Joanne Harris: Pieni suklaapuoti

Alkuperäinen teos: Chocolat (1999)
Seven/Otava, 2009, pokkari, sivumäärä 415



"Lomalla vai?" Maaseudulla on lupa kysyä; kauppamiehen välinpitämättömyyden takana erotin aitoa uteliaisuutta. Tieto on täällä valttia ja turisteja käy harvoin, koska Agen ja Montauban ovat niin lähellä.
"Jonkin aikaa."
"Pariisistako?" Se johtui varmaankin vaatteistamme. Tässä koreanvärisessä maisemassa ihmiset ovat harmaita. Väri on ylellisyyttä - se ei kestä käyttöä. Tienvarren heleät kukkaset ovat loukkaavia, hyödyttömiä rikkaruohoja.
"Ei, ei Pariisista."
(s. 10-11)
Luin pitkästä aikaa uudestaan Pienen suklaapuodin. Aikoinaan luin ensin tälle kirjalle tehdyn jatko-osan Karamellikengät ennen kuin sain tämän kirjan käsiini. Tällä kertaa lukemisen ajankohta kävi melkein yksiin kirjan tapahtumien kanssa. Nythän pääsiäisestä on kulunut parisen viikkoa ja kirjassa se on vasta tulossa. Valitettavasti edellisen lukemani kirjan jäljiltä (Houkutus...) kärsin vielä jonkin verran liiallisesta kyynisyydestä, mutta koitan pysytellä puolueettomana tämän kirjoituksen kanssa.

Pieneen ranskalaiseen Lansquenet-sur-Tannesin kylään tulee eloa maailmaa kiertäneen Vianne Rocherin asettuessa sinne yhdessä tyttärensä Anoukin kanssa. Karnevaalituulen myötä saapunut Vianne perustaa suklaapuodin kyläaukiolle heti kirkkoa vastapäätä. Tämähän ei sovi laisinkaan kirkkoherralle, joka pitäisi mielellään kylän asukkaat tiukasti kirkon vaikutuspiirissä. Kun kylälaiset sitten alun epäilyn jälkeen uskaltautuvat suklaapuotiin ja ottavat Viannen ja Anoukin osaksi yhteisöään, kirkkoherra pitää sitä suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena. Viannen suklaapuoti sotii uskonnollisen kirkonmiehen näkemyksiä vastaan, eikä hän ilahdu laisinkaan seurakuntalaisten suklaalla syöpöttelystä.

Vianne tyttärineen ei ole ainoa uusi tulokas kylässä. Karnevaalien aikaan myös jokimustalaiset pysähtyvät laivoineen Lansquenetiin. Nämä muukalaiset herättävät kyläläisissä ristiriitaisia tunteita. Osa haluaisi kirkkoherran johdolla karkottaa heidät pois kylän läheltä ja niin tehokkaasti kuin mahdollista, etteivät he enää lainkaan palaisi takaisin. Osalla puolestaan ei ole mitään tulokkaita vastaan. Päinvastoin, heille tarjotaan kaikenlaisia hanttihommia, kuten korjaustöitä tehtäviksi. Vianne ystävystyy nopeasti mustalaisten kanssa, mikä kaikkein vähiten ilahduttaa kirkkoherraa, kun kaksi pakanallista osapuolta on näin liittänyt voimansa häntä vastaan. Pääsiäisen ja Viannen suunnitteleman suklaafestivaalin lähestyessä kirkkoherra päättää tehdä lopun siitä pakanallisesta menosta, johon kylässä on sorruttu.

Vianne on herttainen hahmo, jonka liiallinen hyvyys toisaalta sai minut välillä pitkästymään. Kun on kaunis, nokkela, empaattinen ja vieläpä jonkinlainen noita kaiken lisäksi, niin voiko sitä parempaa hahmoa olla? Suklaataivas-niminen puoti vetää lopulta kyläläisiä puoleensa magneetin lailla ja sen herttaisella omistajattarella tuntuu olevan aina aikaa kuunnella muiden huolia ja murheita suklaan ja kaakaokupillisen parissa. Kiinnostavin puoli Viannessa on noituus, vaikka täytyy tunnustaa, en täysin (vieläkään monen lukukerran jälkeen) ymmärtänyt minkälainen noita hän on. Vianne oli aiemmin äitinsä kanssa reissannut paikasta toiseen ja lähtenyt jopa yöllä matkaan kuin varkain. Siinä mielessä häntä kävi hieman sääli, koska hän ei osaa asettua aloilleen vaan jatkaa aina matkaa tuulen muuttaessa suuntaansa.

