perjantai 25. maaliskuuta 2011

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo


Alkuperäisteos: Pride and Prejudice (1813)
pehmeäkantinen, sivumäärä 328


On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon.
(s. 5)


Yllä olevaan lainaukseen tiivistyy mielestäni aika hyvin kirjan juoni. Tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Englantiin, jossa yhteiskunnan jakaantuneisuus eri säätyihin määrittää paljolti ihmisen asemaa. Pääosassa on Bennetin porvarisperhe, johon kuuluu viisi naimatonta tytärtä: Jane, Elizabeth, Mary, Kitty ja Lydia. Perheen hössöttävän äidin hartaimpana tavoitteena on järjestää kaikki tyttäret hyviin naimisiin. Perheen isä puolestaan vaikuttaa välinpitämättömältä ja hän seuraakin maailman menoa ja erityisesti vaimonsa hössötyksiä huvittuneen sarkastisesti. Kun naapuriin muuttaa nuori ja varakas herra Bingley, joka tuo ystävänsä herra Darcyn mukanaan, innostuu Bennetin perheen äiti suunnittelemaan avioliittoja tyttärilleen.

Ylpeys ja ennakkoluulo on varmasti se kaikkein tunnetuin Jane Austenin teoksista. Aluksi ajattelin teosta vain hyvänmielen lukukokemuksena, mutta mitä enemmän sitä luin, niin sitä enemmän rupesin miettimään myös tapahtumien vaikutuksia sen ajan yhteiskunnassa. Lasten tuli avioitua jo hyvin nuorina ja tärkeää oli päästä hyviin naimisiin, mikä ei suinkaan tarkoita välttämättä rakkautta vaan aviopuolison varakkuutta. Ylempisäätyisen avioitumista alempisäätyisen kanssa ei katsottu hyvällä. Kirjassa herra Darcyn sukulaistäti ei aio hyväksyä noin vain Darcyn ja Elizabethin välistä liittoa, josta hän on kuullut huhuja. Lady ei silti pura kiukkuaan Darcyyn, vaan Elizabethiin, jota hän syyttää vehkeilystä päästä parempiin piireihin. Nuoren naisen karkaaminen miehen matkaan oli Austenin aikaan skandaali, varsinkin jos heillä ei ollut aikomusta mennä naimisiin. Elizabethin nuorin sisar Lydia karkaa yhdessä miellyttävän ja komean upseerin Wickhamin kanssa. Tätä sotkua selvitellään sitten jonkin aikaa vaihtelevalla menestyksellä, mutta lopulta kaikki päättyy hyvin.

Elizabethin ja herra Darcyn tunteiden kehittymistä oli hauska seurata. Heidän tarinansa ei ollut ihastuneita silmäyksiä alusta loppuun asti ja hyvä niin. Olen huomannut pitäväni enemmän hitaasti kehittyvistä rakkaustarinoista, kuin niistä, joissa roihuaa jo aivan alkumetreiltä asti. Tosin välillä jälkimmäinenkin tyyli kelpaa, mutta Elizabethin ja Darcyn välille sellainen ei olisi sopinut. Heihin verrattuna Elizabethin Jane-sisaren ja herra Bingleyn väliset tapahtumat etenivätkin nopeasti. Herra Bingley kun ihastui Janeen heti ensisilmäyksellä. Ennen lukemista olin miettinyt, millaista teoksessa käytetty kieli mahtaisi olla. Olisiko se niin vanhahtavaa, että haittaisi lukemista? Tämä epäilys osoittautui aivan turhaksi. Kyllähän kielestä ja puhuttelumuodoista huomasi, ettei oltu nykyajassa, mutta ei se ollut niin vanhahtavaa tyyliä, että olisi häirinnyt, onneksi. Lukukokemuksena ja aikalaiskuvailuna teos oli mainio, tykkäsin siitä kovasti. Ylpeyttä ja ennakkoluuloa pidetään klassikkona ja mielestäni teos ansaitsee tuon aseman.