lauantai 29. kesäkuuta 2013

Stephenie Meyer: Epäilys

Alkuperäinen teos: Eclipse (2007)
WSOY, 2009, kovakantinen, sivumäärä 527



"Hyvä on", minä huokaisin. "Uskon. Mutta yksi asia sinun on paras tajuta: kun aletaan höpöttää vihollisista, minä olen ulkopuolella. Minä olen puolueetonta maaperää. Olen Sveitsi. Kieltäydyn ottamasta minkäänlaista kantaa taruolentojen aluekiistoihin. – – Minulle on samantekevää, kuka on ihmissusi ja kuka vampyyri."
(s. 125)


Ei kahta ilman kolmatta eli Houkutus-sarjan luku-urakkani jatkuu edelleen. Epäilys jatkaa siitä, mihin edellinen osa Uusikuu päättyi.

Koulun päättäjäisten lähestyessä Bellalla edessä on iso päätös, joka vaikuttaa suuresti hänen tulevaisuuteensa: jatkaako hän elämää ihmisenä vai haluaako hän kuolla ja muuttua vampyyriksi? Bella haluaisi, että nimenomaan Edward, joka on hänen elämänsä suuri rakkaus, muuttaisi hänet vampyyriksi. Edward on kuitenkin haluton lopettamaan Bellan ihmiselämän. Sitten on vielä ihmissusi Jacob, joka vaikuttaa vampyyriin verrattuna paljon inhimillisemmältä. Luvassa on Bellan jahkailua kahden pojan välillä.

Samaan aikaan Bella on jälleen kerran hengenvaarassa. Seattleen on iskenyt murha-aalto. Ihmisiä katoaa jatkuvasti, eikä surmapaikoille jää ainuttakaan todistetta tekijästä. Lehdistössä epäillään sarjamurhaajaa, mutta Cullenien perhe tietää heti, ettei tekijä voi olla ihminen vaan joku vampyyri on asialla. Lopulta Bella ymmärtää, kuka on kaiken takana: vanha vihollinen, kostonhimoinen Victoria, joka menetti kumppaninsa Jamesin ja haluaa nyt kostaa Bellalle.

Kahdessa aiemmassa osassa Bella on jo osoittanut, ettei kykene tekemään omia päätöksiä vaan on Edwardin ohjailtavissa. Tässä osassa tytöstä löytyy ensimmäisen kerran päättäväisyyttä, jota olisi voinut olla myös aikaisemmissa kirjoissa. Edwardin kieltäessä tapaamiset Jacobin kanssa Bella karkaa reservaattiin. Ihmissudet kun ovat niin kauhean arvaamattomia, äkkipikaisia ja ennen kaikkea vaarallisia, joten missään nimessä ei ole hyvä tavata ystävää, joka sattuu olemaan ihmissusi. Mutta hei, vihdoinkin Bella repäisi oikein kunnolla ja teki jotain, mitä itse halusi.

Kirja kerrallaan Edwardin määräilyt Bellaa kohtaan kasvavat. Hän siis kieltää Bellaa tapaamasta Jacobia, koska tämä on ihmissusi. Jacobin tapaaminen on vaarallista Bellalle. Edward menee jopa niin pitkälle, että hiukan operoi Bellan autoa, jotta tämä ei voisi ajaa reservaattiin. Myöhemmin hän tekee selväksi, ettei hyväksy vierailuja ihmissuden luokse. Kaiken tämän Edward tekee vain ja ainoastaa suojellakseen Bellaa, eikä todellakaan kysy Bellan mielipidettä asiaan. Kyseinen vaarallinen ihmissusi on Bellan ystävä, joten Edward tekee melkein kaikkensa, jotta Bella ei voi tavata ystäväänsä. Ei sitten suojelu mene yhtään liian pitkälle, ehei.

Epäilyksessä tulee hyvin esille se, kuinka tavalliset koulukaverit ovat jääneet taka-alalle Bellan elämässä. Tultuaan Forksiin hän tutustui mm. Jessicaan, Mikeen ja Angelaan. Nykyään Bella istuu kouluruokalassa aina samassa pöydässä Miken, Angelan ja Angelan poikaystävän kanssa. Osa aiemmista tutuista on jo karsiutunut pois. Nykyään Bellan kaveripiiri sisältää lähinnä Jacobin sekä Edwardin perheen. Heidän kanssaan hän viettää lähes kaiken aikansa. Tilannetta korjataan vähän sillä, että Bella käy Angelan luona auttamassa valmistujaisjuhlien kutsukorttien kirjoittamisessa.

Kirja jatkaa samalla tasolla kuin kaksi aiemmin ilmestynyttä osaa. Susilla oli taas osansa tarinassa, mikä oli sopivaa vaihtelua vampyyrijuttuihin. Laumasta saatiin myös lisätietoja. Tämän kirjan aikana laumaan liittyi esimerkiksi ensimmäinen naispuolinen jäsen, joka tosin ärsyttää kaikkia muita. Lisäksi iltanuotiolla kerrottu tarina reservaatissa asuvan heimon esi-isistä ja siitä, kuinka he ottivat sudenhahmon suojellakseen heimoa oli ihan kiinnostavaa luettavaa. Mielenkiintoisimpina kohtina pidin Cullenien perheeseen kuuluvien Rosalien ja Jasperin tarinoita siitä, kuinka heistä tuli aikoinaan vampyyreja.

Houkutus-sarja
Houkutus (Twilight, 2005)
Uusikuu (New Moon, 2006)
Epäilys (Eclipse, 2007)
Aamunkoi (Breaking Dawn, 2008)
Bree Tannerin lyhyt elämä (The Short Second Life of Bree Tanner, 2010)
Houkutus: Kuvitettu opas vampyyrisaagaan (The Twilight Saga: The Official Illustrated Guide, 2011)

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar

Alkuperäinen teos: The White Queen (2009)
Bazar, 2011, kovakantinen, sivumäärä 476



"Minusta tulee Englannin kuningatar", vastustelen. "Saat sen kuulostamaan siltä kuin minua odottaisi taistelu kuolemaan saakka."
"Sehän on taistelua kuolemaan saakka", äitini toteaa. "Sitä Englannin kuningattarena oleminen tarkoittaa. Et sinä ole Melusina, joka nousee lähteestä helppoon onneen. Sinä et ole kaunis hovinainen, jolla ei ole muuta puuhaa kuin taikojen tekeminen. Olet valinnut tien, joka tarkoittaa sitä, että sinun pitää juonitella ja taistella koko elämäsi ajan. Sinun perheesi tehtävä on varmistaa, että voitat."

(s. 79)

Oikeastaan viime vuoden tammikuusta asti olen suunnitellut lukevani Valkoisen kuningattaren, mutta koska olen välillä toivottoman aikaansaamaton joissakin asioissa, luin kirjan vasta äskettäin. Historia minuun vetoaa aina ja mikäpä tässä olisikaan mielenkiintoisempaa kuin se, että kirjan tapahtumat ja henkilöt kertovat oikeista aikoinaan elossa olleista henkilöistä ja oikeasti tapahtuneista asioista? Kirjablogeissa tämä teos on jakanut mielipiteitä, osan mielestä tämä on loistava ja osa ei vakuuttunut lainkaan. Vähän jännittäen mietin ennen lukemisen aloittamista, osoittautuisiko kirja minullekin pettymykseksi.

Elisabet Woodville on kaunis leski, joka on menettänyt koko omaisuutensa. Hänen ainoa keinonsa saada omaisuus takaisin aviomiehen sukulaisilta on vedota Englannin uuteen vallananastaja kuninkaaseen. Ainoastaan nuori kuningas Edvard IV voisi palauttaa aviomiehen jättämän omaisuuden takaisin. Elisabetin täytyy herättää nuoren kuninkaan huomio, jotta pääsisi puhumaan hänen kanssaan. Niinpä Elisabet asettuu odottamaan kuningasta tienvarrelle, josta tämä ratsastaa ohi. Suunnitelma onnistuu paremmin kuin Elisabet osasi odottaa: hän ja Edvard rakastuvat toisiinsa ensisilmäyksellä. He myös menevät salaa naimisiin ainoastaan todistajien läsnäollessa.

