Yön talo osa 8, Otava, 2013, kovakantinen, 336 sivua
suomentanut Inka Parpola
Hän oli kierrellyt Mayo-rakennusta kammoten laskeutumista ja Kalonan sekä Neferetin kohtaamista, kun hän oli tuntenut Stevie Raen kutsun. Hän tiesi välittömästi, että se oli Stevie Rae. Hän tunnisti maan kosketuksen, kun mahti kohosi alhaalta mullasta ja kietoutui ilmavirtoihin löytääkseen hänet.
Hän kutsuu sinua...
Muuta kehotusta Refaim ei tarvinnut. Oli Stevie Rae miten raivoissaan hyvänsä, vihasi hän Refaimia miten paljon hyvänsä - hän kutsui Refaimia. Ja jos Stevie Rae kutsui, Refaim vastasi.
(s. 165)
Sookie Stackhouse -kirjan tavoin tämä Yön talon kahdeksas osa oli hyvää ajanvietettä bussimatkoilla. Tosin jostain syystä tätä lukiessa teki enemmän mieli peitellä kirjan kansia... Eihän vieressä istuvan tarvitse tietää, mitä kaikkea sitä tuleekin luettua.
Palattuaan tuonpuoleisesta Zoey on hengähdystauon tarpeessa. Hän ja Stark jäävät rauhalliselle Isle of Skyen saarelle, jolla asustaa vampyyrikuningatar Sgiach. Kuningattaren saarella kaikki on hyvin, mutta asiat ovat toisin kotona Tulsassa. Neferet juonittelee pimeyden sonnin kanssa saadakseen lisää valtaa. Korppi-ilkkujien isä Kalona alkaa vähitellen kyllästyä Neferetin komentoon ja yrittää keksiä keinon, jolla hän pääsisi irti entisen ylipapittaren komennosta. Stevie Rae on tähän asti onnistunut salaamaan suhteensa Refaimiin, mutta viimein on koittanut hetki, jolloin hänen on paljastettava salaisuutensa. Myös korppi-ilkkujan on tehtävä lopullinen valintansa, seuraako hän isäänsä vai Stevie Raeta. Isle of Skyen saarella Zoey voisi jättää muun maailman huolet taakseen, mutta tilanne Tulsassa muuttuu yhä huonommaksi, joten ylipapitar sotureineen kiiruhtaa kotiin kohtaamaan Neferetin.
Vaikka edellisessä osassa, Kahlitussa, ei ollut oikeastaan muuta toimintaa kuin matka tuonpuoleiseen, pidin siitä, millaisen vastakohdan Isle of Skyen saari tarjosi toiminnan täytteiselle sarjalle. Zoeyn hengähdystauko tuli lukijallekin tarpeeseen, kun välillä tarinassa rauhoituttiin ihastelemaan kaunista saarta ja sen ikivanhan magian mahdollistamaa taikuutta. Zoey ei heti alusta asti ollut toiminnan keskipisteessä vaan Kahlitun tapaan hänen ystävänsä saivat itse ratkaista, kuinka selviävät tukalista tilanteista. Paluu Tulsaan ei tullut yllätyksenä. Jotenkin osasin odottaa, ettei Zoey malta jättää kaikkea taakseen ja asettua saaren rauhaan. Jotain mielenkiintoa lukiessa ylläpiti eräiden hahmojen liittolaisuuksien muuttuminen. Neferet ja Kalona yrittävät kumpikin päästä vaivihkaa eroon toisistaan, mutta samalla kumpikin on Zoeyn vihollinen. Eräs yön talon professori tekee ratkaisun, jonka perusteella hänet voisi kuvitella pimeyden puolelle. Siihen en tosin usko, että niin lopulta kävisi.
Ehdin jo edellistä osaa lukiessa huokaista helpotuksesta, sillä Heath vaikutti olevan poissa pelistä lopullisesti. No, nyt Vapautetun lopussa viitattiinkin siihen suuntaan, ettei pojasta päästy eroon niin helposti kuin kuvittelin. Voihan blaah. Onneksi suosikkini Stevie Rae ja Refaim eivät tuottaneet pettymystä. Heidän tarinansa sai eräänlaisen ratkaisun. Tietysti tulevissa osissa voi tapahtua vielä mitä, mutta toivon hahmoille onnellista loppua. Neferetistä vielä sen verran, että tämä entinen ylipapitar on liittolainen pahan sonnin kanssa ja kovasti tuntuivat olevan läheisiä (lue: liian läheisiä), mikä oli paikoitellen hyvin häiritsevää.
Yön talo-sarja
Merkitty (Marked, 2007)
Petetty (Betrayed 2007)
Valittu (Chosen 2008)
Piinattu (Untamed 2008)
Vainottu (Hunted 2009)
Lumottu (Tempted 2009)
Kahlittu (Burned 2010)
Vapautettu (Awakened 2011)
Määrätty (Destined 2011)
Salattu (Hidden 2012)
Paljastettu (Revealed 2013)
Pelastettu (Redeemed 2014)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti