksen. Marigoldin rikas mielikuvitus ja kyky nähdä kauneutta kaikkialla taitavat olla kaikille Montgomeryn päähenkilöille ominainen piirre, mutta se ei yhtään vähennä tarinan viehättävyyttä.
<br><br><br>
<i>”On ainoastaan yksi nimi, joka hänelle voidaan antaa”, sanoi vanha isoäiti. ”Ja olisi mustinta kiittämättömyyttä, jos hän ei saisi sitä. Hänet on tietysti nimettävä sen naisen mukaan, joka pelasti hänet.”</i><br>
(s. 35)
Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-29760939366220676642017-03-24T14:42:00.000+02:002017-03-24T14:42:21.009+02:00Nora Roberts: Aaltojen armoillaAlkuperäinen teos: Sea Swept (1998) <br>
Gummerus, 2013, pokkari, 334 sivua<br>
suomentanut Anna Salo<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgme11OgLx3ZYDbfd1SBZTvo7SJr77_VsMAxm2prs2hcBLTauBVKcml_wGYVA0EjdzJJvWJ4Mrbs-kjtU9XS4u4aY0qzQGgXpktrd1EHhorN13J1h-5c-VOF7PNZlf5hjl8ugCfijcdKhY/s1600/noraroberts11.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgme11OgLx3ZYDbfd1SBZTvo7SJr77_VsMAxm2prs2hcBLTauBVKcml_wGYVA0EjdzJJvWJ4Mrbs-kjtU9XS4u4aY0qzQGgXpktrd1EHhorN13J1h-5c-VOF7PNZlf5hjl8ugCfijcdKhY/s1600/noraroberts11.png" /></a>
</center>
<br>
<i>Aurinko oli jo noussut hänen saapuessaan lahden ylittävälle sillalle. Valo välkehti veden pinnalla ja heijastui veneistä, jotka olivat lähteneet pyytämään päivän saalista. Cam oli viettänyt suuren osan elämästään purjehtien lahdella, sen maailmankolkan joilla ja poukamissa. Mies, jonka luokse hän oli kiirehtimässä tällaista vauhtia, oli opettanut hänelle suunnattomasti paljon enemmän kuin styyrpuurin ja paapuurin. Kaiken minkä hän oli saanut, minkä tehnyt, mistä saattoi olla ylpeä, hän oli velkaa Raymond Quinnille.
</i><br>
(s. 13)
<br><br>
Vaihteeksi taas kevyttä hömppää. Nora Robertsin Meritrilogia on houkuttanut, koska en aiemmin tiennyt tarkalleen, mistä trilogia kertoo. Nimen perusteella odotin enemmän meren läheisyyttä. Tapahtumat sijoittuvat erääseen pieneen rannikkokaupunkiin Marylandissa. Kirjan aikana perustetaan veneveistämö ja purjehditaan muutaman kerran. Siihen meri sitten jääkin.
<br><br>
Meritrilogia kertoo Quinnin kolmesta veljeksestä ja naisista, joihin he tutustuvat. Veljekset eivät ole biologisesti veljiä keskenään, vaan Ray ja Stella Quinn ovat adoptoineet heidät. Ensimmäisessä osassa pääosassa on Quinnin perheeseen ensimmäisenä adoptoitu Cameron Quinn. Cameron viettää railakasta ja vauhdikasta pelimiehen elämää reissaten ympäri maailmaa. Rahaa riittää niin samppanjaan, kasinoissa käymiseen kuin kauniisiin naisiin. Cameron on huipulla voitettuaan kilpaveneilyn maailmanmestaruuskilpailut. Yhdessä yössä Cameronin entinen elämä kuitenkin luhistuu, kun hän saa viestin kotoa. Hänen elämänsä tärkeä tukipilari, adoptioisä Ray, on sairastunut vakavasti, eikä enää elä kauaa.
<br><br>
Kuolinvuoteellaan Ray vannotti poikiaan pitämään huolta kouluikäisestä Sethistä, joka on muiden Quinnien tavoin kokenut kovia lapsuudessaan. Cameron ja hänen veljensä Ethan ja Phillip jättävät tutun elämän taakseen ja aikovat hankkia Sethin huoltajuuden itselleen. Tässä vaiheessa kuvioihin astuu kaunis sosiaalityöntekijä Anna Spinelli, joka saa Sethin jutun hoidettavakseen. Itsekin lapsuudessaan kovia kokenut Anna haluaa järjestää pojalle parhaat mahdolliset olot. Aluksi hän epäilee Quinnien kykyä huolehtia nuoresta pojasta, mutta vähitellen Anna saa huomata, että asiat järjestyvät parhain päin. Sethin jutun hoitamisen ohessa Anna ja Cameron ihastuvat toisiinsa.
<br><br>
Voihan blaah, minkälaiset päähenkilöt! Nyt kyllä hömppäkirjallisuuden kaksi vakituista ihmistyyppiä kohtaa toisensa. Pelimies Cameron on ulkonäöltään aivan täydellinen. Ulkoisen olemuksensa ansiosta hän on tottunut saamaan kaiken haluamansa. Kun asiat eivät menekään odotetusti, Cameron ryhtyy rettelöimään. Vastapariksi on tarjota Anna, italialaiset sukujuuret omaava kaunotar, joka on huippuammattilainen työssään. Kauniin ulkonäön lisäksi Annalta löytyy myös luonnetta, eikä hän epäröi tuoda esille kipakkaa puoltaan. Kuitenkin kun vastaan tulee tarpeeksi hyvännäköinen mies, ammattimaisuus karisee työnteosta, ja Sethin asioiden hoitaminen jää jalkoihin flirttailun kiilatessa edelle. Ainakin toistaiseksi mielenkiintoisin hahmo oli nimenomaan Seth, jonka Ray löysi juuri ennen kuolemaansa.
<br><br>
Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen se, että oikeastaan jokaisella vähänkin tarinan kannalta oleellisella hahmolla on synkkä menneisyys. He ovat olleet rikoksen teillä, tulleet hylätyksi vanhempiensa välinpitämättömyyden vuoksi tai kokeneet hyväksikäyttöä. Sethin myötä hahmoilla nousee vanhat muistot kurjista menneisyyden tapahtumista mieleen. Ehkä sen pitäisi koskettaa lukijaa, mutta mielestäni tarina oli liian arvattavissa ja toisti vanhaa kulunutta kaavaa, jotta kurjat olosuhteet ja kokemukset olisivat koskettaneet.
<br><br>
<u>Meritrilogia</u><br>
Aaltojen armoilla (Sea Swept)<br>
Nousuvesi (Rising Tides)<br>
Kotisatama (Inner Harbor)<br>
& lisäosa Sininen lahti (Chesapeake Blue)Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-19103711580045728322017-03-18T20:41:00.000+02:002017-03-18T21:07:40.622+02:00Ella Kanninen: Ellan Toscana - kyläelämää ItaliassaTammi, 2016, kovakantinen, 208 sivua<br><br>
<center><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkWbLkkKJhyphenhyphen2znyN6XKmLorqW9Dq-WT3LBY8lC5q7Bl61lLTDgj-QlRODeOl2IeEAaPd_vYLdgH2137FKRq1LUygTsf-gNXtlDHRerE1KOwEfvJfBhekKuXm97cDRa7eVCxTaH18TsWOc/s1600/ellakanninen.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkWbLkkKJhyphenhyphen2znyN6XKmLorqW9Dq-WT3LBY8lC5q7Bl61lLTDgj-QlRODeOl2IeEAaPd_vYLdgH2137FKRq1LUygTsf-gNXtlDHRerE1KOwEfvJfBhekKuXm97cDRa7eVCxTaH18TsWOc/s1600/ellakanninen.png" /></a>
</center><br>
<i>
Toscana on tietysti minusta ainutlaatuinen alue, mutta se on sitä myös italialaisten itsensä mielestä. Toscanalaisia pidetään onnenpekkoina, sillä alue tarjoaa un’alta qualità della vita eli mahdollisuudet korkealaatuiseen elämään. Kesän voi viettää vihreiden kukkuloiden keskellä tai täydellisellä rantalomalla, ja lisäksi Toscanassa voi talvisin lasketella kuin Lapissa.</i><br>
(s. 17)
<br><br>
Aika monella on joku julkisuudesta tuttu henkilö vähän niin kuin suosikkina, että on kiva seurata kyseisen julkkiksen kuulumisia lehdistä tai vaikka hänen pukeutumistyyliään, miten vain. Minulle yksi tällainen tunnettu henkilö on Ella Kanninen. Hänen luonteva esiintymistyylinsä on tehnyt vaikutuksen. Kanninen jäi ensin mieleen toimiessaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajana sekä myöhemmin YLE:n Juhannusjunasta. Hänen kirjansa meni lukulistani kärkeen jo ihan aiheensa takia. Italia ja erityisesti Toscanan alue on pidemmän aikaa kiehtonut matkakohteena. Tulevaisuuden suunnitelmissa häämöttääkin matka Italiaan.
<br><br>
Kirjassa Ella Kanninen kertoo historiastaan Italian kanssa. Miten hän aikoinaan tutustui italian kieleen sekä päätyi lopulta naimisiin italialaisen kanssa ja muuttamaan maahan. Yhteisestä taipaleesta Italian ja italian kielen kanssa kerrotaan hauskasti. Myös perhe ja erityisesti Kannisen italialainen anoppi mainitaan kirjan aikana, mutta liikoja ei kuitenkaan paljasteta, ja hyvä niin. Kirja on rakkaudenosoitus toscanalaiselle ruokakulttuurille. Reseptien lisäksi kirjassa on todentuntuisia kertomuksia pienistä sattumuksista eli Kannisen omia kokemuksia italialaisesta elämänmenosta sekä sokerina pohjalla valokuvaaja Ofer Amirin ottamia kauniita kuvia.
<br><br>
Monipuolisten reseptien joukosta löytyy jokaiselle jotakin. On tutumpia ja vähän vieraampia sekä helpompia ja vaativampia ohjeita. Sinisimpukoita en ole koskaan maistanut ja ehkä vastaisuudessakin jätän ne välistä, vaikka resepti vaikutti houkuttelevalta. Sen sijaan yksinkertaista tomaattikeittoa ja bruschettaa voisin hyvinkin kokeilla. Kirjan kuvitus houkuttelee kokkailemaan italialaisia makuja. Reseptit Kanninen on saanut tuttavapiiriltään, jonka elämään kurkistetaan lähemmin. Lukija pääsee tutustumaan myös italialaisen anopin resepteihin. Ella Kanninen nimittäin paljastaa kirjassa, että hän oppi laittamaan ruokaa vasta Italiassa, ja anoppi kirittää häntä keittiön puolella.
<br><br>
Hauskasti pilke silmäkulmassa kirjoitettu kirja nostaa matkakuumetta ja houkuttelee kokeilemaan italialaisia reseptejä kotona. Kirja välittää aidon ja sympaattisen kuvan elämästä Italian maaseudulla. Esimerkiksi luku, jossa kerrotaan torstain toripäivästä, maalailee tunnelmia vilkkaalta torilta kaupankäynnin keskeltä sekä valottaa käytännön asioita torilla asioimisesta. Nautin niin resepteihin tutustumisesta kuin Ellan tarinoiden lukemisesta. Kirja oli kerta kaikkiaan ihanan tunnelmallista luettavaa. Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-43776338116195842012017-03-12T18:58:00.000+02:002017-03-12T22:06:03.542+02:00Alkava vuosi ja lukuhaasteitaTai paremmin sanottuna: jo alkanut vuosi…<br><br>
Blogini on viettänyt hiljaiseloa tammikuun ja helmikuun ajan. Tauko tuli tarpeeseen oman jaksamisen ja ajanpuutteen vuoksi. Opiskelujen ja töiden täyteisen alkuvuoden aikana en ole ehtinyt lukea juuri muita kuin oppikirjoja. Tauko muistutti siitä, että bloggaamisen on tarkoitus olla kivaa, eikä stressaavaa. Antoisan blogivuoden voi aloittaa vaikka näin kevään korvilla. Niin kliseiseltä ja kuluneelta kuin se kuulostaakin, tauko antoi uutta jaksamista. Paluu blogin pariin tuntuu hyvältä ja innostavalta.
<br><br>
Aiemmin olen ahnehtinut ehkä vähän liikaa lukuhaasteita. Sen takia tälle vuodelle olen suunnitellut näin alustavasti vain kahta haastetta.
<br><br>
<a href="http://karvakasakirjat.blogspot.fi/">Karvakasan alta löytyi kirja</a> -blogin Tiia ja Tommi keksivät <a href="http://karvakasakirjat.blogspot.fi/2016/11/paperilta-ruutuun-lukuhaaste.html">Paperilta ruutuun</a> -lukuhaasteen. Haasteessa luetaan kirjoja, joiden pohjalta on tehty tv-sarja. Vaihtoehtoisesti voi myös kirjoittaa bloggauksen tv-sarjasta, joka pohjautuu johonkin kirjaan. Haaste on alkanut jo 1.12.2016 ja loppuu 30.5.2017.
<br><br>
Toinen lukuhaaste on henkilökohtainen L. M. Montgomery -haasteeni. Joululoman aikana havahduin siihen, että Vihervaaran Annasta kertovien kirjojen lisäksi Montgomery on kirjoittanut muitakin kirjoja, jotka ovat Runotyttöjä lukuun ottamatta minulle tuntemattomia. Olen aina pitänyt enemmän Annasta kuin Emiliasta, joten kenties Runotyttöjen kertaaminen olisi myös paikallaan.
<br><br>
Lukulistalla ovat seuraavat Montgomeryn teokset:<br>
Pieni runotyttö<br>
Runotyttö maineen polulla<br>
Runotyttö etsii tähteään<br>
Sininen linna<br>
Tie eiliseen<br>
Tiedän salaisuuden<br>
Marigoldin lumottu maailma<br>
Hedelmätarhan Kilmeny<br>
Vanhan kartanon Pat<br>
Pat, Vanhan kartanon valtiatar<br>
Sara ja kultainen tie<br>
Perinnönjakajat<br>
Jane Victoria & Jane Victoria tulee kotiin tai Jane ja saaren kutsu<br><br>
Ei Montgomeryn kirjoittamia kirjoja, mutta sopivat teemaan:<br>
Anna ja muut ystävämme: L. M. Montgomeryn elämä ja sankarittaret<br>
Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt : Lucy M. Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-kirjat suomalaisten naislukijoiden suosikkeina<br>
Kapina ja kaipuu: kultaiset tyttökirjaklassikotCillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-20598981884071547522016-12-31T19:49:00.001+02:002016-12-31T19:50:46.947+02:00Vuodesta 2016 & haastekoontiTaas on yksi kirjaisa vuosi vaihtumassa uuteen, joten on aika tehdä pieni yhteenveto lukuvuodesta 2016. Olen melko tyytyväinen siihen, kuinka kulunut vuosi sujui kirjojen ja blogin parissa. Opiskelut ja työt veivät paljon aikaani, joten siihen nähden vuosi meni jopa paremmin kuin odotin. Tietysti aina haluaisin ehtiä lukemaan vielä enemmän, mutta toisaalta on hyvä pitäytyä siinä määrässä, minkä jaksaa, eikä kuormittaa itseään liikaa.
<br><br>
Kuluneena vuonna osallistuin neljään lukuhaasteeseen. Onnistuin vieläpä suhtautumaan haasteisiin rennosti, ettei niistä tullut liikaa suorittamista ja stressiä. Okklumeus-, Hämärän jälkeen- ja Lukuharjoituksia -haasteista kirjoitin <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/10/haastekoonti.html">koontipostauksen</a> lokakuun lopulla. Läpi historian -haasteen jälkipuinnin jätin joulukuulle, jos innostuisin lukemaan lisää kirjoja haastetta varten, vaikka olinkin jo päässyt lukutavoitteeseeni aiemmin.
<br><br>
Läpi historian -haaste lähti liikkeelle <a href="http://klassikkojenlumoissa.blogspot.fi/2015/12/vuoden-2016-haasteet-lapi-historian.html ">Klassikkojen lumoissa</a> -blogista. Tarkoituksena oli lukea eri historian aikakausille sijoittuvia kirjoja ja samalla tavoitella aatelisarvoja. Aikaa haasteen suorittamiselle oli koko vuosi 2016. Luin haasteeseen viisi kirjaa, joilla saavutin paronittaren aatelisarvon.
<br><br>
<u>Aikakaudet ja lukemani kirjat</u><br>
Antiikki 800 eaa – 400 jaa<br>
Keskiaika 400 - 1400 –luku<br>
* <i>Snorri Sturluson: <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/09/snorri-sturluson-norjan-kuningassaagat.html ">Norjan kuningassaagat</a></i><br>
Renessanssi 1400 - 1500 –luku<br>
* <i>Francesco Petrarca: <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/07/francesco-petrarca-sonetteja-lauralle.html">Sonetteja Lauralle</a></i><br>
Barokki ja klassismi 1600 –luku<br>
* <i>Madame de La Fayette: <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/05/madame-de-la-fayette-clevesin-ruhtinatar.html ">Clèvesin ruhtinatar </a></i><br>
Valistus ja esiromantiikka 1700 –luku<br>
* <i>Voltaire: <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/10/voltaire-luonnonlapsi.html ">Luonnonlapsi</a></i><br>
Romantiikka 1800 -luvun alku<br>
* <i>Charlotte Brontë: <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/04/charlotte-bronte-kotiopettajattaren.html">Kotiopettajattaren romaani</a></i><br>
Realismi ja naturalismi 1800 -luvun loppu<br>
Symbolismi 1800 - 1900 -luvun vaihde<br>
Modernismi ja ekspressionismi 1900 -luvun alku<br>
Radikalismi ja postmodernismi 1900 -luvun loppu<br>
<br>
<b>Kiitos vielä kerran kaikille lukuhaasteiden järjestäjille!</b>
<br><br>
Kuluneen vuoden mieleenpainuvimpia kirjoja lukukokemuksina olivat <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/04/charlotte-bronte-kotiopettajattaren.html">Kotiopettajattaren romaani</a>, <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/09/ville-suhonen-hannu-siitonen-mikko.html">Metsän tarina</a> ja <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/10/johanna-valkama-itameren-auri.html">Itämeren Auri</a>. Top-5 -listalle nostan myös teokset <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/05/madame-de-la-fayette-clevesin-ruhtinatar.html">Clèvesin ruhtinatar</a> ja <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/11/rinna-saramaki-hyvan-mielen-vaatekaappi.html">Hyvän mielen vaatekaappi</a>. Näistä kahdesta ensiksi mainittu on kirjoitettu 1600-luvulla ja vaikka kirjan tyyli on melko puisevaa, on tarkkanäköinen ihmiskuvaus ajankohtaista vielä tänäkin päivänä. Jälkimmäinen teos puolestaan herättää ajattelemaan omia kulutustottumuksia ja valintoja vaateostoksia tehdessä.
<br><br>
Vuoden huonoimpia kirjoja onkin vaikeampi nimetä. Oikeastaan mikään vuoden aikana lukemistani kirjoista ei ollut niin floppi, että kirjan lukeminen harmittaisi. Jude Deveraux’n Ylämaa-sarja tosin vahvisti ajatuksiani siitä, että vastaisuudessa jätän Deveraux’n kirjat lukematta.
<br><br>
<b>Kiitos teille blogin lukijoille kuluneesta vuodesta ja oikein hyvää uutta vuotta! :)</b>Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-50617717128589804382016-12-30T10:08:00.000+02:002016-12-30T10:08:49.041+02:00Kate Jacobs: Lankakaupan talviAlkuperäinen teos: Knit the Season (2009) <br>
Gummerus, 2011, pokkari, 347 sivua<br>
suomentanut Päivi Pouttu-Deliere<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3qG03WpB1c9sodD8vkgXw7ps3KtOMxs6KKbUHb1tjOEcTlTBQz7JcumC82J4xWGtKeVX0ss72HAAy79pxEKTn6Yz3exJZE_nEbuQB49Zu6ZaIs1FDwXebdAQaaC1EjxYfDEpOxMPk2dU/s1600/katejacobs3.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3qG03WpB1c9sodD8vkgXw7ps3KtOMxs6KKbUHb1tjOEcTlTBQz7JcumC82J4xWGtKeVX0ss72HAAy79pxEKTn6Yz3exJZE_nEbuQB49Zu6ZaIs1FDwXebdAQaaC1EjxYfDEpOxMPk2dU/s1600/katejacobs3.png" /></a>
</center>
<br>
<i>Dakota oli alkanut pitää punaista vihkoa mukanaan käsityöpussukkansa pohjalla – pussukka oli Perin tekemä – yhdessä kamelinruskean- ja turkoosinkirjavan neuleen kanssa. Hän oli säästänyt kaikki äitinsä keskeneräiset tekeleet, kaikki hullunkuriset projektit, joita äidillä ei ollut koskaan ollut aikaa saada valmiiksi, koska hänellä oli ollut kädet täynnä tilausneuleita, ja jotka hän oli siksi vain siirtänyt syrjään odottamaan.
</i><br>
(s. 17)
<br><br>
<i>Lankakaupan tytön</i> jälkeen teki mieli lukea heti perään sarjan viimeinen osa. Kirjan jouluisen tunnelman takia jätin sen lukemisen näin joulukuun loppupuolelle. <i>Lankakaupan talvi</i> on mukava päätösosa lankakaupan väen seikkailuille.
<br><br>
Vuoden lähestyessä loppuaan lankakaupassa riittää kiirettä. Parikymppinen Dakota Walker tasapainottelee opintojen ja töiden välillä. Dakotan unelma kondiittorin urasta on lähellä toteutumista, sillä hän on päässyt opiskelemaan kulinaariseen instituuttiin. Opintojen lisäksi hän vastaa äidiltään perintönä saamastaan lankakaupasta yhdessä laukkuja suunnittelevan Perin kanssa. Joulun aikaan Dakota haluaisi suorittaa opintoihin liittyvän työharjoittelujakson loistohotelli V:n keittiössä, mutta hänen isällään Jamesilla on toisenlaisia suunnitelmia. On tullut aika lähteä Skotlantiin viettämään joulua siellä asuvan isomummin kanssa.
