George R. R. Martin: Valtaistuinpeli

Alkuperäinen teos: A Game of Thrones (1996)
Tulen ja jään laulu osa 1, Kirjava, 2012, sivumäärä 746



Silti jonon kärjessä ratsastava valtava mies, jonka sivustoja suojasi kaksi kuninkaankaartin lumivalkeisiin viittoihin sonnustautunutta ritaria, vaikutti Nedistä melkein vieraalta... kunnes tämä heilautti itsensä sotaratsunsa selästä, päästi tutun huudon ja kietoi hänet luita musertavaan syleilyyn. "Ned! Voi, kuinka mukava onkaan nähdä nuo jähmeät kasvosi." Kuningas katsoi häntä päästä varpaisiin, ja nauroi. "Et ole muuttunut tippaakaan."
Olisipa Ned voinut sanoa samaa.
(s. 42)

Vuosia kestänyt kesä on päättymässä, kun kuningas Robert Baratheon saapuu pohjoiseen Talvivaaraan tapaamaan vanhaa ystäväänsä lordi Eddard Starkia ja tarjoaa tälle valtakunnan vaikutusvaltaisinta virkaa. Viran edellinen haltija koki ennenaikaisen kuoleman, ja lordi Eddard päättää ottaa tapauksesta selvää. Starkit ovat karua ja omissa oloissaan viihtyvää sukua, mutta nyt he ajautuvat mukaan valtakunnan poliittiseen vehkeilyyn.

Samaan aikaan meren takana maanpaossa olevat hullun lohikäärmekuningas Targaryenin perilliset suunnittelevat paluuta isänsä valtaistuimelle. Vanhat kaunat ajavat valtakuntaa kohti sekasortoa ja sisällissotaa, ja vain harvat katsovat omaa miekanvarttaan pidemmälle. Etelän lämmössä on helppo olla uskomatta kertomuksiin valtakuntaa pohjoisessa rajoittavan Muurin takana heräävistä unohdetuista voimista. Synkät enteet puhuvat kuitenkin omaa kieltään: Talvi on tulossa.

Valtaistuinpeli on odottanut luettuna jo jonkin aikaa, että saisin siitä tehtyä postauksen. Viimeinkin on tämän vuoro päätyä blogiin asti. Seurasin A Game of Thronesin ensimmäistä kautta silloin, kun YLE näytti sen. Sarjan mainoksien perusteella tiesin odottaa jonkinlaista fantasiaa keskiajan tyyppisellä aikakaudella. Kun sitten etsin sarjasta lisää tietoa netistä, sain kokonaan uuden käsityksen, mistä oikein on kyse. Alunperin oli kirja tai siis kirjasarja ja se, mitä tv:stä tuli perustui tähän sarjaan! Tietysti oli päästävä lukemaan nuo kirjat. En jaksanut odottaa kirjaston pitkässä varausjonossa, joten olihan tämä ensimmäinen osa ihan pakko hankkia omaksi niin kuin kokeilumielessä, enkä onneksi ole joutunut katumaan ostostani.

Hahmoja esiintyi tässä kirjassa niin monta, että välillä lukiessa menin ihan sekaisin, kenestä milläkin hetkellä mahtoi olla kyse. Kirjan lopussa on toki liiteosio, jossa jokaisesta tärkeämmästä suvusta kerrotaan hieman sen historiasta ja luetellaan suvun jäseniä. On silti hieman puuduttavaa selata edestakaisin lukemansa sivun ja liitteiden välillä, kun täytyi tarkistaa esimerkiksi hahmojen sukulaisuussuhteita toisiinsa. Siksi tein päätöksen, etten yksinkertaisesti anna sen kaataa lukukokemustani, vaikka en jokaista hahmoa muistaisikaan. Pääasia, että muistaisin suunnilleen ne tärkeimmät hahmot.

