L. M. Montgomery: Annan jäähyväiset

Alkuperäinen teos: The Blythes Are Quoted (2009)
WSOY, 2010, kovakantinen, sivumäärä 441


Anna Blythe: Tule, mennään (viimeinen säkeistö)

Yö hellä ystävänä kerallani kulkee,
murattikuisti holhoten sylihinsä sulkee.
Luona kiviportaan ja kaiteen notkuvan
nuoruuteni toiveiden näen vartoovan.
Ylitän tuon talon kynnyksen ja tietää saan
rauhan salaisuuden jota maailma ei tunne laisinkaan.
(s. 316)

Haastoin itseni huhtikuussa lukemaan yhden kaikkien aikojen suosikkikirjasarjoista uudestaan. Joulukuu on kohta ohitse ja samalla vuosi 2013, mutta sainpahan myös suoritettua haasteeni loppuun asti. Sain Annan jäähyväiset luettua. Jälkimaku kirjasta ja haasteesta oli haikea, mutta samalla hämmentynyt. Kuukaudet Annan seurassa vierähtivät nopeasti ja kirjat herättivät muistoja aikaisemmilta lukukerroilta. Annan jäähyväisten jälkeen en tiedä kunnolla, mitä ajattelisin. Kirja poikkesi muista Annoista paljon. Samalla tajusin, että tämä oli todella viimeinen Anna-kirja.

Annan jäähyväiset poikkeaa sarjan aiemmista osista, sillä kirjassa ei ole yhtenäistä tarinaa. Se sisältää 15 novellia ja 41 runoa. Novellit kertovat Glen St. Maryn kyläläisistä iloineen ja suruineen ja esittelevät monia sellaisia hahmoja, joista ei ole kuultu mitään aiemmissa kirjoissa. Blythen perhe kulkee mukana kirjassa punaisena lankana, joka yhdistelee tarinoita toisiinsa. Novellien henkilöt kommentoivat heidän tekemisiään joko puheissaan tai ajatuksissaan. Annan perhettä tarkastellaan ulkopuolisten silmin välillä ylistävästi ihaillen, mutta myös kritisoiden ja epäillen.

Novellien välissä tulevat runot ovat joko Annan tai hänen Walter-poikansa (todellisuudessa Montgomeryn itsensä) kirjoittamia. Kotikunnaalla vietetään monta iltahetkeä, jolloin Anna lukee omia runojaan tai Walterin runoja. Muut perheenjäsenet kommentoivat kuulemaansa, myös taloudenhoitaja Susan Baker, joka ei omien sanojensa mukaan ymmärrä runoutta. Illan runohetket palauttivat mieleen aiemmista osista tuttua tunnelmaa; näin sen pitääkin olla, koko perhe yhdessä ainakin ulospäin onnellisesti, vaikka yksi onkin porukasta iäksi poissa. Runojen herättämät mielipiteet ja muistot Blythen perheenjäsenissä koskettivat lukiessa.

Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen kertoo ajasta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Blythen perheen lapset ovat vielä pieniä, käyvät koulua ja herättävät ihailua moitteettomalla käytöksellään. Toinen osa sijoittuu sodan jälkeiseen aikaan. Tohtori ja tohtorinna Blythe ovat kumpikin vanhentuneet, vaikkakaan ikinuoren tohtorinnan kasvoilta sitä ei uskoisi. Heidän lapsensa ovat aikuisia ja ympärillä pyörii jo lapsenlapsiakin, jotka ovat vuorostaan varttumassa aikuisiksi kovaa tahtia. Kotikunnaan Rilla valotti hieman Blythen perheen lasten tulevaisuutta, mutta jätti vielä paljon mielikuvituksen varaan. Annan jäähyväisten toinen osa selventää asioita, vaikka jälkikasvu esiintyykin vain mainintoina.

Muistan kuinka kiinnitin huomiota siihen, että Annan jäähyväisiä markkinoitiin tummempana ja suorastaan synkkänä kirjana, joka poikkesi täysin Montgomeryn aiempien kirjojen tyylistä. En itse allekirjoittaisi tuota väitettä. Esimerkiksi kuolema on aiemminkin tullut tutuksi sarjan aikana ja vieraillut hahmojen elämässä. Muihin osiin verrattuna uutta tässä kirjassa ovat teemat, joita ei ole käsitelty aiemmin. Aviorikokset, avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi, äärimmäinen kostonhimo ja sukuriidat tuovat kirjaan vakavamman sävyn, joka toisaalta tekee kirjasta entistä mielenkiintoisemman. Lisäksi tähän mahtuu kyllä myös häitä, nuorta ja vähän vanhempaa rakkautta sekä iloa.

Montgomeryn taitoa ei voi olla ihailematta. Novelleissa hän kuvailee osuvasti tuon ajan maailmankuvaa. On asioita, joista tulee vaieta, koska niitä sietäisi hävetä, eikä kukaan ulkopuolinen saa tietää. Perheen ja samalla koko suvun maine olivat merkittäviä tekijöitä. Oman suvun nimen tuli pysyä puhtaana, eikä sitä saanut tahrata juoruilla. Kuitenkin melkein jokaisesta riitti edes jotain juoruttavaa. Joskus henkilö vaikeni niin visusti, ettei kukaan uskonut hänellä olleen minkäänlaista elämää. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii kirjan novelli Yhdentekevä nainen, jossa vanhan naisen kuolinvuoteella poislähtöä vartoavat sukulaiset ajattelevat pilkaten, ettei naisella ollut kunnon elämää. Todellisuudessa nainen vaikeni nuoruuden vaiheistaan, jotka vaikuttivat häneen pysyvästi, eikä kukaan tiennyt mitä kaikkea hän oli kohdannut.

Annan jäähyväiset herätti monenlaisia tunteita. Alussa olin jokseenkin pitkästynyt, koska novelleissa esiintyvät henkilöt eivät olleet entuudestaan tuttuja ja kaipasin Blythen perhettä. Mitä pidemmälle lukemisessa etenin, sitä enemmän uppouduin mukaan. Oli suorastaan kutkuttavaa lukea kyläläisten mielipiteitä tohtorista ja hänen perheestään. Loputtoman ihailevat kommentit ymmärrän hyvin, olihan tuohon aikaan lääkäri tärkeä osa kyläyhteisöä. Runoissa nautin erityisesti siitä, että ne paljastivat Annan sisintä, todellisia tuntemuksia. Runoista ja niitä seuranneista kommenteista voi huomata, kuinka elämä muuttui sodan jälkeen. Viimeisen sivun jälkeen olo oli haikea. Annan tarina päättyi tähän.

Anna-sarja
Annan nuoruusvuodet (Anne of Green Gables, 1908)
Anna ystävämme (Anne of Avonlea, 1909)
Annan unelmavuodet (Anne of the Island, 1915)
Anna opettajana (Anne of Windy Poplars, 1936)
Anna omassa kodissaan (Anne's House of Dreams, 1917)
Annan perhe (Anne of Ingleside, 1939)
Sateenkaarinotko (Rainbow Valley, 1919)
Kotikunnaan Rilla (Rilla of Ingleside, 1921)
Annan jäähyväiset (The Blythes Are Quoted, 2009)