J.K. Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi

Alkuperäinen teos: Harry Potter and the Philosopher's Stone (1997)
Tammi, 2001, kovakantinen, sivumäärä 335


Harry kuuli hatun huutavan viimeisen sanan koko salille. Hän otti hatun päästään ja käveli tärisevin jaloin kohti rohkelikkojen pöytää. Hän oli kamalan huojentunut, kun hänet oli valittu johonkin eikä onneksi edes Luihuiseen.
(s. 136)
Harry Potter on mielestään ihan tavallinen poika. Tosin hän asuu huoltajiensa luona portaiden alla olevassa kaapissa. Harryn elämä muuttuu täysin, kun hän saa 11-vuotispäivänään merkillisen kirjeen. Se on kutsu Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun. Harrylle avautuu kokonaan uusi maailma, johon kuuluvat velhot, noidat, yksisarviset ja lohikäärmeet. Harry saa tietää olevansa velhojen sukua! Silti kaikki on aloitettava alusta. Tylypahkassa Harry opiskelee taikuuden alkeita, kuten muodonmuutoksia, taikajuomien tekoa, loitsuja ja suojautumista pimeyden voimilta. Koulunkäynti on hauskaa, mutta henkeäsalpaavan jännittäväksi se muuttuu, kun Harry ryhtyy ratkomaan kiehtovaa arvoitusta ystäviensä Ron Wesleyn ja Hermione Grangerin kanssa, ja pelissä on tiedät-kai-kuka...

Luin pääsiäisenä pitkästä aikaa Potter-sarjan ensimmäisen osan. Tätä ennen viimeksi olin tainnut lukea kirjan yläasteikäisenä, joten aikaa edellisestä lukukerrasta oli kulunut jo monta vuotta. Silti jostain sieltä muistojen sopukoista tuli varsin nopeasti mieleen kohdat, joista olin pitänyt, kohdat jotka olivat tuntuneet huvittavalta ja myös ne kohdat, joita olin aiemmin pitänyt pelottavina.

Ensimmäisen kerran luin tämän kirjan siinä kahdeksan tai yhdeksän vanhana. Silloin Harry oli tietysti mielestäni aina oikeassa oleva sankari, joka joutui jännittäviin seikkailuihin. Myöhemmillä lukukerroilla ja sarjan edetessä asenteeni häntä kohtaan muuttui kriittisemmäksi. Nyt aikuisena huomasin paheksuvani Harryn, Ronin ja Hermionen uteliaisuutta ja puuttumista asioihin, jotka eivät selkeästi heille kuuluneet. Kolmikon toiminta tuntui välillä liialliselta "nokan tunkemiselta" aikuisten asioihin. Huomasin myös näkeväni hahmot eri valossa kuin aiemmin. Olen pitänyt Hermionea jopa tylsänä lukutoukkana ja liikaa koulusta hössöttävänä, mutta tällä kertaa opin ymmärtämään myös hänen näkökulmaansa. Sen sijaan Harry ja Ron opiskeluun laiskemmin suhtautuvina ja voisiko sanoa jopa välillä välinpitämättöminä saivat minut mutisemaan, että mikä heidän ongelmansa oikein on.

Viisasten kivellä ja myöhemmin koko Potter-sarjalla on ollut valtavan suuri merkitys minulle. Hämärästi muistan, kuinka äitini esitteli kirjan minulle erään Citymarketin kirjalaarien vieressä ja minä lasten ponikirjoja lukeneena en aluksi ollut lainkaan kiinnostunut koko kirjasta. Luettuani tämän olin kuitenkin aivan koukussa. Sen jälkeen olen varttunut Potter-kirjojen parissa. Ne ovat olleet luonnollinen osa lapsuuttani ja nuoruuttani.

Vaikka kuluneet vuodet olivatkin vieneet osan kirjan viehätyksestä, luin sen edelleen samalla tavalla kuin aiemminkin: uppoutuen joka sivulla mukaan tarinaan niin, että lukemisen keskeyttäminen välillä tuntui julmalta. Kirja ja samalla koko sarja on kerta kaikkiaan onnistunut. Juoni ja miljöönä esiintyvä taikamaailma ovat mielenkiintoisia ja mukaansatempaavia, ei mikään ihme, että tähän on aikanaan jäänyt koukkuun. Muistan kuinka olisin halunnut päästä oman kouluni sijasta Tylypahkaan opiskelemaan, kukapa ei sitä toivoisi?

Ennen kaikkea kieli on nerokasta; hauskaa, kutkuttavaa ja helposti luettavaa. Kirjan suomentaja Jaana Kapari on tehnyt hienoa työtä suomennoksen kanssa. Siinä ei ole yhtään häiritseviä kohtia. Eri asioiden nimet tuntuvat siltä, että juuri niin niiden kuuluukin olla suomeksi. Suosikkiloitsuni taitaa nimen perusteella olla esineitä lennättävä siipiirdium lentiusa.

"Sinä sanot sen väärin", Harry kuuli Hermionen kivahtavan.
"Se pitää sanoa 'siipi-iir-dium lenti-u-sa', 'iir' täytyy pitkittää oikein nätisti."
"Taio itse jos kerran olet niin etevä", Ron ärähti.
Hermione kääri kaapunsa hihat, näpäytti taikasauvaansa ja sanoi: "Siipiirdium lentiusa!"
Höyhen kohosi pulpetilta ja leijui neljän jalan korkeudessa heidän päidensä yläpuolella.
(s. 189)

Ehdottomasti suosittelemisen arvoinen kirja!

Harry Potter-sarja:
Viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone) 1998
Salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets) 1999
Azkabanin vanki (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban) 2000
Liekehtivä pikari (Harry Potter and the Goblet of Fire) 2001
Feeniksin kilta (Harry Potter and the Order of the Phoenix) 2004
Puoliverinen prinssi (Harry Potter and the Half-Blood Prince) 2006
Kuoleman varjelukset (Harry Potter and the Deathly Hallows) 2008

Osallistun tällä kirjalla Kiinteistöhaasteeseen. Tylypahka jos mikä on merkittävässä roolissa tarinan kannalta oleva rakennus! Viisasten kivi on samalla ensimmäinen kirja, jonka olen kyseistä haastetta varten lukenut, mutta onhan tässä vielä koko loppuvuosi aikaa.