sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

P. C. Cast & Kristin Cast: Pelastettu

Alkuperäinen teos: Redeemed. A House of Night Novel (2014)
Yön talo osa 12, Otava, 2016, kovakantinen, 414 sivua
suomentanut Inka Parpola


Neferetin tummat kulmat kohosivat. Hänen smaragdinvihreät silmänsä siristyivät. Hän tarkkaili ympäristöään uudelleen heränneen kiinnostuksen voimin.
    ”Tämä on, totisesti, riittävän hienostunut rakennus jumalattaren temppeliksi.” Neferet hymyili. ”Minun temppelini. Minun kotini.”

(s. 30)

Peräti 12 osan mittaiseksi venytetty Yön talo -sarja on viimeinkin tullut päätösosaansa. Olen sarjaa lukiessani miettinyt, miksi jatkan sen parissa. Hahmoista en kestä kuin vain muutamaa ja erityisesti päähenkilö jatkuvine poikaystäväpulmineen ärsyttää. Sinnikkäästi päätin jatkaa loppuun asti.

Edellisen osan lopussa Zoey käytti näkijäkiven mahtia kahta häntä häirinnyttä miestä vastaan. Vaikutti siltä, että hän surmasi miehet. Tämän kirjan alussa Zoey on Tulsan poliisiasemalla sovittamassa ja katumassa tekoaan. Todellisuudessa miehet surmasi Neferet, joka myös leuhkien tunnusti aiheuttaneensa surmat. Totuuden tullessa ilmi Zoey pääsee vapaaksi, eikä hetkeäkään liian myöhään. Entinen ylipapitar, nykyään itseään jumalattarena pitävä Neferet, on aloittanut suunnitelmansa maailmanvalloituksesta Tulsan Mayo-hotellilta käsin. Pimeyden ja valon tasapaino on mennyt sekaisin. Tasapainon voi palauttaa vain sellainen vampyyri, joka hallitsee vanhan magian. Yön talon vampyyrit yhdistävät voimavaransa paikallisten poliisien kanssa, minkä lisäksi Zoeya ja hänen ystäviään tarvitaan Neferetin pysäyttämiseksi.

Neferet on saanut voimansa takaisin. Hän on valmis täyttämään suunnitelmansa koko maailman hallitsemisesta. Tukikohdakseen Neferet on ottanut Tulsassa sijaitsevan hienostohotellin, jonka vieraat ja henkilökunta on alistettu hänen palvelukseensa. Maailmanvalloituksen lisäksi Neferet haluaa kostaa erityisesti Zoeylle, jota hän ei voi sietää lainkaan, ja Kalonalle, joka Neferetin mukaan petti hänet valitsemalla hyvien puolen. Hotellilla Neferet ei aikaile, vaan aiheuttaa joukkotuhoa heti alusta alkaen. Tosin en voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, että ihmeen paljon hän keskittyi hyvien viinien siemailuun ja muihin viihdykkeeksi tarkoitettuihin ohjelmanumeroihin. Ei se maailmanvalloittaminen tainnutkaan olla aivan tärkein asia.

Edellistä osaa lukiessa pelkäsin, että Zoeyn poikaystäväpulmat nousevat jälleen liian suureen osaan ja vievät turhaa aikaa muilta tapahtumilta. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt, kun Zoey pystyi vastustamaan houkutusta ja pitäytyi oman soturinsa kainalossa, vaikka siinä samalla olikin tekemisissä Auroxin kanssa. Paljastetussa oli viitteitä siitä, kuinka kahden yllättävän hahmon välillä kipinöi. Kyseinen kaksikko ei jäänyt ainoaksi, sillä viimeisessä osassa eräs toinenkin hieman yllättävä pari löysi toisensa. Myös Kalona sai lopulta rauhan ja hänen toiveensa toteutui. Suhdekuvioiden osalta sarja päättyi siis onnellisesti. Vähänkin suuremmassa roolissa olleet hahmot löysivät kumppanit rinnalleen. Mitä itse maailman pelastamiseen tulee… No, kovinpa oli homma nopeasti ohitse.

