lauantai 31. lokakuuta 2015

Vigdís Grímsdóttir: Sydän, kuu ja sinilinnut

Alkuperäinen teos: Hjarta, tungl og bláir fuglar (2002)
Johnny Kniga, 2006, kovakantinen, 199 sivua
suomentanut Tapio Koivukari



Mutta vaikken näekään samanlaisia unia kuin Edita, tiedän, että tunteemme on sama ja ehkä päämäärä myös – kadota uneen. Se ei ole kuitenkaan minulle tarpeeksi, unet eivät luo muistoja, ehkä kaikkea muuta, mutta eivät muistoja, ja minun täytyy mennä Islantiin. Se on todellisuutta.
(s. 15)

Olin jo Vigdís Grimsdóttirin trilogian ensimmäistä osaa lukiessa päättänyt lukevani seuraavaksi tämän toisen osan. Islantilaisten kirjailijoiden löytäminen ei ollutkaan aivan niin helppoa kuin olin kuvitellut. Lisäksi Sydän, kuu ja sinilinnut -kirjassa on sopivan vähän sivuja, joten ehdin lukaista sen kiireisestä aikataulusta huolimatta.

Kirjan keskiössä on Lenni, joka on trilogian avausosasta tutun Rósan poika. Lenni on varttunut Uudessa Meksikossa, jonne hänen äitinsä saapui vuosia sitten. Pienessä Madridin kylässä pojalla on rakastavia ihmisiä lähellään, kuten isoisä, jolla on sama nimi kuin hänellä, isoisän puoliso Flora ja Edita, joka on aluksi leikkitoveri, myöhemmin tyttöystävä. Lenni ei ole koskaan nähnyt isäänsä muuten kuin äitinsä taiteilijaystävän Lúnan maalauksissa. Hän kaipaa Islantiin, tuohon kaukaiseen maahan, jonka olemassaoloa Madridin asukkaiden on vaikea kuvitella. Lopulta Lúnan avulla Lenni voi toteuttaa unelmansa ja matkustaa haaveidensa maahan.

Sydän, kuu ja sinilinnut jatkaa teemaltaan avausosan tapaan unelmien parissa, mutta esiin nousevat myös kaipuu ja rakkaus. Eniten teemat hahmottuvat Lennin hahmossa. Lenni kaipaa Islantia, kaukaista maata, josta hän poistui hyvin pienenä lapsena, eikä ole sen jälkeen palannut sinne takaisin. Lennillä on unelma, hän haluaa matkustaa Islantiin. Lennin elämässä on kaksi naista, jotka eivät tule toimeen keskenään. Editan mukaan Flora yrittää kääntää pojan pään häntä vastaan. Floran mukaan Edita on kummallinen, koska tyttö uskoo höpötykseen, jonka mukaan kojootit kertovat tulevasta. Edita on vahvasti läsnä tarinassa. Hänen kommenttinsa Lennille on kursivoitu, ja niitä on myös kohtauksissa, joissa tyttö ei itse ole mukana.

Lennin äiti Rósa on jo löytänyt rauhan toivuttuaan siitä, ettei Lennin isä koskaan tullutkaan Uuteen Meksikoon. Rósa pakeni perheensä luota Jacobille, joka on omistanut elämänsä Neitsyt Marialle. Jacobin luona Rósa rukoilee, jotta Maria ilmestyisi hänelle. Ihmeitä voi tapahtua ja sen Rósa saa myös huomata. Avausosan tapaan tämän teoksen lopussa koittaa yllätys, mutta sitä ei kerrota niin yllättäen kuin ensimmäisen osan yllättävää paljastusta. Tällä kertaa asiasta vihjataan vähitellen, jolloin paljastuksen tullessa lukija on saattanut jo aistia sen.

Tunnelmaltaan Sydän, kuu ja sinilinnut on aika samanlainen kuin edeltäjänsä. Kirjassa on samanlaista unenomaisuutta ja outoutta, mikä oli tällä kertaa jo aika viehättävää. Vieläkään en ole hyväksynyt avausosan paljastusta, mutta suhtaudun tähän kirjaan suopeammin, ehkä suurimmaksi osaksi sen takia, ettei tässä tullut suurta järkytystä eteen.

Osallistun kirjalla seuraaviin lukuhaasteisiin: Kirjallinen retki Pohjoismaissa ja I Spy Challenge (12. kohta Celestial Body).

Trilogia:
Valosta valoon (Frá ljósi til ljóss, 2001)
Sydän, kuu ja sinilinnut (Hjarta, tungl og bláir fuglar, 2002)
Kun tähti putoaa (Thegar stjarna hrapar, 2003)

perjantai 30. lokakuuta 2015

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja 99 askelman arvoitus

Alkuperäinen teos: The Mystery of the 99 Steps (1966)
Tammi, 1978, kovakantinen, 141 sivua
suomentanut Helena Soinio



– 99 askelman arvoitus, Paula vastasi. – Rouva Blair näet asui lapsena monissa eri paikoissa Ranskassa, ja silloin hän todella koki tuollaisen pelottavan tapahtuman. Mutta hän ei pysty muistamaan paikkaa, ei mitään koko tapauksesta. Vuosiin hän ei ole ajatellut koko tapahtumaa, mutta äskettäin hän sai taas tuon painajaisen. Ja sitten tapahtui jotain, josta hän pelästyi.
(s. 7)

Teki mieli pitkästä aikaa tarttua Neiti Etsivä -kirjaan, ja tämä kyseinen teos löytyi omasta hyllystä juuri sopivasti täyttämään nostalgian nälkää.

Rouva Blair on nähnyt monta kertaa painajaismaista unta, jossa toistuu mystiset 99 askelta. Hän pyytää apua Paulalta, joka tietenkin ottaa tehtävän vastaan. Ratkaisua odottava tapaus vie tarmokkaan Neiti Etsivän Ranskaan. Mukaan lähtevät Paulan hyvät ystävät Bess ja George sekä hänen isänsä Carson Drew. Heidän matkansa ei jää muilta huomaamatta, sillä pian tuntematon herra Yhdeksäinen lähettää uhkauskirjeitä ja yrittää hankaloittaa Drew’n seurueen matkaa. Herra Drew tutkii, miksi Ranskan johtava rahamies tekee holtittomia ratkaisuja. Paula keksii nopeasti, että rahamiehellä ja herra Yhdeksäisellä on jotain tekemistä toistensa kanssa.

Olipa mukavaa lukea pitkästä aikaa Neiti Etsivä -kirja. Luin näitä lapsena, ja vaikka hevoskirjat olivatkin suurimpia suosikkejani, niin Neiti Etsivät tulivat sitten hyvänä kakkosena. Olin jo ehtinyt unohtaa, minkälaisia Neiti Etsivästä kertovat kirjat ovat. Lukemisen aikana minua ihan huvittivat kirjojen tyypilliset yleistykset. Juoni eteni todella nopeasti ja uusia vihjeitä ilmaantui tuon tuosta matkan varrella. Varsinkin Paulan ilmiömäinen kyky ratkoa arvoituksia sai suupielet kohoamaan, kaikki tuntui todella helpolta! Olisin kaivannut sitä, että Bess ja George olisivat olleet enemmän avuksi arvoituksen ratkaisemisessa. Arvoituksen ratkaiseminen oli tällä kertaa pelkästään Paulan show’ta, johon muilla ei ollut mitään sanomista.

Osallistun kirjalla I Spy Challenge -lukuhaasteeseen. Tämän kirjan myötä sain luettua kohdan 2, number.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Enni Mustonen: Jääleinikki

Pohjatuulen tarinoita osa 2,
Otava, 2011, kovakantinen, sivumäärä 255


Sitä hetkeä en unohda koskaan. Kylmä tuulenpuuska pyyhkäisi äkkiä ämmin pihamaan poikki ja lennätti kuivia lehtiä pyörteenä navetan nurkan taakse. En kuullut enää lintujen ääntä, vain oman sydämeni jyskytyksen.
(s. 37)

Trilogian ensimmäinen osa oli varsin kevyttä luettavaa, joten vähän mietin, kannattaako sarjan lukemista jatkaa. Pidän kirjasarjoista, jotka kertovat saman suvun useammasta sukupolvesta, joten olihan tämä toinen osa sitten etsittävä kirjastosta. Sain vielä kätevästi ympättyä kirjan I Spy Challenge -lukuhaasteen kolmanteen kohtaan Things That Grow.