<br><br>
Vuosi huipentuu uuden vuoden juhlimisen lisäksi tuplahäihin. Anita ja Marty ovat suunnitelleet häitään pitkään, ja juhla on viimein toteutumassa. Heidän lisäkseen alttarille astelee Italiasta rakkauden löytänyt Catherine, joka avioituu viinitilaa pyörittävän Marcon kanssa. Muidenkin neulekerholaisten elämissä on muutoksia luvassa. Peri saa houkuttelevan tarjouksen, joka takaisi suuren näkyvyyden hänen suunnittelemilleen laukuille. Lucie ja Darwin suunnittelevat tytöille tarkoitettua televisio-ohjelmaa, joka on herättänyt kiinnostusta. Tapahtumista herää kysymys, mitä neulekerholle tapahtuu, kun sen jäsenet hajaantuvat ympäri maailmaa?
<br><br>
Neulekerholaisia ja Walkerien sukua yhdistää side edesmenneeseen Georgiaan. Dakotalle Georgia oli äiti, mutta läheisten jakaessa muistojaan Georgiasta, Dakota oppii tuntumaan äitinsä esimerkiksi niin ystävänä kuin siskonakin. Georgia on mukana tarinassa takaumien välityksellä, kun läheiset muistelevat tuntemaansa naista. Läheiset tunsivat Georgian erilaisista yhteyksistä, joten jokaisen muistot hänestä kertovat erilaisen tarinan. Dakotan Donny-setä kertoo, kuinka Georgia opetti veljensä ajamaan autoa. Catherine muistelee yhteisiä kouluaikoja, ja James joulua Georgian kanssa. Nimenomaan Georgian kautta neulekerholaiset löysivät toisensa ja ystävystyivät.
<br><br>
Edellisten osien tapaan tämänkin kirjan lopusta löytyy muutama ohje. Käsityöaiheisia ohjeita ovat Lucien tyttären Gingerin kirjanmerkki ja Georgian jouluköynnös. Käsitöiden lisäksi ruoka ja erityisesti leipomukset liittyvät vahvasti tarinaan. Ruokaohjeista esitellään Dakotan kiitospäivän kurpitsakarpalomuffinssit, Anitan latket eli juutalaiset perunaletut, mummin viipalepikkuleivät ja Bessin voileivokset. Mummilla tarkoitetaan Dakotan Skotlannissa asuvaa isomummia, ja Bess on isoäiti.
<br><br>
Joulun ja uuden vuoden lisäksi kirjassa vietetään myös kiitospäivää ja hanukkaa. Tarina jäi mieleen lämminhenkisinä jäähyväisinä lankakaupan väelle. Minusta tarina on hyvä päättää tähän, eikä turhaan venyttää pidemmäksi. Aikaisempien osien kohdalla olen inissyt tönköstä suomen kielestä, mutta tällä kertaa en kiinnittänyt siihen huomiota. Neulekerholaisten välinen ystävyys ja yhteisöllisyys sen sijaan lämmittivät mieltä.
<br><br>
<u>Lankakauppa-sarja</u><br>
<A href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2013/09/kate-jacobs-pieni-lankakauppa.html">Pieni lankakauppa</A> (The Friday Night Knitting Club)<br>
<A href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/11/kate-jacobs-lankakaupan-tytto.html">Lankakaupan tyttö</A> (Knit Two)<br>
Lankakaupan talvi (Knit the Season)Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-68553561718650424282016-12-26T22:26:00.000+02:002016-12-26T22:26:40.635+02:00Lauren Weisberger: Viime yönä Chateau MarmontissaAlkuperäinen teos: Last Night at Chateau Marmont (2010) <br>
Nemo, 2012, pokkari, 525 sivua<br>
suomentanut Sini Linteri
<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjaj860ze37I1Bg39o4_99oqSdBvzDUyQoenJiLwRgDj0z2S9mW04T0_CCB6GdCFyP3xEs20np7Qwjb6NEHKzUTuD3DOgm-RQ6FY_ielpkceZc0I_oWpJdAMsHzGcyzd1fGGXIS34073f0/s1600/laurenweisberger4.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjaj860ze37I1Bg39o4_99oqSdBvzDUyQoenJiLwRgDj0z2S9mW04T0_CCB6GdCFyP3xEs20np7Qwjb6NEHKzUTuD3DOgm-RQ6FY_ielpkceZc0I_oWpJdAMsHzGcyzd1fGGXIS34073f0/s1600/laurenweisberger4.png" /></a>
</center>
<br>
<i>Kappale päättyi sykähdyttäviin suosionosoituksiin, aitoihin, innostuneisiin aplodeihin, ja Julian siirtyi seuraavaan kappaleeseen. Hän oli päässyt vauhtiin, eikä levottomuudesta näkynyt merkkiäkään. Näkyi vain tuttu kiilto käsivarsilla ja keskittyneisyydestä kertova otsan kurtistus hänen laulaessaan sanoja, joita oli hionut kuukausia, joskus vuosia. Toinen laulu oli hetkessä ohi, sitten kolmas, ja ennen kuin Brooke käsitti, mitä tapahtui, kuulijat hurrasivat hurmioituneina ja vaativat lisää.
</i><br>
(s. 93)
<br><br>
<i>Viime yönä Chateau Marmontissa</i> -teoksen myötä olen lukenut kaikki Lauren Weisbergerin suomennetut teokset. Weisbergerin muiden teosten tavoin myös tämä oli kevyttä ja viihdyttävää hömppää. Oli mukava huomata, että kirjailija on muuttanut aiemmista kirjoista tuttua kaavaa. Nyt menevän sinkkunaisen sijasta kirja kertookin avioparista.
<br><br>
Brooke tapasi miehensä Julianin aikoinaan baarissa, jossa Julian oli esiintymässä. Muutamaa vuotta myöhemmin Julian haaveilee edelleen muusikonurasta. Brooke sen sijaan tekee pitkää päivää kahdessa eri työssä, jotta parin taloudellinen tilanne olisi turvattu. Tilanne muuttuu, kun Julian on yhtäkkiä läpimurtonsa kynnyksellä elämässä unelmaansa todeksi. Brooke on vilpittömästi onnellinen miehensä puolesta. Hyvin pian Brooke saa kuitenkin huomata, ettei julkisuus ole pelkkää glamouria. Julian on kiireinen ja poissaoleva, eikä mene aikaakaan, kun pariskunnan yksityisasioita ruoditaan juorulehdissä. Juorut muuttuvat yhä ikävämmiksi, ja lopulta lehdissä revitellään vihjailevilla paparazzikuvilla.
<br><br>
Weisbergerin muissa suomennetuissa kirjoissa keskiössä ovat olleet menevät sinkkunaiset (poikkeuksena <i> <a href=" http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/10/lauren-weisberger-paholainen-pukeutuu.html">Paholainen pukeutuu Pradaan</a></i> -kirjan Andrea), joiden elämä saa yllättäen uuden suunnan. <i>Viime yönä Chateau Marmontissa</i> pääosassa onkin Brooke, vaimo, joka haluaa auttaa miestään tämän unelmien tavoittelussa. Brooke on käytännössä huolehtinut elannon hankkimisesta, kun mies on toiminut levy-yhtiön harjoittelijana. Julianin uran läpimurto tarkoittaa Brookelle omista unelmista, perheen perustamisesta ja yrityksestä, luopumista. Brooke joutuu kohtaamaan vaikeita asioita, mutta hän ei anna vastoinkäymisten lannistaa itseään. Vaihtelun vuoksi oli mukava lukea erilaisesta hahmoasetelmasta, jossa päähenkilö ei enää etsi sitä Oikeaa, vaan onkin jo löytänyt hänet, ja vastoinkäymisenä on saada uudenlainen arki sujumaan.
<br><br>
Kirjassa käsitellään julkisuuteen joutumista ja sen varjopuolia. Huomasin tarinassa yhteneväisyyksiä <i> <a href=" http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/11/lauren-weisberger-vip-ihmisia.html">VIP-ihmisiä</a></i> -kirjaan. Betten tavoin Brooken kohtaama median huomio on aluksi positiivista, mutta pian juorulehtien sävy muuttuu ikävämmäksi ja jopa rumaksi. Brooke tosin päätyy lehtien palstoille ainoastaan siitä syystä, että hänen miehestään tuli tunnettu muusikko. Hän ei itse tavoitellut huomiota. Välillä tuntui pahalta, miten Brookea koeteltiin, eikä Julian tuntunut ymmärtävän kuuluisuuden vaikutuksia aivan tavallisen ihmisen elämään. Kirja antoi kuvan siitä, miten älyttömiä asioita tosielämän julkkisten täytyy kestää. En pystyisi elämään niin, että paparazzit partioisivat kotini ulkopuolella kaikkia tekemisiäni.
<br><br>
Weisbergerin muiden teosten tavoin <i>Viime yönä Chateau Marmontissa</i> on nopealukuinen. Kirjassa käsitellään ihan vakaviakin asioita, kuten jo mainitut julkisuuden varjopuolet. Pääasiassa kirjan tarina on kuitenkin viihdyttävä ja kevyt. Sisältö on sopivaa aivot narikkaan -luettavaa, jonka parissa ei tarvitse ajatella syvällisesti.Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-73885325818997873192016-12-18T17:57:00.000+02:002016-12-18T17:57:14.677+02:00Kaari Utrio: VendelaTammi, 2016, kovakantinen, 411 sivua<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhuE9nwMxIiGuFaz19ar8naw_C3HuSijxh8c1pxxuLqIABCNdxEkdXJsh6xhmI3eusSwc15IBt0P-Zzl9L_mEe-M7XXfROSYx7SSutC0fn5GRgrsgPup_8NrXoZsdEiaK7AXYnuywkDAIY/s1600/kaariutrio.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhuE9nwMxIiGuFaz19ar8naw_C3HuSijxh8c1pxxuLqIABCNdxEkdXJsh6xhmI3eusSwc15IBt0P-Zzl9L_mEe-M7XXfROSYx7SSutC0fn5GRgrsgPup_8NrXoZsdEiaK7AXYnuywkDAIY/s1600/kaariutrio.png" /></a>
</center>
<br>
<i>
Eivät tietenkään valtakunnan herrat olleet turkulaisia orpotyttöjä varten. Valtakunnan herrat naivat maita ja kartanoita, vaikutusvaltaa ja omaisuutta, suuria suhteita ja aarrearkkuja. Vendela Dalhusilla ei ollut omaisuutta eikä suurta sukua eikä mitään muutakaan. Vendela Dalhusin piti katsoa maahan, hän ei saanut edes vilkaista aurinkoa; mutta hän oli sen tehnyt ja häikäistynyt, eikä hän piitannut vaikka olisi saanut vaeltaa sokeana lopun elämänsä.
