perjantai 24. maaliskuuta 2017

Nora Roberts: Aaltojen armoilla

Alkuperäinen teos: Sea Swept (1998)
Gummerus, 2013, pokkari, 334 sivua
suomentanut Anna Salo


Aurinko oli jo noussut hänen saapuessaan lahden ylittävälle sillalle. Valo välkehti veden pinnalla ja heijastui veneistä, jotka olivat lähteneet pyytämään päivän saalista. Cam oli viettänyt suuren osan elämästään purjehtien lahdella, sen maailmankolkan joilla ja poukamissa. Mies, jonka luokse hän oli kiirehtimässä tällaista vauhtia, oli opettanut hänelle suunnattomasti paljon enemmän kuin styyrpuurin ja paapuurin. Kaiken minkä hän oli saanut, minkä tehnyt, mistä saattoi olla ylpeä, hän oli velkaa Raymond Quinnille.
(s. 13)

Vaihteeksi taas kevyttä hömppää. Nora Robertsin Meritrilogia on houkuttanut, koska en aiemmin tiennyt tarkalleen, mistä trilogia kertoo. Nimen perusteella odotin enemmän meren läheisyyttä. Tapahtumat sijoittuvat erääseen pieneen rannikkokaupunkiin Marylandissa. Kirjan aikana perustetaan veneveistämö ja purjehditaan muutaman kerran. Siihen meri sitten jääkin.

Meritrilogia kertoo Quinnin kolmesta veljeksestä ja naisista, joihin he tutustuvat. Veljekset eivät ole biologisesti veljiä keskenään, vaan Ray ja Stella Quinn ovat adoptoineet heidät. Ensimmäisessä osassa pääosassa on Quinnin perheeseen ensimmäisenä adoptoitu Cameron Quinn. Cameron viettää railakasta ja vauhdikasta pelimiehen elämää reissaten ympäri maailmaa. Rahaa riittää niin samppanjaan, kasinoissa käymiseen kuin kauniisiin naisiin. Cameron on huipulla voitettuaan kilpaveneilyn maailmanmestaruuskilpailut. Yhdessä yössä Cameronin entinen elämä kuitenkin luhistuu, kun hän saa viestin kotoa. Hänen elämänsä tärkeä tukipilari, adoptioisä Ray, on sairastunut vakavasti, eikä enää elä kauaa.

Kuolinvuoteellaan Ray vannotti poikiaan pitämään huolta kouluikäisestä Sethistä, joka on muiden Quinnien tavoin kokenut kovia lapsuudessaan. Cameron ja hänen veljensä Ethan ja Phillip jättävät tutun elämän taakseen ja aikovat hankkia Sethin huoltajuuden itselleen. Tässä vaiheessa kuvioihin astuu kaunis sosiaalityöntekijä Anna Spinelli, joka saa Sethin jutun hoidettavakseen. Itsekin lapsuudessaan kovia kokenut Anna haluaa järjestää pojalle parhaat mahdolliset olot. Aluksi hän epäilee Quinnien kykyä huolehtia nuoresta pojasta, mutta vähitellen Anna saa huomata, että asiat järjestyvät parhain päin. Sethin jutun hoitamisen ohessa Anna ja Cameron ihastuvat toisiinsa.

Voihan blaah, minkälaiset päähenkilöt! Nyt kyllä hömppäkirjallisuuden kaksi vakituista ihmistyyppiä kohtaa toisensa. Pelimies Cameron on ulkonäöltään aivan täydellinen. Ulkoisen olemuksensa ansiosta hän on tottunut saamaan kaiken haluamansa. Kun asiat eivät menekään odotetusti, Cameron ryhtyy rettelöimään. Vastapariksi on tarjota Anna, italialaiset sukujuuret omaava kaunotar, joka on huippuammattilainen työssään. Kauniin ulkonäön lisäksi Annalta löytyy myös luonnetta, eikä hän epäröi tuoda esille kipakkaa puoltaan. Kuitenkin kun vastaan tulee tarpeeksi hyvännäköinen mies, ammattimaisuus karisee työnteosta, ja Sethin asioiden hoitaminen jää jalkoihin flirttailun kiilatessa edelle. Ainakin toistaiseksi mielenkiintoisin hahmo oli nimenomaan Seth, jonka Ray löysi juuri ennen kuolemaansa.

Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen se, että oikeastaan jokaisella vähänkin tarinan kannalta oleellisella hahmolla on synkkä menneisyys. He ovat olleet rikoksen teillä, tulleet hylätyksi vanhempiensa välinpitämättömyyden vuoksi tai kokeneet hyväksikäyttöä. Sethin myötä hahmoilla nousee vanhat muistot kurjista menneisyyden tapahtumista mieleen. Ehkä sen pitäisi koskettaa lukijaa, mutta mielestäni tarina oli liian arvattavissa ja toisti vanhaa kulunutta kaavaa, jotta kurjat olosuhteet ja kokemukset olisivat koskettaneet.

Meritrilogia
Aaltojen armoilla (Sea Swept)
Nousuvesi (Rising Tides)
Kotisatama (Inner Harbor)
& lisäosa Sininen lahti (Chesapeake Blue)

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Ella Kanninen: Ellan Toscana - kyläelämää Italiassa

Tammi, 2016, kovakantinen, 208 sivua


Toscana on tietysti minusta ainutlaatuinen alue, mutta se on sitä myös italialaisten itsensä mielestä. Toscanalaisia pidetään onnenpekkoina, sillä alue tarjoaa un’alta qualità della vita eli mahdollisuudet korkealaatuiseen elämään. Kesän voi viettää vihreiden kukkuloiden keskellä tai täydellisellä rantalomalla, ja lisäksi Toscanassa voi talvisin lasketella kuin Lapissa.
(s. 17)

Aika monella on joku julkisuudesta tuttu henkilö vähän niin kuin suosikkina, että on kiva seurata kyseisen julkkiksen kuulumisia lehdistä tai vaikka hänen pukeutumistyyliään, miten vain. Minulle yksi tällainen tunnettu henkilö on Ella Kanninen. Hänen luonteva esiintymistyylinsä on tehnyt vaikutuksen. Kanninen jäi ensin mieleen toimiessaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajana sekä myöhemmin YLE:n Juhannusjunasta. Hänen kirjansa meni lukulistani kärkeen jo ihan aiheensa takia. Italia ja erityisesti Toscanan alue on pidemmän aikaa kiehtonut matkakohteena. Tulevaisuuden suunnitelmissa häämöttääkin matka Italiaan.

Kirjassa Ella Kanninen kertoo historiastaan Italian kanssa. Miten hän aikoinaan tutustui italian kieleen sekä päätyi lopulta naimisiin italialaisen kanssa ja muuttamaan maahan. Yhteisestä taipaleesta Italian ja italian kielen kanssa kerrotaan hauskasti. Myös perhe ja erityisesti Kannisen italialainen anoppi mainitaan kirjan aikana, mutta liikoja ei kuitenkaan paljasteta, ja hyvä niin. Kirja on rakkaudenosoitus toscanalaiselle ruokakulttuurille. Reseptien lisäksi kirjassa on todentuntuisia kertomuksia pienistä sattumuksista eli Kannisen omia kokemuksia italialaisesta elämänmenosta sekä sokerina pohjalla valokuvaaja Ofer Amirin ottamia kauniita kuvia.

