Gummerus, 2001, kovakantinen, 158 sivua
suomentanut Marja Haapio
Hän käänsi päänsä kohti helmenhohtoista kuunkehää, joka täytti koko taivaankannen ja huudahti hiljaa: "Kaikki on lopussa! Olen kolmekymmentävuotias!"
(s. 123)
Tutustuin Coletten Chéristä kertoviin kirjoihin Ranska-lukuhaasteen ansiosta. Aluksi minun oli tarkoitus lukea vain ensimmäinen osa, mutta sitä lukiessani kiinnostuin jatko-osan tarinasta niin paljon, että päätin lukea myös sen.
Kirja sijoittuu ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja ensimmäisen osan tapahtumista on kulunut noin viisi vuotta. Maailma on muuttunut sodan aikana, eikä Pariisi ole enää entisensä. Rahasta ja mielihyvästä kiinnostuneet ihmiset juhlivat aamuun asti. Ulkoisesti Chérin maailma ei ole muuttunut lainkaan, hän on yhä naimisissa Edméen kanssa ja hänen äitinsä on edelleen samanlainen juoruilija kuin ennenkin. Sisäisesti Chéri on hajalla, hän etsii sodalle menettämäänsä nuoruuttaan ja kaipaa Léaa, josta ei ole kuullut useampaan vuoteen. Ihmiset Chérin ympärillä jatkavat elämässään eteenpäin, mutta Chéri takertuu menneisyyden muistoihin.
Edeltävä osa oli nuorukaisen ja vanhemman naisen valtapeliä, mutta nyt valtapeli on siirtynyt Chérin avioliittoon. Luonteeltaan vaisuksi kuvailtu Edmée on oppinut käsittelemään miestään ja juonii rouva Peloux'n kanssa rikastuakseen. Chéri saa huomata, ettei hänelle riitä osaa omassa taloudessaan. Vaimo käy työssä ja on salasuhteessa lääkärin kanssa, Chéri sen sijaan vetäytyy omiin oloihinsa ja yksinäisyyteen, josta ei ole ulospääsyä. Aikaisemmin pahennusta herättänyt mies paheksuu nyt itse muiden käytöstä. Lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi jää kaikista äärimmäisin ja lopullisin ratkaisu.
Jos edellinen osa on ajankohtainen vielä tänäkin päivänä, niin samoin on myös tämän osan kanssa. Menettämäänsä nuoruutta kaihoava Chéri tuskailee omaa vanhentunutta peilikuvaansa ja rakastamaansa naista. Kun Chéri ja Léa lopulta tapaavat vuosien jälkeen, on entinen Léa vain muisto. Hänen tilalleen on tullut vanhentunut ja lihonut eukko, joka härnää entistä suojattiaan. Tapaamisen jälkeen Chéri pohtii, missä vaiheessa Léa on antanut periksi ja antanut ajan tehdä tehtävänsä. Ikääntyneen naisen keho on kaukana entisistä mitoistaan. Chéri ei pysty päästämään irti Léasta, mutta sitä Léaa, jonka hän haluaa, ei enää ole.
Tiesin loppuratkaisun etukäteen, mutta ennalta-arvaamatonta loppua tärkeämpää oli itse tarina ja kuinka se kerrotaan. Ensimmäinen osa oli positiivisempi ja tapahtumarikkaampi, mutta toisella on omat puolensa. Tarina on inhimillinen kaikessa turhamaisuudessaan. Surullisuutta siihen tuo Chérin etsintä, hän ei löydä itselleen paikkaa uudesta maailmasta ja joutuu lopulta huomaamaan, ettei paluuta entiseen ole.
Osat:
Chéri (1920)
Chérin loppu (La Fin de Chéri, 1926)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti