Simona Ahrnstedt: Unelmia ja yllätyksiä

Alkuperäinen teos: Överenskommelser (2010)
Karisto, 2015, pokkari, 465 sivua
suomentanut Tytti Träff (s. 7 - 146) ja Auli Hurme-Keränen (s. 147 - 465)


”Ehdittekö muuten nähdä lisää tauluja?” hän kysyi vaihtaakseen puheenaihetta. Beatrice vilkaisi häntä epävarmasti. Tyttö oli ilmeisen onneton. Kunnia oli naiselle arka asia, ja se, mitä Beatrice oli tehnyt hänen kanssaan oopperatalossa, voisi paljastuessaan helposti tuhota tytön maineen. ”En ole kertonut kenellekään", Seth vakuutti hiljaa.
Beatricen kasvoille levisi helpottunut ilme, ja sitten hän hymyili. ”Kiitos”, hän sanoi. ”En ollut varma, muistitteko edes minua.”
(s. 27)

Simona Ahrnstedtin Unelmia ja yllätyksiä on tullut vastaan useampaan kertaan vähän siellä sun täällä. Ensimmäisen kerran taisin bongata kirjan Hulluilla Päivillä, joilta en ostanut teosta. Luin kuitenkin takakannen ja sen teksti jäi mieleen, vaikka ehdin välillä unohtaa niin kirjailijan kuin kirjankin nimen. Viimeisimmän kerran törmäsin kirjaan kirjastossa, josta se lähti mukaan.

18-vuotias lapsena orvoksi jäänyt Beatrice asuu ilkeän setänsä ja tämän perheen luona Tukholmassa. Sedän mielestä naisen tehtävänä on kunnioittaa miestä ja olla hiljaa, sillä eihän nainen ymmärrä mitään maailmanmenosta. Vapaamielisen kasvatuksen saanut Beatrice saa tuntea nahoissaan sedän kuritukset, kun tyttö on tämän mielestä käyttäytynyt väärin. Valoisan pilkahduksen muuten kurjaan elämään tuo käynti oopperassa, jossa Beatrice kohtaa karismaattisen norjalaisen liikemiehen Seth Hammerstaalin. Beatricen ja Sethin välillä riittää kipinöintiä, joka vain yltyy parin kohdatessa toisiansa yhteisten tuttavien kutsuilla.

Beatricen ja Sethin romanssille riittää myös vastustajia. Wilhelm-setä on päättänyt pedata pojalleen Edvardille paremman aseman seurapiireissä. Omaa tytärtään Sofiaa setä ei tietenkään uhraa, mutta köyhä veljentytär onkin aivan eri asia. Setä on tehnyt sopimuksen vanhan ja epämiellyttävän kreivi Rosenschiöldin kanssa. Kreivi auttaa Edvardia etenemään seurapiireissä ja saa vastineeksi nuoren vaimon. Kyseessä on pakkoavioliitto, sillä vapaaehtoisesti Beatrice ei suostu hylkäämään Sethiä. Lopulta monen mutkan jälkeen Beatrice saa mahdollisuuden onneen.

Naispäähenkilö Beatrice oli pirteän kipakka tuittupää, joka uskalsi haastaa keskusteluissa miehiä, vaikka hänen naisena ei todellakaan olisi pitänyt käyttäytyä niin. Sedän esittäessä uhkauksiaan Beatrice osasi asettua muiden asemaan ja toimi oman tahtonsa vastaisesti, vaikka se maksoikin hänelle kalliisti. Ainoa miinus, mikä lukiessa tuli mieleen, oli hiusten väri. Miksi punahiuksiset ovat aina kipakoita? Miespäähenkilö Seth oli melko tyypillinen historiallisen viihdekirjallisuuden mies. Hieman salaperäinen, järkyttävän rikas ja tietysti ah, niin karismaattinen, jotta hän vetäisi yhtä jos toistakin naista puoleensa kirjan aikana.

Muista hahmoista sympatiani sai ehdottomasti Beatricen hento Sofia-serkku. Tyttö on kasvanut ankaran isän vallan alaisuudessa, mikä on tehnyt hänestä hiljaisen hiirulaisen, joka hädin tuskin uskaltaa puhua. Ranskalainen Vivienne oli raikas ja eksoottinen tuulahdus Tukholman seurapiireihin. Tosin välillä hahmo tuntui jopa liian nykyaikaiselta. Jokainen historiaan sijoittuva viihdekirja tarvitsee ilmeisesti niitä pahoja hahmoja heittämään kapuloita hyvien hahmojen rattaisiin. Tässä kirjassa viholliset löytyivät aivan perhepiiristä vastenmielisen kreivin lisäksi. Wilhelm, Edvard ja kreivi olivat kovin yksipuolisia oman etunsa tavoittelijoita, joille oli annettu pahuutta korostavia piirteitä, kuten mieltymys seksuaaliseen väkivaltaan.

Tiedostan kirjan huonot puolet. Välillä hahmojen käytös sortuu melko lailla sellaiseksi, miten nykyajassa elävät ihmiset käyttäytyisivät. Osa hahmoista jäi yksipuolisiksi, eikä heistä kerrottu mitään pintaa syvemmältä. Tarina sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle aatelisten ja porvariston elämään, mitä on yritetty huomioida. Valitettavasti vain taustatiedot ja miljöön kuvailu jäivät aika puutteelliseksi. Kirjan aikana liikutaan Ruotsissa pääkaupungissa sekä maaseudulla ja Ranskassa, mutta paikkoja kuvaillaan hyvin vähän. Sillä ei siis ole hirveästi merkitystä, tapahtuuko jokin asia Tukholmassa, maalla vai Ranskassa. Pukuja, koruja ja hevosvaunuja riitti sen sijaan, mutta pelkästään niiden mainitseminen ja kuvaileminen ei oikein riitä taustatiedoksi.

Naisen asemaan kirja pureutui tarkasti. Naisen elämää sääteli mies, oli kyseessä sitten aviomies, isä, veli tai holhooja. Naisen paikka oli istua kotona ja opiskella jotain sopivaa, kuten pianonsoittoa. Omia mielipiteitä ei sopinut esittää varsinkaan julkisesti kutsuilla, eikä miehen sanomisia sopinut kyseenalaistaa. Kasvatus oli äärimmäisen ankaraa, eikä esimerkiksi isän suunnittelemasta avioliitosta voinut kieltäytyä. Toisaalta hyvän puolison hankkiminen tyttärelle oli miehen tärkeä tehtävä. Kirjailija on varmasti ottanut selvää 1800-luvun kasvatusopeista, mutta en aivan purematta niele sitä, että joka kodissa olisi silloin heiluteltu piiskaa yhtä innokkaasti kuin Beatricen Wilhelm-sedän luona.

Historian havinaan sijoittuvana viihderomanssina kirja täytti tehtävänsä, vaikkei se vetänyt vertoja Jane Austenin tuotannolle, kuten jossain mainoksessa väitettiin. Ylipäätänsä jonkin kirjan vertaaminen klassikkoon luo valtavat odotukset kirjaa kohtaan, mikä voi johtaa pettymykseen. Suomennoksen nimi Unelmia ja yllätyksiä sopii tarinaan loistavasti. Useammalla hahmolla on unelmia, joita he tavoittelevat. Välillä vastaan tulee yllätyksiä, joista osa on mukavia, osa puolestaan ei.

Pakko vielä mainita suomennoksesta, kun eilisessä postauksessa valitin tekstistä. Mielestäni tämän kirjan kohdalla tarina kulki kaiken aikaa vaivattomasti eteenpäin, enkä ainakaan muista kiinnittäneeni huomiota töksähteleviin kohtiin.