Monipuolisten reseptien joukosta löytyy jokaiselle jotakin. On tutumpia ja vähän vieraampia sekä helpompia ja vaativampia ohjeita. Sinisimpukoita en ole koskaan maistanut ja ehkä vastaisuudessakin jätän ne välistä, vaikka resepti vaikutti houkuttelevalta. Sen sijaan yksinkertaista tomaattikeittoa ja bruschettaa voisin hyvinkin kokeilla. Kirjan kuvitus houkuttelee kokkailemaan italialaisia makuja. Reseptit Kanninen on saanut tuttavapiiriltään, jonka elämään kurkistetaan lähemmin. Lukija pääsee tutustumaan myös italialaisen anopin resepteihin. Ella Kanninen nimittäin paljastaa kirjassa, että hän oppi laittamaan ruokaa vasta Italiassa, ja anoppi kirittää häntä keittiön puolella.

Hauskasti pilke silmäkulmassa kirjoitettu kirja nostaa matkakuumetta ja houkuttelee kokeilemaan italialaisia reseptejä kotona. Kirja välittää aidon ja sympaattisen kuvan elämästä Italian maaseudulla. Esimerkiksi luku, jossa kerrotaan torstain toripäivästä, maalailee tunnelmia vilkkaalta torilta kaupankäynnin keskeltä sekä valottaa käytännön asioita torilla asioimisesta. Nautin niin resepteihin tutustumisesta kuin Ellan tarinoiden lukemisesta. Kirja oli kerta kaikkiaan ihanan tunnelmallista luettavaa.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Alkava vuosi ja lukuhaasteita

Tai paremmin sanottuna: jo alkanut vuosi…

Blogini on viettänyt hiljaiseloa tammikuun ja helmikuun ajan. Tauko tuli tarpeeseen oman jaksamisen ja ajanpuutteen vuoksi. Opiskelujen ja töiden täyteisen alkuvuoden aikana en ole ehtinyt lukea juuri muita kuin oppikirjoja. Tauko muistutti siitä, että bloggaamisen on tarkoitus olla kivaa, eikä stressaavaa. Antoisan blogivuoden voi aloittaa vaikka näin kevään korvilla. Niin kliseiseltä ja kuluneelta kuin se kuulostaakin, tauko antoi uutta jaksamista. Paluu blogin pariin tuntuu hyvältä ja innostavalta.

Aiemmin olen ahnehtinut ehkä vähän liikaa lukuhaasteita. Sen takia tälle vuodelle olen suunnitellut näin alustavasti vain kahta haastetta.

Karvakasan alta löytyi kirja -blogin Tiia ja Tommi keksivät Paperilta ruutuun -lukuhaasteen. Haasteessa luetaan kirjoja, joiden pohjalta on tehty tv-sarja. Vaihtoehtoisesti voi myös kirjoittaa bloggauksen tv-sarjasta, joka pohjautuu johonkin kirjaan. Haaste on alkanut jo 1.12.2016 ja loppuu 30.5.2017.

Toinen lukuhaaste on henkilökohtainen L. M. Montgomery -haasteeni. Joululoman aikana havahduin siihen, että Vihervaaran Annasta kertovien kirjojen lisäksi Montgomery on kirjoittanut muitakin kirjoja, jotka ovat Runotyttöjä lukuun ottamatta minulle tuntemattomia. Olen aina pitänyt enemmän Annasta kuin Emiliasta, joten kenties Runotyttöjen kertaaminen olisi myös paikallaan.

Lukulistalla ovat seuraavat Montgomeryn teokset:
Pieni runotyttö
Runotyttö maineen polulla
Runotyttö etsii tähteään
Sininen linna
Tie eiliseen
Tiedän salaisuuden
Marigoldin lumottu maailma
Hedelmätarhan Kilmeny
Vanhan kartanon Pat
Pat, Vanhan kartanon valtiatar
Sara ja kultainen tie
Perinnönjakajat
Jane Victoria & Jane Victoria tulee kotiin tai Jane ja saaren kutsu

Ei Montgomeryn kirjoittamia kirjoja, mutta sopivat teemaan:
Anna ja muut ystävämme: L. M. Montgomeryn elämä ja sankarittaret
Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt : Lucy M. Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-kirjat suomalaisten naislukijoiden suosikkeina
Kapina ja kaipuu: kultaiset tyttökirjaklassikot

lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuodesta 2016 & haastekoonti

Taas on yksi kirjaisa vuosi vaihtumassa uuteen, joten on aika tehdä pieni yhteenveto lukuvuodesta 2016. Olen melko tyytyväinen siihen, kuinka kulunut vuosi sujui kirjojen ja blogin parissa. Opiskelut ja työt veivät paljon aikaani, joten siihen nähden vuosi meni jopa paremmin kuin odotin. Tietysti aina haluaisin ehtiä lukemaan vielä enemmän, mutta toisaalta on hyvä pitäytyä siinä määrässä, minkä jaksaa, eikä kuormittaa itseään liikaa.

Kuluneena vuonna osallistuin neljään lukuhaasteeseen. Onnistuin vieläpä suhtautumaan haasteisiin rennosti, ettei niistä tullut liikaa suorittamista ja stressiä. Okklumeus-, Hämärän jälkeen- ja Lukuharjoituksia -haasteista kirjoitin koontipostauksen lokakuun lopulla. Läpi historian -haasteen jälkipuinnin jätin joulukuulle, jos innostuisin lukemaan lisää kirjoja haastetta varten, vaikka olinkin jo päässyt lukutavoitteeseeni aiemmin.

Läpi historian -haaste lähti liikkeelle Klassikkojen lumoissa -blogista. Tarkoituksena oli lukea eri historian aikakausille sijoittuvia kirjoja ja samalla tavoitella aatelisarvoja. Aikaa haasteen suorittamiselle oli koko vuosi 2016. Luin haasteeseen viisi kirjaa, joilla saavutin paronittaren aatelisarvon.

Aikakaudet ja lukemani kirjat
Antiikki 800 eaa – 400 jaa
Keskiaika 400 - 1400 –luku
* Snorri Sturluson: Norjan kuningassaagat
Renessanssi 1400 - 1500 –luku
* Francesco Petrarca: Sonetteja Lauralle
Barokki ja klassismi 1600 –luku
* Madame de La Fayette: Clèvesin ruhtinatar
Valistus ja esiromantiikka 1700 –luku
* Voltaire: Luonnonlapsi
Romantiikka 1800 -luvun alku
* Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
Realismi ja naturalismi 1800 -luvun loppu
Symbolismi 1800 - 1900 -luvun vaihde
Modernismi ja ekspressionismi 1900 -luvun alku
Radikalismi ja postmodernismi 1900 -luvun loppu

Kiitos vielä kerran kaikille lukuhaasteiden järjestäjille!

Kuluneen vuoden mieleenpainuvimpia kirjoja lukukokemuksina olivat Kotiopettajattaren romaani, Metsän tarina ja Itämeren Auri. Top-5 -listalle nostan myös teokset Clèvesin ruhtinatar ja Hyvän mielen vaatekaappi. Näistä kahdesta ensiksi mainittu on kirjoitettu 1600-luvulla ja vaikka kirjan tyyli on melko puisevaa, on tarkkanäköinen ihmiskuvaus ajankohtaista vielä tänäkin päivänä. Jälkimmäinen teos puolestaan herättää ajattelemaan omia kulutustottumuksia ja valintoja vaateostoksia tehdessä.

Vuoden huonoimpia kirjoja onkin vaikeampi nimetä. Oikeastaan mikään vuoden aikana lukemistani kirjoista ei ollut niin floppi, että kirjan lukeminen harmittaisi. Jude Deveraux’n Ylämaa-sarja tosin vahvisti ajatuksiani siitä, että vastaisuudessa jätän Deveraux’n kirjat lukematta.