Hovi kohahtaa järkytyksestä, kun Edvard julkistaa avioliittonsa Elisabetin kanssa. Eletään Ruusujen sodan aikaa, joten hoviväestä Elisabet kuuluu vihollisen puolelle, eikä hänellä ole edes riittävää aatelisarvoa! Monet ryhtyvät oitis juonittelemaan uuden kuningattaren pään menoksi. Samaan aikaan Elisabet nostaa omia sukulaisiaan vaikutusvaltaisiin asemiin, mikä ei hänen vihollisiaan miellytä. Lancaster- ja York-sukujen taistellessa toisiaan vastaan elämä Englannin kuningattarena ei ole helppoa. Elisabet joutuu jatkuvasti pelkäämään Edvardin puolesta, sillä kuningas on alati sotimassa. Kun kuningas menehtyy, joutuu Elisabet selviämään yksin, jotta onnistuisi pysymään ylipäätänsä hengissä.

Elisabet on kirjan alussa hyväuskoinen, mutta jo juonikas nuori nainen. Päästyään valtaan hänen itsevarmuutensa kasvaa ja olosuhteiden myötä hän joutuu punomaan juoniaan pysyäkseen saavuttamassaan asemassa. Jouduttuaan huonoon asemaan hovissa Elisabetista tulee kruununtavoittelija, jonka tavoitteena on nostaa oma poika valtaistuimelle, joka tälle syntymäoikeuden perusteella kuuluisi. Äitinsä puolelta Elisabet kuuluu Burgundin sukuun, jonka esiäidin kerrotaan olevan veden jumalatar Melusina. Tätä kautta hän osaa jonkin verran tehdä pieniä loitsuja, joilla avittaa itseään.

Kirjan historialliset tiedot tapahtumista pitävät paikkansa, mutta tarina itsessään on fiktiivinen kertomus Elisabetista ja Edvardista. Kirjan lopussa on kirjailijan jälkikirjoitus, jossa hän paljastaa, mikä on hänen itsensä keksimää ja mitkä asiat oikeasti tai sitten oletettavasti tapahtuneita. Ennen kirjan lukemista tiesin jo valmiiksi, että Elisabet oli Towerin prinssien äiti. Poikien kohtaloahan ei vielä nykyäänkään tiedetä. Hänen tyttärestään Yorkin Elisabetista tuli myöhemmin kuningatar. Myös legenda veden jumalatar Melusinasta on totta.

Pidän paljon historian havinaan sijoittuvista kirjoista, eikä tämäkään ole poikkeus. Kuninkaalliset hovit kaikkine juonitteluineen ja valtapyrkimyksineen ovat mielenkiintoisia. Valkoisessa kuningattaressa juonittelua riittää yllin kyllin. Elisabet joutuu juonittelemaan oman asemansa säilymisen vuoksi. Samalla hänen vihollisensa juonittelevat häntä vastaan ja lisäksi on vielä sota menossa, jolloin tietysti sodan molemmat osapuolet tekevät kaikkensa saadakseen voiton. Kirjassa esiintyi paljon eri henkilöitä, joilla oli samoja nimiä. Pysyin hyvin hahmojen perässä, mutta joissain kohdissa jouduin muistelemaan, kenen kanssa kyseinen henkilö olikaan liittoutunut ja ketä vastaan hän juonitteli. Esimerkiksi Richardeja riitti ainakin kolmeksi eri henkilöksi, mutta nimi oli hyvin yleinen jo tuohon aikaan.

