Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Alkuperäinen teos: Det osynliga barnet (1962)
WSOY, 2010, pokkari, 145 sivua
suomentanut Laila Järvinen
suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010


Viimeinen punainen auringonsäde oli sammunut puiden välissä, ja kevään sininen hämy hiipi verkalleen esiin. Koko metsä muuttui siniseksi, ja koivut vaelsivat kuin valkeat pilarit kauemmas ja kauemmas hämärään.
(s. 8)

Minun teki mieleni lukea taas jokin Muumi-kirja, olihan edellisen lukemisesta kulunut kolmisen kuukautta. Pohdin eri vaihtoehtoja muutaman kirjan välillä ja päädyin Näkymättömään lapseen, sillä ajattelin sen tarinoiden olevan minulle vieraampia. Toisin sanoen ajattelin, ettei kovin monesta kirjan tarinasta ole otettu aiheita Muumi-televisiosarjan jaksoihin.

Kirja sisältää yhdeksän erillistä kertomusta, joissa seikkailevat muumihahmot. Välillä hieman vieraammat hahmot, mutta useimmiten ne tunnetuimmat Muumilaakson asukkaat. Ensimmäinen kertomus on Kevätlaulu, jossa Nuuskamuikkunen on palaamassa jokavuotiselta etelän matkaltaan ja kohtaa niin pienen olennon, ettei sillä ole vielä omaa nimeä. Kamala tarina kertoo Homssusta, hänen veljestään ja liian voimakkaasta mielikuvituksesta, joka saa Homssun liioittelemaan todellisuutta. Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin on tarina pelosta ja onnettomuuksien kuvittelusta. Maailman viimeisessä lohikäärmeessä löytyy pieni lohikäärme, joka kiintyy erään hahmon mielestä väärään henkilöön. Hemuli joka rakasti hiljaisuutta -tarinassa hemuli kyllästyy työhönsä huvipuistossa. Kertomus näkymättömästä lapsesta on tarina ilkeän tädin armoille joutuneesta Ninnistä. Hattivattien salaisuudessa Muumipappa päättää selvittää salaisuuden. Nipsu antaa rakkaan lelukoiransa pois tarinassa Sedrik. Kuusi kertoo Joulun odotuksesta.

Suosikkitarinoikseni nousivat Kevätlaulu, Kertomus näkymättömästä lapsesta, Sedrik ja Kuusi. Kukapa ei toisinaan tuntisi sympatiaa Nuuskamuikkusta kohtaan, joka ei halua olla riippuvainen kenestäkään? Kevätlaulussa Nuuskamuikkusesta paljastuu myös pimeämpi, itsekkäämpi ja välinpitämättömämpi puoli, joka ei tule muulloin esille. Näkymättömän Ninnin tarina on surullinen, ironian ja ilkeyden takia tyttö katoaa näkyvistä. Tuutikki tuo hänet Muumeille, jotka lopulta onnistuvat auttamaan Ninniä muuttumaan taas näkyväksi. Onnistumiseen tarvittiin oman rohkeuden löytämistä ja naurua. Sedrik oli ennestään minulle tuntematon tarina, sillä Muumien tv-versiossa Nipsulla ei ole koskaan ollut lelukoiraa. Luopumisen tuska on aluksi kova ja Muumipeikon neuvo, "anna jotain itselle rakasta pois, saat sen takaisin kymmenkertaisena", puolestaan tyhmä. Nipsu oppii ymmärtämään Sedrikin arvon ja saa kuin saakin koiransa takaisin. Kuusi tuo ihanan virkistävän näkökulman joulunviettoon. Kasvavan pelon ja joka suunnalta satelevien ohjeiden perusteella Muumiperhe valmistautuu odottamaan Joulua, josta he eivät ole ennen kuulleetkaan.

Yksinäisyys, jonkin uuden asian oivaltaminen ja pienistä asioista saatava onni tulevat ensimmäinen mieleen, kun mietin, kuinka kuvata kirjan sisältöä. Tove Janssonin tapaan tarinat ovat tarkkanäköisiä ja puhuttelevia kuvauksia ihmisistä, ne vain on piilotettu sympaattisten satuhahmojen maailmaan. Mielestäni Näkymättömän lapsen tarinoita yhdistää rauhallinen ja hyvin positiivinen tunnelma. Kertomuksissa on hetkiä, jolloin asiat sujuvat huonommin, mutta loppujen lopuksi aina löytyy ratkaisu ja muutos parempaan suuntaan. Onpa kertomuksissa jopa hyviä elämänohjeita. Hyvänä muistutuksena Sedrik-kertomuksesta toimikoon se, ettei onneen tarvita kuukiveä tai melkein topaaseja, onni tulee pienistä, (arkisista) asioista.