Paljastetussa ihmisten ja vampyyrien välit olivat tulehtuneet. Heidän välillään oli voimakasta vastakkaisasettelua. Pelastetussa todetaan muutamaan otteeseen, etteivät ihmiset ja vampyyrit ehkä olekaan niin erilaisia kuin mitä on kuviteltu. Tulehtuneet välit unohtuvat, kun osapuolten täytyy liittoutua yhteisen uhan edessä. Tässä osassa anteeksiantaminen ja omien pahojen tekojen sovittaminen nousivat kantaviksi teemoiksi. Nostaisin niiden lisäksi esille vielä sanoman, että jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden.

Huh, lopultakin sarja on ohitse! Yön talo on venytetty ihmeen moniosaiseksi sarjaksi. Eiköhän tarinan olisi voinut kertoa muutaman kirjan aikana? Alun perin minut houkutteli Yön talon pariin aivan uudelta tuntuva asetelma vampyyrien sisäoppilaitoksesta. Sarja ei ollut aivan mieleeni, mutta jotain sellaista siinä kuitenkin, mikä sai ärsytyksestä huolimatta jatkamaan eteenpäin.

Yön talo-sarja
Merkitty (Marked, 2007)
Petetty (Betrayed 2007)
Valittu (Chosen 2008)
Piinattu (Untamed 2008)
Vainottu (Hunted 2009)
Lumottu (Tempted 2009)
Kahlittu (Burned 2010)
Vapautettu (Awakened 2011)
Määrätty (Destined 2011)
Salattu (Hidden 2012)
Paljastettu (Revealed 2013)
Pelastettu (Redeemed 2014)

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja Kalliovuorten arvoitus

Alkuperäinen teos: The Secret at Seven Rocks (1991)
Tammi, 1995, kovakantinen, 125 sivua
suomentanut Esa Mela


Paula katsahti ystäviinsä ja hymyili. Ei Paulakaan pelännyt kummituksia. Hän oli tutkinut jo useita kummitustaloja eikä ollut törmännyt vielä kertaakaan aitoon kummitukseen. Sen sijaan hän oli hyvin perillä siitä, että ihmisten kummituksista tekemät havainnot olivat usein merkki siitä, että jotain outoa todella oli tekeillä.
(s. 28)

En enää muista, mitä olin alkuviikosta tekemässä töissä, kun yhtäkkiä jostain pulpahti mieleen nostalgian täyteinen ajatus Neiti Etsivä -kirjoista. Pakkohan sitä oli sitten kaivaa vanhat kirjat esiin. Valitsin Kalliovuorten arvoituksen sattumalta luettavaksi.

Paula, Bess ja George suuntaavat lomalle Kalliovuorten tuntumassa sijaitsevaan Seven Rocksin pikkukaupunkiin. Tytöt majoittuvat Paulan isän hyvien ystävien luona. Lomaohjelmaan kuuluvat niin patikkaretket upeissa maisemissa kuin kuuluisat Kaasulyhtyillan tanssiaiset. Pian tihutöiden sarja koettelee paikallista eläinkeskusta, joten Paula saa taas arvoituksen ratkaistavakseen. Eläinkeskuksen työntekijä Jesse salaa selvästi jotain, mutta onko hän sittenkään syyllinen? Entäpä, onko viestejä jälkeensä jättävällä salaperäisellä Kissamiehellä jotain tekemistä tihutöiden kanssa? Yliluonnollisuuksiltakaan ei vältytä, sillä huhutaan, että suljetun hopeakaivoksen haamu on taas ruvennut kummittelemaan.

Edellisen kerran luin Neiti Etsivä -kirjan viime vuoden lokakuussa. Silloin en muistanut, millaisia yleistyksiä ja valistusta kirjat sisältävät. Tällä kertaa kirjojen tyyli oli heti paremmin muistissa. Kalliovuorten arvoitus pysyy hyvin uskollisena kirjojen tyylille. Tytöt eli Paula ja hänen hyvät ystävänsä Bess ja George lähtevät lomalle. Paikan päällä tapahtuu heti jotain kummallista, mikä saa Paulan epäilykset heräämään, ja pian hän on uppoutunut ratkaisemaan arvoitusta itsekseen. George loukkaantuu kirjan alussa, ja Bess hoitaa järjestelyitä Kaasulyhtyillan tanssiaisia varten. Selvittävätköhän tytöt muissa kirjoissa arvoituksia kunnolla yhdessä? Ainakin tässä kirjassa Paula hoiti taas melkeinpä kaiken itse Bessin ja Georgen tehdessä jotain muuta samaan aikaan.