Tarinaa seurataan suurimmaksi osaksi Elisabetin kertojanäkökulmasta. Kuitenkin kohdassa, jossa kuvattiin taistelukentällä käytävää sotaa, muuttui kertojaksi kuningas Edvard. En oikein pitänyt tästä kertojan vaihtamisesta yksittäisen taistelukohtauksen takia. Pysyminen samassa kertojassa koko ajan olisi tuonut kirjaan yhtenäisyyttä. Varsinkin nyt kun kertoja vaihtui vain lyhyeksi ajaksi, se tuntui lähinnä omituiselta ratkaisulta, jonka ainoa tarkoitus oli päästä välillä myös taistelujen tiimellykseen. Toisaalta olisi ollut mielenkiintoista tietää asioista myös Edvardin näkökanta, joten omat luvut Elisabetin ja Edvardin näkökulmista olisivat olleet kiinnostava ratkaisu.

Etukäteen pelkäsin sitä, että mielenkiintoiselta vaikuttava kirja ei ehkä vastaakaan odotuksiani ja pettyisin lukemaani. Tätä ei päässyt käymään. Kirja oli mielenkiintoinen ja koukuttava. Historiallisesta henkilöstä kertova tarina, joka on näin uskottavasti kerrottu sai todella uppoutumaan kirjan pariin. Huonoja puolia keksin vain aiemmin mainitsemani kertojahahmon vaihdoksen sekä sen, että tarina eteni aivan hirvittävällä vauhdilla. Tietysti kun kerrottavaa on paljon niin myös juonen täytyy edetä.

Ruusujen sota -sarja
Valkoinen kuningatar (The White Queen 2009)
Punainen kuningatar (The Red Queen 2010)
The Lady of the Rivers 2011
The Kingmaker's Daughter 2012
The White Princess 2013
The Last Rose (TBA)

torstai 13. kesäkuuta 2013

L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet

Alkuperäinen teos: Anne of the Island (1915)
WSOY, 1967, kovakantinen, sivumäärä 226



Anna nauroi ja huokasi. Hän tunsi itsensä hyvin vanhaksi, kokeneeksi ja järkeväksi, mikä vain osoitti, miten nuori hän oikeastaan oli. Hän todisti aina itselleen, että kaipasi takaisin iloisiin lapsuudenpäiviin, jolloin elämä kangasteli vielä ruusunhohteisena ja oli täynnä jotain määrittelemätöntä, joka nyt oli kadonnut ikuisiksi ajoiksi. Missä olivat kaikki loistavat tuulentuvat?
(s. 174)

Aluksi minun piti lukea ainoastaan Anna-sarjan ensimmäinen osa ihan muistin virkistämistä varten. Sen jälkeen luin toisen osan heti, kun olin saanut ensimmäisen luettua. Tuon jälkeen tartuin automaattisesti tähän kolmanteen osaan. Lopulta tein päätöksen, mitä jos sittenkin luen koko sarjan läpi, kun en pysty olemaan erossa siitä? Loppuvuoden mieluisana luku-urakkana on siis kahlata aina kuukausittain yksi Anna-kirja lävitse.

Annan unelmavuosissa suurin osa kirjan tapahtumista ei tapahdu entuudestaan tutussa Avonleassa. Kirjan alussa Anna lähtee Nova Scotiaan Redmondin korkeakouluun opiskelemaan. Vanhoista tutuista Redmondiin tulevat avonlealaiset Gilbert Blythe ja Charlie Sloane sekä Stella Maynard ja Priscilla Grant, joihin Anna tutustui sarjan toisessa osassa. Korkeakoulussa Anna tutustuu vielä huikentelevaiseen Philippa Gordoniin, josta tulee Annan hyvä ystävä. Anna, Stella, Priscilla ja Philippa muodostavat nopeasti tiiviin nelikon. He vuokraavat opiskelija-asunnokseen herttaisen Karoliinan majan, jonne saapuu vielä Stellan Jamesina-täti pitämään taloutta kissoineen.

