Anne McCaffrey: Lohikäärmeen lento

Alkuperäinen teos: Dragonflight (1968)
Pernin lohikäärmeritarit osa 1
Otava, 1999, kovakantinen, sivumäärä 351



Lessa käpertyi pieneksi luisevaksi keräksi ja kiersi käsivartensa ympärilleen lievittääkseen hartialihastensa jännitystä. Sitten hän pakotti jäsenensä yksi kerrallaan rennoiksi ja yritti selvittää, mikä se salaperäinen uhka oikein voi olla, joka oli herättänyt hänet, mutta ei silti häirinnyt valpasta vahtiliskoa.
(s. 13)
Kahdensadan vuoden välein Pern-planeettaa kiertävä Punatähti ohittaa Pernin niin läheltä, että se sinkoaa ilmakehästään vaarallisia hopeaisia rihmoja Perniin. Edellisestä ohituksesta on kulunut aikaa ja sillä välin monet perniläiset ovat jo unohtaneet Punatähden ja rihmojen olemassaolon. Nyt Punatähti loistaa taas taivaalla ja uusi ohitus on jälleen alkamassa, mutta kaikki eivät usko, että suuri vaara on tulossa. Lohikäärmeritarit, joille tavallisten perniläisten suojeleminen on velvollisuus, ylläpitävät vielä vanhoja perinteitä. Etsintä -matkallaan he löytävät syrjäytetyn valtiassuvun viimeisen jäsenen, Lessan ja ottavat hänet mukaansa pesään. Kuoriuduttuaan uusi lohikäärmekuningatar valitsee Lessan emännäkseen, jolloin hän yhdessä muiden lohikäärmeiden isäntien kanssa tekee kaikkensa suojellakseen Perniä rihmoilta.

Tumma ja tulinen Lessa on Ruathan valtiassuvun ainoa hengissä oleva jäsen. Hän päätyy Bendenin lohikäärmepesään, jossa hänestä tulee Ramoth -nimisen lohikäärmekuningattaren emäntä. Suuren osan elämästään keittiöorjana elänyt Lessa joutuu ensin opettelemaan pesän tavoille ennen kuin pääsee emännän ominaisuudessa kunnolla vastaamaan pesän elämästä. Lessa on pitkälti sellainen hahmo, joka joko ihastuttaa tai sitten ärsyttää. Välillä lukiessani pudistelin päätäni hahmon omapäisyydelle ja ylpeydelle. Toisaalta taas pidin siitä, että Lessa on vahva naishahmo, joka ei anna kenenkään kävellä ylitseen.

Lohikäärmeritariveljekset F'lar ja F'nor suunnittelevat vallankaappausta pesässä, jonka asiat luisuvat yhä huonommalle tolalle. Ritareista on tullut liian mukavuudenhaluisia sinä aikana, jolloin heidän elämänsä on ollut lähinnä toisiaan vastaan kilvoittelemista. Päästyään pesän uudeksi päälliköksi F'lar ryhtyy ohjailemaan asioita haluamaansa suuntaan. Hän esimerkiksi kieltäytyy lepyttelemästä linnanherroja, joita hän vaatii maksamaan pesälle suojelusmaksua entisten tapojen mukaan.

Kirjassa esiintyy paljon hahmoja, mutta hahmot erottaa toisistaan niiden nimeämistavan mukaan melko helposti. Jostain syystä kaikkien lohikäärmeritarien nimet lyhennetään heittomerkillisiksi siitä alkaen, kun hahmosta tulee lohikäärmeritari. Esimerkiksi tuskallisimpaan mahdolliseen tilanteeseen, joka vaan voi ritaria kohdata, joutunut Lytol oli ritariaikoinaan L'tol, mutta menetettyään lohikäärmeensä hänestä tuli taas Lytol. Lohikäärmeiden nimet tunnistaa th-lopusta, kuten Ramoth, Mnementh, Canth...

Lohikäärmeet ja keskiaikainen maailma tekivät tarinasta mielenkiintoisen. Lohikäärmeet ylipäätänsä tuntuivat tarpeeksi kiinnostavilta, mutta erityisesti jaksoin lukea niiden poikkeuksellisesta suhteesta emäntäänsä tai isäntäänsä. Valinnassa, jossa lohikäärmeenpoikanen valitsee itselleen oman ihmisen, sen ja ihmisen ajatukset tulevat yhdeksi. Eli siis lohikäärmeen emäntänä tai isäntänä oleva hahmo voi viestiä lohikäärmeensä kanssa telepaattisesti ja kuulla lohikäärmeen ajatukset. Muutenkin ihmisen ja lohikäärmeen välillä on todella läheinen side. Jos lohikäärmeritari kuolee, menehtyy samalla myös lohikäärme. Toisinpäin kuvio toimii niin, että lohikäärmeensä menettänyt ritari elää ainoastaan varjoelämää, koska on menettänyt ikään kuin osan itsestään.

Kirja ei ole mistään helpoimmasta päästä lukea, jos haluaa jatkuvaa toimintaa, eikä jaksa keskittyä niin sanotusti tyhjissä kohdissa. Tässä nimittäin nostellaan monen sivun verran klah-maljoja (kanelinmakuista juomaa) ja eletään myös tavallista elämää ilman, että tapahtuu mitään ihmeellistä. Lopullinen mielipide jää positiivisen puolelle. Olihan tämä ihan mielenkiintoista luettavaa.