Carolly Erickson: Minä, Marie Antoinette

Alkuteos: The Hidden Diary of Marie Antoinette (2012)
Atena, 2012, kovakantinen, 406 sivua
suomentanut Taina Wallin


Luen päiväkirjaani, muuta minulla ei ole nuoruudestani jäljellä. Luen sitä mielelläni yhä uudelleen, elän uudelleen elämäni hyviä aikoja, jolloin en vielä tiennyt, miten julma maailma voi olla. Ennen kuin minusta tuli kuningatar Marie Antoinette: kun olin vielä arkkiherttuatar Antonia ja asuin Wienissä rakkaan äitini, keisarinna Maria Theresian hovissa. Kun koko elämä oli edessäni...
(s. 9)

Minä, Marie Antoinette -kirjan väriin ei voi olla kiinnittämättä huomiota. Olin kirjastossa ja rupesin katsomaan, että mikäs kirja tuossa hyllyssä on, kun sillä on noin pinkki kansi. Takakannen perusteella valitsin kirjan luettavaksi. Luen mielelläni historiallisista henkilöistä kertovia kirjoja, enkä pistä pahakseni sitä, jos kirja edustaa kaunokirjallisuutta.

Kuningatar Marie Antoinetten elämäntarina kerrotaan hänen kirjoittamansa päiväkirjan muodossa. Kirjan alussa Marie Antoinette on nuori neito, joka naitetaan Ranskan kruununprinssi Ludvig XVI:lle. Ensimmäisissä merkinnöissä kuvaillaan matkaa Wienistä Versaillesiin ja uuteen kotiin sopeutumista. Myöhemmin kuningatar kirjoittaa hohdokkaasta hovielämästä ja paineista, joita hän koki, kun tulevan kruununperijän syntymässä kesti. Kirja päättyy surulliseen loppuun, jota ennen kuningatar on kirjoittanut viimeisen merkinnän. Mestaamisen jälkeen uskollinen palvelija salakuljettaa päiväkirjan pois vankilasta ja lisää siihen huomautuksen kuningattaren viimeisestä aamusta.

Päiväkirjan välillä turhankin lyhyissä merkinnöissä kuvataan hovielämän monenlaisia puolia. On yltäkylläisiä tanssiaisia, nykyajan ihmisen näkökulmasta omituisia seremonioita (miksi haluaisin seurata, kun kuningatar synnyttää?) ja juonitteluja. Fantasiagenren puolella nautin hovijuonitteluista, mutta tällä kertaa ne eivät kiinnostaneet. En pystynyt samaistumaan Antoinetten hahmoon. Hän vaikutti suurimmaksi osaksi liian naiivilta, enkä saanut kunnolla otetta hänen hahmostaan. Mielestäni hahmo oli parhaimmillaan alussa ja lopussa. Nuori neito, joka oli avioitumassa tuntemattoman ja jopa vastenmielisen miehen kanssa, herätti sympatiaa. Samoin vallankumous ja siitä seuranneet koettelemukset pitivät mielenkiintoa yllä loppuun asti.

Olen nähnyt Sofia Coppolan ohjaaman elokuvan, joka kertoo Marie Antoinettesta. Niin elokuvasta kuin myös tästä kirjasta jäi mielikuvaksi hattaran tai vaahtokarkin omainen kepeä satu. Kirja ei missään nimessä väitä olevansa faktapohjainen elämäkerta. Lukijalle tarkoitetussa loppupuheessa kirjailija korostaa, että teos on historiallista viihdettä. Miksi sitten en vakuuttunut, vaikka tämän pitäisi olla juuri sellainen kirja, josta voisin pitää? Oman kokemuspohjani takia. En tunne riittävästi Marie Antoinetten historiaa, jotta kykenisin erottamaan faktan ja fiktion toisistaan. Loppusanojen mukaan hän ei koskaan käynyt Ruotsissa, joten en lämmennyt eräälle kuningattaren ulkomaanmatkalle ja parille muulle kohdalle, jotka luultavimmin olivat mielikuvituksen tuotetta.

Kirja sopii historiallisen viihteen ystävälle, joka ei hätkähdä sitä, että fakta ja fiktio on sekoitettu keskenään perin pohjin. Innostuin googlettamaan kirjailijan muita teoksia ja voisinkin tutustua jossain vaiheessa hänen faktateoksiinsa. Minä, Marie Antoinetten kaltainen, mutta Skotlannin Maria Stuartista kertova kirja houkuttelee myös.