Redmondissa vietettyjen vuosien aikana Anna jättää lopullisesti lapsuuden taakseen ja varttuu aikuiseksi. Opiskeluaika on pääasiassa onnellista, hyvää ja huoletonta, mutta myös vakavampia asioita tapahtuu, jotka muovaavat Annan elämänkatsomusta. Yksi lapsuuden koulutovereista menehtyy nuorena, mikä saa Annan miettimään elämänkulkua. Samaan aikaan läheiset ystävät löytävät kumppaneita itselleen, avioituvat ja saavat perheenlisäystä. Annan harmiksi myös uskollinen ystävä Gilbert osoittaa merkkejä tällaisista haaveista. Unelmien prinssin saavuttua varakkaan Roy Gardnerin muodossa Annan elämään, joutuu tyttö lopulta selvittelemään tunteitaan ja päättämään, kenen kanssa hän itse mahtaisi jakaa elämänsä.

Vaikka Anna jättää tässä kirjassa lapsuuden taakseen ja astuu aikuisten maailmaan, hänessä on yhä jäljellä sitä samaa tuttua vanhaa Annaa, joka ilahdutti ensimmäisissä kirjoissa. Häntä esimerkiksi kositaan useampaan kertaan tämän kirjan aikana, eivätkä suinkaan kaikki kosinnat vastaa sitä Annan nuoruuden ihannetta romanttisesta ja onnistuneesta kosinnasta. Siitä huolimatta Anna ei menetä uskoaan romanttisuudelle. Se puoli on hänessä yhä tallella, vaikka se saakin kolahduksen ei-toivotuista kosinnoista. Positiivisuutensa ansiosta Anna selvittää tilanteet kunnialla.

Lapsuuden ja nuoruuden kuvausten jälkeen viihdyin kirjan parissa, joka kertoo Annan elämästä siihen aikaan, jolloin hänestä on virallisesti tullut aikuinen. Samoja asioita sitä nykyäänkin pohditaan aikuisuuden kynnyksellä, vaikka aikaa kirjan ilmestymisestä onkin kulunut lähes sata vuotta(!). Kirja on koskettava ja sen parissa viihtyy. Annan ja tyttöjen opiskelijaelämän kuviot olivat sopivaa vaihtelua aikaisempien osien lapsuuden toilailuille.

Anna-sarja
Annan nuoruusvuodet (Anne of Green Gables, 1908)
Anna ystävämme (Anne of Avonlea, 1909)
Annan unelmavuodet (Anne of the Island, 1915)
Anna opettajana (Anne of Windy Poplars, 1936)
Anna omassa kodissaan (Anne's House of Dreams, 1917)
Annan perhe (Anne of Ingleside, 1939)
Sateenkaarinotko (Rainbow Valley, 1919)
Kotikunnaan Rilla (Rilla of Ingleside, 1921)
Annan jäähyväiset (The Blythes Are Quoted, 2009)

torstai 6. kesäkuuta 2013

P. C. Cast & Kristin Cast: Merkitty

Alkuperäinen teos: Marked. A House of Night Novel (2007)
Yön talo osa 1, Otava, 2010, kovakantinen, sivumäärä 333



"Zoey Montgomery! Yö on valinnut sinut; sinun kuolemastasi tulee sinun syntymäsi. Yö kutsuu sinua; kuule siis Hänen suloista ääntään. Kohtalosi odottaa sinua Yön talossa!"
Vampyyri kohotti yhden pitkistä, valkoisista sormistaan ja osoitti minua. Ja samaan aikaan kun otsani räjähti kivusta, Kayla avasi suunsa ja kirkaisi.

(s. 13)

Yön talo -sarjaan olen törmännyt aiemmin netissä niin kirjablogeissa kuin myös keskustelupalstoilla. Oikeastaan minulla ei ollut mitään kunnon käsitystä tästä ensimmäisestä osasta tai ylipäätänsä koko sarjasta. Viime kirjastoreissullani huomasin kirjan hyllyssä ja jotenkin se houkutteli lukemaan, joten päätin vihdoinkin ottaa selvää, millaisesta vampyyrisarjasta oikein on kyse.