</i><br>
(s. 12)
<br><br>
Olen lukenut kotimaisten kirjailijoiden kirjoittamia viihdekirjoja, mutta genren suomalaisittain tunnetuin nimi on jäänyt uupumaan lukemieni kirjojen kansista. Mikä olisi siis parempi tapa korjata asia kuin valita kevyttä historiallista hömppää Kaari Utriolta joulukuun piristykseksi?
<br><br>
Ylhäiseen sukuun syntynyt Vendela Dalhus on aina elänyt sukulaistensa hoivissa. Orvoksi jääneellä Vendelalla on kauneutensa ja taitonsa parantajana, mutta mitä hyötyä niistä on, kun hänellä ei ole myötäjäisiä? Vendelalle ollaan järjestämässä naimakauppoja varakkaan turkulaisen porvarin kanssa. Kohtalo puuttuu peliin, kun hän kohtaa Turun tuomiokirkossa Hartman Garsen, komean ritarin, joka saa tytön sydämen sykkimään. Ritari kuuluu valtakunnan ylimyksiin ja on auttamatta köyhän orpotytön haaveiden ulottumattomissa. Vendela ei kuitenkaan hylkää toiveitaan. Pian Vendela pääsee viettämään aikaa ritarin kanssa, sillä hän matkaa kauppiassaattueessa Turusta Viipuriin, ja saattuetta johtaa itse ritari Hartman Garse.
<br><br>
Päähenkilö Vendela on minun makuuni sopiva historiallisen romaanin sankaritar. Hänellä on toki kaunis ulkonäkönsä, jota korostetaan tarinan aikana useaan otteeseen. Ulkokuoresta huolimatta Vendela ei ole mikään tyhjänpäiväinen neito, joka vain odottaisi pelastajaansa. Hän toimii itse, jotta asiat kääntyisivät parempaan suuntaan. Erityisesti mieleeni jäi Vendelan välit paimenpoika Yöhön. Yö on selvästi Vendelan palvelija, mutta nuori nainen kohtelee paimenpoikaa kuin vertaistaan. Miespäähenkilö ritari Hartman Garse ei saanut minussa aikaan yhtä ihastunutta suhtautumista kuin Vendelassa. Oikeastaan ritari oli melko tyypillinen historiallisen romantiikan miespuolinen hahmo. Tuntuu siltä, että olen lukenut useasti aikaisemminkin historian havinaan sijoittuvan tarinan, jossa sankari ei aluksi ymmärrä, että sankaritar olisi juuri se oikea hänelle. Mies tekee virheitä ja vasta melkein pohjamudissa ryömiessään havahtuu toivomaan, että asiat olisivat toisin.
<br><br>
Kirjan sivuhahmot saavat paljon tilaa tarinan aikana. Paimenpoika Yö on Vendelalle uskollinen palvelija, joka yrittää suojella emäntäänsä vaikeissa oloissa. Tarinassa on mukana myös oikeita historiallisia hahmoja, jotka saavat äänensä kuuluville. Heistä yksi on Ruotsinmaan drotsi Bo Jonsson Grip, valtakunnan ylimystöä. Dumen perheestä veljet Henneke ja Fulrad ovat ritareita ja Henneke jopa Viipurin linnan alipäällikkö. Heidän sisarensa Greta kohoaa tarinan aikana lähtökohtiaan korkeampaan asemaan. Greta ja Vendela tutustuvat toisiinsa aikana, jolloin kumpikin viettää neitoaikaansa Viipurin linnassa. Suurin osa sivuhahmoista oli sellaisia, että heidän toiminnalleen oli jokin selitys. Tästä poikkeuksena Iliana Winholt, henkeäsalpaavan kaunis nainen, joka on luonteeltaan hyvin ilkeä ja inhottava. Minulle ei selvinnyt missään vaiheessa, miksi Iliana on niin ilkeä.
<br><br>
Kirjan vahvuus on tapahtumien ja ympäristön kuvailu. Nautin runsaasta kuvailusta, joten <i>Vendela</i> oli sikäli mieluista luettavaa. Tarinan historiallinen konteksti oli uskottavan oloinen, joten oletan, että kirjailija on tehnyt taustatutkimuksen huolella. Kirjassa annetaan runsaasti tietoa keskiajasta, mutta mielestäni tietoa ei tuputeta lukijalle. Lukijaa valaistaan sopivissa määrissä. Vendelan tarinassa naisen asema on keskeisessä osassa. Nainen on ensin sukulaistensa holhouksessa ja naimisiinmenon myötä hän siirtyy miehensä holhoukseen. Naisen aseman lisäksi tarinassa merkittävässä osassa on henkilön asema. Vendelan ja Hartman Garsen rakkaustarina on liki mahdoton, koska toinen on ylimystöä ja toinen köyhä orpo.
<br><br>
Kirjoitin postauksen alkuun kevyttä hömppää, koska se oli ennakkoluuloni Utrion teoksesta. Lukemisen aikana totesin, ettei <i>Vendela</i> ollutkaan niin hömppää, kuin kuvittelin sen olevan. On sitä viihteellisempiäkin historiallisia romansseja tullut luettua.<i>Vendela</i> oli mukaansatempaava teos, jonka parissa viihdyin.Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-87496420748366003142016-12-11T22:56:00.000+02:002016-12-11T22:56:42.830+02:00Kim Edwards: Muisto tyttärestäniAlkuperäinen teos: The Memory Keeper’s Daughter (2005) <br>
Bazar, 2008, kovakantinen, 486 sivua + haastattelu<br>
suomentaneet Laura Jänisniemi ja Susanna Tuomi-Giddings, Helinä Kangas (haastattelu)
<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgO5E_K0tbeywT1XEeD96LXzFBQMt2nmRA0Fs9riNzW7JR1tE4mdlAh531wFa4gUBkf1Dto_a3HLnfIZaLU-L7R6q5vSuu-5S7V_leafvtdD9S2K9bx_y0WuyCfbmQ0iXloUVLmXiX_xZc/s1600/kimedwards2.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgO5E_K0tbeywT1XEeD96LXzFBQMt2nmRA0Fs9riNzW7JR1tE4mdlAh531wFa4gUBkf1Dto_a3HLnfIZaLU-L7R6q5vSuu-5S7V_leafvtdD9S2K9bx_y0WuyCfbmQ0iXloUVLmXiX_xZc/s1600/kimedwards2.png" /></a>
</center>
<br>
<i>Hän puhui vakuuttavasti. Hän uskoi omiin sanoihinsa. Hoitaja tuijotti häntä yllättyneen näköisenä, mutta muuten David ei saanut selvää hänen ajatuksistaan odottaessaan myönteistä vastausta. Silloisessa mielentilassaan hän ei tullut edes ajatelleeksi, että hoitaja voisi vastata toisin. Silloin, toisin kuin myöhemmin samana iltana ja monina tulevina iltoina, hänelle ei tullut mieleenkään, että hän vaaransi kaiken.
</i><br>
(s. 30)
<br><br>
Olen aikaisemmin lukenut Kim Edwardsilta teoksen <i><a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2015/12/kim-edwards-unien-jarvi.html">Unien järvi</a></i>. Se jäi mieleen kauniina ja mukaansa tempaavana lukukokemuksena, joten halusin tutustua saman kirjailijan muihin teoksiin. Ilmeisesti Kim Edwardsilta ei ole suomennettu muita teoksia kuin <i>Unien järvi</i> ja nyt lukemani <i>Muisto tyttärestäni</i>, vaikka häneltä on näiden lisäksi ilmestynyt englanniksi teos nimeltä <i>The Secrets of a Fire King</i>.
<br><br>
Tarina lähtee liikkeelle vuodesta 1964, jolloin David Henryn Norah-vaimo odottaa parin ensimmäistä lasta. Synnytys käynnistyy eräänä myrskyisenä yönä. David lähtee viemään Norahia sairaalaan, mutta rankan lumimyrskyn vuoksi he eivät millään ehdi ajoissa sinne. Niinpä David vie vaimonsa omalle pienelle klinikalleen. David ja sairaanhoitaja Caroline Gill auttavat Norahia synnytyksessä. Norah saa terveen pojan, jolle annetaan nimeksi Paul. Yllättäen Paulin jälkeen syntyy tyttö, Phoebe, jolla on Downin syndroomaan viittaavia piirteitä. David uskoo, ettei tyttö elä pitkään, joten tekee ratkaisun, jonka vaikutukset näkyvät perheen elämässä vielä vuosia myöhemmin. Hän kertoo vaimolleen tytön menehtyneen synnytyksessä.
<br><br>
David käskee Caroline Gillin viemään Phoeben vammaisille lapsille tarkoitettuun hoitokotiin, mutta Caroline ei pysty hylkäämään pientä vauvaa hoitokotiin, joten hän päättää kasvattaa Phoeben omana tyttärenään. Vuosien varrella Caroline saa pitää puoliaan muiden asenteita kohtaan useaan kertaan, mutta Phoebe oli hänelle ainoa mahdollisuus saada oma lapsi. Toisaalla Norah Henry suree tytärtä, jota hän luulee kuolleeksi. Norah ja David etääntyvät toisistaan. Norah keskittyy työhönsä matkatoimistossa ja David uppoutuu valokuvaukseen karkottaakseen valheen mielestään. Paulista kasvaa musiikillisesti hyvin lahjakas poika, mutta isä ei tue hänen haavettaan urasta musiikin parissa.
<br><br>
<i>Unien järven</i> tapaan tämän kirjan keskiössä on salaisuus, joka vaikuttaa ratkaisevalla tavalla hahmojen elämään. Davidin valhe jättää jälkensä perheeseen. Norah ei koskaan toivu täysin tyttären menetyksestä ja hän haluaa puhua tapahtuneesta. David puolestaan ei halua käsitellä tapahtunutta kertomansa valheen vuoksi. Toisistaan etääntyminen alkaa jo näin varhaisessa vaiheessa, kun kaksoset ovat vielä aivan pieniä. Vuosien kuluessa avioparista tulee kuin toisilleen vieraat ihmiset. Kirjan lopusta löytyy kirjailijan haastattelu, jossa valotetaan aikakauden suhtautumista henkilöihin, joilla on Downin syndrooma. Haastattelu antoi tietynlaisen selityksen Davidin ratkaisuun, sillä ennen Down-lapsiin on suhtauduttu paljon jyrkemmin. David omasta mielestään tekee ratkaisunsa rakkaudesta, suojellakseen vaimoaan.
<br><br>
En tiedä mitään Downin syndroomasta, eikä se ole elämääni koskettava aihe. En siis osaa sanoa, kuinka hyvin kirjassa kuvaillaan henkilöä, jolla on Downin syndrooma. Näistä lähtökohdista tarkasteltuna kuvaus oli oikein uskottavaa. Ainoa asia, mihin kiinnitin huomiota, oli helppous. Carolinen ja Phoeben elämä vaikutti varsin helpolta. Arvelen, että kirjassa arkea vammaisen lapsen kanssa on ehkä hieman kaunisteltu. Kaikilla on tietysti hyviä päiviä, mutta Carolinen ja Phoeben elämä tuntui sujuvan erittäin hyvin, eikä Phoebe ollut yhtään hankala lapsi. Mitä nyt olen joskus törmännyt vammaisten lasten vanhempien avautumisiin heidän elämästään esimerkiksi median kautta, niin todellisuus voi olla jotain muuta.