Jokimustalaisten jonkinlainen johtohahmo Roux on jokseenkin yrmeä, aivan kuin hän olisi yksin koko muuta maailmaa vastaan. Tämän lisäksi mies on tietysti komea ja vähän salaperäinen, mutta sehän kuuluu asiaan. Muista hahmoista ehdoton suosikkini oli Armande. Tämä vanha rouva osasi ottaa kaiken irti elämästä ja myös nauttia siitä, mikä tietysti kauhistutti niin hänen vanhoillista tytärtään Caroa kuin myös kirkkoherraa. Viannen tavoin Armande oli noita, joka myös tiesi asioista enemmän kuin antoi ymmärtää. Minulle Viannen hoiviinsa ottama Joséphine jäi melko etäiseksi. Joséphinen mies pahoinpitelee häntä, minkä takia hän aikoo ottaa eron Viannen avustuksella. Vanhoillisessa kylässä tämä on ehdoton ei ja verrattavissa suunnilleen pyhäinhäväistykseen, ainakin kirkkoherran mielessä.

Nuori kirkkoherra on mielestäni varmaan se kiinnostavin hahmo, vaikkei suosikkini olekaan. Francis Reynaudin vakaumus lähentelee jo melkein kiihkouskovaisuutta. Ahdasmielisen Reynaudin mukaan kaikki vähänkin nautinnollinen asia on pakanallista, kuten ehdottomasti suklaa on, joten näin ollen koko suklaapuoti on pakanallisuuden huipentuma. Kyläläisten viihtyessä mieluummin suklaan parissa kuin syntejä tunnustamassa, kirkkoherra ratkeaa sitten kunnolla vihastaan. Mielenkiintoisen tästä hahmosta tekee se, ettei kirkkoherrakaan ole mikään puhdas pulmunen, vaikka sellaista mielellään esittää seurakuntansa edessä. Reynaudilla on menneisyydessään omat kytköksensä jokimustalaisten aiempaan vierailuun kylässä, mikä osittain selittää hänen torjuvaa suhtautumistaan heihin.

Kerronta tapahtuu pääasiassa Viannen näkökulmasta, mutta osa luvuista on myös kirkkoherra Reynaudin näkökulmasta kerrottuja. Pidin siitä ratkaisusta. Näin lukijana saa käsitystä kummankin puolen ajatuksista. Vianne edustaa tietysti tarmokkaita niitä kyläläisiä, jotka eivät halua alistua täysin kirkon (siis kirkkoherran) vallan alle. Reynaud sitten sitä "vihollista", joka uhkaa yhteisöä, vaikka hänen näkökantansa uhkaajasta onkin aivan toinen! Reynaudin osissa valotetaan hänen motiivejaan ja henkilöhistoriaansa, josta löytyy jonkinlainen selitys sille, miksi hän vihaa niin paljon kylään saapuneita tulokkaita ja ennen kaikkea veneillään tulleita mustalaisia.

Kirjassa on aitoa pikkukylän tunnelmaa. On yhteisö, johon kaikki kuuluvat enemmän tai vähemmän kunniallisina jäseninä. Osa kyläläisistä vastustaa auktoriteetin, tässä tapauksessa kirkon ja kirkkoherran, ahdasmielisyyttä ja tuputtavuutta. Heitä pidetään vähän kylähulluina. Osa sitten kannattaa täysillä näitä valta-asemassa olevien mielipiteitä ja toimintatapoja. Uusia tulokkaita katsotaan aluksi pahasti ja vahvasti epäillen, mutta lopulta hekin löytävät edes jollain tavalla paikan yhteisön joukosta.

Kirja on hidastempoinen ja jossain määrin salaperäinen. Jonkinlaista noituutta on mukana, mutta se ei oikeastaan ole juonen pääasia. Sopii parhaiten lomalukemiseksi ja ylipäätänsä sellaiseksi aivot narikkaan luettavaksi, jossa ei niin paljon tarvitse pohdiskella lukemisen aikana. Lähipiirini kokemuksista tiedän, että tältä on odotettu paljon, mutta lopulta petytty, koska kirja on ollut liiallista "lässynläätä". Jokaisella on tietysti omat mielipiteensä, mikä menee liian imelyyden puolelle. Oma kokemukseni on se, ettei tässä ole varsinaisesti romantiikkaa. Tämä on enemmänkin ylistys suklaalle, aisteille ja erilaisuuden hyväksymiselle. Salaperäisistä noitatouhuista olisin kaivannut lisää asiaa, mutta muuten pidin tästä jälleen kerran.

Kiinteistöhaasteeseen osallistun tällä. Rakennuksena Viannen Suklaataivas-puoti, jonka uskallan laskea merkittäväksi osaksi tarinan kannalta.