Kiitos teille blogin lukijoille kuluneesta vuodesta ja oikein hyvää uutta vuotta! :)

perjantai 30. joulukuuta 2016

Kate Jacobs: Lankakaupan talvi

Alkuperäinen teos: Knit the Season (2009)
Gummerus, 2011, pokkari, 347 sivua
suomentanut Päivi Pouttu-Deliere


Dakota oli alkanut pitää punaista vihkoa mukanaan käsityöpussukkansa pohjalla – pussukka oli Perin tekemä – yhdessä kamelinruskean- ja turkoosinkirjavan neuleen kanssa. Hän oli säästänyt kaikki äitinsä keskeneräiset tekeleet, kaikki hullunkuriset projektit, joita äidillä ei ollut koskaan ollut aikaa saada valmiiksi, koska hänellä oli ollut kädet täynnä tilausneuleita, ja jotka hän oli siksi vain siirtänyt syrjään odottamaan.
(s. 17)

Lankakaupan tytön jälkeen teki mieli lukea heti perään sarjan viimeinen osa. Kirjan jouluisen tunnelman takia jätin sen lukemisen näin joulukuun loppupuolelle. Lankakaupan talvi on mukava päätösosa lankakaupan väen seikkailuille.

Vuoden lähestyessä loppuaan lankakaupassa riittää kiirettä. Parikymppinen Dakota Walker tasapainottelee opintojen ja töiden välillä. Dakotan unelma kondiittorin urasta on lähellä toteutumista, sillä hän on päässyt opiskelemaan kulinaariseen instituuttiin. Opintojen lisäksi hän vastaa äidiltään perintönä saamastaan lankakaupasta yhdessä laukkuja suunnittelevan Perin kanssa. Joulun aikaan Dakota haluaisi suorittaa opintoihin liittyvän työharjoittelujakson loistohotelli V:n keittiössä, mutta hänen isällään Jamesilla on toisenlaisia suunnitelmia. On tullut aika lähteä Skotlantiin viettämään joulua siellä asuvan isomummin kanssa.

Vuosi huipentuu uuden vuoden juhlimisen lisäksi tuplahäihin. Anita ja Marty ovat suunnitelleet häitään pitkään, ja juhla on viimein toteutumassa. Heidän lisäkseen alttarille astelee Italiasta rakkauden löytänyt Catherine, joka avioituu viinitilaa pyörittävän Marcon kanssa. Muidenkin neulekerholaisten elämissä on muutoksia luvassa. Peri saa houkuttelevan tarjouksen, joka takaisi suuren näkyvyyden hänen suunnittelemilleen laukuille. Lucie ja Darwin suunnittelevat tytöille tarkoitettua televisio-ohjelmaa, joka on herättänyt kiinnostusta. Tapahtumista herää kysymys, mitä neulekerholle tapahtuu, kun sen jäsenet hajaantuvat ympäri maailmaa?

Neulekerholaisia ja Walkerien sukua yhdistää side edesmenneeseen Georgiaan. Dakotalle Georgia oli äiti, mutta läheisten jakaessa muistojaan Georgiasta, Dakota oppii tuntumaan äitinsä esimerkiksi niin ystävänä kuin siskonakin. Georgia on mukana tarinassa takaumien välityksellä, kun läheiset muistelevat tuntemaansa naista. Läheiset tunsivat Georgian erilaisista yhteyksistä, joten jokaisen muistot hänestä kertovat erilaisen tarinan. Dakotan Donny-setä kertoo, kuinka Georgia opetti veljensä ajamaan autoa. Catherine muistelee yhteisiä kouluaikoja, ja James joulua Georgian kanssa. Nimenomaan Georgian kautta neulekerholaiset löysivät toisensa ja ystävystyivät.

Edellisten osien tapaan tämänkin kirjan lopusta löytyy muutama ohje. Käsityöaiheisia ohjeita ovat Lucien tyttären Gingerin kirjanmerkki ja Georgian jouluköynnös. Käsitöiden lisäksi ruoka ja erityisesti leipomukset liittyvät vahvasti tarinaan. Ruokaohjeista esitellään Dakotan kiitospäivän kurpitsakarpalomuffinssit, Anitan latket eli juutalaiset perunaletut, mummin viipalepikkuleivät ja Bessin voileivokset. Mummilla tarkoitetaan Dakotan Skotlannissa asuvaa isomummia, ja Bess on isoäiti.

Joulun ja uuden vuoden lisäksi kirjassa vietetään myös kiitospäivää ja hanukkaa. Tarina jäi mieleen lämminhenkisinä jäähyväisinä lankakaupan väelle. Minusta tarina on hyvä päättää tähän, eikä turhaan venyttää pidemmäksi. Aikaisempien osien kohdalla olen inissyt tönköstä suomen kielestä, mutta tällä kertaa en kiinnittänyt siihen huomiota. Neulekerholaisten välinen ystävyys ja yhteisöllisyys sen sijaan lämmittivät mieltä.

Lankakauppa-sarja
Pieni lankakauppa (The Friday Night Knitting Club)
Lankakaupan tyttö (Knit Two)
Lankakaupan talvi (Knit the Season)

maanantai 26. joulukuuta 2016

Lauren Weisberger: Viime yönä Chateau Marmontissa

Alkuperäinen teos: Last Night at Chateau Marmont (2010)
Nemo, 2012, pokkari, 525 sivua
suomentanut Sini Linteri


Kappale päättyi sykähdyttäviin suosionosoituksiin, aitoihin, innostuneisiin aplodeihin, ja Julian siirtyi seuraavaan kappaleeseen. Hän oli päässyt vauhtiin, eikä levottomuudesta näkynyt merkkiäkään. Näkyi vain tuttu kiilto käsivarsilla ja keskittyneisyydestä kertova otsan kurtistus hänen laulaessaan sanoja, joita oli hionut kuukausia, joskus vuosia. Toinen laulu oli hetkessä ohi, sitten kolmas, ja ennen kuin Brooke käsitti, mitä tapahtui, kuulijat hurrasivat hurmioituneina ja vaativat lisää.
(s. 93)

Viime yönä Chateau Marmontissa -teoksen myötä olen lukenut kaikki Lauren Weisbergerin suomennetut teokset. Weisbergerin muiden teosten tavoin myös tämä oli kevyttä ja viihdyttävää hömppää. Oli mukava huomata, että kirjailija on muuttanut aiemmista kirjoista tuttua kaavaa. Nyt menevän sinkkunaisen sijasta kirja kertookin avioparista.

Brooke tapasi miehensä Julianin aikoinaan baarissa, jossa Julian oli esiintymässä. Muutamaa vuotta myöhemmin Julian haaveilee edelleen muusikonurasta. Brooke sen sijaan tekee pitkää päivää kahdessa eri työssä, jotta parin taloudellinen tilanne olisi turvattu. Tilanne muuttuu, kun Julian on yhtäkkiä läpimurtonsa kynnyksellä elämässä unelmaansa todeksi. Brooke on vilpittömästi onnellinen miehensä puolesta. Hyvin pian Brooke saa kuitenkin huomata, ettei julkisuus ole pelkkää glamouria. Julian on kiireinen ja poissaoleva, eikä mene aikaakaan, kun pariskunnan yksityisasioita ruoditaan juorulehdissä. Juorut muuttuvat yhä ikävämmiksi, ja lopulta lehdissä revitellään vihjailevilla paparazzikuvilla.