Vihjeitä ilmestyi toisensa perään hyvin nopeaan tahtiin ja arvoituksen ratkaiseminen vaikutti melko helpolta. Olisipa tarinassa annettu enemmän aikaa Kaasulyhtyillalle. Olisin mielelläni lukenut illasta, johon pukeudutaan vanhan ajan juhlavaatteisiin. Kalliovuorten arvoitus oli nopeasti luettua nostalgiaa. Kirja muuten oli yksi ensimmäisistä Neiti Etsivä -kirjoista, jotka olen aikoinaan lapsena lukenut.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Liebster Award

Sain Katrilta Liebster Award -tunnustuksen. Kiitos siitä! :)



Säännöt
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (viereinen kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

1. Onko sinut lajiteltu Pottermoressa tupaan, ja jos on, mihin tupaan kuulut? Jos ei, mihin tupaan arvelet kuuluvasi?
Ei ole lajiteltu Pottermoressa, mutta olen tehnyt netissä muita tupatestejä ja niissä olen päätynyt Korpinkynteen tai Luihuiseen. Näistä kahdesta vaihtoehdosta viihtyisin enemmän Korpinkynnessä.

2. Jos voisit elää yhden päivän uudelleen, minkä päivän eläisit ja miksi?
Onpa vaikea keksiä päivää, jonka tahtoisin elää uudestaan. Näin yhtäkkiä en muista mitään tiettyä päivää, jossa olisi jotain niin erityistä, että haluaisin kokea päivän uudestaan, vaikka tietysti elämän varrella on ollut paljon hyviä päiviä.

3. Jos kirjoittaisit kirjan, mistä se kertoisi ja mihin genreen se kuuluisi?
Tykkään lukea historiaan sijoittuvia kirjoja, joten jos kirjoittaisin itse kirjan, sijoittuisi sekin menneeseen aikaan. Kirja voisi kertoa esimerkiksi sellaisen nuoren naisen elämästä, joka jollain tavalla poikkeaa aikakauden naisihanteesta. Genrenä olisi mahdollisesti fantasia.

4. Mikä on lempiruokasi ja -juomasi?
Voi olla, että olen jossain aiemmassa haasteessa vastannut kysymykseen lempiruoasta ja -juomasta, mutta viime aikoina minulla ei ole oikein ollut kumpaakaan.

5. Pelaatko PokémonGo:ta? Jos pelaat, mikä on mielestäsi hienoin Pokémon, jonka olet saanut?
En pelaa PokémonGo:ta.

6. Onko sinulla lempinimiä ja kuka niitä käyttää?
On kaksi lempinimeä. Toinen on oikein sellainen perinteinen lempinimi, joksi kutsutaan luultavasti kaikkia, joilla on sama nimi kuin minulla. Sitä käyttävät ystävät. Toinen lempinimeni on hieman erikoisempi, ja sitä käyttävät yksi serkkuni, tätini ja setäni. Lempinimi sai alkunsa siitä, kun serkku jostain syystä pikkulapsena kutsui minua tällä nimellä.

7. Milloin viimeksi koit olevasi onnekas?
Tavallista arkista onnekkuutta tunsin eilen, kun olin kiireisenä liikkeellä ja kaikki vaihdot kulkuvälineiden välillä sujuivat todella hyvin. En myöhästynyt bussista, vaikka ensin vähän vaikuttikin siltä.

8. Kirja, jota haluaisit suositella juuri nyt?
Voisin suositella Petrarcan teosta Sonetteja Lauralle, josta kirjoitin postauksen eilen. Kirja sisältää mielenkiintoisia sonetteja, joissa on paljon viittauksia esimerkiksi antiikin Kreikan jumaliin.

9. Mitkä ovat irtokarkkipussisi top 3 karkit?
Sienikarkit, nallekarkit ja en muista niiden nimeä, mutta sellaiset melko isot toffeepalat.

10. Millainen on unelmiesi talo/asunto?
Vaihtelee jonkin verran. Viime aikoina minulla on ollut Skotlanti-kausi, joten varmaankin tällä hetkellä unelmien talo olisi idyllinen asunto Skotlannin maaseudulla.

