perjantai 23. lokakuuta 2015

Vigdís Grímsdóttir: Valosta valoon

Alkuperäinen teos: Frá ljósi til ljóss (2001)
Johnny Kniga, 2004, kovakantinen, 168 sivua
suomentanut Tapio Koivukari



– Tule pian kotiin, Rósa kuiskasi hänen peräänsä, vaikka tiesi, ettei Lenni voinut luvata yhtään mitään eikä ainakaan sitä, että tulisi joskus hakemaan häntä. Rósa tiesi, että Lenni ajatteli tätä astellessaan polkua pitkin, kiristi vauhtiaan, otti pari juoksuaskelta ja yhtäkkiä kuuli vain hänen askeleensa, tunsi samalla, miten Lenni loittoni hänen elämästään.
(s. 29)

Etsin luettavaa Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaastetta varten. Islantilaisen kirjallisuuden löytäminen ei ollutkaan aivan niin helppoa, kuin olin kuvitellut, varsinkin kun opiskelukiireiden keskellä olin päättänyt lukea mahdollisimman ohuen kirjan. Vigdís Grimsdóttirin nimeen törmäsin ensin Wikipediassa. Trilogian avausosa Valosta valoon vaikutti tutustumisen arvoiselta kirjalta, ja ainakin siinä oli tarpeeksi vähän sivuja.

Rósan äiti kuoli synnytykseen, joten tyttö on aina asunut kahdestaan isänsä Lennin kanssa. Rósan ollessa 10-vuotias Lenni päättää toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa. Jo nuoresta iästä saakka hän on uneksinut tuntemattomasta naisesta, Rósa Cordovasta, jonka kuvan hän on laittanut seinälle. Lenni jättää tyttärensä hyvien ystäviensä Helenan ja Róbertin hoiviin siksi aikaa, kun hän lähtee lähes maapallon toiselle puolelle etsimään unelmiensa naista, Rósa Cordovaa. Lenni päätyy Santa Fe’n kautta pieneen Cerillosin kylään, josta hän löytää etsimänsä. Sillä välin sijaisvanhempiensa huomassa Rósa varttuu tytöstä nuoreksi naiseksi.

Kirjan teemana ovat unelmat ja niiden toteutuminen. Jokaisella hahmolla on jokin unelma, jonka he toivovat toteutuvan. Lennin unelma on selvästi hätkähdyttävin, muut hahmot pitäytyivät tavallisemmissa unelmissa. Lukiessa paheksuin Lennin ratkaisua lähteä ja jättää tyttärensä, mutta toisaalta hänen lähtönsä sai aikaan hyviä tapahtumia. Määränpäässään Lenni kohtaa henkilöitä, jotka ryhtyvät tavoittelemaan omia unelmiaan Lenniltä saatua esimerkkiä seuraten. Olisivatko nämä henkilöt välttämättä toimineet samalla tavalla, jos eivät olisi tavanneet kaukaa Islannista saapunutta, unelmaansa jahtaavaa miestä? Kirjan loppu myös paljastaa totuuden, joka antaa anteeksi Lennille, mutta ylitti minun rajani, mitä siedän kirjalta.

Kirjassa oli sadunomaisia aineksia, jotka omasta mielestäni henkilöityivät Rósan äitiin Magdalenaan ja ystävään Lúnaan. Magdalenasta sain sen käsityksen, että olisi ollut hauras, keijukaismainen nainen, joka teki hassuja asioita, kuten antoi ihmisille uusia nimiä. Rósan ikätoveri Lúna ihailee Frida Kahloa ja haluaa isona taiteilijaksi. Lúna jopa muistuttaa Fridaa ulkonäöltään. Sadunomaisuuden lisäksi koko kirjan aikana vallitsee hyvin unenomainen, jollain tavalla jopa outo tunnelma.

Valosta valoon jätti minut kerta kaikkiaan sanottamaksi. Luen parhaillaan trilogian toista osaa lukuhaastetta varten, mutta luultavasti sen jälkeen jätän islantilaisen kirjallisuuden tai ainakin Grimsdóttirin teokset taakseni. En ole ihan vielä toipunut viimeisten sivujen paljastuksesta.

Trilogia:
Valosta valoon (Frá ljósi til ljóss, 2001)
Sydän, kuu ja sinilinnut (Hjarta, tungl og bláir fuglar, 2002)
Kun tähti putoaa (Thegar stjarna hrapar, 2003)

2 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän samaa haastetta varten. En tykännyt. Viimeisistö sivuista tuli mieleen saippuaooppera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen, viimeiset sivut hätkähdyttivät ja niistä tosiaan tuli saippuaooppera mieleen.

      Poista