Weisbergerin muissa suomennetuissa kirjoissa keskiössä ovat olleet menevät sinkkunaiset (poikkeuksena Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjan Andrea), joiden elämä saa yllättäen uuden suunnan. Viime yönä Chateau Marmontissa pääosassa onkin Brooke, vaimo, joka haluaa auttaa miestään tämän unelmien tavoittelussa. Brooke on käytännössä huolehtinut elannon hankkimisesta, kun mies on toiminut levy-yhtiön harjoittelijana. Julianin uran läpimurto tarkoittaa Brookelle omista unelmista, perheen perustamisesta ja yrityksestä, luopumista. Brooke joutuu kohtaamaan vaikeita asioita, mutta hän ei anna vastoinkäymisten lannistaa itseään. Vaihtelun vuoksi oli mukava lukea erilaisesta hahmoasetelmasta, jossa päähenkilö ei enää etsi sitä Oikeaa, vaan onkin jo löytänyt hänet, ja vastoinkäymisenä on saada uudenlainen arki sujumaan.

Kirjassa käsitellään julkisuuteen joutumista ja sen varjopuolia. Huomasin tarinassa yhteneväisyyksiä VIP-ihmisiä -kirjaan. Betten tavoin Brooken kohtaama median huomio on aluksi positiivista, mutta pian juorulehtien sävy muuttuu ikävämmäksi ja jopa rumaksi. Brooke tosin päätyy lehtien palstoille ainoastaan siitä syystä, että hänen miehestään tuli tunnettu muusikko. Hän ei itse tavoitellut huomiota. Välillä tuntui pahalta, miten Brookea koeteltiin, eikä Julian tuntunut ymmärtävän kuuluisuuden vaikutuksia aivan tavallisen ihmisen elämään. Kirja antoi kuvan siitä, miten älyttömiä asioita tosielämän julkkisten täytyy kestää. En pystyisi elämään niin, että paparazzit partioisivat kotini ulkopuolella kaikkia tekemisiäni.

Weisbergerin muiden teosten tavoin Viime yönä Chateau Marmontissa on nopealukuinen. Kirjassa käsitellään ihan vakaviakin asioita, kuten jo mainitut julkisuuden varjopuolet. Pääasiassa kirjan tarina on kuitenkin viihdyttävä ja kevyt. Sisältö on sopivaa aivot narikkaan -luettavaa, jonka parissa ei tarvitse ajatella syvällisesti.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kaari Utrio: Vendela

Tammi, 2016, kovakantinen, 411 sivua


Eivät tietenkään valtakunnan herrat olleet turkulaisia orpotyttöjä varten. Valtakunnan herrat naivat maita ja kartanoita, vaikutusvaltaa ja omaisuutta, suuria suhteita ja aarrearkkuja. Vendela Dalhusilla ei ollut omaisuutta eikä suurta sukua eikä mitään muutakaan. Vendela Dalhusin piti katsoa maahan, hän ei saanut edes vilkaista aurinkoa; mutta hän oli sen tehnyt ja häikäistynyt, eikä hän piitannut vaikka olisi saanut vaeltaa sokeana lopun elämänsä.
(s. 12)

Olen lukenut kotimaisten kirjailijoiden kirjoittamia viihdekirjoja, mutta genren suomalaisittain tunnetuin nimi on jäänyt uupumaan lukemieni kirjojen kansista. Mikä olisi siis parempi tapa korjata asia kuin valita kevyttä historiallista hömppää Kaari Utriolta joulukuun piristykseksi?

Ylhäiseen sukuun syntynyt Vendela Dalhus on aina elänyt sukulaistensa hoivissa. Orvoksi jääneellä Vendelalla on kauneutensa ja taitonsa parantajana, mutta mitä hyötyä niistä on, kun hänellä ei ole myötäjäisiä? Vendelalle ollaan järjestämässä naimakauppoja varakkaan turkulaisen porvarin kanssa. Kohtalo puuttuu peliin, kun hän kohtaa Turun tuomiokirkossa Hartman Garsen, komean ritarin, joka saa tytön sydämen sykkimään. Ritari kuuluu valtakunnan ylimyksiin ja on auttamatta köyhän orpotytön haaveiden ulottumattomissa. Vendela ei kuitenkaan hylkää toiveitaan. Pian Vendela pääsee viettämään aikaa ritarin kanssa, sillä hän matkaa kauppiassaattueessa Turusta Viipuriin, ja saattuetta johtaa itse ritari Hartman Garse.

Päähenkilö Vendela on minun makuuni sopiva historiallisen romaanin sankaritar. Hänellä on toki kaunis ulkonäkönsä, jota korostetaan tarinan aikana useaan otteeseen. Ulkokuoresta huolimatta Vendela ei ole mikään tyhjänpäiväinen neito, joka vain odottaisi pelastajaansa. Hän toimii itse, jotta asiat kääntyisivät parempaan suuntaan. Erityisesti mieleeni jäi Vendelan välit paimenpoika Yöhön. Yö on selvästi Vendelan palvelija, mutta nuori nainen kohtelee paimenpoikaa kuin vertaistaan. Miespäähenkilö ritari Hartman Garse ei saanut minussa aikaan yhtä ihastunutta suhtautumista kuin Vendelassa. Oikeastaan ritari oli melko tyypillinen historiallisen romantiikan miespuolinen hahmo. Tuntuu siltä, että olen lukenut useasti aikaisemminkin historian havinaan sijoittuvan tarinan, jossa sankari ei aluksi ymmärrä, että sankaritar olisi juuri se oikea hänelle. Mies tekee virheitä ja vasta melkein pohjamudissa ryömiessään havahtuu toivomaan, että asiat olisivat toisin.

Kirjan sivuhahmot saavat paljon tilaa tarinan aikana. Paimenpoika Yö on Vendelalle uskollinen palvelija, joka yrittää suojella emäntäänsä vaikeissa oloissa. Tarinassa on mukana myös oikeita historiallisia hahmoja, jotka saavat äänensä kuuluville. Heistä yksi on Ruotsinmaan drotsi Bo Jonsson Grip, valtakunnan ylimystöä. Dumen perheestä veljet Henneke ja Fulrad ovat ritareita ja Henneke jopa Viipurin linnan alipäällikkö. Heidän sisarensa Greta kohoaa tarinan aikana lähtökohtiaan korkeampaan asemaan. Greta ja Vendela tutustuvat toisiinsa aikana, jolloin kumpikin viettää neitoaikaansa Viipurin linnassa. Suurin osa sivuhahmoista oli sellaisia, että heidän toiminnalleen oli jokin selitys. Tästä poikkeuksena Iliana Winholt, henkeäsalpaavan kaunis nainen, joka on luonteeltaan hyvin ilkeä ja inhottava. Minulle ei selvinnyt missään vaiheessa, miksi Iliana on niin ilkeä.

Kirjan vahvuus on tapahtumien ja ympäristön kuvailu. Nautin runsaasta kuvailusta, joten Vendela oli sikäli mieluista luettavaa. Tarinan historiallinen konteksti oli uskottavan oloinen, joten oletan, että kirjailija on tehnyt taustatutkimuksen huolella. Kirjassa annetaan runsaasti tietoa keskiajasta, mutta mielestäni tietoa ei tuputeta lukijalle. Lukijaa valaistaan sopivissa määrissä. Vendelan tarinassa naisen asema on keskeisessä osassa. Nainen on ensin sukulaistensa holhouksessa ja naimisiinmenon myötä hän siirtyy miehensä holhoukseen. Naisen aseman lisäksi tarinassa merkittävässä osassa on henkilön asema. Vendelan ja Hartman Garsen rakkaustarina on liki mahdoton, koska toinen on ylimystöä ja toinen köyhä orpo.

Kirjoitin postauksen alkuun kevyttä hömppää, koska se oli ennakkoluuloni Utrion teoksesta. Lukemisen aikana totesin, ettei Vendela ollutkaan niin hömppää, kuin kuvittelin sen olevan. On sitä viihteellisempiäkin historiallisia romansseja tullut luettua.Vendela oli mukaansatempaava teos, jonka parissa viihdyin.