lauantai 10. joulukuuta 2016

Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja

Alaotsikko: Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen
Minerva, 2016, kovakantinen, 240 sivua


Kihlapari oli sopinut hääpäivänsä, ja sulhanen lupasi edellisenä iltana tulla noutamaan morsianta tämän uudelle kotipaikkakunnalle. Tuon päivän aamuna sulhanen yllättäen kuoli, eikä morsiamelle saatu heti sanaa asiasta. Sovittuun aikaan illalla sulhasen hevonen kuitenkin pysähtyi tytön kotitalon eteen, ja tyttö nousi vaunuihin sulhasensa viereen. Morsian ihmetteli kyllä, kun sulhanen ei puhunut mitään, mutta matkaan lähdettiin illan pimetessä.
(s. 6)

Näin esittelyn Eero Ojasen Suuri suomalainen kummituskirja -teoksesta kirjakerhon lehdessä. Kirjan alaotsikko Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen sai miettimään ennen lukemista, että minkälaisia kauhutarinoita kirja mahtaisi sisältää. En ole kauhukirjallisuuden ystävä. Lukemisen aikana kävi ilmi, ettei teos (onneksi) ole selkäpiitä karmiva kauhukirja.

Ensi alkuun valotetaan kummitustarinoiden perinnettä, minkä tyyppisiä tarinoita on kerrottu ja minkälaisissa olosuhteissa. Esipuheessa avataan myös sanan kummitus alkuperää. Ennen sanalla kummitus on voitu tarkoittaa kaikkia outoja ja kummallisia asioita. Murteissa esiintyvät sellaisetkin sanat kuin kummajainen ja kummituinen. Tavallisten kummitustalotarinoiden lisäksi kirjassa käsitellään muun muassa poltergeistilmiöitä, etiäisiä, paikallistarinoita, kuolemanenteitä sekä sota-ajan tarinoita. Kirja alkaa Suomen vanhimmista kummitustarinoista, joihin kuuluvat esimerkiksi Olavinlinnaan ja Haikon kartanoon liittyvät tarinat. Viimeisessä luvussa esitellään nykypäivän kummitustarinoita, joihin puolestaan kuuluvat eri puolella Suomea tunnetut liftaritarinat.

Heti kirjan alussa esitellään kihlaparista kertova tarina, jossa menehtynyt sulhanen hakee morsiantaan. Tarinasta on kirjan mukaan eri versioita, joissa esimerkiksi tarinan yksityiskohdat tai loppu vaihtelevat. Kirjassa esitellään muitakin tarinoita, joista on useampia eri variaatioita. Tarinoissa vilisee yksityiskohtia, kuten outoja ääniä tai tunne kylmästä virtauksesta. Suurin osa tarinoista kertoo siitä, miten ihminen on itse tuntenut, kuullut tai nähnyt jotain yliluonnollista. Osassa tarinoista yliluonnollisuus välittyy eläimen, esimerkiksi hevosen, koiran tai kissan, käyttäytymisestä. Muutamassa sota-ajan tarinassa hevonen on kieltäytynyt kulkemasta jostakin tietystä kohdasta ja paikkaa vaihtamalla pelastanut ihmishenkiä. Eräässä tarinassa kissa sihisi ja murisi tuijottaen samalla jotain, mitä omistaja ei voinut nähdä.

Jostain syystä yllätyin aika paljon siitä, kuinka neutraalilla sävyllä kummitustarinat esitellään kirjassa. Esipuheessa kirjoittaja Eero Ojanen täsmentää, että tarkoituksena on välittää tietoa siitä, minkälaisia kummitustarinoita Suomessa on koettu. Ojasen mukaan hänen oma lähtökohtansa on, että yliluonnollinen kokemus on aina joka tapauksessa sen kokijalle todellinen. Useille tapauksille voidaan löytää järkiperäinen selitys, mutta monet tarinat jäävät arvoituksiksi. Samalla Ojanen kertoo myös yliluonnollisiin ilmiöihin liittyvistä tutkimuksista, joita Suomessa on tehty. Tutkimustyö ei ole helppoa, sillä tutkijat ovat esimerkiksi havainneet, että on vaikea löytää neutraaleja termejä kuvaamaan tämän aihepiirin asioita. Mielestäni kirja jättää lukijalle itselleen päätettäväksi, uskoako tarinoiden todenmukaisuuteen vai ei.

4 kommenttia:

  1. Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta! Aihepiiri on kiinnostava juuri mystisyytensä vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella lukemaan. Mielelläni luen mielipiteesi kirjasta.

      Poista
  2. Kauhukirjat on mulle aika epätuttu genre, ehkä tällaisesta vähän kevyemmästä sopisi mun aloittaa tutustuminen :D
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä ei varsinaisesti ole kauhukirja, vaikka alaotsikko niin lupaileekin. Tämä on kuitenkin sopivan kevyt kirja aloittaa tutustuminen genreen. :)

      Poista