Victoria Hislop: Saari

Alkuperäinen teos: The Island (2005)
Bazar, 2012, kovakantinen, 474 sivua
suomentanut Laura ja Olga Jänisniemi


Alexis ajoi viimeiset kilometrit hitaasti, ja halvan vuokra-auton avoimista ikkunoista leyhähti sisään lämmin tuulenhenkäys ja timjamin ihana tuoksu. Kello oli kaksi iltapäivällä, kun hän viimein pysäytti auton kylän hiljaiselle keskusaukiolle. Hänen kätensä olivat hiestä märät hänen puristettuaan kovaa muovista rattia, ja vasen käsivarsi oli palanut iltapäiväauringossa. Oli aavemainen hetki saapua kreikkalaiseen kylään.
(s. 27)

Olin aikeissa seurata kesällä YLE:n esittämää Saari-nimistä sarjaa, mutta jotenkin siinä vain kävi niin, etten koskaan muistanut, mihin aikaan jaksot tulivat, enkä lopulta edes viitsinyt katsoa sarjaa. Se jäi kuitenkin mieleen, että sarja perustuu yhteen kirjaan. Päätin lukea kirjan, kun sarja jäi näkemättä.

Englantilaisen Alexisin kreikkalainen äiti Sofia ei ole koskaan kertonut lapsilleen menneisyydestään tai sukulaisistaan. Omista sukujuuristaan kiinnostunut nuori Alexis matkustaa poikaystävänsä kanssa Kreetalle. Loma muuttuu Alexisin osalta tilaisuudeksi tutustua omiin esivanhempiinsa. Kreetalla hän tapaa äitinsä vanhan ystävän Fotinin, joka kertoo tytölle tämän suvun tarinan, johon liittyy oleellisesti leprasiirtolana toiminut Spinalongan saari. Tarina alkaa Alexiksen isoisoäiti Elenistä, kylän rakastetusta opettajattaresta, joka joutui jättämään kotinsa saatuaan lepratartunnan. Fotinin kertomuksen edetessä menneisyyteen liittyvät salaisuudet paljastuvat vääjäämättä.

Fotinin kertoma tarina Petrakis-suvusta alkaa 1930-luvun lopusta, jolloin lepraan sairastuminen oli kuolinisku ihmiselle. Sairastunut joutui jättämään entisen elämänsä taakseen ja suuntaamaan Spinalongalle, eristyksiin veden taakse. Mantereen puolella kaikki olettivat saaren olevan ankea ja kamala paikka. Elenin osuuden myötä saaresta välittyy aivan toisenlainen mielikuva. Spinalongalla on kodikas ja turvaa tuova kyläyhteisö ihmisille, joilla on sama sairaus. Muuten heillä ei välttämättä ollut paljon yhteistä. Spinalongalle tuotiin lepratartunnan saaneita kaikkialta Kreikasta, joukossa niin pienten kylien asukkaita kuin myös varakkaita ateenalaisia. Taustasta viis, saaressa jokaisella tulijalla on mahdollisuus rauhalliseen elämään ja tietyllä tapaa uuteen alkuun.

Kirjailija on onnistunut luomaan monipuolisen henkilögallerian. Hahmoja on monenlaisia, osa samaistuttavampia, osa luotaantyöntävämpiä. Eniten minua kosketti Elenin tyttärien kohtalo kasvaa äidittömänä Elenin lähdettyä saareen. Rauhallisella Marialla oli epäonnen hetkiä, mutta loppujen lopuksi hän sai onnellisen lopun. Temperamenttisemman Annan kohtalo ei ollut yhtä onnekas. Muutenkin historiaan sijoittuvat osuudet houkuttivat erityisesti Spinalongan tapahtumien osalta. Sen sijaan nykyajan osuuksissa Alexis ja Sofia tuntuivat jäävän etäisiksi, eikä niin tunteita herättäviksi hahmoiksi.

Kirjan vahvuus on kreikkalaisen elämänmenon ja miljöön kuvailussa. Historian havinaan sijoittuvissa osissa kuvaillaan esimerkiksi tanssiperinnettä kyläläisten juhlistaessa sodan päättymistä. Runsaasti kielikuvia sisältävä tekstiin sopii tarinan hieman viipyilevä tunnelma. Erityistä kiitosta annan vielä sille, ettei lepralla mässäilty vaan sairautta ja sen monimuotoisuutta kuvailtiin asialliseen tyyliin.