Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar

Alkuperäinen teos: The White Queen (2009)
Bazar, 2011, kovakantinen, sivumäärä 476



"Minusta tulee Englannin kuningatar", vastustelen. "Saat sen kuulostamaan siltä kuin minua odottaisi taistelu kuolemaan saakka."
"Sehän on taistelua kuolemaan saakka", äitini toteaa. "Sitä Englannin kuningattarena oleminen tarkoittaa. Et sinä ole Melusina, joka nousee lähteestä helppoon onneen. Sinä et ole kaunis hovinainen, jolla ei ole muuta puuhaa kuin taikojen tekeminen. Olet valinnut tien, joka tarkoittaa sitä, että sinun pitää juonitella ja taistella koko elämäsi ajan. Sinun perheesi tehtävä on varmistaa, että voitat."
(s. 79)
Oikeastaan viime vuoden tammikuusta asti olen suunnitellut lukevani Valkoisen kuningattaren, mutta koska olen välillä toivottoman aikaansaamaton joissakin asioissa, luin kirjan vasta äskettäin. Historia minuun vetoaa aina ja mikäpä tässä olisikaan mielenkiintoisempaa kuin se, että kirjan tapahtumat ja henkilöt kertovat oikeista aikoinaan elossa olleista henkilöistä ja oikeasti tapahtuneista asioista? Kirjablogeissa tämä teos on jakanut mielipiteitä, osan mielestä tämä on loistava ja osa ei vakuuttunut lainkaan. Vähän jännittäen mietin ennen lukemisen aloittamista, osoittautuisiko kirja minullekin pettymykseksi.

Elisabet Woodville on kaunis leski, joka on menettänyt koko omaisuutensa. Hänen ainoa keinonsa saada omaisuus takaisin aviomiehen sukulaisilta on vedota Englannin uuteen vallananastaja kuninkaaseen. Ainoastaan nuori kuningas Edvard IV voisi palauttaa aviomiehen jättämän omaisuuden takaisin. Elisabetin täytyy herättää nuoren kuninkaan huomio, jotta pääsisi puhumaan hänen kanssaan. Niinpä Elisabet asettuu odottamaan kuningasta tienvarrelle, josta tämä ratsastaa ohi. Suunnitelma onnistuu paremmin kuin Elisabet osasi odottaa: hän ja Edvard rakastuvat toisiinsa ensisilmäyksellä. He myös menevät salaa naimisiin ainoastaan todistajien läsnäollessa.

Hovi kohahtaa järkytyksestä, kun Edvard julkistaa avioliittonsa Elisabetin kanssa. Eletään Ruusujen sodan aikaa, joten hoviväestä Elisabet kuuluu vihollisen puolelle, eikä hänellä ole edes riittävää aatelisarvoa! Monet ryhtyvät oitis juonittelemaan uuden kuningattaren pään menoksi. Samaan aikaan Elisabet nostaa omia sukulaisiaan vaikutusvaltaisiin asemiin, mikä ei hänen vihollisiaan miellytä. Lancaster- ja York-sukujen taistellessa toisiaan vastaan elämä Englannin kuningattarena ei ole helppoa. Elisabet joutuu jatkuvasti pelkäämään Edvardin puolesta, sillä kuningas on alati sotimassa. Kun kuningas menehtyy, joutuu Elisabet selviämään yksin, jotta onnistuisi pysymään ylipäätänsä hengissä.

Elisabet on kirjan alussa hyväuskoinen, mutta jo juonikas nuori nainen. Päästyään valtaan hänen itsevarmuutensa kasvaa ja olosuhteiden myötä hän joutuu punomaan juoniaan pysyäkseen saavuttamassaan asemassa. Jouduttuaan huonoon asemaan hovissa Elisabetista tulee kruununtavoittelija, jonka tavoitteena on nostaa oma poika valtaistuimelle, joka tälle syntymäoikeuden perusteella kuuluisi. Äitinsä puolelta Elisabet kuuluu Burgundin sukuun, jonka esiäidin kerrotaan olevan veden jumalatar Melusina. Tätä kautta hän osaa jonkin verran tehdä pieniä loitsuja, joilla avittaa itseään.

