Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Alkuperäinen teos: Jane Eyre (1847)
Karisto, 2008, kovakantinen, 542 sivua
suomentanut Kaarina Ruohtula


Kirkonkello löi juuri kolme sivuuttaessani kellotornin, hetken tunnelmaa lisäsi alkava hämärtyminen: aurinko oli painumassa maillaan, sen säteet valaisivat enää vaisusti. Olin noin mailin päässä Thornfieldista kujalla, jolle kesällä antoivat oman leimansa villiruusut, syksyllä pähkinä- ja mustavatukkapensaat ja nytkin vielä sitä koristivat muutamat korallinpunaiset ruusunkiulukat ja orapihlajan marjat, mutta talvisaikaan sen paras viehätys oli kuitenkin ehdoton hiljaisuus ja rikkumaton rauha, jota ei lehdenkään kahahdus häirinnyt.
(s. 134)

Kiireiseen huhtikuun aikana olen sentään ehtinyt lukea muitakin kuin tenttikirjoja, vaikka täällä blogin puolella on ollut hiljaista. Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani teki suurimman vaikutuksen lukemistani kirjoista, joten haluan esitellä sen ensimmäisenä.

Kuten nimestä voi päätellä, kirja kertoo kotiopettajattarena työskentelevän naisen tarinan. Jane Eyre ei saanut elämälleen parhaita mahdollisia lähtökohtia. Menetettyään vanhempansa pieni tyttö sijoitettiin sukulaisten hoiviin, mutta setää lukuun ottamatta kukaan sukulaisperheestä ei pidä hänestä. Epäoikeudenmukainen kohtelu muuttuu muutaman vuoden kuluttua Lowoodin laitokseen, jonne täti lähettää Janen. Alkukankeudesta huolimatta Jane kotiutuu Lowoodiin. Työskenneltyään Lowoodissa valmistumisensa jälkeen parin vuoden ajan Jane päättää lähteä kotiopettajattareksi. Hän saa paikan Thornfieldin kartanosta ranskalaisen Adelen kotiopettajattarena. Adele on kartanon omistajan herra Rochesterin suojatti, ja ennen pitkää Jane huomaa rakastuneensa salaperäiseen kartanon isäntään.

Janen hahmo oli mielenkiintoinen päähenkilö tarinalle. Hän tarkkailee ympäristöään ja esittää tarkkoja kuvauksia. Janen kautta lukijalle valottuu tarinan miljöö, mutta myös muiden hahmojen ulkonäkö ja luonne. Hahmon omista pohdinnoista voi päätellä, että Jane on älykäs nuori nainen, jolla on korkea moraali. Jane tietää oman asemansa ja haluaa pärjätä omillaan. Hahmon lapsuusaikoja kuvaillessa hänen kiihkeytensä ärsytti Reedin perhettä, joka oli ottanut tytön huostaansa. Janen varttuessa hänen luonteensa rauhoittuu, mutta edelleen hän lausuu mielipiteensä yhtä rehellisesti, oli se sitten kuulijan kannalta hyvä tai huono asia.

Thornfieldin kartanon omistajan herra Rochesterin ympärillä huokuu hyvän aikaa salaperäisyyden verho. Kartanon isäntä on älykäs ja ilmeisen suosittu jäsen oman alueensa piireissä. Jäykän herra Rochesterin ja Janen välille muodostuu hyvä keskusteluyhteys melko nopeasti. Nuo keskustelut olivat yksi kirjan parhaista puolista. Kartanon isäntä ei loukkaannu rehellisistä kommenteista, vaikka ne eivät olisi hänen mielipiteensä mukaisia. Herra Rochesterin elämäntarina on hyvin tapahtumarikas ja välillä jopa hyvin mielikuvituksellinen.

Kirja on ilmestynyt 1800-luvulla ja kuvaa tietysti oman aikakautensa olosuhteita. Minusta kirjan teemat puhuttelevat vielä nykyajan lukijaakin. Suurin teemoista on rakkaus. Janen ja herra Rochesterin rakkaustarina ei nykymaailmassa tunnu kiihkeältä, pikemminkin syvältä kiintymykseltä, mutta omana aikanaan kartanon herran ja kotiopettajattaren suhde on voinut olla hyvinkin uskaliasta tekstiä. Rakkauteen liittyy osittain moraali. Herra Rochesteria kohtaan tuntemastaan rakkaudesta huolimatta Jane ei halua jäädä ainoastaan rakastajattareksi. Koska avioliitto ei ole mahdollinen Rochesterin ensimmäisen vaimon takia, Jane päättää lähteä Thornfieldin kartanosta. Ikävimmissä merkeissä moraali tai oikeammin se, kuinka ei ole toimittu moraalin mukaan, tulee vastaan tilanteessa, jossa Janea vihannut täti Reed paljastaa kuolinvuoteellaan, ettei ole aiemmin hiiskunut sanaakaan vuosia sitten saamastaan kirjeestä. Kirjeen mukaan Janen Madeiralla asuva setä olisi halunnut adoptoida tytön ja tarjota hänelle kodin.

Teemoista katkeruus ja anteeksiantaminen tulevat ilmi täti Reedin, Janen ja Janen Lowoodin aikaisen ystävän, Helenin hahmoista. Vielä kuolinvuoteellaan houraillessaan täti Reed tuntee vihaa Janea kohtaan. Hän on aina vihannut Janea, eikä osaa päästää irti vihastaan. Lowoodissa eräs epäreilu opettaja kurittaa Helen -nimistä tyttöä. Janesta tuntuu pahalta jo pelkästään se, että hän seuraa kuritusta vierestä. Helen itse ei kuitenkaan tunne katkeruutta opettajaa kohtaan, sillä hänen mukaansa se ei hyödyttäisi ketään. Helen kestää kaiken valittamatta, mikä saattaisi olla aikakauden ihanne käyttäytymisestä, mutta näin myöhemmin samainen käytös antaa hahmosta jonkinlaisen marttyyrin kuvan. Helen antaa anteeksi kerta toisensa jälkeen, mutta kuka pystyy samaan oikeasti? Anteeksiantoon kykenee myös Jane täti Reedin sairasvuoteella.

Kotiopettajattaren romaani kuuluu maailman kirjallisuuden klassikoihin. Kirjan rakkaustarina on iätön ja toimii yhä monia vuosia kirjan ilmestymisen jälkeen. Tarinan asetelma on kovin perinteinen: köyhistä oloista lähtöisin olevalla naisella on ollut vaikea lapsuus, mutta onnellinen loppu koittaa rikkaan miehen kanssa. Jopa kliseisestä asetelmasta huolimatta Janen ja Rochesterin tarina jaksoi kiinnostaa, enkä kokenut asetelmaa häiritseväksi. Erityisen viehättäviksi piirteiksi koin ajankuvauksen ja vanhahtavan kielen.

Muokattu 1.5.: Nyt olen taas kotosalla, minne kirja unohtui, joten sen takia kuva ja lukunäyte ilmestyivät bloggaukseen vasta tänään. :)