Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot

Alkuperäinen teos: Nordiska Väsen (2013)
Minerva, 2014, kovakantinen, 127 sivua
suomentanut Eero Ojanen



Kaikkialla maailmassa ihmiset ovat aina tienneet, ette me emme ole maan päällä yksin. Ihmisten ja eläinten lisäksi maailmassamme on muita olentoja, jotka voivat muistuttaa meitä, mutta ovat silti aivan erilaisia. Nuo olennot eivät ole ihmisiä eivätkä jumalia vaan ihan jotain muuta. Niitä on kutsuttu monilla nimillä, ja niitä on monenlaisia.
(s. 8)

Johan Egerkransin Pohjoismaiset taruolennot herätti mielenkiintoni heti, kun kuulin siitä ensimmäisen kerran. En meinannut aluksi löytää sopivaa väliä, jossa lukisin kirjan. Jo ennestään korkea lukemista odottavien kirjojen pino muistutti olemassaolostaan sen verran, ettei yksi kirja oikein voinut kiilata muiden edelle. Onneksi osallistuin Kirjallinen retki Pohjoismaissa -lukuhaasteeseen, sillä tämä kirja on aivan omiaan siihen, ja sain hyvän syyn lainata kirjan ja lukea sen ennen lukemista odottavia kirjoja.



Pohjoismaiset taruolennot esittelee perinteisiä Pohjolan taruolentoja, jotka on sisällysluettelossa jaoteltu luonnonhenkiin, palvelushenkiin, muodonmuuttajiin, vainajahenkiin ja hirviöihin. Kirjan tekijä on ruotsalainen, joten luonnollisesti sisältö liittyy eniten ruotsalaiseen taruolentoperinteeseen. Osa olennoista onkin suomalaiselle lukijalle uusia tuttavuuksia, kuten purohevonen, saarnetar ja Gloson-villisika. Suomentajan huomautuksessa kirjan kääntänyt Eero Ojanen toteaa, että jotkin olennot tunnetaan Suomessa samalla nimellä kuin Ruotsissa, mutta olennot eivät silti ole samanlaisia. Esimerkiksi suomalainen Näkki poikkeaa ruotsalaisesta vastineestaan.

Kirja on tehty tietokirjamaisesti, mutta ei suinkaan tylsällä ja kuivalla otteella. Pikemmin voisi sanoa, että taruolentoja luonnehditaan kunnioittavasti. Taruolentojen esittelyissä yhdistetään todellisia historiallisia tapahtumia ja uskomuksia, joita olentoihin on ennen liittynyt. Nykyään kiltteinä esitetyt tontut ja keijut ovat entisaikojen uskomusten mukaan olleet ennalta arvaamattomia. Ne ovat voineet vahingoittaa ihmistä ihan vain omaksi huvikseen. Muuta hurjaa porukkaa ovat muun muassa purohevonen, joka yrittää houkutella lapsia ratsastamaan itselleen ja sen jälkeen laukkaa veteen, ihmisiä eksyttävä rajaäijä, valtava merihirviö tursas sekä para -niminen palvelushenki.



Egerkransin kuvitus on todella hienoa! Kuvat tukevat esittelytekstejä ja tuovat taruolennoista esille niiden oikukkaan puolen. Esimerkiksi keijujen siivet muistuttavat hieman lepakonsiipiä sen sijaan, että keijut kuvattaisiin eteerisen herkkinä olentoina. Osa kuvista on sivun kokoisia viimeisteltyjä värikuvia, kun taas osa on luonnosmaisia, mustavalkoisia piirroksia. Näiden lisäksi Egerkrans on hyödyntänyt Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historian kuvitusta.

Kirja oli oikein mielenkiintoinen lukukokemus. Löysin kirjan kirjaston lastenosastolta, mutta todellisuudessa kirja ei sovi ainakaan aivan pienimmille tai herkimmille lapsille. Joidenkin hahmojen luonne, kohtalo tai kuvat ovat sen verran pelottavia, että todennäköisesti lapset järkyttyisivät.