torstai 17. huhtikuuta 2014

Kirsi Vainio-Korhonen: Suomen herttuattaren arvoitus

Alaotsikko: Suomalaisia naiskohtaloita 1700-luvulta
Edita, 2009, kovakantinen, 210 sivua


Jacobinan päiväkirja avaa kuitenkin myös muita kuin kasvatuksellisia näkymiä. Tarkkaavainen lukija pääsee sen avulla kurkistamaan 1700-luvun lopulla eläneen nuoren tytön maailmaan. Jacobina kirjoitti lähes päivittäin lyhyitä huomioita Elimäellä sijainneen kotikartanonsa Hämeenkylän arjesta, sisaruksistaan, vanhemmistaan, sukulaisista, ystävättäristä, kartanon piioista, torpparien lapsista, lähikylien mamselleista, juhlista, kylpyläelämästä, juhannuskokoista ja joululahjoista.
(s. 159)

Suomen herttuattaren arvoituksen esipuhe alkaa toteamuksella, joka totisesti pitää paikkansa: kun ottaa käteensä minkä tahansa Suomen vanhemman historian yleisesityksen, joutuu yhä ihmetellen kysymään, missä ovat naiset. Historiankirjoitus on kovin miehistä ja esimerkiksi koulun historiankirjoista naiset tuntuivat unohtuneen ihan kokonaan pois muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Oikeastaan tässä oli perustelut, kun muutama vuosi sitten Hulluilla Päivillä pohdin, raaskinko ostaa taas uutta kirjaa vai pitäisikö laskea kirja pois käsistä. Tietysti tarvitsin hyllyyni kirjan, joka keskittyy naisten elämään.

Nimestään huolimatta kirja ei kerro yhdestä ainoasta Suomen herttuattaresta vaan on kokoelma artikkeleita, joista jokainen kertoo yhdestä tai useammasta naisesta. Artikkeleissa esiintyvien naisten kautta tutustutaan naisten elämään 1700-luvun Suomessa. Naiset eivät välttämättä ole tunnettuja, mutta heihin liittyy jotain erityistä, minkä takia heidät on valittu kirjaan. Mukana on niin Suomen herttuattareksi tituleerattu Eva Merthen kuin myös rahvaseen väestöön kuulunut Maria Juhontytär. Artikkeleissa kerrotaan naisten elämäntarinoiden lisäksi yleisesti aiheeseen liittyvää tietoa tuon ajan elämästä. Naisista ei välttämättä ole säilynyt kuin yksittäisiä lähteitä, joten yleisten asioiden selittäminen tuo sopivasti täydennystä lukuihin. Lähteiden vähyydestä johtuen joissain kohdissa on arvailtu, mutta mukana on paljon faktaa, minkä ansiosta kirja välittää hyvin todentuntuisen ja uskottavan kuvan 1700-luvun elämästä.

Ensimmäisessä artikkelissa esitellään naisista tunnetuin henkilö Eva Merthen, joka oli ensin kenraali James Keithin suojatti, sitten rakastajatar ja jopa avopuoliso. Skotlantilainen James Keith puolestaan palveli Venäjän armeijassa pikkuvihan aikaan ja johti armeijaa ja siviilihallintoa Turusta käsin. Itse en ollut edes kuullut Eva Merthen -nimisestä historiallisesta henkilöstä, joten kirja alkoi heti mielenkiintoisesti. Pakko todeta, että takapajuisesta 1700-luvun Suomesta on näköjään voinut nainenkin edetä pitkälle, sillä Eva Merthen seurasi kenraaliaan Liivinmaan kautta Berliiniin ja oli jopa Fredrik II:sen tiedossa. Tosin ilmeisesti hallitsija paheksui James Keithin suhdetta Evaan. Evan ja Jamesin tarina ei lopulta päättynyt onnelliseen loppuelämän yhteiseloon. Toinen tähän naiseen liittyvä yllätys oli se, että Topelius on kirjoittanut kirjan, jossa Eva on saanut tittelin Suomen herttuatar. Pitääkin laittaa Topeliuksen teos muistiin.

Muista naisista korkeampia säätyarvoja edustavat Sophie Creutz ja Jacobina Charlotta Munsterhjelm. Kummatkin olivat aatelisia ja heidän kauttaan avautuu näkymä yläluokan elämään 1700-luvun Suomessa. Sophie Creutzin vaiheita kuvataan, kun hän on jo aikuinen nainen, minkä lisäksi artikkelissa keskitytään hänen mielenkiintoiseen lähipiiriinsä, johon kuului mm. Göran Sprengtporten. Sophie Creutz kuvataan kauniina ja sivistyneenä vallasnaisena, joka hallitsi erityisesti taidokkaiden kirjeiden kirjoittamisen. Jacobina Charlotta Munsterhjelmin luku sen sijaan kertoo nuoresta tytöstä, joka vasta varttuu aatelisnaisen velvollisuuksiin. Hänen kauttaan kuvataan aatelistyttöjen kasvatusta, johon kuului esimerkiksi oman säädyn monimutkaisten käytöstapojen opettelua. Jacobinan päiväkirjakatkelmat paljastavat, että nuorten tyttöjen elämään kuului kasvatuksen lisäksi huvituksia, kuten tanssiaisia ja vierailuja.

Vaatimattomimmista oloista lähtöisin olleet naiset jaksoivat ahertaa elantonsa eteen. Tästä on hyvänä osoituksena kirjassa mainitut naiset Helena Escholin, Maria Augustin, Christina Crook ja Eva Falck. Helena Escholin oli turkulainen papinleski, joka elätti lapsensa öylätintekijänä sekä huolehtimalla kirkollisten liinavaatteiden siisteydestä. Kolme muuta naista pysyivät naimattomina, mutta menestyivät valitsemillaan aloilla. Maria Augustin jatkoi isänsä kauppiaanuraa, vaikka ensin hänen oli selvittävä tahoista, jotka kielsivät sen, että naimaton nainen voisi harjoittaa kauppiaantoimea. 1700-luvun lopulla eläneet Christina Crook ja Eva Falck olivat turkulaisia yrittäjiä, Crook johti tyttöjen sisäoppilaitosta ja Falck oli ravintoloitsija. Falck hoiti hotelli-ravintolaa mm. Brinkkalan talossa, josta nykyään julistetaan joulurauha.

Suomen herttuattaren arvoitus oli miellyttävää luettavaa, sillä tämä on kirjoitettu houkuttelevalla otteella. Joskus historiallisia faktateoksia lukiessa vastaan on tullut todella pönkköä kieltä, jota ei vaan yksinkertaisesti jaksaisi lukea. Parin artikkelin alussa on ikään kuin johdatuksena kirjoittajan selostusta taustatyöstä. Tällaisia kohtia olivat tekstit Venäjän arkistoihin tutustumisesta ja Pariisin Maria Antoinette -näyttelystä vuonna 2008. Valitettavasti yhdestäkään kirjan naisesta ei ole säilynyt kuvia, joten kirjan kuvituksena on käytetty aikakauteen ylipäätänsä liittyviä kuvia. Joka tapauksessa suosittelen kirjan lukemista naisten historiasta ja erityisesti 1700-luvusta kiinnostuneille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti