Hänessä reuhtoi kaksi mahtia, joista toinen pyrki ulos. Fewrynn äänähti kivusta. Leiliä pitelevä käsi alkoi vapista niin, että hän suoristi sen, jottei kallisarvoista rohtoa valuisi hukkaan. He olivat lähellä, hän tunsi sen, kynnyksellä, reunalla, mutta viimeinen askel oli ottamatta.
(s. 167)
Mifongin kätkemän kanssa minulla oli aluksi samanlaisia hankaluuksia kuin viime vuonna Mifongin mahtia lukiessa. Edellisen osan lukemisesta on kulunut niin pitkä aika, etten enää muistanut kunnolla, mihin viimeksi jäätiin. Onneksi Meresmaan tarinankerronta imaisee mukaansa, joten kovin pitkään en kärvistellyt alkukankeuden kanssa.
Dante Rondestani on onnistunut pelastamaan sisarensa Linnin mustalta mahdilta Ardisin tyttären Fewrynnin avulla. Merontesia vaivannut kirous on kadonnut, mutta kirouksen todelliset poistajat eivät saa teoistaan kunniaa ja kiitosta. Fewrynnillä omantunnon tuskia tekojensa tähden ja hän päättää korjata erään asian ottamatta ensin huomioon sitä, että tilanne voi suistua vielä pahemmiksi, kuten lopulta käy. Tytön kaksoisveli Ciaran joutuu pakenemaan, sillä vallananastajan joukot nostattavat kapinaa Merontesissä, eikä Ciaran ole enää turvassa. Pakomatkalle Ciaran saa seurakseen muutaman luotettavan henkilön hovista sekä äitinsä, joka hautoo ajatuksissaan aivan uudenalaista suuntaa elämälleen.
Täytyi ihan tarkistaa, mitä olen kirjoittanut Mifongin mahdista. Siinä saatiin vasta vilaus Fewrynnin maagisista kyvyistä, jotka hän on saanut mifonkisiteensä ansiosta. Tässä osassa Fewrynn vie kykynsä äärirajoille. On helppoa huumaantua kyvyistään, mutta suureen voimaan liittyy myös paljon vastuuta. Sen Fewrynn joutuu kokemaan kirjan aikana. Ciaranin paettua Merontesista hovijuonittelu jäi taaksepäin, kunnes pakoseurue ryhtyi itse juonittelemaan. Kuninkaalliseen kohteluun tottunut Ciaran joutuu tottumaan toisenlaiseen elämään kuin linnassa. Edellisessä osassa alkanut kauna siskoa kohtaan nousee entistä katkerammaksi.
Hahmoista ovat tallella kaikki vanhat tutut ja joukkoon on saatu yksi juonen kannalta merkittävä uusi hahmo. Mifongin mahdista kirjoittaessani mainitsin myös kaksosten Pyon-sisaren. Hänet mainitaan tämän kirjan aikana, mutta vielä toistaiseksi ei ole ollut mitään vihjeitä siitä, olisiko Pyonillakin suurempi rooli jossain vaiheessa. Kaipasin viimeksi Ardisia suurempaan osaan ja siihen toiveeseen on vastattu. Ardis on valmis ottamaan ohjat omiin käsiinsä ja toimimaan. Ehkä jopa yllätyin naisen päättäväisyydestä, mutta hienoa, että sarjan alussa hieman heittopussina ollut tyttö on vuosien aikana sisuuntunut vartuttuaan aikuiseksi. Mukana on tietysti myös Dante, joka on ajan kuluessa oppinut yhtä ja toista itsestään.
Mifonki-sarjan edetessä on tullut selväksi, ettei Meresmaa säästele hahmojaan. Myös Mifonkin kätkemässä hahmot joutuvat kohtaamaan vaikeita ja haastavia tilanteita. Osa pääsee helpommalla kuin toiset, jotka kohtaavat enemmän vaikeita hetkiä. Olen ajatellut, ettei sarjassa kuitenkaan loppujen lopuksi käy hirveän pahasti niille kaikista tärkeimmistä hahmoista. Tämän kirjan lukemisen jälkeen tuntui siltä, ettei kukaan ole turvassa. Toisaalta erään hahmon kohtaloa ei voi vielä tietää, ehkä hän selvisi tai sitten ei.
Luvut tuntuivat juuri sopivan pituisilta. Tarina pääsee kunkin hahmon osalta kehittymään kaiken aikaa, mutta samalla yhdestä tai useammasta tietystä hahmosta ei kerrota liian pitkää pätkää. Hahmoihin ei ehdi kyllästyä, kun heille on annettu melko tasapuolisesti aikaa olla esillä. Toisaalta jännittävissä kohdissa luvun loppuminen ja siten myös tietyn hahmon seuraamisen katkeaminen oli jopa ärsyttävää.
Mifonki-sarja
Mifongin perintö 2012
Mifongin aika 2013
Mifongin mahti 2014
Mifongin kätkemä 2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti