Herbjørg Wassmo: Dinan kirja

Alkuperäinen teos: Dinas bok (1989)
Otava, 2002, kovakantinen, 479 sivua
suomentanut Katriina Savolainen



Dina valvoi koko yön. Hän ei kuitenkaan tehnyt kuten yleensä. Ei noussut jalkeille eikä mennyt susiturkissaan huvimajaan.
Ilma oli myrkyn kyllästämä. Revontulet loimottivat taivaalla kuin vastalauseena rajuilmalle, joka pyyhki yli.
Dina makasi katosvuoteessa uutimet sivulla ja tuijotti korkeista ikkunoista ulos, kunnes niukka päivänvalo sai taivaan kalpenemaan ja kaikkoamaan äärettömän kauas.
(s. 126)

En tunne norjalaista kirjallisuutta, enkä sen puoleen maan kirjailijoita. Herbjørg Wassmon nimi tuli esille, kun googlettelin norjalaisia kirjailijoita. Dinan kirja vaikutti mielenkiintoiselta luettavalta ja ainakin sillä sopii osallistua kahteen lukuhaasteeseen, nimittäin Kirjallinen retki Pohjoismaissa ja I Spy Challenge -haasteisiin. Jälkimmäisestä sain luettua kohdan 22, Something to Read.

Dinan kirja kertoo omatahtoisen norjalaisen naisen tarinan. Päähenkilö Dina aiheuttaa lapsena oman äitinsä kuoleman. Vahingossa hän kääntää pyykkipadan kahvaa, jolloin kuuma lipeä polttaa Hjertrudin hengiltä. Vallesmannina toimiva isä lähettää tyttärensä naapuritilalle. Isä yrittää keksiä keinoa päästä tyttärestä eroon, kunnes hän lopulta naittaa tämän 16-vuoden iässä hyvälle ystävälleen. Kestikievarin omistaja vanha Jacob kuvittelee saavansa vaimon, jonka hän pystyy taltuttamaan, mutta Dinan päätä ei niin vain käännetä. Dina noudattaa ainoastaan omaa tahtoaan, eikä häntä pysty kukaan omistamaan. Lopulta Jacob väsähtää ja poistuu maanpäällisestä elämästä onnettomuuden seurauksena. Vuosia myöhemmin eräs venäläinen kiertolainen joutuu huomaamaan saman kuin Jacob: Dina tekee, mitä haluaa.

Päähenkilö Dina on hahmo, jollaista ei kovin monesti tapaa historiaan sijoittuvissa tarinoissa. Hänellä on oma tahto, jonka ylitse muut eivät kävele. Dina tekee tasan sen, mitä itse haluaa. Hän ei pelkää hoitaa asioita itse. Vahvasta tahdostaan huolimatta Dina joutuu sopeutumaan kirjan aikana joihinkin muuttuviin tekijöihin, kuten avioliittoon. Silloinkin hän ottaa ohjat tiukasti omiin käsiinsä. Isän ilmoitettua avioliitosta Dina ratsastaa itse tapaamaan tulevaa miestään ja sopimaan hänen kanssaan, kuinka liitto järjestetään. Avioliiton aikana Dina vie ja Jacob vikisee. Dina on villi, välillä lähes eläimen lailla käyttäytyvä alkukantainen nainen, joka kantaa sisällään suurta traumaa. Vahvan ulkokuoren alla piileekin herkkä sisin, johon lapsuudessa koettu äidin kuolema ja isän hylkäämäksi joutuminen ovat jättäneet syvän jäljen.

Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun Norjaan. Tuona aikana Dinan kaltainen nainen aiheuttaa pienessä kylässä ja talon omanväen kesken suurta hämmennystä. Lopulta muut oppivat hyväksymään Dinan tai jos ei aivan sitä, niin he tottuvat hänen tapoihinsa. Kummallisuuksistaan huolimatta Dina osoittautuu eteväksi kestikievarin pitäjäksi. Ainakin se täytyy kyläläisten myöntää. Kirjailijan ajankuvaus pienestä paikkakunnasta vaikuttaa uskottavalta. Suurimman vaikutuksen miljöössä teki kuitenkin kaunis ja karu norjalainen luonto. Kirjailija kuvaa vuonoja ja vuoristomaisemia elävästi.