Eliisa Hetta on vastavalmistunut sairaanhoitaja, joka joutuu pettymyksekseen huomaamaan, ettei Rovaniemellä riitä töitä sairaanhoitajille. Eliisan hyvä ystävä lähtee kirjan alussa Saksaan sairaanhoitajaksi ja houkuttelee Eliisaa mukaansa. Lopultahan Eliisa seuraa ystäväänsä Saksaan, vaikka hänen äitinsä yrittääkin vastustella, ettei tyttö lähtisi. Töiden aloittaminen ei ole kuitenkaan helppoa kielimuurin takia. Elämä vieraassa maassa saa pian aivan uuden käänteen, kun samaan sairaalaan tulee harjoittelijaksi nuori sveitsiläinen lääkäri, joka iskee silmänsä Eliisaan.

Päähenkilö Eliisa on trilogian avausosasta tutun Annikin tytär. Siihen nähden millaisena Annikki kuvattiin nuorena, oli Eliisan hahmo pienoinen pettymys. Olihan hänellä omat hyvät hetkensä, mutta aivan Annikin tasolle Eliisa ei mitenkään yltänyt. Varsinkin sen jälkeen, kun hän oli tavannut sveitsiläisen Peterin, he rupesivat elämään Peterin ehdoilla. Olisin kaivannut Eliisalta enemmän omaa tahtoa ja pohdintaa, mitä hän itse haluaa. Eliisa tuntui tyytyvän Peterin tahtoon joka asiassa. Toisaalta ymmärrän ajankohdan ja sen, että Eliisa oli vieraassa maassa, joten ehkä oli vain luonnollista, että Peterin oli helpompi toimia asioiden järjestelijänä.

Jääleinikin tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulle. Trilogian avausosan tapahtumista on kulunut noin parikymmentä vuotta, joten muutoksen aikakausien välillä voi huomata. Siinä missä Annikki lähti pakon edessä evakoksi Ruotsiin, suhtautuvat Eliisan ikäpolven edustajat suopeammin ajatukseen, että he lähtevät toiseen maahan etsimään töitä ja parempia elinolosuhteita. Annikin kohtaamat ongelmat olivat käytännönläheisempiä, kun taas Eliisa törmää enemmän kulttuurien välisiin eroihin ja ongelmakohtiin. Saksassa kaikki on modernimpaa kuin kotona Pohjois-Suomessa ja tavatkin ovat vähän erilaiset. Esimerkiksi sairaalan ruokalassa kaikki istuvat omilla tietyillä paikoillaan, ja ulkomaalaiset sairaanhoitajat viihtyvät keskenään omassa porukassaan.

Kirja jatkaa edeltävän osan tapaan nopeatempoista linjaa. Yhteen lukuun mahtui taas tapahtumia pidemmältä aikaväliltä. Juoni eteni hyvin rivakkaan tahtiin. Eliisa ehti olla Suomessa noin viitisenkymmentä sivua, kun hän jo matkasi Saksaan. Lääkäriharjoittelija Peterin tapaamisen jälkeen parin rakkaustarina vasta eteneekin nopeasti. Sveitsiin muutto, yhteinen koti ja häät melkeinpä vain sujahtivat ohitse kirjan sivuilla. Tapahtumien nopeus ja helppous olivat melko häiritseviä asioita. Kyllähän Eliisan ja Peterin esteeksi yritettiin kasata ongelmia, kuten miehen vanhanaikainen ja hienostunut perhe, joka ei hyväksy suomalaista miniää noin vain, mutta käytännössä paria ei hidastanut mikään.

Eliisan oikean isän etsimisestä yritettiin saada jonkinlaista sivujuonta, mutta oikeastaan tämän kirjan aikana ei tapahtunut niin paljon kuin ensimmäisessä osassa.

