sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kaari Utrio: Vendela

Tammi, 2016, kovakantinen, 411 sivua


Eivät tietenkään valtakunnan herrat olleet turkulaisia orpotyttöjä varten. Valtakunnan herrat naivat maita ja kartanoita, vaikutusvaltaa ja omaisuutta, suuria suhteita ja aarrearkkuja. Vendela Dalhusilla ei ollut omaisuutta eikä suurta sukua eikä mitään muutakaan. Vendela Dalhusin piti katsoa maahan, hän ei saanut edes vilkaista aurinkoa; mutta hän oli sen tehnyt ja häikäistynyt, eikä hän piitannut vaikka olisi saanut vaeltaa sokeana lopun elämänsä.
(s. 12)

Olen lukenut kotimaisten kirjailijoiden kirjoittamia viihdekirjoja, mutta genren suomalaisittain tunnetuin nimi on jäänyt uupumaan lukemieni kirjojen kansista. Mikä olisi siis parempi tapa korjata asia kuin valita kevyttä historiallista hömppää Kaari Utriolta joulukuun piristykseksi?

Ylhäiseen sukuun syntynyt Vendela Dalhus on aina elänyt sukulaistensa hoivissa. Orvoksi jääneellä Vendelalla on kauneutensa ja taitonsa parantajana, mutta mitä hyötyä niistä on, kun hänellä ei ole myötäjäisiä? Vendelalle ollaan järjestämässä naimakauppoja varakkaan turkulaisen porvarin kanssa. Kohtalo puuttuu peliin, kun hän kohtaa Turun tuomiokirkossa Hartman Garsen, komean ritarin, joka saa tytön sydämen sykkimään. Ritari kuuluu valtakunnan ylimyksiin ja on auttamatta köyhän orpotytön haaveiden ulottumattomissa. Vendela ei kuitenkaan hylkää toiveitaan. Pian Vendela pääsee viettämään aikaa ritarin kanssa, sillä hän matkaa kauppiassaattueessa Turusta Viipuriin, ja saattuetta johtaa itse ritari Hartman Garse.

Päähenkilö Vendela on minun makuuni sopiva historiallisen romaanin sankaritar. Hänellä on toki kaunis ulkonäkönsä, jota korostetaan tarinan aikana useaan otteeseen. Ulkokuoresta huolimatta Vendela ei ole mikään tyhjänpäiväinen neito, joka vain odottaisi pelastajaansa. Hän toimii itse, jotta asiat kääntyisivät parempaan suuntaan. Erityisesti mieleeni jäi Vendelan välit paimenpoika Yöhön. Yö on selvästi Vendelan palvelija, mutta nuori nainen kohtelee paimenpoikaa kuin vertaistaan. Miespäähenkilö ritari Hartman Garse ei saanut minussa aikaan yhtä ihastunutta suhtautumista kuin Vendelassa. Oikeastaan ritari oli melko tyypillinen historiallisen romantiikan miespuolinen hahmo. Tuntuu siltä, että olen lukenut useasti aikaisemminkin historian havinaan sijoittuvan tarinan, jossa sankari ei aluksi ymmärrä, että sankaritar olisi juuri se oikea hänelle. Mies tekee virheitä ja vasta melkein pohjamudissa ryömiessään havahtuu toivomaan, että asiat olisivat toisin.

Kirjan sivuhahmot saavat paljon tilaa tarinan aikana. Paimenpoika Yö on Vendelalle uskollinen palvelija, joka yrittää suojella emäntäänsä vaikeissa oloissa. Tarinassa on mukana myös oikeita historiallisia hahmoja, jotka saavat äänensä kuuluville. Heistä yksi on Ruotsinmaan drotsi Bo Jonsson Grip, valtakunnan ylimystöä. Dumen perheestä veljet Henneke ja Fulrad ovat ritareita ja Henneke jopa Viipurin linnan alipäällikkö. Heidän sisarensa Greta kohoaa tarinan aikana lähtökohtiaan korkeampaan asemaan. Greta ja Vendela tutustuvat toisiinsa aikana, jolloin kumpikin viettää neitoaikaansa Viipurin linnassa. Suurin osa sivuhahmoista oli sellaisia, että heidän toiminnalleen oli jokin selitys. Tästä poikkeuksena Iliana Winholt, henkeäsalpaavan kaunis nainen, joka on luonteeltaan hyvin ilkeä ja inhottava. Minulle ei selvinnyt missään vaiheessa, miksi Iliana on niin ilkeä.

Kirjan vahvuus on tapahtumien ja ympäristön kuvailu. Nautin runsaasta kuvailusta, joten Vendela oli sikäli mieluista luettavaa. Tarinan historiallinen konteksti oli uskottavan oloinen, joten oletan, että kirjailija on tehnyt taustatutkimuksen huolella. Kirjassa annetaan runsaasti tietoa keskiajasta, mutta mielestäni tietoa ei tuputeta lukijalle. Lukijaa valaistaan sopivissa määrissä. Vendelan tarinassa naisen asema on keskeisessä osassa. Nainen on ensin sukulaistensa holhouksessa ja naimisiinmenon myötä hän siirtyy miehensä holhoukseen. Naisen aseman lisäksi tarinassa merkittävässä osassa on henkilön asema. Vendelan ja Hartman Garsen rakkaustarina on liki mahdoton, koska toinen on ylimystöä ja toinen köyhä orpo.

Kirjoitin postauksen alkuun kevyttä hömppää, koska se oli ennakkoluuloni Utrion teoksesta. Lukemisen aikana totesin, ettei Vendela ollutkaan niin hömppää, kuin kuvittelin sen olevan. On sitä viihteellisempiäkin historiallisia romansseja tullut luettua.Vendela oli mukaansatempaava teos, jonka parissa viihdyin.

2 kommenttia:

  1. Tämä on odottanut hyllyssäni liian kauan. Pitänee lukea!:D Olen kuullut, että sankarittaren ulkonäöllisiä avuja korostetaan Utrioissa häiritsevän paljon. Onko näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Utriolta ainoastaan tämän Vendelan, joten en osaa sanoa muista kirjoista, miten niissä korostetaan sankarittaren ulkonäköä. Kyllähän tässä Vendelan kauneus ja siro ulkomuoto tulivat hyvin esille tarinan aikana...

      Muuten voin suositella kirjaa. Ainakin minusta tämä oli viihdyttävä, mutta ei sitä kaikkein pahinta hömppäosastoa. :)

      Poista