Dinan kirja on teos, jonka pitäisi tehdä lukijaan suuri vaikutus. Mielsin päähenkilön erilaisuuden, villin alkukantaisuuden ja sille tukea antavat, vaikuttavat luontokuvaukset sellaisiksi seikoiksi, joiden erityisesti pitäisi tehdä vaikutus. Syystä tai toisesta Dinan tarina ei onnistunut vaikuttamaan minua. Ehkäpä Dina oli liian villi. Tarinan lomaan pujotellut Dinan näkökulmat lähinnä hämmensivät. Lukemisen jälkeen mieleen jäi loputon vimma ja sitä seurannut pieni ahdistus.

Neil Gaiman: Tähtisumua

Alkuperäinen teos: Stardust (1999)
Seven/Otava, 2007, pokkari, 226 sivua
suomentanut Mika Kivimäki



Kylään saapuu ani harvoin ihmisiä, jotka tietävät, mitä hakevat. Tällaiset ihmiset päästetään joskus kulkemaan muurin toiselle puolelle. Heidän silmissään on tietynlainen katse, josta ei voi erehtyä. Kyläläisten tiedon mukaan koko 20. Vuosisadan aikana muurin taakse ei ole yritetty salakuljettaa mitään – asia, josta he ovat hyvin ylpeitä.
    Vapunpäivänä, joka yhdeksäs vuosi niityllä pidetään markkinat, ja silloin vartiointia höllennetään.
(s. 9)

Pitkään lukulistallani keikkunut Tähtisumua on odottanut lukemista jo ainakin parin vuoden ajan. Teos on jäänyt taka-alalle sitä mukaa, kun olen huomannut muita mielenkiintoisia kirjoja, joiden lukeminen on ohittanut pitkään listalla roikkuneen kirjan. Kirjastossa Tähtisumua tuli sopivasti vastaan sekä kirjana että elokuvana. Kirja sai miettimään, miksi olenkaan viivyttänyt sen lukemista näinkin pitkään.

Englantilainen Muurin kylä on unelias pikkukylä maaseudulla. Kylää ympäröi muuri, jonka tarkoituksena on estää kulkijoita lähtemästä kylästä. Joka yhdeksäs vuosi järjestettävien Haltiamarkkinoiden aikana nuori Dunstan Thorn tapaa noita-akan palveluksessa olevan kauniin tytön. Lemmenyön seurauksena syntyy keijukaisnaisen ja ihmismiehen poika, Tristran Thorn, jonka seikkailusta kirja varsinaisesti kertoo. Tristran on rakastunut kylän kauneimpaan tyttöön Victoriaan, mutta tyttö ei tunne samoin häntä kohtaan. Voittaakseen Victorian sydämen itselleen Tristran lupaa hakea hänelle taivaalta pudonneen tähden. Lupauksesta alkaa Tristranin seikkailu kauas Haltiamaahan tähteä noutamaan.

Tähtisumua täyttää perinteiset fantasiakirjallisuuden elementit siinä mielessä, että kirja sisältää etsintäretken, jonka aikana sankari kasvaa henkisesti pojasta mieheksi. Kirjan alussa sankari olettaa kuuluvansa tiettyyn perheeseen ja yhteisöön, mutta tarinan aikana hänelle selviää, keitä hänen oikeat sukulaisensa ovat ja mistä hän on oikeasti peräisin. Sankarilla voi olla myös erityisiä kykyjä, jotka nousevat esiin tarinan aikana. Tarinan ainekset ovat perin pohjin kolutut ja kliseiset, mutta siitä huolimatta Tähtisumua on varsin onnistunut kirja. Kirjailija on kehittänyt puhkikuluneita aiheita omaperäisempään suuntaan. Lukijana tuntui jopa jollain tavalla turvalliselta, kun kirja sisälsi tuttuja ja turvallisia aineksia, mutta kuitenkin lopputulos oli sopivasti uudentuntuinen, eikä kliseiden toistamista.

Osa hahmoista vaati enemmän sulattelua kuin toiset. Päähenkilö Tristran on aluksi jopa ärsyttävän hölmö ja naiivi, mutta tarinan aikana hän kasvaa henkisesti. Alun hölmö poika on muuttunut kirjan loppuun mennessä jopa melko fiksuksi hahmoksi. Pidin kovasti Yvaine-tähdestä, jota kohtaan ei voinut olla tuntematta sympatiaa. Kukapa siitä ilahtuisi, kun rakastunut nuorukainen haluaa raahata sinut valittunsa luokse, etkä itse voi vaikuttaa asiaan. Yvainen hahmossa tiivistyi haikeus takaisin kaltaistensa pariin pääsemisestä ja lopulta tosiasioiden hyväksyminen koskettavalla tavalla. Muista hahmoista Tristranin rakas Victoria jäi mieleen lähinnä hieman itsekeskeisenä tyttönä. Kirjan pahikset eli Myrskynpesän prinssit ja noitakuningatar sisarineen poikkesivat tarinassa siellä täällä, mutta kukaan heistä ei noussut mitenkään yltiöpahaksi. Pikemminkin pahikset vaikuttivat harmittavilta kiusankappaleilta kuin oikeasti uhkaavilta hahmoilta.

Tähtisumua oli sijoitettu kirjaston luokittelussa nuorten aikuisten kirjojen joukkoon, mutta minua kiinnostaisi tietää, mitä kirjallisuutta alkuteos edustaa. Mielestäni kirjan pohjalta tehty elokuva oli nuorille tehty seikkailu, mutta kirjasta tulee paikoitellen väkisinkin mieleen lapsille tarkoitettu satu, vaikka kaikki tapahtumat eivät sovi lapsille. Kieli on välillä hyvinkin lapsekasta ja sadunomaista, minkä perusteella sanoisin tätä saduksi. Toisaalta kielen lapsekkuus voi tietysti johtua myös kääntäjästä.

Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa

Alkuperäinen teos: The Dark Heroine: Dinner with a Vampire (2012)
Otava, 2013, kovakantinen, 542 sivua
suomentanut Kari Koski



Aukio heräsi kiivaaseen hyörinään, ja kuin tyhjästä jokin loikkasi esiin puiden takaa, kohosi korkealle pääni yläpuolelle ja laskeutui tuskin horjahtaen kovalle kiveykselle noin kolmen metrin päähän minusta. Räpäytin silmiäni voimatta uskoa, että olisin nähnyt ihmisen, mutta ennen kuin ehdin vilkaista toistamiseen, se oli jo kadonnut, mikä se ikinä oli ollutkaan.
(s. 12)

Niin blogeissa kuin erilaisilla netin keskustelupalstoilla hälyä aiheuttanut Illallinen vampyyrin kanssa on kirja, joka jakaa mielipiteet. Osan mielestä tämä on väkivaltaisempi ja seksikkäämpi versio Twilightista, osa ei pidä kirjasta yhtään. Seurasin kirjan ympärillä vellovaa keskustelua jonkin aikaa, kunnes en enää voinut vastustaa kiusausta. Minun oli aivan pakko lukea kirja, jotta saisin selville, onko se niin hyvä, kuin jotkut sanovat vai aivan hirveä.

Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle öisestä Lontoosta, kun ihmistyttö Violet Lee joutuu todistamaan raakaa joukkomurhaa Trafalgar Squaren aukiolla. Murhaajat ovat ylimaallisen hyvännäköisiä teinipoikia, jotka liikkuvat nopeammin kuin ihmiset. He nappaavat Violetin mukaansa, jolloin tyttö joutuu vampyyrikuninkaallisten panttivangiksi. Tässä vaiheessa tulee mieleen, miksi vampyyrit ottavat panttivangiksi aivan tavallisen ihmistytön. Violet ei olekaan aivan tavallinen tyttö, sillä hänen isänsä kuuluu poliittiseen eliittiin, joten Violetin avulla vampyyrit voivat kiristää isä Leetä suostumaan heidän vaatimuksiinsa. Tytölle annetaan kaksi mahdollisuutta, hän voi liittyä vapaaehtoisesti verenimijöiden joukkoon tai elää heidän joukossaan ihmisenä.

Kirjan vertaaminen Twilightiin sai välittömästi aikaan muutamia hahmoihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Olin aivan varma, että naispäähenkilö Violet on Bella numero kaksi, joka ei tule toimeen ilman miestään. Violetin hahmo onnistui yllättämään minut niin hyvässä kuin pahassa. Hyvää oli se, että hahmossa oli jonkinlaista yrittämistä. Violetista ei ole tehty automaattisesti Bellan kaltaista selkärangatonta ja heikkoa tyttöä. Hän sanoo vastaan, jos on eri mieltä asioista. Tarinan aikana hänestä saattoi huomata jonkinlaista aikuistumista. Valitettavasti Violetissa oli niin paljon kyseenalaisia puolia, etteivät hyvät puolet riitä kompensoimaan huonoja. Suorapuheisuudesta ilmenee negatiivinen asenne muita samaa sukupuolta olevia kohtaan. Violet ei säästele sanojaan nimittäessään erästä naispuolista vampyyria huoraksi.