11. Kummallisin kysymys, jota sinulta on koskaan kysytty?
Ei tule juuri nyt mieleen kummallisinta, mutta aina välillä joku kysyy jotain vähän hassua. :)

Annan tunnustuksen seuraaville:
Nina Mari / Tarinoiden syvyydet
Katriina / Unelmien aika
roseles / Kirjamaailma
Anki / Ankin kirjablogi
Ethell Red / Kansientakaiset maailmat

Kysymykseni heille:
1. Muistatko mikä on ensimmäinen kirja, jonka olet lukenut opittuasi lukemaan?
2. Mikä on inhokkikirjasi?
3. Oletko osallistunut lukupiiriin tai muuhun vastaavaan toimintaan?
4. Jätätkö kirjan lukemisen helposti kesken vai sinnitteletkö viimeiselle sivulle asti, vaikkei kirja kiinnostaisi yhtään?
5. Luetko kirjoja missä tahansa?
6. Jos tarjoaisit illallisen neljälle kirjallisuudesta tutulle hahmolle, ketkä saisivat kutsun?
7. Edelliseen liittyen, mikä olisi illallisten kuumin puheenaihe?
8. Minkä kirjan nimi kuvaa parhaiten kulunutta viikkoasi?
9. Luetko usein tietokirjoja?
10. Kirja vai elokuva?
11. Millä mielellä suhtaudut tulevaan syksyyn?

torstai 28. heinäkuuta 2016

Francesco Petrarca: Sonetteja Lauralle

WSOY, 1966, kovakantinen, 146 sivua
suomentanut Elina Vaara


  Vihanta laakeri ja hiusten kulta
liikahtaa: ilma henkii kevyesti,
niin leyhyy oikkuineen se iloisesti,
pois että sielu karkaa lumotulta.
  Piikistön valkoruusu, kysyn sulta:
ken vertailun sun kerallasi kesti?
Oi kunniaa! Zeus, pyydän tuhannesti:
suo ennen häntä minun olla multa!
  En silloin näe: säteet kaikkoavat,
maa tuntee Päivän menetyksen painon,
silmäni ainoansa kadottanut,
  Myös sielu: mietteineen se hänen vain on;
myös korvat: kuulevat ne, tajuavat
vain rakkaan äänen, sanain mielen kainon.

(s. 89)

Vanhempi italialainen kirjallisuus on houkuttanut jo jonkin aikaa. Hyvän kimmokkeen tarkempaan tutustumiseen sain Läpi historian -lukuhaasteesta, jota varten ryhdyin etsimään johonkin haasteen aikakausista sopivaa kirjaa. Petrarcan Sonetteja Lauralle löytyi kirjastosta, joskin alun perin päädyin runohyllyn luokse erään toisen kirjan kauniin kansikuvan takia.

Kirja sisältää italialaisen lyyrikko-humanisti Francesco Petrarcan kirjoittamia sonetteja hänen rakastamalleen naiselle, Lauralle. Petrarca ja Laura kohtasivat kirkossa pitkänäperjantaina, ja tällä kohtaamisella oli suuri merkitys Petrarcalle itselleen ja hänen kirjalliselle tuotannolleen. Laurasta tuli runoilijan muusa sekä elinikäisen rakkauden kohde. Ei tiedetä varmaksi, oliko Lauralla esikuvaa oikeassa elämässä, mutta hänen on arveltu olevan Laura de Noves, aatelisnainen ja Markiisi de Saden esiäiti.

Kirjan aloittaa Tyyni Tuulion kirjoittama johdanto, jossa kerrotaan Petrarcan elämän varhaisista ja myöhemmistä vaiheista sekä Lauran merkityksestä. Kirja on jaettu kahteen osaan. Alkuosa in vita di madonna Laura kertoo elämästä ja loppuosa in morte di madonna Laura kuolemasta. Eläessään Laura on maallisen rakkauden kohde, jota runoilija ei voi koskaan saavuttaa. Lauran kuoltua hänestä tulee Petrarcalle pyhimys. Petrarca kuvaa Lauran jumalallisena henkilönä, joka on tavallisten ihmisten yläpuolella.

