L. M. Montgomery: Marigoldin lumottu maailma

Alkuperäinen teos: Magic for Marigold (1929)
Minerva Kustannus, 2009, kovakantinen, 349 sivua
suomentanut Sisko Ylimartimo


Mitä nimeen tulee, ainoallekaan Lesleyiden vauvalle ei ollut koskaan annettu nimeä ennen kuin jokainen sukulainen, joka asui siedettävän matkan päässä, oli sanonut sanansa asiaan. Sopivan nimen valitseminen oli heidän silmissään paljon merkittävämpää kuin pelkkä kastetilaisuus. Ja kuinka paljon tärkeämpää se oli, kun kysymyksessä oli isätön lapsi, jonka äiti oli tosin suloinen sielu – mutta – tiedättehän – joku Winthrop!
(s. 6)

L. M. Montgomeryn Anna- ja Runotyttö-kirjat ovat minulle hyvinkin tuttuja. Niiden lisäksi olen lukenut Sara, tarinatytön. Havahduin viime vuoden lopulla siihen, että tunnen surkuteltavan kapea-alaisesti yhden lempikirjailijani tuotantoa. Päätin korjata asian henkilökohtaisella Montgomery-haasteella. Tarkoitus olisi lukea vuoden aikana (tai pidemmällä aikavälillä) ne Montgomeryn kirjat, joita en ole vielä tähän mennessä lukenut. Luku-urakka alkoi Marigoldin lumotusta maailmasta.

Lesleyn sukuun syntyy tyttövauva, jolle koko suku miettii sopivaa nimeä. Vastasyntyneen äiti Lorraine haluaisi antaa tytölle nimen Marigold, mutta hän arastelee sanoa mielipidettään edesmenneen miehensä suvun edessä. Pian syntymänsä jälkeen vauva sairastuu, ja paikalle hälytetyt lääkärit kehottavat Lesleyn klaania luopumaan toivosta, että vauva selviäisi. Apuun haetaan tohtori Richards, naislääkäri, jonka puoleen Lesleyt eivät olisi muuten kääntyneet kuin suuressa hädässä. Tohtori Richards pelastaa vauvan hengen. Tyttö saa nimen Marigold tohtorin mukaan, ja tohtorista tulee Marigoldin täti, kun Yukonissa kultaa kaivamassa ollut Klondike-setä avioituu tohtorin kanssa.

Seuraavassa luvussa on hypätty vuosia eteenpäin. Lesleyt juhlistavat vanhan isoäidin 98. syntymäpäivää, ja nyt kuusivuotias Marigold on suvun ainoa lapsi. Hänellä on vilkas mielikuvitus, mistä osoituksena on näkymätön leikkitoveri Sylvia. Suvun mukaan mielikuvitusolennot eivät ole hyväksi lapselle, mutta Lorraine pitää tyttärensä puolia. Marigold kulkee Lumotusta ovesta ja lausuu riimin. Oven takana odottaa Sylvia, jonka kanssa Marigold jakaa kaikki salaisuutensa. Marigoldin kasvaessa mukaan tulee oikeita leikkikavereita, joiden joukossa on muun muassa oikea venäläinen ruhtinatar Varvara, joka ei tosin käyttäydy aivan niin kuin ruhtinattaren sopisi käyttäytyä.

Kirjassa seurataan Marigoldin kasvua lapsesta murrosikäiseksi. Marigold säilyttää tarinan aikana vilkkaan mielikuvituksensa ja kyvyn nähdä kauneutta kaikessa ympärillään. Loppupuolella Lumottu ovi mielikuvitusmaailmoineen jää Sylvian ohella muistoihin menneistä lapsuudenpäivistä. Ikäisekseen Marigold vaikuttaa kypsältä kertojalta. Hänellä on tajua moraalista ja siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Tämän lisäksi tarinasta välittyy lapsen näkökulma asioihin. Osoitus mielikuvituksen voimasta ovat Cloud of Sprucen tapahtumia kommentoivat kissat Lucifer ja Een-Doorin velho.

Lesleyn suvun päämaja on Cloud of Spruce -niminen kartano Harmonyssa. Kartanon tilukset, lähiseutu ja ylipäätänsä elämä seudulla ovat kovin motgomerymaisia. Lukiessa mieleen muistuivat muista Montgomeryn kirjoista tutut paikat. Päältäpäin verkkainen, mutta kuitenkin tapahtumarikas elämänkulku Harmonyssä on entuudestaan tuttua, sillä samantyyppisessä maailmassa eletään muissakin kirjailijan teoksissa. Montgomeryn vahvuus, kaunis kuvailu, onnistuu vangitsemaan jokaiseen tarinaan jotain omaa, eikä samankaltaisuuksien kierrättäminen häirinnyt lukukokemusta.

Marigoldin lumottu maailma tarjosi hyvänmielen lukukokemuksen. Marigoldin rikas mielikuvitus ja kyky nähdä kauneutta kaikkialla taitavat olla kaikille Montgomeryn päähenkilöille ominainen piirre, mutta se ei yhtään vähennä tarinan viehättävyyttä.


”On ainoastaan yksi nimi, joka hänelle voidaan antaa”, sanoi vanha isoäiti. ”Ja olisi mustinta kiittämättömyyttä, jos hän ei saisi sitä. Hänet on tietysti nimettävä sen naisen mukaan, joka pelasti hänet.”
(s. 35)