<br><br>
Tarina on traagisen surullinen valheen vuoksi ja siksi, että kaksoset erotetaan toisistaan heti syntymän jälkeen. Kirjan edetessä loppua kohti tarinaan tulee toiveikkaampi sävy. Aihe on kiinnostava, mutta valitettavasti täytyy todeta, että tästä olisi voinut saada kokoon paljon mielenkiintoisemman tarinan. Minuun kirja ei vedonnut, enkä saanut oikein kunnolla kiinni kirjan maailmasta.Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-7668145149677653962016-12-10T14:20:00.000+02:002016-12-10T14:20:23.700+02:00Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirjaAlaotsikko: Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen<br>
Minerva, 2016, kovakantinen, 240 sivua<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEinVUbWjs6QV9nG3X6Pku88cGfLwh-CKn53a9VyXl8vo_6OyP1Bq3F0GFrpEV6FMVVoQ4X9L94dh0pGdOhi3WnURqNKRh5-wOH1xtET5bnOIfSPdU66fBpyC0LwLtGO5Yk281lhtDexnME/s1600/eeroojanen.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEinVUbWjs6QV9nG3X6Pku88cGfLwh-CKn53a9VyXl8vo_6OyP1Bq3F0GFrpEV6FMVVoQ4X9L94dh0pGdOhi3WnURqNKRh5-wOH1xtET5bnOIfSPdU66fBpyC0LwLtGO5Yk281lhtDexnME/s1600/eeroojanen.png" /></a>
</center>
<br>
<i>
Kihlapari oli sopinut hääpäivänsä, ja sulhanen lupasi edellisenä iltana tulla noutamaan morsianta tämän uudelle kotipaikkakunnalle. Tuon päivän aamuna sulhanen yllättäen kuoli, eikä morsiamelle saatu heti sanaa asiasta. Sovittuun aikaan illalla sulhasen hevonen kuitenkin pysähtyi tytön kotitalon eteen, ja tyttö nousi vaunuihin sulhasensa viereen. Morsian ihmetteli kyllä, kun sulhanen ei puhunut mitään, mutta matkaan lähdettiin illan pimetessä.
</i><br>
(s. 6)
<br><br>
Näin esittelyn Eero Ojasen <i>Suuri suomalainen kummituskirja</i> -teoksesta kirjakerhon lehdessä. Kirjan alaotsikko <i>Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen</i> sai miettimään ennen lukemista, että minkälaisia kauhutarinoita kirja mahtaisi sisältää. En ole kauhukirjallisuuden ystävä. Lukemisen aikana kävi ilmi, ettei teos (onneksi) ole selkäpiitä karmiva kauhukirja.
<br><br>
Ensi alkuun valotetaan kummitustarinoiden perinnettä, minkä tyyppisiä tarinoita on kerrottu ja minkälaisissa olosuhteissa. Esipuheessa avataan myös sanan <i>kummitus</i> alkuperää. Ennen sanalla kummitus on voitu tarkoittaa kaikkia outoja ja kummallisia asioita. Murteissa esiintyvät sellaisetkin sanat kuin kummajainen ja kummituinen. Tavallisten kummitustalotarinoiden lisäksi kirjassa käsitellään muun muassa poltergeistilmiöitä, etiäisiä, paikallistarinoita, kuolemanenteitä sekä sota-ajan tarinoita. Kirja alkaa Suomen vanhimmista kummitustarinoista, joihin kuuluvat esimerkiksi Olavinlinnaan ja Haikon kartanoon liittyvät tarinat. Viimeisessä luvussa esitellään nykypäivän kummitustarinoita, joihin puolestaan kuuluvat eri puolella Suomea tunnetut liftaritarinat.
<br><br>
Heti kirjan alussa esitellään kihlaparista kertova tarina, jossa menehtynyt sulhanen hakee morsiantaan. Tarinasta on kirjan mukaan eri versioita, joissa esimerkiksi tarinan yksityiskohdat tai loppu vaihtelevat. Kirjassa esitellään muitakin tarinoita, joista on useampia eri variaatioita. Tarinoissa vilisee yksityiskohtia, kuten outoja ääniä tai tunne kylmästä virtauksesta. Suurin osa tarinoista kertoo siitä, miten ihminen on itse tuntenut, kuullut tai nähnyt jotain yliluonnollista. Osassa tarinoista yliluonnollisuus välittyy eläimen, esimerkiksi hevosen, koiran tai kissan, käyttäytymisestä. Muutamassa sota-ajan tarinassa hevonen on kieltäytynyt kulkemasta jostakin tietystä kohdasta ja paikkaa vaihtamalla pelastanut ihmishenkiä. Eräässä tarinassa kissa sihisi ja murisi tuijottaen samalla jotain, mitä omistaja ei voinut nähdä.
<br><br>
Jostain syystä yllätyin aika paljon siitä, kuinka neutraalilla sävyllä kummitustarinat esitellään kirjassa. Esipuheessa kirjoittaja Eero Ojanen täsmentää, että tarkoituksena on välittää tietoa siitä, minkälaisia kummitustarinoita Suomessa on koettu. Ojasen mukaan hänen oma lähtökohtansa on, että yliluonnollinen kokemus on aina joka tapauksessa sen kokijalle todellinen. Useille tapauksille voidaan löytää järkiperäinen selitys, mutta monet tarinat jäävät arvoituksiksi. Samalla Ojanen kertoo myös yliluonnollisiin ilmiöihin liittyvistä tutkimuksista, joita Suomessa on tehty. Tutkimustyö ei ole helppoa, sillä tutkijat ovat esimerkiksi havainneet, että on vaikea löytää neutraaleja termejä kuvaamaan tämän aihepiirin asioita. Mielestäni kirja jättää lukijalle itselleen päätettäväksi, uskoako tarinoiden todenmukaisuuteen vai ei.Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-70233533808575803792016-11-30T16:03:00.000+02:002016-11-30T16:03:57.150+02:00Kate Jacobs: Lankakaupan tyttöAlkuperäinen teos: Knit Two (2008) <br>
Gummerus, 2009, kovakantinen, 470 sivua<br>
suomentanut Päivi Pouttu-Deliere<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEheAlw49E_9os79HdafoKDrK0ejdiYHj25nOF0NuoicQgO9lN69KdyCe4hyODkGXG0tUnV7DZEDoemrj5ABClDCfzelrYCyPVvfJIHQhy6ogjzt-5973f9m8gbZ_sMt7yubSX4n8_uyNSk/s1600/katejacobs2.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEheAlw49E_9os79HdafoKDrK0ejdiYHj25nOF0NuoicQgO9lN69KdyCe4hyODkGXG0tUnV7DZEDoemrj5ABClDCfzelrYCyPVvfJIHQhy6ogjzt-5973f9m8gbZ_sMt7yubSX4n8_uyNSk/s1600/katejacobs2.png" /></a>
</center>
<br>
<i>Reilun viiden vuoden ajan he olivat eläneet niin kuin ennenkin. He kokoontuivat edelleen säännöllisesti, vaikka KC ei koskaan koskenutkaan puikkoihin ja Darwinin reikäinen villapaita aviomiehelleen oli edelleen hänen monimutkaisin tekeleensä. Peri oli pitänyt kaiken lähes ennallaan lankakaupassa. - - Hän ei koskenut mihinkään vaan hoiti lankakauppaa huolella ja tarmolla prikulleen niin kuin Georgia oli opettanut.
</i><br>
(s. 15)
<br><br>
Kate Jacobsin <i><a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2013/09/kate-jacobs-pieni-lankakauppa.html">Pienen lankakaupan</a></i> -kirjan lukemisesta on vierähtänyt jo jokunen vuosi. Kirja palasi mieleeni aivan yllättäen tänä syksynä, kun suunnittelin neulovani jotain taas pitkästä aikaa. Neulomisesta ei lopulta tullut mitään, mutta sain aikaiseksi lukea <i>Pienen lankakaupan</i> jatko-osan.
<br><br>
Edesmenneen Georgia Walkerin tytär Dakota on varttunut nuoreksi naiseksi, jolla on vielä koko elämä edessään. Yliopisto-opintojensa lisäksi Dakota työskentelee osa-aikaisesti äitinsä perustamassa lankakaupassa Walker ja tyttäressä, mutta mielessä on käynyt jopa lankakaupasta luopuminen. Dakotan isällä Jamesilla on suunnitelmat valmiina tyttären elämän varalle, mutta jos Dakotan omaa mielipidettä kysytään, haluaisi hän ryhtyä kondiittoriksi. Matka Italiaan läheisten kanssa saa Dakotan katsomaan tulevaa uusin silmin.
<br><br>
Georgia pysyy neulekerholaisten ajatuksissa, vaikka moni asia on muuttunut vuosien varrella. Anita ja Marty suunnittelevat häitä, mutta ennen tärkeää päivää täytyisi saada aikuiset lapset hyväksymään äitinsä uusi liitto sekä etsiä vuosia sitten kadonnut läheinen. Yksinhuoltajaäiti Lucie ponnistelee arjessaan, jossa hänellä on lapsen lisäksi huolehdittavanaan dementoituva äiti. Samaan aikaan Lucien ura ottaa ison harppauksen eteenpäin. Antiikkiliikkeen omistava Catherine etsii itseään ja pohtii, mitä hän haluaa elämältään. Vastauksia haetaan aina Italiasta asti. Akateemiselle uralleen omistautunut Darwin odottaa perheenlisäystä, jonka kunniaksi hän tarttuu vapaaehtoisesti puikkoihin neuloakseen jotain.
<br><br>
Kirjan päähenkilöksi on nostettu Dakota, mutta oikeastaan kirja kertoo kaikkien neulekerholaisten tarinan. Monen hahmon vaiheista kertova tarina on sekä rikkaus että heikkous. Kirjan aikana seurataan otteita useamman hahmon elämästä, ja lopulta tarinat punoutuvat yhteen. Kun juoni on useamman henkilön varassa, ei yhden päähenkilön harteille kasaudu liikaa paineita tarinan mielenkiinnon säilyttämisestä. Hahmojen eri näkökulmat tapahtumien kulusta tuovat kiinnostavia sävyjä juoneen. Huonoksi puoleksi usea kertojahahmo muuttuu siinä vaiheessa, kun alati pompataan hahmosta toiseen ja saman hahmon edelliset kohtaukset meinasi jo unohtaa sivujen välillä.
<br><br>
Kirjassa ei ole kovin erikoista juonta, vaan enemmänkin tuntui siltä, että ensin hahmojen elämässä on asiat vähän miten sattuu sekaisin ja loppua kohden kaikki järjestyy. Matka Italiaan tarjoaa monelle hahmolle ajattelemisen aihetta, eikä vain matkalle lähteneille, vaan myös kotiin jääneille. Tarina on sekaisesta lähtöasetelmasta huolimatta viihdyttävä ja ainakin nopeasti luettava. Valitettavasti kirjassa käytetty suomen kieli on paikoin tönkköä. En tiedä, minkälaista kieltä lähtötekstissä on käytetty, mutta <i>Pienen lankakaupan</i> -postauksesta lunttasin, etten ole senkään kielestä ihan pitänyt. Voisiko syynä olla kerronnan tyyli? Pidin Italian osuuksista, joten voi olla, että ihan sen perusteella kirjan loppupuoli oli mielestäni sujuvampi tekstin osalta kuin alkupuoli.