Soneteissa on viittauksia antiikin Kreikan mytologiaan, kristinuskoon ja historiasta tuttuihin henkilöihin. Soneteissa mainitaan useampia jumalhahmoja nimiltä. Lauraan liittyviä asioita, kuten hänen poissaoloaan, esitetään jumaliin rinnastettavilla vertauskuvilla. Runoilija varoittaa ihailunsa kohdetta myös Narkissoksen kohtalosta havaitessaan kopeutta. ”Narkissosta jos muistutatte, hyvin jo arvaa lopun, – vaikka helma ruohon on halpa moisen kukan määränpääksi.” Kristinuskon hahmoista mainitaan esimerkiksi Goljatin voittanut David ja Saul. Yhdessä sonetissa Caesarin ja Davidin tuntemaa surua verrataan siihen, ettei Laura sääli runoilijaa, vaan pysyy etäisenä.

Laurasta käytetään soneteissa useampaa nimitystä. Useimmiten hänet mainitaan omalla nimellään. Muita käytettyjä nimityksiä ovat laakeripuu, donna ja aurinko. Laakeripuuhun viittaavia sonetteja oli selvästi eniten. Lauro on miehen nimi, mutta tarkoittaa myös laakeripuuta. Nimen feminiininen vastine on Laura. Petrarca on kai keksinyt kasviaiheisen vertauksen rakastamalleen naiselle. Varsin mielenkiintoista on mielestäni epäily runoilijan todellisesta tarkoitusperästä. Johdannon mukaan Petrarcan ystävä Giacomo Colonna epäili (tosin leikillään), että Laura tarkoittaa ainoastaan laakeria, jolla Petrarca halusi tulla seppelöidyksi.

Osaa soneteista ei ollut helppo ymmärtää. Kaikkia historiaan tai tarustoihin liittyviä viittauksia ei voi millään tuntea. Onneksi joidenkin sonettien kohdalla oli selitetty niissä käytettyjä nimityksiä, jolloin vertauksen ymmärsi paremmin. Pidin soneteista. Näin niiden lukemisen jälkeen voisin rohkaistua lukemaan runoja enemmänkin.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Unpopular Bookish Opinions -haaste

Sain Kirjavarkaalta Unpopular Bookish Opinions -haasteen, jossa paljastetaan, miten omat mielipiteet luetuista kirjoista eroavat valtavirran mielipiteistä. Olen aiemmin lukenut muiden bloggaajien vastauksia ja ollut helpottunut, etten joudu vastaamaan haasteeseen – kysymykset ovat mutkikkaita! Haaste osui kuitenkin kohdalleni ja yritän vastata jokaiseen kohtaan.

Haasteen säännöt:
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta, ja linkitä heille postauksesi, jotta he tietävät, mikä on homman nimi.

Kysymykset:
1. Kirja tai kirjasarja, josta melkein kaikki muut pitävät, mutta sinä et
Kuinkahan moni todella pitää Vladimir Nabokovin Lolitasta? Ainakin kirja on saavuttanut klassikon aseman. Luin kirjan aikoinaan lukion äidinkielen kurssia varten, enkä pitänyt lukemastani ollenkaan.

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät
Simona Ahrnstedtin Unelmia ja yllätyksiä on varmasti löytänyt oman lukijakuntansa, vaikka muistelen lukeneeni siitä useampia arvioita, joiden kirjoittajat eivät ole täysin purematta nielleet kirjan sisältöä. Minullakin oli yhtä ja toista valitettavaa mielessäni, kun kirjoitin kirjasta postausta blogiin. Näin jälkikäteen mielipiteeni on hieman muuttunut. Tekisi mieli lainata se uudestaan ja uppoutua historiaan sijoittuvaan viihteeseen.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen henkilön kanssa, jonka et olisi halunnut
Yllättävän vaikea kysymys. Olen kai aina tyytyväinen kolmiodraaman loppuratkaisuun, kun ei heti tule esimerkkiä mieleen? Mainitaan sitten Twilight, vaikka en sarjan fani olekaan. Bella olisi voinut valita Jacobin Edwardin sijaan. Bellan ja Jacobin suhde olisi ollut normaalimpi, sillä Bella olisi voinut pysyä ihmisenä, eikä hänen olisi tarvinnut luopua niin monesta asiasta.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty
Näitä on oikeastaan kaksi. En pidä kauhusta, enkä dekkareista. Kauhun suosiosta en niin tiedä, mutta ainakin dekkarit tuntuvat uppoavan suomalaisiin lukijoihin kuin veitsi voihin. Omien (vähäisten) kokemusteni mukaan kummankin genren kirjat ovat liian synkkiä minulle.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä
Vastaan erään sarjan päähenkilön eli Harry Potterin. En jaksa hahmoa, joka työntää nenänsä erityisesti sellaisiin asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Kun aloitin Potter-kirjojen lukemisen, Harry oli vielä kiinnostava hahmo, jolle tapahtui kaikkea jännittävää. Harryn teiniangsti karkotti lopullisesti viimeisetkin sympatian rippeet hahmoa kohtaan.

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et
Jotenkin kummasti Paulo Coelhoa tituleerataan kansainväliseksi ilmiöksi (muun muassa Bazar Kustannuksen sivuilla). En ymmärrä miksi. Alkemistin ja parin muun Coelhon kirjan jälkeen en enää viitsi yrittää vaivautua. Jokainen kirja oli täynnä lähinnä ärsyttäviä viisauksia, enkä saanut kirjoista kunnolla irti mitään.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa
Mieleen tulee Veronica Rothin Divergent-kirjat. Myönnän etten tiedä kirjoista kunnolla mitään, mutta mielikuvani niistä on se, että tarina olisi jonkinlainen kopio Nälkäpeli-sarjasta.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty sarja tai elokuva
Mieleen tulee Sookie Stackhouse -sarja, jonka pohjalta tehty televisiosarja True Blood oli huomattavasti mielenkiintoisempi kuin kirjat. Kirjasarja kertoo lähinnä Sookiesta, mutta televisiossa esiteltiin paljon muitakin hahmoja. Lisäksi voisin vastata Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ensimmäisen osan Muukalaisen. Suorastaan lumouduin tv:ssä pyörineen Outlander-sarjan ensimmäisestä kaudesta. Kun sitten lopulta luin kirjan, ei kirja vetänyt vertoja tv-sarjalle.

Huh, olipa kiperiä kysymyksiä! Vastauksia joutui todella pohtimaan. Luulen että tämä haaste on kiertänyt jo niin monessa blogissa, että tällä kertaa en laita haastetta eteenpäin. Jos joku ei vielä ole vastannut haasteeseen, voi napata tästä kysymykset mukaan.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Sarah Dunant: Venuksen syntymä

Alkuperäinen teos: The Birth of Venus (2003)
Gummerus, 2006, pehmeäkantinen, 416 sivua
suomentanut Riikka Toivanen


Nyökkäsin mykistyneenä, menin pöydän luo, avasin salvan muutamasta rasiasta ja työnsin käteni jauheisiin: paksua mustaa, hurjaa Toscanan krookusten keltaista ja syvää oranssia sekä sadan puun ja kasvin lupaavaa vihreää yhdessä kivenlohkareessa. Tuon värimäärän aiheuttama järkytys oli kuin ensimmäinen auringonsäde pakkasen puremaan kaupunkiin lumisateen jälkeen. Hymy nousi huulilleni, mutta siihen saattoi sekoittua myös kyyneleitä.
(s. 240)

Luin 2014 vuoden alkupuolella Melania G. Mazzuccon kirjan Mestarin tunnustukset, jossa taiteilija Jacomo Robusti muistelee sairasvuoteellaan elämäänsä. Minulle kirja oli liian pitkäveteinen ja meinasin tuskastua sen parissa. Nina Mari suositteli silloin kokeilemaan Sarah Dunantin teosta Venuksen syntymä, joka sekin kertoo maalaamisesta ja historiallisesta Italiasta.