En ole aivan varma, mitä mieltä olen miespäähenkilö Kaspar Varnista. Olin lukiessa helpottunut siitä, ettei hän ollut samanlainen tossukka vampyyriksi kuin Edward Cullen. Ylipäätänsä kaikki kirjassa esiintyvät vampyyrit saavat kiitosta siitä, että heidät todella on kuvattu vampyyreiksi. He juovat verta ja voivat tappaa ihmisen. Kaspar on paha poika, joka tekee tasan sen, mitä hän haluaa. Hänen pitää kaikki saada kaikki heti, eikä hänellä riitä kärsivällisyyttä odottamiseen. Tätä yritetään selittää hahmon asemalla. Kruununperijänä hän on tottunut saamaan tahtonsa läpi. Paikoitellen Kasparista maalaillaan vastuullisempaa ja fiksumpaa kuvaa, mutta tämä jää yrittämisen tasolle. Suurimman osan ajasta hän käyttäytyy kuin pilalle hemmoteltu kakara. Kaiken huipuksi tätä hemmoteltua prinssiä on romantisoitu oikein reilulla otteella.

Tämän kaltaisessa kirjassa täytyy tietysti olla aina jonkinlainen romanssi mahdutettuna juonikuvioon. Ei ole vaikea arvata, että aluksi toisiaan inhoavat Violet ja Kaspar vähitellen lähentyvät. Ensin romanssista voisi syyllistää Tukholma-syndroomaa, mutta Violet sitten menee ihastumaan Kaspariin aivan oikeasti. Tältä osin pääpari muistuttaa kaikkein eniten Twilight esikuviaan. Maalaisjärjenkin mukaan Violetin ei pitäisi ihastua poikaan, joka kohtelee häntä kaltoin, ahdistelee ja uhkailee häntä, yrittää raiskata hänet ja ties vielä mitä. Näin kuitenkin tapahtuu. Manipuloiva ja väkivaltainen prinssi saa tytön lakoamaan jalkoihinsa. En voi ymmärtää, miksi Kasparin kaltaisesta hahmosta tehdään tarinan romanttinen sankari. Miten Violet voi antaa anteeksi sen kaiken huonon kohtelun, jota hän sai Kasparilta?

Kirjan perusjuonen mukaan ihmistyttö temmataan yhtäkkiä arvaamatta vampyyrien maailmaan ja hänen tulee selvitä yliluonnollisten olentojen parissa parhaansa mukana. Kulunut idea ei tuo mitään uutta fantasiakirjallisuuteen. Tarinasta paistaa lisäksi läpi kirjailijan nuori ikä. Aukkoja ja ristiriitaisuuksia löytyy useampia, mutta annettakoon se anteeksi nuorelle kirjailijalle. Jotain uutta tarinaa tuovat Violetin isän asema puolustusministerinä ja ihmisten ja vampyyrien väliset neuvottelut. Myöhemmin tärkeäksi juonenkäänteeksi muodostuu ikiaikainen ennustus, jonka mukaan kohtalon valitsemat sankarittaret pelastavat useamman ulottuvuuden. Tarinan muuttuminen maagisempaan suuntaan kaikkine ulottuvuuksineen tuli eteen täysin puskista. Eri ulottuvuuksissa ja ennustuksessa on paljon potentiaalia, mutta olisin kaivannut niihin jonkinlaista pohjustusta, ennen kuin ne tulivat eteen täysin yllättäen.

En tyrmää kirjaa suoralta istumalta, kuten monet ovat tehneet. Tarinassa on joitakin hyviä piirteitä. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei näitä ideoita ole jalostettu kunnolla eteenpäin. Mainittakoon tästä esimerkkinä sankarittaret ja eri ulottuvuudet, jotka vain yhtäkkiä tupsahtivat jostain. Huonoja puolia riittää valitettavasti paljon enemmän kuin hyviä. En enää lähde luettelemaan niitä, mutta todella toivon, että kirjailija on saanut selkeytettyä ajatuksiaan ennen seuraavan osan kirjoittamista. Sellainen on jo nimittäin ilmestynyt englanniksi ja olettaa voisi, että myös suomennos on tulossa jossain vaiheessa.

Osallistun kirjalla I Spy Challenge 2015 -haasteeseen, josta sain suoritettua kohdan 24. Paranormal Being.

The Dark Heroine -sarja
Illallinen vampyyrin kanssa
Autumn Rose