<br><br>
Edellisen osan tavoin myös tämän kirjan lopusta löytyy muutama ohje. Georgia-torkkupeitosta puhutaan useampaan kertaan tarinan aikana, ja niinpä kirjan loppupuolelta löytyy ohje kyseiseen torkkupeittoon. Muut ohjeet ovat neulekerhon omenavaahterasiirappimuffinssit sekä Catherinen vadelmalimettigranita.
<br><br>
<i>Lankakaupan tyttö</i> paljastaa, mihin suuntaan tuttujen hahmojen tiet ovat kulkeneet viiden vuoden aikana. Hahmot pitävät ihailtavasti yhtä siitä huolimatta, että heidät alkujaan yhdistänyt Georgia on menehtynyt ja elämäntilanteet vaihtuneet. Kirja oli kaiken kaikkiaan mukava jatko-osa lankakaupan väestä. Oli viihdyttävää lukea hahmojen välisestä ystävyydestä.
Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-67934176197540934452016-11-23T22:52:00.001+02:002016-11-23T22:52:59.858+02:00Cassandra Clare: Taivaallisen tulen kaupunkiAlkuperäinen teos: City of Heavenly Fire (2014) <br>
Varjojen kaupungit osa 6<br>
Otava, 2014, kovakantinen, 639 sivua<br>
suomentanut Terhi Leskinen<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg5qMwFVNAIxdZqlI36KpuaiDYl7YJFDJkJtgaOdxQJqI-LDUUZEE35IAB1tk0oiGc5IfHP4JCN6se9Sb_cKsamm0h2ydsz8ZMwYySAnV6wP39m08I138gUnnYW7pyDuHGaEd0DejplOCI/s1600/cassandraclare6.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg5qMwFVNAIxdZqlI36KpuaiDYl7YJFDJkJtgaOdxQJqI-LDUUZEE35IAB1tk0oiGc5IfHP4JCN6se9Sb_cKsamm0h2ydsz8ZMwYySAnV6wP39m08I138gUnnYW7pyDuHGaEd0DejplOCI/s1600/cassandraclare6.png" /></a>
</center>
<br>
<i>Jace veti Claryn miekkaa pitelevän käden taaksepäin ja irrotti sitten otteensa, jotta tämä voisi nostaa miekan ilmaan. Aurinko oli nyt laskenut entistä alemmas, mutta salissa oli yhä riittävästi valoa iskemään kipinöitä keskiharjanteen obsidiaanitähdistä. ”Anna miekalle nyt sen nimi.”<br>
”Hesperos”, Clary sanoi, sujautti miekan takaisin tuppeensa ja työnsi tupen vyölleen. ”Sarastuksentuoja.”
</i><br>
(s. 143)
<br><br>
Sainpahan <i>Varjojen kaupungit</i> -sarjan päätökseen. Olin aluksi hieman epäileväinen sen suhteen, millaisia sarjan kolme viimeistä kirjaa olisivat. <i>Langenneiden enkelten kaupunki</i> ja <i>Kadotettujen sielujen kaupunki</i> petasivat asetelmia <i>Taivaallisen tulen kaupunkia</i> varten. Edellisen osan perusteella odotin tältä viimeiseltä osalta paljon. Kirja vastasi hyvin odotuksiin.
<br><br>
Claryn veli Sebastian on liikekannalla. Hän jatkaa itselleen uskollisten varjometsästäjien armeijan kokoamista. Nämä pimennetyt varjometsästäjät unohtavat entisen identiteettinsä ja heistä tulee raakalaisia, joilla ei ole omaa tahtoa. Sebastian joukkoineen hyökkää varjometsästäjien instituutteja vastaan surmaten niiden asukkaita. Hänen lopullisena päämääränään on koko maailmaan hallitseminen ja tuhoaminen. Clary, Jace, Alec, Isabelle ja Simon lähtevät Sebastianin perään estääkseen tämän suunnitelmat. He kulkevat haltijaväen hovista eräänlaiseen rinnakkaiseen maailmaan, jossa he kohtaavat Sebastianin ja tämän joukot samaan aikaan, kun osa joukoista hyökkää varjometsästäjien kaupunkiin Alicanteen.
<br><br>
Kahdessa edellisessä osassa sivuhahmot ovat mielestäni pelastaneet tarinan. Tässä viimeisessä osassa jokainen hahmo tuli sopivasti esiin, eikä kukaan ärsyttänyt. Päähenkilöidenkin osalta tarina oli siis erittäin onnistunut. Vanhojen tuttujen hahmojen tarinat saivat päätöksen, josta jokainen hahmo voi jatkaa elämäänsä. Kirjan aikana hahmot kohtasivat raskaita vastoinkäymisiä, mutta kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että tarinalla on onnellinen päätös. Olin yllättynyt muutamasta uudesta hahmosta, jotka esiteltiin kirjan aikana. Selvitin asiaa, ja kävi ilmi, että kyseiset hahmot ovat päähenkilöitä Cassandra Claren kahdessa muussa varjometsästäjiin liittyvässä kirjasarjassa. Voi olla, että joku päivä vielä tutustun tarkemmin Claren muihin teoksiin.
<br><br>
Suhtaudun varauksella kirjoihin, joissa on luvassa suuri lopullinen taistelu hyvän ja pahan välillä. Usein aiemmissa osissa taistelua pohjustetaan oikein perusteellisesti, mikä on tietysti hyvä asia. Joskus taistelulle annetaan kuitenkin ennalta niin suuri huomio, että sitä odottaa jotain aivan mullistavaa kohtaamista, jollaista ei ole ennen nähty. Tällöin pettymys voi olla suuri, jos lopullinen yhteenotto ei täytä sen varalle kasattuja odotuksia. Mielestäni Cassandra Clare onnistui välttämään tällaisen käänteen, että lopullista yhteenottoa on pohjustettu jo iät ja ajat, mutta lopulta kaikki olisikin liian nopeasti ohitse. Tapahtumat ratkesivat tavallaan viekkaudella, johon toinen osapuoli lankesi. Kirja on paksu, joten välillä oli tylsempiä kohtia, mutta kaiken kaikkiaan pidän kirjaa onnistuneena päätösosana. Erityisesti loppu oli suloinen.
<br><br>
<i>Varjojen kaupungit</i> -sarja esitteli erilaisen fantasiamaailman, kuin mihin olin entuudestaan tottunut. Epäilyistä huolimatta oli hauskaa lukea Claryn, Jacen ja kumppaneiden seikkailuista. Osa hahmoista vaikutti ensisilmäyksellä stereotyyppisiltä kiintiöhahmoilta (paras ystävä, joka ei saa vastakaikua tunteilleen, se häikäisevän kaunis nainen, joka saa kaikkien miesten katseet kääntymään jne.), mutta sarjan edetessä olin jo ehtinyt kiintyä hahmoihin, enkä voisi kuvitella muita hahmoja heidän tilallaan. Voin suositella sarjan lukemista.
<br><br>
<u>Varjojen kaupungit -sarja</u><br>
<a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2014/02/cassandra-clare-luukaupunki.html">Luukaupunki</a> (City of Bones)<br>
<a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2014/05/cassandra-clare-tuhkakaupunki.html">Tuhkakaupunki</a> (City of Ashes)<br>
<a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2014/08/cassandra-clare-lasikaupunki.html">Lasikaupunki</a> (City of Glass)<br>
<a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/08/cassandra-clare-langenneiden-enkelten.html">Langenneiden enkelten kaupunki</a> (City of Fallen Angels)<br>
<a href="https://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/09/cassandra-clare-kadotettujen-sielujen.html">Kadotettujen sielujen kaupunki</a> (City of Lost Souls)<br>
Taivaallisen tulen kaupunki (City of Heavenly Fire)Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-50448687323884076352016-11-19T23:33:00.000+02:002016-11-20T00:07:01.108+02:00Lauren Weisberger: VIP-ihmisiäAlkuperäinen teos: Everyone Worth Knowing (2008) <br>
Nemo, 2011, pokkari, 515 sivua<br>
suomentanut Aino Konkka<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEizun43gil7xSqyVoD9sEcdNBxZeS4Add6-0DtTPua3vJBmwah35-s1oab8gyMk1fuG6yXnJ4WhPti4nYooae61SOBEV0ZopWtKQw3jAgAjV8vNg8h8Xm9h6PdbsC29rbRcY7eNtogKtRM/s1600/laurenweisberger3.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEizun43gil7xSqyVoD9sEcdNBxZeS4Add6-0DtTPua3vJBmwah35-s1oab8gyMk1fuG6yXnJ4WhPti4nYooae61SOBEV0ZopWtKQw3jAgAjV8vNg8h8Xm9h6PdbsC29rbRcY7eNtogKtRM/s1600/laurenweisberger3.png" /></a>
</center>
<br>
<i>Oli minun vuoroni katsoa häntä tarkasti nähdäkseni, vitsailiko hän. Ei. Elisa säteili tarinan kerrottuaan, aivan kuin se olisi inspiroinut häntä itseäänkin elämään elämäänsä täysillä. Kiitin häntä siitä, että hän oli kertonut minulle Birkinin tiestä ja mietin, mihin ihmeeseen olin ryhtynyt. Tämä oli kaukana investointipankkimaailmasta, ja minulla oli paljon opittavaa.
</i><br>
(s. 103)
<br><br>
Lauren Weisbergerin <i>VIP-ihmisiä</i> on entuudestaan tuttu kirja. Edellisestä lukukerrasta on tosin vierähtänyt aikaa jo muutama vuosi. Kaipasin kevyttä hömppää luettavaksi, joten siihen tarkoitukseen kirja oli oivallinen valinta.
<br><br>
Bette on nuori nainen, joka kyllästyy työhönsä investointipankissa. Hän päättää ottaa lopputilin. Hyvin tunnettua kolumnia kirjoittavan enonsa kontaktien avulla Bette saa uuden työpaikan PR-toimistosta. Uuden työnsä puolesta Betten täytyy tietää kaikki tietämisen arvoiset henkilöt, näyttäytyä yökerhoissa sekä järjestää hienoja juhlia. Viihdemaailma näyttää hohdokkaalta tylsähkön pankkialan jälkeen, mutta ennen pitkää Bette joutuu kohtaamaan työnsä varjopuolet, joihin kuuluu muun muassa paparazzikuviin päätyminen ja yksityiselämän riepottelu juorupalstalla. Palstan kirjoittaja tuntuu suorastaan väijyvän Betteä, jolla ei ole aavistustakaan siitä, kuka haluaa levittää hänestä perättömiä tietoja.
