Sarah Waters: Vieras kartanossa

Alkuperäinen teos: The Little Stranger (2009)
Tammi, 2011, kovakantinen, sivumäärä 594


Näin Hundreds Hallin ensimmäisen kerran kymmenenvuotiaana. Oli sodanjälkeinen kesä, ja Ayresit olivat vielä varoissaan, seudun merkkihenkilöitä. Vietettiin maailmanvallanpäivää, minä seisoin kylän muiden lasten kanssa rivissä ja pidin kättä partiolaisten tervehdyksessä, kun rouva Ayres ja eversti jakoivat muistomitaleita, ja jälkeenpäin joimme vanhempiemme kanssa teetä pitkissä pöydissä luullakseni eteläisellä nurmikentällä.
(s. 7)

Sarah Watersin Vieras kartanossa on ollut lukulistallani jo melko pitkään odottamassa oikeaa aikaa, jolloin ehtisin lukea kirjan. Ja nyt tulee heti perään nolo tunnustus: en muistanut, miksi olin lisännyt kirjan lukulistalleni. Yleensä muistan heti jonkin kirjan kohdalla, miksi olen sen listalleni laittanut. Esimerkiksi olen saattanut nähdä kiinnostavan kirjan kaupassa ja takakannen tekstin, pelkän kansikuvan tai nimen perusteella mielenkiintoni on herännyt. Tällä kertaa ei ollutkaan mitään muistikuvaa. Oikeastaan tämä oli vain hyvä juttu siinä mielessä, että minulla ei ollut tästä syystä mitään ennakko-odotuksia kirjan suhteen.

Eletään 1940-luvun loppua sodan köyhdyttämällä Englannin maaseudulla. Tohtori Faraday saa kutsun potilaskäynnille Hundreds Hallin kartanoon, jonka omistajat olivat ennen seudun merkittävimpiä perheitä. Kartano on tohtorille entuudestaan tuttu. Hän ihaili sitä jo lapsena kartanon vielä kukoistaessa. Vierailullaan 30 vuotta myöhemmin tohtori saa huomata, kuinka rakennus on ajan kuluessa rapistunut ja menettänyt entisen loistonsa. Seinäpaperit repeilevät, rikkaruoho on valloittanut pihan, huoneet ovat kolkkoja, eikä Ayresin perheellä ole enää varallisuutta entiseen malliin. Faradaysta tulee nopeasti perheen uskottu ja kartanon vakiovieras. Oudot tapahtumat, kuten äänet, joita henkilöt kuvittelevat kuulevansa ja itsestään liikkuvat esineet lietsovat niin hämmennystä kuin pelkoa.

Ayresin perhe yrittää vielä sinnitellä sodan jälkeisessä maailmassa, jossa aateliston asema ei ole enää entisellään. Tämä ei ole mikään helppo tehtävä, sillä heidän asemansa on kuin hupeneva luonnonvara, joka katoaa lopulta. Henkilöhahmoina kukin perheenjäsen suhtautuu omalla tavallaan menetettyyn loistoon. Rouva Ayres on kiinni menneessä, sodassa vammautunut poika Roderick hoitaa tilaa parhaansa mukaan ja tytär Caroline olisi valmis asumaan myös kartanon ulkopuolella. Heidän sekaansa lisätään sitten tohtori Faraday, jolle Hundreds Hall merkitsee ennen kaikkea hänen lapsuudessaan ihailemaansa rakennusta. Hahmojen kehitys alkuasetelmasta kirjan loppua kohden oli kirjoitettu hyvin. Hahmojen muotoutuminen kirjan aikana sai myös mielipiteeni heistä vaihtelemaan useampaankin kertaan.

Kirjan ajankuva on mielestäni luotu hienosti. Ayresin perheen kautta lukijalle valkenee aateliston heikentynyt asema. Paikkakunnan asukkaat suhtautuvat nuivasti vanhaan sukuun, jolla ei enää sodanjälkeisellä ajalla ole entistä valtaansa. Luokkaerot tulivat selviksi tohtori Faradayn kautta. Hän tavallaan kohosi työväenluokasta ylemmäs ystävystyttyään Ayresien kanssa. Kuitenkaan hän ei oikeasti kuulu heidän kanssaan samaan luokkaan. Tästä tohtori sai muistutuksen eräillä kutsuilla, jossa oli ainut alempaan luokkaan kuuluva vieras ja häntä ylempänä olevat ihmettelivät hänen läsnäoloaan. Lisäksi nuoren palvelustytön asema mietitytti. Miksi juuri Faraday suhtautui nihkeästi hänen puheisiinsa, vaikka he kumpikin kuuluvat alempaan säätyyn?

Hundreds Hallissa tapahtuu outoja asioita, joille ei ole järkiperäistä selitystä. Mielenkiintoisinta tapahtumissa on se, ettei lukijalle missään vaiheessa kerrota suoraan, mitä salaperäiset äänet, liikkuvat esineet tai kattoon ilmestyneet tahratäplät todella ovat. Kummitteleeko kartanossa vai ovatko havainnot vain mielitautisten tai huomionhakuisten ihmisten sepittämiä? Lukija voi itse muodostaa oman käsityksensä kartanon kummitteluista. Vihjeitä tiettyyn ratkaisuun annetaan toki kirjan aikana, mutta kuitenkin tapahtumat ovat jokaisen itsensä tulkittavissa käsityksensä mukaan.

Tämähän oli suorastaan jännittävä kirja! Kansikuvasta ja takakansitekstistä saattoi päätellä, että jännityslinjalla mentäisiin, mutta en silti osannut varautua aivan tällaiseen sisältöön. Kummitteluista kerrottiin Faradayn välityksellä, jolloin tilanne ei tuntunut niin hurjalta kuin jos kohtaukset olisi välitetty suoraan lukijalle. Luin kirjaa lähinnä iltaisin ennen nukkumaanmenoa, jolloin kylmät väreet kulkivat selkärankaa pitkin useamminkin kerran. Kirja on melkoinen tiiliskivi ja kappaleet pitkiä, mikä hieman häiritsi lukemista. Muuten tämä oli oikein kiintoisaa luettavaa.