Yhtenä tavallisena koulupäivänä 16-vuotias Zoey tulee merkityksi, jolloin hänen täytyy hyvästellä entinen elämänsä ja muuttaa Yön taloon, joka on vampyyrien sisäoppilaitos. Kouluun saapuneet tulokkaat käyvät läpi muutoksen ja siitä selviämisen jälkeen heistä tulee oikeita vampyyreja. On myös mahdollista, etteivät tulokkaat selviä muutoksesta, jolloin he kuolevat. Zoeylla tätä ongelmaa ei kuitenkaan tunnu olevan. Hän ei ole nimittäin kuka tahansa tulokas vaan itsensä vampyyrijumalatar Nyksin valitsema erityislahjakkuus. Zoyn otsaa koristaa merkityksi tulemisesta lähtien safiirinsinisenä hohtava kuunsirppi, josta kaikki näkevät hänen ainutlaatuisuutensa. Merkin lisäksi Zoey tuntee rituaaleissa kaikkien elementtien läsnäolon, mihin toiset eivät pysty.

Tavallista voimakkaamman merkkinsä takia Zoey joutuu heti kouluun saavuttuaan muiden tuijotusten kohteeksi. Sopeutuminen kokonaan uuteen elämään ei ole aivan helppoa, mutta onneksi kaikki eivät ole kiinnostuneita vain Zoeyn epätavallisesta merkistä. Huonetoverinaan Zoeylla on maalta kotoisin oleva herttainen Stevie Rae ja pian hän ystävystyy myös muutaman muun oppilaan kanssa. Omat ongelmansa sopeutumiseen tuo koulua hallitseva klikki nimeltä Pimeyden tyttäret, joiden johtajasta Afroditestä Zoey saa itselleen vihamiehen. Pimeyden tyttärien toiminnassa on jotakin todella pahasti vialla ja Zoeyn osaksi lankeaa Afroditen valta-aseman kukistaminen.

Hahmona Zoey on varsinainen neiti täydellisyys. Ensin elämä on tosi kurjaa, koska äiti on mennyt uusiin naimisiin, eikä ole välittänyt lapsistaan kunnolla sen jälkeen. Kotona valtaa pitää isäpuoli, joka kuuluu johonkin uskontokulttiin. Yön taloon muutettuaan asiat Zoeyn elämässä muuttuvat tosi nopeassa tahdissa. Aluksi hän oli vielä epävarma tulokas, joka ei tiennyt tulevasta mitään. Yhtäkkiä hän on lupaavin tulokas kautta aikojen ja lopulta hän vielä yrittää syrjäyttää koulun maineikasta klikkiryhmää johtavan ylipapittaren. Luonnollisesti kaikki sujuu kuin tanssi, ellei nyt lasketa sitä vastoinkäymistä, että entinen melkein poikaystävä (joka siis on ihminen) haikailee yhä tytön perään, vaikka Zoyella olisi jo uusi ihastus kiikarissa. Asiat tapahtuvat minun makuuni liian nopeasti ja samalla myös aivan liian helposti.

Muista hahmoista parhaiten jäi mieleen Pimeyden tyttärien ylipapitar Afrodite. Hahmosta tulee mieleen perinteinen koulun suosittujen tyttöjen johtaja; hän on tavattoman kaunis ja poikia riittää jonoksi asti, mutta samalla hän on hirveän ilkeä ja itse asiassa melkein kaikki vihaavat tai pelkäävät häntä. Afroditellä on kuitenkin mielenkiintoinen kyky: hän näkee asioita ennalta. Tästä olisin voinut lukea enemmänkin. Nyt näyt jäivät lähinnä sellaiselle tasolle, jossa ilkeä ämmä yrittää ilkeyksissään salailla näkyjään, jotta varmasti tapahtuisi jotain vahinkoja. Zoeyn uudet ystävät ovat melko sekalainen ryhmä. Yksi on maalta tuleva cowgirl, toinen homopoika ja kaksi muuta ovat toistensa sielunkaksosia, vaikka eivät oikeasti olekaan sukua toisilleen. Tässä osassa selvästi keskityttiin Zoeyhin (no, tietysti, onhan hän päähenkilö), mutta olisin kaivannut muihinkin hahmoihin jotain enemmän mukaan.

Kirjassa on omaperäinen idea siihen nähden, millaisia vampyyrikirjat yleensä ovat. Tässä vampyyriksi tullaan, kun etsijä on löytänyt sopivan tulokkaan ja merkinnyt tämän. Tulokas saa tatuoinnin kasvoihinsa ja sen jälkeen edessä on kokonaan uusi aika koulussa, jossa opiskellaan vampyyrinä olemista. Tietysti vampyyriensisäoppilaitos kuulostaa todella teiniltä, mutta kun kohdeyleisö on juuri teini-ikäiset, niin idea varmasti vetoaa näihin lukijoihin. Tapahtumapaikaksi yritin kyllä koko ajan lukiessa kuvitella jotakin muuta paikkaa kuin tavallista kaupunkia. Vampyyriensisäoppilaitos itsessään kuulostaa paikalta, jollaista ei ihan missä tahansa voisi olla.

Itse pidin eniten Zoeyn cherokee isoäidin mukana tulevista tavoista ja riiteistä. Esimerkiksi puhdistautumisrituaali, jossa kiitetään seitsemää cherokeiden kunnioittamaa suuntaa kuulosti mielenkiintoiselta, kun Zoey ystävineen toteutti rituaalin koulun pihalla. Lisäksi vampyyrijumalatar Nyks ja Zoeyn tulevat voimat pitivät mielenkiintoa yllä. Kirja oli aivan kelpo lukukokemus, vaikka en kohdeyleisöön kuulukaan. Tämän ensimmäisen osan perusteella voisin hyvin lukea sarjassa myöhemmin ilmestyneitä osia. Niin paljon jäi asioita auki, että ainakin uteliaisuuden takia luultavasti haluan selvittää, mitä myöhemmin tulee tapahtumaan.

Yön talo-sarja
Merkitty (Marked, 2007)
Petetty (Betrayed 2007)
Valittu (Chosen 2008)
Piinattu (Untamed 2008)
Vainottu (Hunted 2009)
Lumottu (Tempted 2009)
Kahlittu (Burned 2010)
Vapautettu (Awakened 2011)
Määrätty (Destined 2011)
Salattu (Hidden 2012)
Paljastettu (Revealed 2013)
Pelastettu (Redeemed 2014)

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Anne McCaffrey: Vaarallinen tähti

Alkuperäinen teos: Dragonquest (1971)
Pernin lohikäärmeritarit osa 2,
Otava, 2000, kovakantinen, sivumäärä 432



Avaa oikein hitaasti toinen silmäsi, Canth kehotti.
F'nor totteli vastahakoisesti. Sen jälkeen hänen oli hyvin vaikea pysytellä hiljaa paikallaan. Häntä nimittäin tuijotti kullanvärinen lohikäärme, joka oli niin pieni, että oli mahtunut istahtamaan hänen paljaalle kyynärvarrelleen. Se katseli häntä uteliaana mutta myös varuillaan pikkuruisilla, vihreää tulta säkenöivillä jalokivisilmillään.

(s. 112)

Vaarallinen tähti on jatkoa Lohikäärmeen lento-kirjalle, jonka luin tässä jokin aika sitten. Lohikäärmeen lento aloitti siis Pernin lohikäärmeritareista kertovan kirjasarjan. Heti ensimmäisen osan lukemisen aikana tuli sellainen olo, että tähän sarjaan voisi tutustua paremminkin ja lainasin kirjastosta tämän toisen osan, vaikka minulla olikin vielä aiempi osa kesken. Sarjan kolmas osa on kuulemma vähän lapsekas, koska se on selvästi nuoremmille lukijoille tarkoitettu, mutta senkin ajattelin lukea jossain vaiheessa kesän aikana.

Sarjan ensimmäisen osan tapahtumista on ehtinyt kulua seitsemän kierrosta eli Pernin vuotta. Rihmasateet ovat tauonneet ja planeetan on vallannut eripurainen ilmapiiri. Valtasuhteet lohikäärmeritareiden, linnanherrojen ja tavallisten ihmisten välillä ovat muuttuneet, kun kansa ei ole enää niin riippuvainen ritareiden avusta. Tämän lisäksi lohikäärmeritarit ovat keskenään ajautuneet huonoihin väleihin ja Pernin eri lohikäärmepesät ovat asettuneet toisiaan vastaan. Punatähdeltä putoileva rihmasade alkaa yllättäen ennen aikojaan, mikä herättää planeetan asukkaissa katastrofin pelkoa. Bendenin pesän päällikkö F'lar oli laatinut aikataulun, joka perustui ikivanhoihin merkintöihin rihmasateista. Nyt yhtäkkiä aikataulu ei enää pidä lainkaan paikkaansa ja lohikäärmeritareiden täytyy jälleen olla valmiina puolustamaan planeettaansa vanhaa vihollista vastaan ja samalla toimia yhteistyössä.

Lohikäärmeen lennon naispäähenkilö Lessa on edelleen vahvasti mukana tämänkin kirjan tapahtumissa, onhan hän Bendenin lohikäärmepesän emäntä. Toiseksi tärkeäksi naishenkilöksi nousee tässä osassa Brekke, nuori neito, joka on alunperin maanviljelijän tytär ja jonka ritarit löysivät yhdellä etsintämatkallaan lohikäärmekuningattaren emäntäehdokkaaksi. Brekkellä on oma lohikäärmekuningatar Wirenth, joka kasvaa tämän kirjan aikana poikasiästä aikuisuuteen. Ensimmäistä osaa lukiessani pidin Lessan vahvaa luonnetta välillä ärsyttävänä, mutta nyt tämän toisen osan aikana päädyin siihen tulokseen, että hahmo on hyvä juuri sellaisena kuin on. Hän ja Brekke nimittäin eroavat kuin yö ja päivä luonteiltaan. Ensimmäinen käsitys Brekkestä oli, että hän olisi hieman sellainen tyypillinen neito pulassa -hahmo, mutta hänestäkin ilmenee vahvempi puoli.

Samoin ensimmäisessä osassa olleet veljekset F'lar ja F'nor ovat vauhdissa myös tässä kirjassa. Heistä vanhempi eli F'lar on arvostetussa asemassa Bendenin lohikäärmepesän päällikkönä ja F'nor toimittaa pesän alipäällikön virkaa. Linnanherrojen keskuudessa pesän päällikkö pääsääntöisesti nauttii suosiota ja juuri F'larin odotetaan ratkaisevan, kuinka perniläiset jälleen kerran selviävät Punatähdeltä putoilevista rihmoista. Jos ensimmäinen osa olikin enemmän vanhemman veljeksen kirja, niin tässä osassa F'norin hahmo saa lisää tilaa itselleen. Hahmon merkitys kasvaa, eikä F'nor ole enää pelkästään F'larin varjoon tämän apulaiseksi vaan hänellä on itsenäisiä tavoitteita ja päämääriä.

Vaarallinen tähti eroaa sarjan ensimmäisestä osasta siinä, että nyt juoneen on lisätty enemmän valtapeliä ja juonittelua. Lohikäärmeritareiden rivien rakoillessa he saavat huomata, että myös joku omaan joukkoon kuuluva voi terrorisoida perniläisten yhteiseksi hyväksi tehtyjä suunnitelmia. Ylipäätänsä oman valta-aseman kasvattaminen kiinnostaa useampia, niin ritareita kuin myös linnanherroja. Romantiikkaa on mukana myös, vaikka nyt sitä ei olekaan aivan siinä määrin kuin ensimmäisessä osassa.

Enemmän tässä kirjassa ehdottomasti tapahtuu kaikenlaista verrattuna sarjan aloittavaan osaan. Rihmataisteluita on tietysti jälleen mukana, mutta sen lisäksi etsitään ratkaisuja Pernin tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin ja siihen, miten rihmoista pääsisi lopullisesti eroon. Mukaan mahtuu vielä erästä ikivanhaa perinnettä muuttava mullistus, joka valitettavasti ei ehdi tapahtua, siitä olisi totisesti ollut mielenkiintoista lukea. Positiivinen lukukokemus, vaikka en täysin sulanutkaan kirjalle.