<br><br>
Tarinan maailma on melko pinnallinen. Työskentely PR-toimistosta tarkoittaa jatkuvaa juhlimista ja oikeissa tilaisuuksissa eli noteeraamisen arvoisissa tapahtumissa näyttäytymistä. Työnsä puolesta Bette tapaa myös useita merkittäviä henkilöitä, joista ainakin osa on aikamoisia bilettäjiä. Pinnallisuuden lisäksi kirjalla on myös vakavasti otettavampi puoli. Oman itsensä etsiminen ja ystävyys ovat vahvasti läsnä tarinan aikana. Bette saa huomata, ettei viihdemaailma ole pelkkää glamouria. On hyvä muistaa myös ystäviä, vaikka kuinka olisi kiire arjessa. Eikä romantiikkaa sovi unohtaa. Sitä on luvassa, vaikkei aivan niin paljon, kuin chick-lit-kirjalta voisi odottaa.
<br><br>
Betten hahmo muistuttaa <i>Paholainen pukeutuu Pradaan</i> -kirjan Andreaa. Kumpikin päätyy itselleen aivan vieraalle alalle kiireiseen työhön, jonka seurauksena oma lähipiiri jää unohduksiin, kunnes tapahtuu jotain havahduttavaa. Bette oli aika neutraali hahmo, jonka tekemiset eivät herättäneet suuria tunteita. Sen sijaan pari muuta hahmoa aiheuttivat silmien pyörittelyä. Jokaiseen bilepaikkaan ilmestyvä Abby tuntui hyvin liioitellulta ja ärsyttävältä. Betten ”poikaystävä” Philip Weston oli melkeinpä koominen hahmo. Jostain syystä miehen jatkuva kultsi -sanan hokeminen ärsytti. Onneksi näiden vastapainona oli ihan järkevältä vaikuttavia hahmoja, kuten Betten hyvä ystävä Penelope ja portsarina työskentelevä Sammy.
<br><br>
<i>VIP-ihmisiä</i> on viihdyttävää hömppää. Chick-lit-kirjaksi tämä ja samalla sanoen muut Weisbergerin teokset ovat jopa aika pitkä, mutta tarina on nopealukuinen. Juonenkäänteet eivät mielestäni aina olleet ihan uskottavia, mutta kirjan tarina pysyi siitä huolimatta hyvin koossa, eikä muuttunut liian epäuskottavaksi. Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-28412133114653009632016-11-06T16:39:00.000+02:002016-11-06T16:39:44.314+02:00Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappiAlaotsikko: Ratkaise omat vaatepulmasi ja samalla globaalin muotiteollisuuden epäkohdat<br>
Atena, 2014, pehmeäkantinen, 304 sivua<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjc3SGyMVZUWWhx1kbQM1mYy6v0pjD8Oodh2vaeIYwWGqu_2xI2oLRBbJSFf7VcFzJRVUBcNbuyY9PjJ-t_pd8F6fFqCWtze2mDRrLWO-5Nay67XrxDpwVhclRjjZvyza1lCXphop-ItYs/s1600/saram%25C3%25A4ki.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjc3SGyMVZUWWhx1kbQM1mYy6v0pjD8Oodh2vaeIYwWGqu_2xI2oLRBbJSFf7VcFzJRVUBcNbuyY9PjJ-t_pd8F6fFqCWtze2mDRrLWO-5Nay67XrxDpwVhclRjjZvyza1lCXphop-ItYs/s1600/saram%25C3%25A4ki.png" /></a>
</center>
<br>
<i>
Pidän vaatteista, mutta niihin pätee sama kuin vaikka suklaaseen: tietyn pisteen jälkeen yksi lisää ei todellakaan lisää hyvää oloa, vaan päinvastoin saa olon kurjemmaksi. Vaikka se olisi aivan yhtä laadukas ja hyvä kuin ensimmäinen. Kun yksi kaunis, hyvin istuva mekko tekee pukeutumisen – ja elämän – helpoksi ja hauskaksi, sata mekkoa tekee pukeutumisen hankalaksi.
</i><br>
(s. 9-10)
<br><br>
Rinna Saramäen <i>Hyvän mielen vaatekaappi</i> on keikkunut lukulistallani pidemmän aikaa. Olen perustellut sen lukematta jättämistä sillä, etten muutenkaan osta paljon vaatteita ja jos ostan, vaatteet tulevat tarpeeseen. Todellisuudessa aina voi tehdä tiedostavampia ja eettisesti fiksumpia hankintoja. Koin Saramäen kirjan erityisen puhuttelevaksi tähän aikaan vuodesta pikkujoulukauden ja joulun lähestyessä. Ensin tekisi mieli ostaa nätti biletoppi pikkujouluihin ja myöhemmin jotain kivaa päälle pantavaa joulua varten. Omasta vaatekaapista todennäköisesti löytyy kumpaankin tilaisuuteen jotain sopivaa.
<br><br>
<i>Hyvän mielen vaatekaappi</i> on jaettu kahteen osaan. Niistä ensimmäinen on nimeltään pahan mielen vaatekaappi. Kuten nimi jo paljastaa, osassa perehdytään vaateteollisuuden ongelmiin. Vaatteiden alkuperää ei aina tule ajatelleeksi, joten lähtökohdat voivat hätkähdyttää. Vaatteiden valmistus tapahtuu suurimmaksi osaksi halpatuotantomaissa, joissa tehtaiden toimintatavat ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Jätevedet kaadetaan turhia miettimättä vesistöihin, eikä työntekijän asema ole yhtään sen parempi kuin ympäristön. Tärkeintä on saada vaatteet valmiiksi mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman edullisesti, mikä tarkoittaa esimerkiksi palkkatasoa, joka ei kunnolla riitä elämiseen.
<br><br>
Toisessa osassa otetaan askelia kohti hyvän mielen vaatekaappia. Siinä auttaa Saramäen kymmenen vinkkiä. Liikkeelle lähdetään aivan perusasioista eli omien mieltymysten, tyylin ja vaatetarpeiden kartoittamisesta. Niiden jälkeen on hyvä selvittää, mitä kaikkea omassa vaatekaapissa on jo valmiiksi entuudestaan, ja millainen budjetti on käytettävissä. Seuraava askel on vähentää turhuudet pois kaapista ja hankkia niiden tilalle tarvitsemansa vaatteet. Erittäin tärkeää on tunnistaa laatu, jottei haksahda hankkimaan pian pesussa kulahtavaa vaatetta. Huomionarvoista on myös pitää huolta vaatteistaan. On hyvin helppoa ostaa uusi vaate vanhan nuhjaantuneen tilalle, mutta alkuperäistä vaatetta voisi käsitellä oikein, jolloin sitä ei tarvitsisi korvata uudella.
<br><br>
Ihanteellista olisi ostaa laadukkaita vaatteita, jotka kestävät käytössä pitkään sen sijaan, että ostaisi nopeasti kuluvia halpisvaatteita. Mistä laadun voi tunnistaa? Ilahduttavasti Saramäki käsittelee vaatteiden laatuun liittyviä asioita perusteellisesti. Hän antaa vinkkejä seikoista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun pohtii vaatteen laadukkuutta. Jos kankaassa on nukkaa jo kaupassa, on sitä kotona käytön jälkeen todennäköisesti vielä enemmän. Langanpätkät kielivät huolimattomasta viimeistelystä ja samalla siitä, että työvaiheet on yritetty hoitaa pois alta mahdollisimman pikaiseen tahtiin. Ylipitkät ompeleet nopeuttavat vaatteen valmistumista, mutta heikentävät laatua. Vaatteen materiaali vaikuttaa laatuun oleellisesti. Tavallisen kaduntallaajan voi olla hankala löytää tietoa eri materiaaleista, mutta Saramäki kertoo niistäkin ja antaa samalla vinkkejä mahdollisimman hyvän materiaalin valitsemiseen.
<br><br>
<i>Hyvän mielen vaatekaappi</i> on kiinnostavasti kirjoitettu tietokirja, jonka söpö ulkoasu houkuttelee tarttumaan kirjaan. Teksti on rupattelevaa, ja mukana on paljon kirjailijan omia kokemuksia esimerkkeinä. Erityisesti pidin asetelmasta, että ensin käsitellään negatiivisia asioita ja vaateteollisuuden ongelmakohtia (pahan mielen vaatekaappi) ja niistä siirrytään positiivisempaan suuntaan eli kohti hyvän mielen vaatekaappia. Kirja päättyy positiivisessa ja toiveikkaassa hengessä, kuinka hyvän mielen vaatekaapin voi koota. Saramäki ei syyllistä lukijaa huonoista valinnoista, vaan kannustaa ottamaan askelia uuteen suuntaan. Ainoa häiritsevä asia oli asiatekstin katkeaminen välillä niin, että lause jatkuu vasta parin sivun päästä, kun välissä on jotain muuta. Näitä asiatekstin katkaisevia tekstipätkiä voisi kutsua vaikka tietoiskuiksi. Esimerkiksi alkuosiossa on sellainen, otsikolla anonyymit vaatehullut, joka kertoo siitä, kuinka Saramäki suhtautuu vaatteisiin. Tekstipätkät olisi voinut sijoittaa niin, että asiatekstissä päästään lauseen loppuun asti, ettei tarvitse hypätä parin sivun päähän lukemaan sitä loppuun.
<br><br>
<i>Hyvän mielen vaatekaappi</i> herätti paljon ajatuksia ja lisäsi tietouttani vaateteollisuudesta. Ei ole mukava lukea ikävistä asioista, kuten työntekijöiden huonoista oloista ja piittaamattomasta asenteesta ympäristöä kohtaan. Yksittäinen ihminen on pieni tekijä, kun vastassa ovat kaukaisissa maissa sijaitsevat tehtaat ja monikansalliset yritykset. Vaateteollisuuden ongelmien ratkaisemiseksi ei valitettavasti yksi kirja riitä. Haluan silti uskoa, että omilla valinnoilla on merkitystä. Kenties vaatealan yrityksetkin heräävät ja tekevät entistä eettisempiä ja ekologisempia valintoja.Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-34179975980902606042016-10-31T10:15:00.000+02:002016-10-31T10:15:02.252+02:00HaastekoontiOn muutaman haastekoonnin aika. Tälle vuodelle oli tarjolla taas mitä mielenkiintoisimpia lukuhaasteita, mutta valitettavasti kaikkiin ei ehdi osallistua. Poimin haasteiden joukosta neljä aiheiltaan aika erilaista haastetta. Tällä kertaa onnistuin pysymään maltillisena tavoitteiden kanssa, mikä helpotti kummasti osallistumista, kun ei tullut stressiä siitä, ehdinkö lukemaan kirjat haasteita varten ajoissa. Alla on koonti kolmesta lukuhaasteesta. <a href=" http://klassikkojenlumoissa.blogspot.fi/2015/12/vuoden-2016-haasteet-lapi-historian.html">Läpi historian</a> -haasteen jätän myöhemmäksi, jos vaikka innostuisin vielä lukemaan lisää sitä varten.