Kirjan historialliset tiedot tapahtumista pitävät paikkansa, mutta tarina itsessään on fiktiivinen kertomus Elisabetista ja Edvardista. Kirjan lopussa on kirjailijan jälkikirjoitus, jossa hän paljastaa, mikä on hänen itsensä keksimää ja mitkä asiat oikeasti tai sitten oletettavasti tapahtuneita. Ennen kirjan lukemista tiesin jo valmiiksi, että Elisabet oli Towerin prinssien äiti. Poikien kohtaloahan ei vielä nykyäänkään tiedetä. Hänen tyttärestään Yorkin Elisabetista tuli myöhemmin kuningatar. Myös legenda veden jumalatar Melusinasta on totta.

Pidän paljon historian havinaan sijoittuvista kirjoista, eikä tämäkään ole poikkeus. Kuninkaalliset hovit kaikkine juonitteluineen ja valtapyrkimyksineen ovat mielenkiintoisia. Valkoisessa kuningattaressa juonittelua riittää yllin kyllin. Elisabet joutuu juonittelemaan oman asemansa säilymisen vuoksi. Samalla hänen vihollisensa juonittelevat häntä vastaan ja lisäksi on vielä sota menossa, jolloin tietysti sodan molemmat osapuolet tekevät kaikkensa saadakseen voiton. Kirjassa esiintyi paljon eri henkilöitä, joilla oli samoja nimiä. Pysyin hyvin hahmojen perässä, mutta joissain kohdissa jouduin muistelemaan, kenen kanssa kyseinen henkilö olikaan liittoutunut ja ketä vastaan hän juonitteli. Esimerkiksi Richardeja riitti ainakin kolmeksi eri henkilöksi, mutta nimi oli hyvin yleinen jo tuohon aikaan.

Tarinaa seurataan suurimmaksi osaksi Elisabetin kertojanäkökulmasta. Kuitenkin kohdassa, jossa kuvattiin taistelukentällä käytävää sotaa, muuttui kertojaksi kuningas Edvard. En oikein pitänyt tästä kertojan vaihtamisesta yksittäisen taistelukohtauksen takia. Pysyminen samassa kertojassa koko ajan olisi tuonut kirjaan yhtenäisyyttä. Varsinkin nyt kun kertoja vaihtui vain lyhyeksi ajaksi, se tuntui lähinnä omituiselta ratkaisulta, jonka ainoa tarkoitus oli päästä välillä myös taistelujen tiimellykseen. Toisaalta olisi ollut mielenkiintoista tietää asioista myös Edvardin näkökanta, joten omat luvut Elisabetin ja Edvardin näkökulmista olisivat olleet kiinnostava ratkaisu.

Etukäteen pelkäsin sitä, että mielenkiintoiselta vaikuttava kirja ei ehkä vastaakaan odotuksiani ja pettyisin lukemaani. Tätä ei päässyt käymään. Kirja oli mielenkiintoinen ja koukuttava. Historiallisesta henkilöstä kertova tarina, joka on näin uskottavasti kerrottu sai todella uppoutumaan kirjan pariin. Huonoja puolia keksin vain aiemmin mainitsemani kertojahahmon vaihdoksen sekä sen, että tarina eteni aivan hirvittävällä vauhdilla. Tietysti kun kerrottavaa on paljon niin myös juonen täytyy edetä.

Ruusujen sota -sarja
Valkoinen kuningatar (The White Queen 2009)
Punainen kuningatar (The Red Queen 2010)
The Lady of the Rivers 2011
The Kingmaker's Daughter 2012
The White Princess 2013
The Last Rose (TBA)