Pohjatuulen tarinoita -trilogia
Lapinvuokko, 2010
Jääleinikki, 2011
Kultarikko, 2012

perjantai 23. lokakuuta 2015

Vigdís Grímsdóttir: Valosta valoon

Alkuperäinen teos: Frá ljósi til ljóss (2001)
Johnny Kniga, 2004, kovakantinen, 168 sivua
suomentanut Tapio Koivukari



– Tule pian kotiin, Rósa kuiskasi hänen peräänsä, vaikka tiesi, ettei Lenni voinut luvata yhtään mitään eikä ainakaan sitä, että tulisi joskus hakemaan häntä. Rósa tiesi, että Lenni ajatteli tätä astellessaan polkua pitkin, kiristi vauhtiaan, otti pari juoksuaskelta ja yhtäkkiä kuuli vain hänen askeleensa, tunsi samalla, miten Lenni loittoni hänen elämästään.
(s. 29)

Etsin luettavaa Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaastetta varten. Islantilaisen kirjallisuuden löytäminen ei ollutkaan aivan niin helppoa, kuin olin kuvitellut, varsinkin kun opiskelukiireiden keskellä olin päättänyt lukea mahdollisimman ohuen kirjan. Vigdís Grimsdóttirin nimeen törmäsin ensin Wikipediassa. Trilogian avausosa Valosta valoon vaikutti tutustumisen arvoiselta kirjalta, ja ainakin siinä oli tarpeeksi vähän sivuja.

Rósan äiti kuoli synnytykseen, joten tyttö on aina asunut kahdestaan isänsä Lennin kanssa. Rósan ollessa 10-vuotias Lenni päättää toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa. Jo nuoresta iästä saakka hän on uneksinut tuntemattomasta naisesta, Rósa Cordovasta, jonka kuvan hän on laittanut seinälle. Lenni jättää tyttärensä hyvien ystäviensä Helenan ja Róbertin hoiviin siksi aikaa, kun hän lähtee lähes maapallon toiselle puolelle etsimään unelmiensa naista, Rósa Cordovaa. Lenni päätyy Santa Fe’n kautta pieneen Cerillosin kylään, josta hän löytää etsimänsä. Sillä välin sijaisvanhempiensa huomassa Rósa varttuu tytöstä nuoreksi naiseksi.

Kirjan teemana ovat unelmat ja niiden toteutuminen. Jokaisella hahmolla on jokin unelma, jonka he toivovat toteutuvan. Lennin unelma on selvästi hätkähdyttävin, muut hahmot pitäytyivät tavallisemmissa unelmissa. Lukiessa paheksuin Lennin ratkaisua lähteä ja jättää tyttärensä, mutta toisaalta hänen lähtönsä sai aikaan hyviä tapahtumia. Määränpäässään Lenni kohtaa henkilöitä, jotka ryhtyvät tavoittelemaan omia unelmiaan Lenniltä saatua esimerkkiä seuraten. Olisivatko nämä henkilöt välttämättä toimineet samalla tavalla, jos eivät olisi tavanneet kaukaa Islannista saapunutta, unelmaansa jahtaavaa miestä? Kirjan loppu myös paljastaa totuuden, joka antaa anteeksi Lennille, mutta ylitti minun rajani, mitä siedän kirjalta.

Kirjassa oli sadunomaisia aineksia, jotka omasta mielestäni henkilöityivät Rósan äitiin Magdalenaan ja ystävään Lúnaan. Magdalenasta sain sen käsityksen, että olisi ollut hauras, keijukaismainen nainen, joka teki hassuja asioita, kuten antoi ihmisille uusia nimiä. Rósan ikätoveri Lúna ihailee Frida Kahloa ja haluaa isona taiteilijaksi. Lúna jopa muistuttaa Fridaa ulkonäöltään. Sadunomaisuuden lisäksi koko kirjan aikana vallitsee hyvin unenomainen, jollain tavalla jopa outo tunnelma.

Valosta valoon jätti minut kerta kaikkiaan sanottamaksi. Luen parhaillaan trilogian toista osaa lukuhaastetta varten, mutta luultavasti sen jälkeen jätän islantilaisen kirjallisuuden tai ainakin Grimsdóttirin teokset taakseni. En ole ihan vielä toipunut viimeisten sivujen paljastuksesta.

