Eoin Colfer: Artemis Fowl - Opalin kosto

Alkuperäinen teos: Artemis Fowl: The Opal Deception (2005)
WSOY, 2005, kovakantinen, 348 sivua
suomentanut Jaakko Kankaanpää

Keijuvarkaasta on tullut eräänlainen maailman rikoseliitin voitonmerkki. Vain alun toistakymmentä ihmistä on kuullut siitä ja vain muutama tietää, missä se on. Se on rikollisille sama kuin Turner-palkinto taiteilijoille. Jos joku onnistuu kähveltämään sen, hänestä tulee sukupolvensa mestarivaras. Monikaan ei tiedä haasteesta, mutta ne tietävät, joilla on väliä.
(s. 35)

Sateenkaariaiheinen lukuhaaste tarjosi tilaisuuden tarttua uudelleen mielenkiintoiseen Artemis Fowl -kirjaan. Kirja on sarjan neljäs osa, joten ennen sen lukemista kannattaa lukaista aikaisemmat osat tai ainakin sarjan kolmas osa. Muuten juonesta ei todennäköisesti saa yhtä hyvin kiinni.

Opalin kosto on melkeinpä suoraa jatkoa edellisen osan, Ikuisuuskoodin, tapahtumille. Tonttunainen Opal Koboi saatiin kiinni Ikuisuuskoodin lopussa. Sen jälkeen hän on vajonnut koomaan vai onko sittenkään? Opal näyttäisi edelleen olevan sairaalassa tiukan vartioinnin kohteena. Samaan aikaan alkaa kuitenkin tapahtua ikäviä asioita. Komentaja Julius Root ja komisario Holly Short lähtevät selvittämään vankilasta karanneen hiiden tapausta sillä seurauksella, että pian Hollya pidetään murhaajana ja hänet etsintäkuulutetaan. Holly tarvitsee kipeästi Artemiksen apua Opalin kiinnisaamiseksi. Ainoa ongelma on se, että nuoren rikollisneron muisti on tyhjennetty, eikä hän enää muista keijujen olemassaoloa.

Nuorempana Artemis Fowl -sarja oli viihdyttävää ja välillä jopa vähän jännittävää lukemista. Näin vanhemmiten kaipaisin sitä, että asioita pohjustettaisiin enemmän. Juoni etenee hyvin nopeaan tahtiin ja välillä tarinassa oli kiireen tuntua. Voi olla, että suhtautuisin vieläkin kriittisemmin tapahtumien nopeuteen, mutta nostalgisten muistojen takia en pysty olemaan ankara kirjaa kohtaan. Onhan tässä myös omat hyvät puolensa. Hahmojen välinen sanailu on huvittavaa. Hyvien puolella olevien hahmojen muodostama joukko toimii oikeasti hyvin yhteen. Lukiessa tuli sellainen olo, että kirjailijan on varmaan ollut helppo kirjoittaa näitä kohtauksia, aivan kuin hän kirjoittaisi hyvien ystävien seikkailuista. Vai olenko tätä mieltä sittenkin vain hyvien muistojen takia? Vaikea sanoa.

Silloin kun olen Artemis Fowl -kirjoja lukenut aikaisemmin, pidin komisario Holly Shortia kovana mimminä. Mielestäni Hollyn hahmo on hyvä esikuva tytöille. Hän on todellinen toiminnannainen, joka ei jää seisomaan tumput suorina vaan osallistuu itse tiukkoihinkin tehtäviin. Ehkäpä tärkeimpänä pitäisin sitä, että Holly osaa ajatella itse. Hän ei ole vain aivoton komenneltava. Toinen loistava hahmo kirjassa on maailmanvalloitussuunnitelmia hautova tonttu, Opal Koboi. Häntä ei voi nimetä hyväksi esikuvaksi, mutta Opalin hahmo tarjosi tällä lukukerralla huvittavimmat kohtaukset. Maailmanvalloitus ei ole helppoa, joten hyvistä suunnitelmista huolimatta pilkka lankeaa tietysti lopulta tonttunaisen omaan nilkkaan. Matkan varrella hahmon käytös saa skitsofreniaa muistuttavia piirteitä, joista joutuvat kärsimään erityisesti hänen avustajansa, tonttukaksoset Merv ja Scant.

Se on ehdottomasti myönnettävä, että kirjailija on käyttänyt paljon mielikuvitusta luomalla hienon maailman Artemis Fowl -sarjaan. Tavallisen ihmisten tunteman maailman alla elää kokonainen keijujen maailma Hautautuneilla Alueilla. Turva on nimensä mukaan ainoa kaupunki, jossa keijut saavat olla rauhassa ihmisiltä. Tarua Atlantiksesta on hyödynnetty, joten sarjassa keijuilla on myös vedenalainen kaupunki. Oikeastaan ainoa seikka, jota olen koskaan ihmetellyt tämän sarjan keijumaailmaan liittyen, on kuilut. Keijut matkustavat sukkuloilla, joilla liikutaan kuiluissa. Ne ovat kuin teitä, jotka kulkevat ympäriinsä keijumaailmassa ja nousevat jopa ihmisten maailman pinnalle. Samalla ne kuulostavat kovin ankeilta. Kokonaisen keijukansan on liikuttava sukkuloilla ankeissa kuiluissa. Ilmeisesti heillä ei ole käytössään muunlaisia teitä.

Kirjassa on ihanasti mukana pieniä yksityiskohtia, joita vilahtelee siellä täällä juonen edetessä. Esimerkkinä vaikkapa Opalin intohimo tryffeleitä kohtaan. Tämänkaltaiset kohdat toivat hauskuutta vakavampien aiheiden keskelle. Kirja oli todella nopealukuinen ja viihdyttävä nopeasta etenemisestä huolimatta.

Artemis Fowl -sarja
Artemis Fowl (Artemis Fowl)
Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa (Artemis Fowl: The Arctic Incident)
Artemis Fowl: Ikuisuuskoodi (Artemis Fowl: The Eternity Code)
Artemis Fowl: Opalin kosto (Artemis Fowl: The Opal Deception)
Artemis Fowl: Kadonnut siirtokunta (Artemis Fowl: The Lost Colony)
Artemis Fowl: Aikaparadoksi (Artemis Fowl: The Time Paradox)
Artemis Fowl: Atlantiskompleksi (Artemis Fowl: The Atlantis Complex)
Artemis Fowl: Viimeinen vartija (Artemis Fowl: The Last Guardian)