Anna Sewell: Black Beauty

Julkaistu alun perin 1877
Wordsworth Editions, 1993, pehmeäkantinen, sivumäärä 201


"Yes", she said, "he is really quite a beauty, and he has such a sweet, good-tempered face and such a fine, intelligent eye – what do you say to calling him Black Beauty?"
"Black Beauty – why, yes, I think that is a very good name. If you like, it shall be so"; and that is how I got my name.
(s. 37)

Mietin 1800-luvun kirjat -lukuhaasteeseen sopivia kirjoja ja muistin, että minullahan on kirjahyllyssä tämä Black Beauty, joten valitsin kirjan luettavaksi haastetta varten. Olen aiemmin aloittanut kirjan lukemisen, mutta en ole päässyt kokonaan loppuun asti. Nyt tuli sitten luettua kirja aivan viimeiselle sivulle asti. Samalla voinkin laskea suorittaneeni lukuhaasteen, sillä lähdin tavoittelemaan neljää luettua 1800-luvulla ilmestynyttä teosta.

Black Beauty syntyy englantilaisella maatilalla, jossa se viettää ensimmäiset vuotensa niin emänsä kuin muiden varsojen kanssa. Hyvän käytöksensä ja näyttävän ulkonäkönsä takia Black Beauty myydään uudelle omistajalle, herrasmiehelle nimeltä Squire Gordon. Gordonin tallissa Black Beauty tutustuu lupsakkaan Merrylegs-poniin, jolla perheen lapset ratsastavat sekä kipakkaan ja aggressiiviseen Gingeriin, jota on ennen kohdeltu huonosti. Gordonin tilalle Black Beautyn elämä sujuu mukavasti päivästä toiseen, kunnes pakon edessä hevoset myydään. Tästä lähtien Black Beauty kiertää uudelta omistajalta toiselle ja päätyy lopulta vaunuhevoseksi. Kaikki olisi hyvin, jos vain ihmiset muistaisivat kohdella hevosiaan paremmin.

Kirjan päähenkilönä on Black Beauty -niminen hevonen, joka kertoo kokemuksistaan minä-muodossa. Hevosta kuvataan hyväkäytöksiseksi ja ulkonäöltään hienoksi. Black Beautyn rotua ei mainita (muistaakseni) missään vaiheessa, mutta ensimmäisessä luvussa sen emä sanoo varsalleen tämän olevan "well bred" eli hyvää sukulinjaa. Lisäki Black Beautyn isoisä on voittanut laukkaratsastuskilpailuissa ja isäkin on varsin menestyksekäs. Tästä voisi päätellä, että Black Beauty ei ole aivan mitä tahansa rotua. Itse veikkasin lukemisen aikana sen olevan englantilainen täysiverinen tai ainakin jotain vähän "hienompaa" rotua.

Muiden hahmojen joukko on kirjava. Suuri rooli on kaikilla hevosilla, jotka Black Beauty tunsi. Hevonen muistelee myös ihmisiä, joiden kanssa oli tekemisissä. Jotkut heistä olivat oikein hyviä hevosten kanssa, mutta osa ei välittänyt hevosten hyvinvoinnista ollenkaan. Sivuhahmoista itselleni kaikista läheisimmiksi tulivat Gordonin tilalla asustelleet Merrylegs ja Ginger. Gingerista kuullaan vielä myöhemminkin, sillä Black Beauty tapaa tamman pariin kertaan ollessaan vaunuhevosena. Myös vanha Captain-hevonen herätti mielenkiintoa. Se nimittäin kertoo Black Beautylle surullisen tarinansa siitä, kuinka se osallistui isäntänsä kanssa Krimin sotaan. Harvoin sitä tulee ajatelleeksi, että ihan yhtälailla hevoset ovat joutuneet kokemaan sodankauhuja, kuten ihmiset.

Kirjan kaikki luvut ovat hyvin lyhyitä. Pisimmät kestävät suunnilleen kymmenen sivua tai vähän alle sen ja lyhimmät pari sivua. Vieras kartanossa -kirjassa, jonka luin hiljattain, luvut kestivät melkeinpä 50 sivua tai ylikin, joten oli oikein mukavaa lukea vaihteeksi näin lyhyitä lukuja. Nyt saattoi helposti lukea pari lukua ja tehdä välillä jotain muuta ja sitten taas jatkaa kirjan parissa. Ei tullut harmistusta siitä, että luku jäi kesken, kun luvut olivat tosiaan niin lyhyitä, että ne saattoi vähän kiireessäkin lukea loppuun asti.

Black Beauty on lastenkirja, joten sen kieli on helppoa. En ole koulukirjoja lukuun ottamatta lukenut kirjoja englanniksi, mutta tämän kanssa ei tarvinnut jännittää sitä, ettei ymmärtäisi. Voi olla, että aikaisemmin jätin kirjan kesken juuri vieraan kielen takia, mikä harmittaa nyt vähän. Olisin vain lukenut loppuun asti. Kirja kertoo hevosista, joten siinä on hevosalan sanastoa. Ainoastaan nämä erikoissanat tuottivat lukiessa sellaisia hetkiä, etten ihan tiennyt, mistä puhuttiin. Esimerkiksi Ginger kertoi Black Beautylle varusteesta nimeltä bearing rein ja siitä, kuinka hirveältä se tuntui päällä. Pienen selvittelyn jälkeen sain tietää, että sillä tarkoitetaan jotain osaa hevosen valjaissa.

Kirja oli ehdottomasti lukemisen arvoinen. Jotkut kohdat olivat todella surullisia, joten ehkä oli sittenkin vain hyvä, etten tätä nuorempana lukenut. Kirjailija Anna Sewell kirjoitti kirjan, jotta ihmiset havahtuisivat hevosten huonoihin oloihin ja erityisesti vaunuhevosten kohteluun viktoriaanisen ajan Englannissa. Näin nykypäivän lukijana totean, että aihe kosketti yhä. Kirja antoi ainakin miettimisen aihetta, millaista oli ennen hevosten kohtelu.