<br><br>
<b>Okklumeus -haaste</b><br>
Tammikuussa Britannian suunnalta kantautui surullisia uutisia. Harry Potter -elokuvissa professori Kalkarosta näytellyt Alan Rickman oli menehtynyt. <a href="http://hyllytonttu.blogspot.fi/2016/01/okklumeus-lukuhaaste.html ">Hyllytontun höpinöitä</a> -blogin Tiina keksi suru-uutisista Potter-aiheisen lukuhaasteen. Haastetta varten päätin tutustua sarjan oheiskirjoihin, joita en ollut aikaisemmin lukenut.
<br><br>
<a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/05/j-k-rowling-siuntio-silosakeen-tarinat.html">Siuntio Silosäkeen tarinat</a><br>
<a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/06/j-k-rowling-huispaus-kautta-aikojen.html">Huispaus kautta aikojen</a><br>
<a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/07/j-k-rowling-ihmeotukset-ja-niiden.html">Ihmeotukset ja niiden olinpaikat</a><br>
Näillä kolmella kirjalla luin itseni kotitontuksi.
<br><br><br>
<b>Hämärän jälkeen -haaste</b><br>
<center><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiG_RNZnLOgq-M2u55GLHj-aF2C74wTPPpTFqg8T0FOV2lJ5oT-5xwJVCqX52EYkbrP3W-Rv3K1mK1Qy-IqNzi9zquw8fI7hCIghIzjMcNxzXh2zVrLso9Reu9yYcm04zmayfkFYal3sIA/s1600/hamaranjalkeen.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiG_RNZnLOgq-M2u55GLHj-aF2C74wTPPpTFqg8T0FOV2lJ5oT-5xwJVCqX52EYkbrP3W-Rv3K1mK1Qy-IqNzi9zquw8fI7hCIghIzjMcNxzXh2zVrLso9Reu9yYcm04zmayfkFYal3sIA/s400/hamaranjalkeen.png" /></a></center><br>
<a href="http://elegiakirjat.blogspot.fi/2015/11/hamaran-jalkeen-lukuhaaste.html">Orfeuksen kääntöpiirin</a> Suvi keksi kauhukirjallisuuteen liittyvän haasteen. Tarkoituksena oli lukea kauhukirjoja, ja mitä enemmän niitä lukee, sitä useamman kauhukirjallisuuteen liittyvän hahmon bongaa haasteen aikana. Lähtökohtaisesti en pidä kauhukirjallisuudesta ja olen sen parissa pois omalta mukavuusalueeltani. Kirjoja lukiessa oli yllättävää huomata, etteivät kaikki kauhukirjat ole pelottavia, kuten kuvittelin niiden olevan.
<br><br>
Gaston Leroux: <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/09/gaston-leroux-oopperan-kummitus.html"> Oopperan kummitus</a><br>
Juri Nummelin: <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/09/juri-nummelin-kuun-pimea-puoli.html">Kuun pimeä puoli </a><br>
Anne Rice: <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/09/anne-rice-veren-vangit.html">Veren vangit</a><br>
Kolmella luetulla kirjalla bongasin aaveen.
<br><br><br>
<b>Lukuharjoituksia-haaste</b><br>
<center><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihrTntyHXNuhoo9P4h5NuSFSVycULONG5sRPjUY-a2_sFP1BvHeypC9-xI5V9otR4o-tUVFPa8RZpLkOtzPc8u3iI2ExRMoo-tZnHIgW0Dvp1lClC0AmWmI7FPlI0a-31M4zPQG-bYPnc/s1600/lukuharjoituksia.JPG" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihrTntyHXNuhoo9P4h5NuSFSVycULONG5sRPjUY-a2_sFP1BvHeypC9-xI5V9otR4o-tUVFPa8RZpLkOtzPc8u3iI2ExRMoo-tZnHIgW0Dvp1lClC0AmWmI7FPlI0a-31M4zPQG-bYPnc/s400/lukuharjoituksia.JPG" /></a></center><br>
<a href="http://www.kujerruksia.fi/2016/01/lukuhaaste-lukuharjoituksia.html">Kujerruksia</a>-blogin Linnea sai inspiraation näytelmistä. Haasteeseen luettiin näytelmiä, jotka saivat olla moderneja, klassikoita tai kirjoitettu millä kielellä tahansa. Luetun tekstin piti kuitenkin olla kirjoitettu näytelmämuotoon repliikkeineen, proosamuotoon muutettu näytelmä ei kelvannut haasteeseen. Näytelmät ovat minulle vierasta aluetta, joten pysyttelin turvallisesti sen ainoan tietämäni näytelmäkirjailijan tuotannon parissa.
<br><br>
William Shakespeare: <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/05/william-shakespeare-myrsky.html">Myrsky </a><br>
William Shakespeare: <a href="http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/08/william-shakespeare-kuinka-akapussi.html ">Kuinka äkäpussi kesytetään</a><br>
Shakespearen teosten avulla luin itseni puvustajaksi.
<br><br><br>
Kiitos vielä kaikille lukuhaasteiden järjestäjille! Näihin oli mukava osallistua.
Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1241370365569249976.post-80805857895978063432016-10-30T15:55:00.000+02:002016-10-30T15:55:22.594+02:00Voltaire: LuonnonlapsiAlkuperäinen teos: L'Ingénu (1767) <br>
Viisas Elämä Oy, 2016, pehmeäkantinen, 128 sivua<br>
suomentanut Leena Rantanen<br><br>
<center>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0BQl3g0X7oEk7QskcNpEVqTdIy-eLYWtZC7eUhejqy8cIg8swGa2qs1cmTO8Lf_nK6JjDjnKs9QA1HWLhNA5xK7PzNA30pb2sryKI_z-XiPKFntjPv-LpgziTm4Sg4wyCch3LfsPLKE8/s1600/voltaire_luonnonlapsi.png" imageanchor="1" ><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0BQl3g0X7oEk7QskcNpEVqTdIy-eLYWtZC7eUhejqy8cIg8swGa2qs1cmTO8Lf_nK6JjDjnKs9QA1HWLhNA5xK7PzNA30pb2sryKI_z-XiPKFntjPv-LpgziTm4Sg4wyCch3LfsPLKE8/s1600/voltaire_luonnonlapsi.png" /></a>
</center>
<br>
<i>– Herra Luonnonlapsi, huomaan että puhutte parempaa ranskaa kuin huronilta voisi odottaa, sanoi vakava kruununvouti.<br>
– Muuan ranskalainen, jonka otimme Huroniaan kun olin aivan nuori ja jonka kanssa ystävystyin likeisesti, opetti minulle kieltään; opin hyvin nopeasti kaiken minkä tahdon oppia. Tultuani Plymouthiin tapasin ranskalaisen pakolaisen, niitä joita nimitätte hugenoteiksi, vaikken tiedä miksi, ja hänen ansiostaan edistyin teidän kielessänne ja heti kun saatoin ilmaista itseäni ymmärrettävästi, tulin katsomaan maatanne, sillä pidän ranskalaisista aika tavalla, kunhan eivät kysy liikaa kysymyksiään.
</i><br>
(s. 13)
<br><br>
Mietin, mitä voisin vielä lukea <a href="http://klassikkojenlumoissa.blogspot.fi/2015/12/vuoden-2016-haasteet-lapi-historian.html">Läpi historian</a> -lukuhaastetta varten. Mieleen tuli Voltaire, jolta olen aikaisemmin lukenut teoksen nimeltä <i>Candide</i>. Päädyin <i>Luonnonlapseen</i> oikeastaan sillä perusteella, että se sattui löytymään lähikirjastosta. Kirjan lukemisen myötä pääsin tavoitteeseeni Läpi historian -lukuhaasteessa.
<br><br>
Luonnonlapseksi nimitetty huroni jäi eräässä taistelussa englantilaisten vangiksi, jolloin hänelle tarjottiin mahdollisuutta lähteä Kanadasta englantilaisten mukaan. Luonnonlapsi halusi nähdä maailmaa, joten hän suostui ehdotukseen. Hän päätyi lopulta englantilaisten kauppiaiden mukana Ranskan Bretagneen. Siellä hän herätti paikallisen luostarin priorin ja tämän sisaren huomion. Luonnonlapsi kutsuttiin priorin taloon, jonne kerääntyy illalliselle paikkakunnan merkkihenkilöitä. Yllättäen käy ilmi, että Luonnonlapsi on itse asiassa sukua priorille ja tämän sisarelle.
<br><br>
Priori sisarensa kanssa tarjoutuu ottamaan Luonnonlapsen asumaan luokseen, sillä ovathan he sukulaisia. Saman tien he ryhtyvät suunnittelemaan huronin kouluttamista sivistyneille tavoille. Aivan ensiksi Luonnonlapsi täytyy kastaa. Priorille on suuri järkytys kuulla, ettei Luonnonlapsi ole koskaan lukenut Raamattua, mutta sen sijaan hän tuntee Shakespearen näytelmät. Luonnonlapsi suhtautuu itse nuivasti kasteeseen. Hänen mielestään englantilaiset olivat viisaampia, kun antoivat ihmisen elää niin kuin hän haluaa. Kaunis neiti de Saint-Yves ryhtyy opettamaan Luonnonlasta sivistyneille tavoille ja saa tämän pään käännettyä useammassakin asiassa.
<br><br>
Luonnonlapsi tarkkailee ulkopuolisin silmin eurooppalaisia tapoja ja käytäntöjä. Kirjan alussa hän on muiden silmissä jalo villi, joka herättää ihmetystä eksotiikkansa vuoksi, ja jota myös täytyy opastaa sivistyneille tavoille. Tarinan aikana Luonnonlapsi kohtaa moneen kertaan kulttuurien välisiä eroja, jotka hämmästyttävät häntä. Esimerkiksi hänen kulttuurissaan rakkaus neiti de Saint-Yvesiä kohtaan ei tarvitse kirkon siunausta. Bretagnessa toiset kauhistelevat Luonnonlasta, koska hän melkein häpäisi neidin. Myöhemmin Luonnonlapsi joutuu kohtaamaan valtaa pitävien suvaitsemattomuuden. Hän ei myöskään käsitä ahneutta ja mielivaltaa, jotka hallitsevat päättävissä asemissa olevien henkilöiden tekoja.
<br><br>
Muistelin, että <i>Candide</i> olisi kerronnaltaan hyvin suoraviivainen, ja <i>Luonnonlapsi</i> jatkaa sen kanssa samalla linjalla. Oli surkuhupaisaa huomata, kuinka muut hahmot pitivät Luonnonlasta sivistymättömänä. Tarinan edetessä käy hyvin ilmi, että oikeasti Luonnonlapsi on sielultaan paljon sivistyneempi kuin vaikkapa Versaillesin korkea-arvoiset henkilöt. Sivistyttyään hän ei lankea ahneuteen, vaan säilyttää hyvät ominaisuutensa. Kirjassa käsitellään Luonnonlapsen kohtaamien tapahtumien myötä osuvasti Voltairen aikakauden ongelmia, kuten korruptiota, joka ei ole hävinnyt ajan kuluessa minnekään.Cillahttp://www.blogger.com/profile/08055374604983333231noreply@blogger.com0