Hahmoja on onneksi moneen lähtöön, eikä kukaan ole loppujen lopuksi itsestään selvä tapaus. Ensin hyvänä ihmisenä pitämästäni hahmosta saattoi paljastuakin pahempi puoli ja pahis ei välttämättä ollut niin paha kuin olin aluksi kuvitellut. Jokaisen hahmon kohdalla kyse on selviytymisestä ja joskus sen eteen täytyy tehdä isojakin muutoksia, kuten muuttaa periaatteitaan täysin. Luultavasti eniten hahmojan kohdalla ilahduin siitä, että tässä ei ollut tyypillistä avutonta neitoa odottamassa pelastavaa ritariaan valkean ratsun selässä, vaikkakin lordi Eddardin vanhempi tytär Sansa aika hyvin vielä tähän mennessä edusti tätä roolia.

En muista, että olisin ollut sellaisessa tilanteessa, jossa olisin katsonut tv-sarjan tai elokuvan ennen kirjan lukemista, jos olen siis lopulta päätynyt myös kirjan lukemaan. Tässä tapauksessa sarjan katsominen olisi varmasti ollut fiksumpaa vasta kirjan lukemisen jälkeen. Omaa mielikuvitusta hahmojen kuvittelemiseen en sillä tavalla pystynyt käyttämään, kun mielessä oli sarjassa olleiden näyttelijöiden ulkonäkö. Tyrion Lannister kuvataan kirjassa melkeinpä Notre-Damen kellonsoittajan Quasimodon kaltaiseksi muotopuoleksi, mutta tv-sarjan Tyrion ei ole lainkaan niin epämuodostunut. Lisäksi en pystynyt kunnolla sisäistämään sitä, että hahmot ovat kirjassa oikeasti eri ikäisiä kuin mitä he olivat tv-sarjassa. Esimerkiksi jo mainitsemani Sansa Stark, ikä kirjoissa 11 vuotta ja tv-sarjassa hahmo oli teini-ikäinen. Lukiessa väistämättäkin kuvittelin hahmon teinitytöksi, enkä lapseksi, koska olin jo liian tottunut siihen, millaiseksi hahmo kuvattiin tv:ssä.

Kirjan sisältämä poliittinen vehkeily ja juonittelu hovissa on juuri sellaista, mikä vetoaa minuun. Varsinkin kun osapuolia on niin monta ja he osaavat taitavasti peitellä taustojaan, joten on lähes mahdotonta arvata oikeaan, mitkä ovat juonittelijoiden todelliset päämäärät. Jonkin verran romantiikkaa enemmän olisin kaivannut tähän, sillä ainakin tämän ensimmäisen osan romantiikka oli karkeaa ja muistelen juuri, että olikohan sitä tavallaan ollenkaan? Voiko paria sänkysessiota kutsua romantiikaksi? Tapahtumia riitti aivan jatkuvalla syötöllä. Tuntui siltä välillä, ettei kirjassa olekaan yhtään rauhallisempaa vaihetta, kun jatkuvasti ollaan juonittelemassa ja kyräilemässä toinen toisiaan.

Pidin tästä paljon. Yhtään ei harmita kirjan ostaminen, vaikka yleensä haluan lainata ensin kaiken kirjastosta ja harkitsen ostamista vasta sen jälkeen, jos lukemani kirja oli todella hyvä. Juonenkäänteet on täynnä karuja yllätyksiä, joissain kohdin lähes haukoin henkeäni: voiko näin oikeasti käydä? Liikaa spoilaamatta (vaikka varmaankin jo suurin osa tietää, mitä tässä tapahtuu) sanon vain, ettei kukaan hahmoista ole turvassa, jopa joku tärkeistä hahmoista voi menehtyä. Kirjailijalta on erittäin rohkea veto uskaltaa tappaa ihan kenet vain. Lisäähän tätä on kyllä ehdottomasti luettava. Yhden kirjan jälkeen olen jäänyt melko perusteellisesti koukkuun tähän sarjaan.

Tulen ja jään laulu -sarja
Valtaistuinpeli (A Game of Thrones)
Kuninkaiden koitos (A Clash of Kings)
Miekkamyrsky osat 1 ja 2 (A Storm of Swords)
Korppien kestit (A Feast for Crows)
Lohikäärmetanssi (A Dance with Dragons)
The Winds of Winter
A Dream of Spring