Kristiina Vuori: Siipirikko

Tammi, 2013, kovakantinen, 464 sivua


Selja rakasti lintuja. Hän ihaili niiden kiivasta kasvua poikasesta aikuiseksi ja kadehti niiden kykyä nousta siivilleen ja lentää kohti taivaansineä. Ne olivat riippumattomia, ylväitä ja ennen kaikkea vapaita.
(s. 26)

Pidin Kristiina Vuoren esikoisteoksesta, Näkijän tyttärestä, joten luonnollisesti halusin tutustua hänen muuhun tuotantoonsa. Vaikka hänen kirjansa ovatkin itsenäisiä tarinoita, eivätkä jatkoa toisilleen, päätin lukea ne järjestyksessä. Yritän viimeistään ensi vuoden puolella lukea kirjailijan uusimman teoksen Disa Hannuntyttären. Siipirikko tarttui mukaan kirjastosta.

Siipirikko kertoo orjatar Seljan tarinan 1300-luvun Suomessa. Hänet on nuorena tyttönä kaapattu orjaksi Karjalaan. Samaan aikaan samalta seudulta ryöstettiin rälssitalon tytär Cecilia, jota myös kutsuttiin Seljaksi. Kahdesta Seljasta vain toinen pääsee perille, hän on pientilallisen tytär, joka omii itselleen rälssitalon perijättären vaakunasormuksen. Seljalla on taito käsitellä lintuja, eikä edes hänen isäntänsä ja sieppaajansa Mielo voi sitä väheksyä. Niin hänestä kasvaakin haukkojen ja kotkien kouluttaja. Ajan myötä tilan perijälle tarvitaan morsian ja siinä vaiheessa katseet kääntyvät kohti Seljaa, joka ei ilahdu ajatuksesta laisinkaan. Orjatoverinsa Häkin kanssa Selja ryhtyy suunnittelemaan pakoa, mutta asiat saavat kuolettavan käänteen.

En voinut sille mitään, että lukiessa vertasin jatkuvasti Seljaa esikoisteoksen Eiraan. Selja tuntui muistuttavan jopa hätkähdyttävän paljon Eiraa. He ovat kumpikin voimakastahtoisia ja pitävät puoliaan. Selja ei sentään yrittänyt olla kaiken aikaa mahdollisimman hankala. Seljan hahmo jäi etäiseksi, mutta samalla se tarjosi paljon pohdittavaa. Hänet on kaapattu kotiseudultaan orjaksi ja hän haluaa hartaasti olla taas vapaa. Seljan tarinan kautta voi miettiä, mitä kaikkea on valmis tekemään saavuttaakseen hartaimmat toiveensa. Hahmona Selja herätti ristiriitaisia tunteita. Toisaalta tunsin myötätuntoa häntä kohtaan, sillä hänen elämänsä orjana ei ollut helppoa, ja häntä oli odottamassa tavallaan vielä kurjempi kohtalo. Siinä vaiheessa, kun Selja ryhtyi häikäilemättömiin tekoihin, olin koetuksella empatiani kanssa. Selja kuitenkin tunsi syyllisyyttä teoistaan, joten ei hän aivan paatuneeksi muuttunut.

Muista hahmoita ritari Aijo oli välillä oikea nahjus ja välillä taas vähemmän nahjus. Hän ei onnistunut lunastamaan odotuksia, joita väkisinkin kasaantui miespäähenkilön harteille. Toisaalta oli hänelläkin hyvätkin hetkensä. Mielenkiintoisempia hahmoja olivat Seljan orjatoveri Häkki, joka saattoi aluksi vaikuttaa tyhmältä, mutta paljastui sitten fiksuksi, ja vihollinen Pessi. Hänen hahmostaan en pitänyt, mutta siitä huolimatta hänen tarinaansa viitsi seurata ja samalla pohtia, kuinka pitkään hän jaksaa vihata Seljaa. Kotkanpoikanen Primus oli aluksi oleellisessa osassa, mutta mitä pidemmälle edettiin, sitä enemmän Primus unohtui jonnekin taustalle. Tämä oli harmillista, sillä olisin mielelläni lukenut vielä enemmän siitä, kuinka Selja hoitaa lintua ja miten hän sitä kouluttaa.

Kirjassa kuvailtiin uskottavasti elämää 1300-luvulla. Poliittiset tapahtumat vaikuttivat välillä melko sekalaisilta, mutta niin ne taisivat oikeastikin olla siihen aikaan, joten sekalaisuus ei siis ole huonon taustatyön syytä. Päinvastoin, lukiessa pystyi huomaamaan, että taustoja on selvitetty perin pohjin. Loppuun on koottu sanasto, joka oli hyödyllinen, mutta aika hyvin vieraat lainasanat selittyivät asian yhteydestä tekstissä. Kirjailijan jälkipuhe oli jälleen mielenkiintoista luettavaa.