Michael Morpurgo: Sotahevonen

Alkuperäinen teos: War Horse (1982)
Gummerus, 2012, kovakantinen, 196 sivua
suomentanut Päivi Pouttu-Delière


Albert taisi puhella koko ajan. Kun hän kääntyi lähteäkseen pilttuusta, minä hirnahdin kiittääkseni häntä, ja hän näytti ymmärtävän sen, sillä hän hymyili leveästi ja rapsutti turpaani. "Sinä ja minä, me tulemme kyllä varmasti hyvin toimeen keskenämme", hän sanoi ystävälliseen sävyyn.
(s. 15)

Muutama vuosi sitten eräs kouluaikainen ystäväni pyysi minua elokuviin kanssaan katsomaan Sotahevosen pohjalta tehtyä elokuvaa. Samalla hän suositteli lukemaan itse kirjan. Meno aina viivästyi, ja lopulta jopa yhteydenpito katkesi. Kai sitä oltiin niin kiireisiä opiskeluissa. Elokuva ja kirja palasivat mieleeni jokin aika sitten, kun ajattelin ystävää, josta en ole kuullut mitään pitkään aikaan. Päätin sitten toteuttaa kolme asiaa kerralla: otin yhteyttä ystävääni, lainasin kirjan ja elokuvan kirjastosta.

Joey oli jo varsana vaikuttavan näköinen hevonen. Komealla rautiaalla on otsassaan tähden muotoinen kuvio. Huutokaupassa Joeyn emä, uuttera irlannintyöhevonen, myydään melkeinpä heti, mutta pikkuvarsa jää kiertämään kehää. Kun tarjouksia alkaa tulla, Joey päätyy juopon maatilan isännän omistukseen. Uudessa kodissa on alun huonoista aavisteluista huolimatta hyvätkin puolensa. Joeyn seurana on vanha työhevonen Zoey, jonka mukaan varsa saa nimensä. Lisäksi isännällä on nuori Albert-poika, joka ihastuu ikihyviksi uuden hevosen tulosta. Juuri Albert kouluttaa Joeysta kuuliaisen hevosen, jolla voi sekä ratsastaa että tehdä maatilan töitä.

Pojan ja hevosen väliin tulee suuri koettelemus. Ensimmäinen maailmansota koittaa, ja Englanti julistaa sodan Saksalle. Albertin isä myy Joeyn armeijalle perheen rahavaikeuksien takia. Albert lupaa hevoselle, että hän etsii sen käsiinsä sodan koettelemusten keskeltä sitten, kun hän on tarpeeksi vanha liittymään armeijaan. Ranskassa Joeyn tukena ja turvana on suuri Topthorn-ori, jonka kanssa se ystävystyy. Hevoset kohtaavat yhdessä sodan kauhuja, mutta huomaavat, että maailmaan mahtuu yhä myös hyvyyttä ja ystävällisyyttä.

Tapahtumat kerrotaan Joeyn näkökulmasta. Lukiessa mieleeni palautui Black Beauty, jonka luin pari vuotta sitten. Siinäkin kertojana oli hevonen, ja tapahtumat sijoittuivat menneeseen aikaan. Joey ajattelee ja tuntee kuin ihminen, mikä tuo tietynlaista naiiviutta tarinaan. Kirja onkin nuorille tarkoitettu, joten kohdeyleisöä ajatellen kertojaratkaisu on varmasti onnistunut. Kertojaratkaisu palauttaa mieleen sen, ettei sodassa ole itsestään selvästi hyviä ja pahoja vaan kummaltakin puolelta löytyy kumpaakin. Esimerkiksi Joey ja Topthorn saavat hyvää huolenpitoa osakseen saksalaisten eli vihollisten puolella, vaikka he joutuvat myös raskaisiin tehtäviin.

Kirjassa käytetty kieli on yksinkertaista ja tapahtumasta toiseen edetään oikeastaan pelkän kerronnan avulla. Kuvailua kirjassa on melko vähän. Nuori lukijakunta näkyy siinäkin, että vaikka kirja käsittelee sotaa, sodan kauheuksilla ei kuitenkaan mässäillä. Aivan nuorimpia lukijoita varten kirja ei ole, sillä sotatapahtumien kuvailun vähyydestä huolimatta, kirja onnistuu välittämään hieman ahdistavan kuvauksen tapahtumista. Kirjan lopussa sota on ohitse, ja tarina saa onnellisen lopun, vaikka sitä ennen koetaan jännityksen ja haikeuden hetkiä.

Minuun teki vaikutuksen se, että kirjailija selvästi tietää, mistä kirjoittaa. Hän osasi kuvailla hevosen käyttäytymistä uskottavasti. Muuten kirja ei oikein säväyttänyt, vaikka Joeyn kokemukset sodassa liikuttivat. Kirja on myöhemmin saanut jatko-osan, Farm Boy (1997), mutta sitä ei ole taidettu suomentaa.

Elokuva oli ihan näyttävä, mutta ei sekään iskenyt. Voi olla, että ärsyynnyin liikaa lisäyksistä, joita elokuvaan oli tehty ja joita kirjassa ei ollut. Ennen elokuvan katsomista mietin, onko Joeylla siinä kertojaääni, joka paljastaa sen ajatuksia, mutta onneksi ei ollut. Mielestäni ratkaisu, että vain ihmiset puhuvat, oli hyvä.

Osallistun kirjalla I Spy Challenge 2015 -haasteeseen. Sotahevoselle sain tehtyä haasteesta kohdan 21 Animal/Insect.