Ylhäisen firenzeläisen perheen tytär Alessandra rakastaa maalaamista ja maalaustaidetta, vaikka hänen tyttönä pitäisikin kohdistaa mielenkiintonsa tytöille sopivampiin asioihin. Hänen isänsä palkkaa lahjakkaan taiteilijan maalaamaan freskoja perheen kappeliin. Taiteilija ja hänen työnsä kiehtovat Alessandraa. Tyttö yrittää lähestyä taiteilijaa, joka pysyttelee etäisenä töidensä parissa. Särön tavalliseen elämään tuovat yllättäen ranskalaiset joukot, jotka saapuvat Firenzeen, sekä kaupunkilaisten monista synneistä saarnaava munkki Savonarola, jonka käskyläiset partioivat kaduilla. Alessandra janoaa vapautta, jota hän ei voi isänsä kodissa saada. Ratkaisuksi muodostuu avioliitto, mutta aviomiehestä paljastuu yllättäviä piirteitä.

Kirjassa kuvataan mielenkiintoisella tavalla nuoren naisen kasvua ja kaupungin ilmapiirin muuttumista. Alessandra kertoo tarinansa lapsuudesta aikuisuuteen. Vuosien aikana hän kokee monia puolia naisen elämästä, kuten varttumisen tytöstä naiseksi ja äidiksi tulon. Mitä tulee muutoksiin Firenzessä, Medicien aikaan kaupunki oli maailman taidekeskus. Savonarolan voimistuttua Medicit syöstiin vallasta. Kaduille ilmaantui synneistä saarnaavan munkin kannattajia, joiden tarkoitus oli vahtia, etteivät ihmiset toimi löyhän moraalin mukaisesti. Esimerkiksi maalaukset joutuivat roviolle.

Tietoa historian tapahtumista ei mitenkään tuputeta vaan tapahtumat kulkevat kuin vaivihkaa Alessandran tarinan mukana. Rohkeana naisena Alessandra rikkoi aikakautensa normeja siinä mielessä, että hän olisi halunnut taidemaalariksi. Tarina kosketti ja piti otteessaan, vaikka mielestäni lopun häämöttäessä kerronnan laatu heikkeni. Kiitos kuitenkin Nina Marille suosittelusta, Venuksen syntymä oli tutustumisen arvoinen teos.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Vanessa Diffenbaugh: Kukkien kieli

Alkuperäinen teos: The Language of Flowers (2011)
WSOY, 2012, kovakantinen, 359 sivua
suomentanut Leena Tamminen


Minulla oli vain yksi tilaisuus. Minulle oli selvää, että kukkakauppias tarvitsi apua, sillä hänen naamansa oli ollut yhtä kalpea ja uurteinen kuin Elizabethin naama sadonkorjuuta edeltävinä viikkoina. Jos saisin hänet uskomaan omiin kykyihini, hän palkkaisi minut.
(s. 43)

Kukkien kieli on roikkunut lukulistallani jo pitkän aikaa. Jostain syystä takakannen perusteella odotin tarinan olevan romanttista hömppää, mutta kirja osoittautuikin aivan toisenlaiseksi kuin osasin aavistaa, mikä oli vain hyvä asia.

18-vuotias Victoria on kiertänyt nuoren elämänsä aikana monet sijaiskodit ja koulukodit. Häntä ei missään nimessä ole kohdeltu hyvin niissä. Victoria on joutunut kokemaan välinpitämättömyyttä, ja hänen perustarpeitaan on laiminlyöty. Aina ei ole ollut tarjolla kunnollista ateriaa tai nukkumapaikkaa. Tultuaan täysi-ikäiseksi Victoria on omillaan, mutta miten hän tulee toimeen? Rahaa ei ole juuri ollenkaan, eikä häntä kiinnosta mikään muu kuin kukat. Melkoisen sattuman avulla Victoria pääsee apulaiseksi kukkakauppaan, jossa hän saa tilaisuuden saattaa elämänsä raiteilleen.

Victoria on henkisesti rikki. Hän on kohdannut niin paljon huonoa kohtelua elämänsä aikana, ettei pysty luottamaan muihin ihmisiin. Hän on kasvattanut suojakseen kovan ulkokuoren, jonka takana hän on erilainen kuin mitä suojakuori antaa ymmärtää. Onneksi elämän varrelle on mahtunut ihmisiä, jotka haluavat auttaa Victoriaa. Elizabethistä melkein tuli hänen äitinsä, ja juuri Elizabethiltä Victoria oppi kukkien kielen ja taidon solmia kauniita kimppuja. Kukkakaupan omistaja Renata tarjosi työpaikan ja sitä kautta mahdollisuuden uuteen alkuun. Victorian tavoin myös Grant tuntee kukkien kielen, mutta se onko heidän tarinallaan mahdollisuutta onnelliseen loppuun, onkin jo toinen asia.

Tarina henkisesti rikkimenneestä tytöstä on koskettava. Jokin tarinassa kuitenkin ”tökki”, enkä päässyt tarinaan kunnolla mukaan. Ainakin Victorian lukuisat huonot kokemukset tuntuivat välillä liioitelluilta, mutta onhan Suomen ja Amerikan oloissa toki monia eroavaisuuksia. Niitä on varmasti myös lastensuojelupuitteissa, joten sikäli Victorian kokemukset voivat olla ihan todellisuutta. Eniten huomioni kiinnitti viktoriaaniselta ajalta peräisin oleva kukkien kieli, jonka mukaan kukat viestivät eri asioita. Kirjan lopusta löytyy hyödyllinen kukkasanakirja kukkien merkityksistä. Haluaisin tutustua kukkien kieleen vielä tarkemmin.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

J. K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Alkuperäinen teos: Fantastic Beasts and Where to Find Them (2001)
Tammi, 2001, pehmeäkantinen, 42 sivua
suomentanut Jaana Kapari-Jatta


Ihmeotukset ja niiden olinpaikat syntyi monen vuoden matkustamisen ja tutkimuksen tuloksena. Muistan kaukaa vuosien takaa seitsenvuotiaan velhon, joka vietti tuntikausia huoneessaan härklönttejä leikellen, ja kadehdin häntä odottaneita matka: synkimmästä viidakosta paahteisimmalle aavikolle, vuorenhuipulta rämesuolle tuo suttuinen härklönttien tuhrima poika etsi isoksi vartuttuaan otuksia, joita seuraavilla sivuilla kuvataan.
(johdanto)

Ihmeotusten myötä Hyllytontun höpinöitä -blogista liikkeelle lähtenyt Okklumeus-lukuhaaste on osaltani ohitse. Päätin osallistua haasteeseen lukemalla Harry Potter -sarjan oheiskirjat, koska en ollut lukenut niitä aikaisemmin. Tämä on muuten ensimmäinen kerta, kun olen saanut lukuhaasteen tavoitteen täyteen näin varhaisessa vaiheessa. Kirjan kirjoittaja on Lisko Scamander, ja Huispaus kautta aikojen -kirjan tapaan suomentajaksi on merkitty Kurvaa Aka.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat esittelee yliluonnollisia kykyjä omaavia taikaotuksia. Kirja on yksi Tylypahkan oppikirjoista, ja samalla näköispainos Harry Potterin omistamasta kirjasta. Teoksen alussa kerrotaan itse kirjailijasta, jonka jälkeen on vuorossa Albus Dumbledoren kirjoittama esipuhe. Sitä seuraa johdanto, jossa muun muassa määritellään, mitkä taikaotuksista ovat otuksia ja mihin otuksiin viitataan henkilöinä. Esiteltävien otusten joukossa on monia Potter-kirjasarjassa mainittuja olentoja, kuten ihmissudet, yksisarviset, lohikäärmeet ja puhpallurat.

Kyseessä on oppikirja, mutta asiatyylistä huolimatta teksti ei ollut liian kuivaa. Hauskuutta kirjaan toi Harryn, Ronin ja Hermionen marginaaleihin kirjoittamat kommentit, jotka olivat varsin osuvia. Pidin tästä enemmän kuin huispauksesta kertovasta tietokirjasta. Tällaista oppikirjaa olisin mielelläni lukenut koulussa. :) Kirjan monet otukset on ainoastaan mainittu Potter-sarjan aikana, joten oli mukava saada tietää enemmän, minkälaisista otuksista on kyse. Tuttujen otusten lisäksi kirjassa esitellään useampia sellaisia otuksia, joita ei ole mainittu ollenkaan kirjasarjan aikana. Potter-faneille Ihmeotukset on mielenkiintoista lisälukemista itse kirjasarjaan.

Ihmeotusten pohjalta on tehty elokuva, joka ilmestyy tämän vuoden lopussa. Pääosaa eli Lisko Scamanderia näyttelee Eddie Redmayne.