Trilogia:
Valosta valoon (Frá ljósi til ljóss, 2001)
Sydän, kuu ja sinilinnut (Hjarta, tungl og bláir fuglar, 2002)
Kun tähti putoaa (Thegar stjarna hrapar, 2003)

lauantai 17. lokakuuta 2015

Philippa Gregory: Sininen herttuatar

Alkuperäinen teos: The Lady of the Rivers (2011)
Bazar, 2014, kovakantinen, 560 sivua
suomentanut Natasha Vilokkinen



Nyökkään. ”Arvelinkin jotakin tällaista. Vaikka suljinkin verhon kuunvalolta ja yritin olla kuulematta musiikkia.”
Rouva Jourdemaynen ilme on viisaan myötätuntoinen kun hän katsoo minua kuskipukilta. ”Joskus ei voi mitään sille mitä kuulee, sille mitä näkee”, hän sanoo. ”Suokoon Herra, joka lahjan antoi, teille myös rohkeutta kantaa se.”

(s. 125)

Philippa Gregoryn Ruusujen sota -sarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat olleet mieluista luettavaa. Luonnollisesti juuri siitä syystä odotukseni olivat korkealla myös kolmannen osan suhteen. Edellisen osan tapaan sain tämän viimevuotisen joululahjakirjan luettua vasta syksyllä, kun seuraava joulu on lähempänä kuin mennyt joulu. Onneksi on lukuhaasteita, jotka herättelevät muistamaan myös ne hyllyyn unohtuneet teokset. Osallistun Sinisellä herttuattarella I Spy Challenge -lukuhaasteeseen, josta sain tämän myötä luettua kohdan 1, color.

Eletään vuotta 1430, Luxemburgin sukuun kuuluva kuvankaunis ja nuori Jacquetta on lähetetty setänsä luokse. Jacquettan suku periytyy veden jumalatar Melusinasta. Uskotaan että joillakin suvun naispuolisista jäsenistä on Melusinan lahja, kyky nähdä asioita ennalta. Jacquetta saa oppia isotädiltään lady Jehannelta, joka opettaa tytölle Melusinan perintöä. Setänsä linnassa Jacquetta tutustuu vankityrmässä viruvaan Jeanne D’Arciin. Jeannen kanssa Jacquetta tavallaan ennustaa korteista ensimmäisen kerran ja oppii, että näkyjen näkeminen voi koitua kohtalokkaaksi nuorelle tytölle. Jeannea odottaa rovio, mutta Jacquetta päätyy naimisiin Bedfordin herttuan kanssa. Samalla hänestä tulee Ranskan vaikutusvaltaisin nainen.

Herttuattarena Jacquettasta tulee Englannin hovin jäsen. Jäätyään leskeksi hän kohahduttaa hovia solmimalla rakkausavioliiton aatelittoman miehen kanssa, vieläpä sellaisen miehen, joka oli hänen entisen aviomiehensä palveluksessa. Myöhemmin kuningas palkitsee aatelittoman puolison arvonimellä. Vuosien kuluessa Jacquettasta tulee ranskalaisen kuningatar Margareeta Anjoulaisen läheisin hovinainen, jolle nuori kuningatar uskoo huolensa ja murheensa. Englannin hovissa Jacquetta saa kuitenkin huomata saman asian kuin nuorena tyttönä Ranskassa. Nostettuaan kohtalonpyörän korttipakasta ihminen ei voi tietää, nouseeko hän korkealle elämässä vain paiskautuakseen jossain vaiheessa maahan.

Sinisen herttuattaren Jacquettan voi nähdä hahmona, joka yritti vaikuttaa omaan elämäänsä kaikin keinoin maailmassa, jota miehet hallitsivat. Hänen ensimmäinen aviomiehensä Bedfordin herttua oli kiinnostunut alkemiasta. Herttua tarvitsi Jacquettan vaimokseen, jotta voisi hyötyä vaimonsa näkemisen lahjan avulla. Jacquettasta itsestään voi huomata kehityksen siinä, kuinka hän aluksi suhtautuu ehkä jopa arastellen perintöönsä, mutta ajan kuluessa turvautuu siihen yhä enemmän selvittäessään perheenjäsentensä kohtaloita. Pikkuloitsujen avulla Jacquettalla on mahdollisuus vaikuttaa, mutta samalla hänen täytyy ottaa huomioon asiaan liittyvät riskit. Jacquetta saa myös huomata sen, ettei näkyjä ole helppoa tulkita. Joskus oikea tulkinta syntyy vasta vuosien kuluttua näystä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen sarjassa jo ilmestyneitä Valkoista kuningatarta ja Punaista kuningatarta. Margareeta Anjoulaisen ja kuningas Henrik VI:n vierellä Jacquetta on seuraamassa tapahtumia, jotka lähtivät liikkeelle Margareetan saapumisesta uuteen kotimaahansa. Väliin mahtui Yorkin kapina, kuninkaan sairastuminen, kuningattaren joutuminen epäsuosioon, kunnes lopulta koitti serkusten välinen Ruusujen sota. Kuningasparin suosiosta nauttiva Jacquetta ja hänen miehensä Richard Woodville saivat osansa kuningasparin anteliaisuudesta, vaikka samalla he joutuivat olemaan pitkiä aikoja erossa toisistaan. Mies oli alati sotimassa kuninkaan puolesta ja Jacquetta hovissa, jolloin parin lapsetkaan eivät nähneet vanhempiaan pitkään aikaan.

Sarjan aikaisempien osien tavoin Sinisessä herttuattaressa tarinaa seurataan naispäähenkilön kautta. Jacquettan minämuotoisen kertojan välityksellä lukijalle avautuu hahmon elämä ensin Ranskassa, sittemmin Englannissa. Jacquetta on myös kaikkitietävä kertoja, sillä hänen kauttaan lukija saa tietoa sellaisista tapahtumista, joihin Jacquetta ei itse osallistunut. Kerronta etenee melko nopeaan tahtiin, mikä tulee parhaiten esiin uusien lukujen otsikoiden vaihtuvista vuodenajoista ja vuosiluvuista. Esimerkiksi parin lapsen syntymät ohitetaan muutamalla lauseella siitä, kuinka Jacquettan on taas täytynyt vetäytyä lapsivuoteeseen ja kuinka perhettä on siunattu uudella vauvalla. Toisaalta läpikäytäviä tapahtumia taas riittää, joten nopea tahti on sen perusteella tarpeellista.

Tuntui jotenkin hassulta lukea kirja, joka loppuu sellaiseen tapahtumaan, joka on tullut toisessa kirjassa vastaan suunnilleen heti ensimmäisenä. Kirjailijan loppusanoissa Philippa Gregory kertoo, kuinka hän löysi Jacquettan hahmon kirjoittaessaan Ruusujen sota -sarjan ensimmäistä osaa Valkoista kuningatarta. Tämän perusteella on tietysti ymmärrettävää, että kirjatkin ovat ilmestyneet tässä järjestyksessä, ensin kirja tyttärestä eli Elisabetista ja sen jälkeen äidistä eli Jacquettasta. Minua hieman häiritsi se, että tiesin jo etukäteen Jacquettan kohtalon. Olisi ollut jännittävämpää lukea ensin hänen nuoruusvuosistaan ja jatkaa sitten Valkoiseen kuningattareen, jossa Jacquetta on myös melko oleellisena hahmona mukana.

Sininen herttuatar on kuitenkin tuttua Gregoryn laatua. Jacquettan ja Richardin suhde oli mukavan lämminhenkinen. Kirjan sivuilta välittyi kuva pariskunnasta, joka aidosta välitti toisistaan ja jonka suhde kesti pitkänkin välimatkan ja erossaolon. Kirja ylsi siihen kohdistuneiden odotusteni tasolle.

Ruusujen sota -sarja
Valkoinen kuningatar (The White Queen 2009)
Punainen kuningatar (The Red Queen 2010)
Sininen herttuatar (The Lady of the Rivers 2011)
The Kingmaker's Daughter 2012
The White Princess 2013
The King's Curse 2014