Jude Deveraux: Villiorkidea

Alkuperäinen teos: Wild Orchids (2003)
Gummerus, 2005, pokkari, sivumäärä 420



"Sinun pitää kertoa hänelle paholaistarinasi", Autumn sanoi minulle, mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään, Jennifer avasi suunsa: "Jackie on pelotellut meitä kaikkia tarinalla, joka kertoo jostakin, mitä tapahtui Pohjois-Carolinassa joskus sata vuotta sitten."
Newcombe hymyili tavalla, joka vaikutti minusta alentuvalta. "Kaikki hyvät kertomukset sijoittuvat siihen aikaan", hän sanoi katsoen minua. "Kertokaa pois vain."
(s. 64)

Havahduin kesäkuussa siihen, että olen osallistunut muutamaan lukuhaasteeseen, mutta olen lukenut ainoastaan yhteen haasteeseen sopivia kirjoja. Asiaan täytyi saada muutos ja mahdollisimman pian, joten marssin kirjastoon kirjahyllyjä koluamaan. Viihde-luokituksessa vastaan tuli tämä Villiorkidea, joka sopi Kirjasähkökäyrä -blogin Main keksimään haasteeseen Lukuiloa kukkien keskellä.

Ford Newcombe on menestynyt kirjailija, jonka Pat-vaimo menehtyi. Pat oli Fordille kaikki kaikessa, eikä elämä ilman Patia tunnu merkitykselliseltä. Ford ei pysty enää edes kirjoittamaan ja erakoituu. Luettuaan todellisuuteen pohjautuvia noita- ja kummitustarinoita hän keksii, että voisi kirjoittaa aiheesta kirjan. Siihen tarvitaan tutkimustyötä ja lisäksi vielä assistentti. Eräillä kutsuilla Ford tapaa Jackie Maxwellin, joka on tutkijana yliopistolla. Jackie tietää tarinan nuoresta naisesta, jonka huhutaan olleen rakastunut itse paholaiseen. Ford kiinnostuu tarinasta ja palkkaa Jackien. He matkustavat Cole Creekin pikkukaupunkiin tutkimaan tarinaa. Hyvin pian heille selviää, että kaupungilla ja sen asukkailla on jotakin salattavaa.

Miespäähenkilö Ford on virkistävää vaihtelua saman lajityypin muihin päähenkilösankareihin verrattuna. Hän ei todellakaan ole tyypillinen nuori ja salskea mies, joka sulattaa naisten sydämet hetkessä. Fordin ulkomuotoa korostetaan melkein jatkuvasti. Miehelle on vatsan seutuville kerääntynyt reippaasti ylimääräistä, eikä hän edes häpeä sitä vaan mussuttaa lisää donitseja ja mahdollisimman rasvaista ja epäterveellistä ruokaa. Varsinainen pommi on hahmon ikä. Jackien arvion mukaan ikä lähentelee 60 vuotta. Myöhemmin arviota lasketaan nuoremmaksi, joka tapauksessa lopputulos on sama: hahmo on (hyvänen aika!) melkein ikäloppu. Sankarilla on tietysti traaginen tausta, eikä Ford sentään siinä tee poikkeusta, joten hänellä on lapsuudesta huonoja muistoja rötösten tiellä olevista sukulaisistaan.

Toisen hahmon epätäydellisyys paikataan kätevästi teräväkielisellä assistentilla, nuorella naisella. Jackie on kaksikon terveysintoilija, jonka ruokaan liittyviä valintoja korostetaan myös kirjan aikana. Kaiken pitää ehdottomasti olla mahdollisimman terveellistä ja vähärasvaista. Jopa yhden perunalastun syöminen on paheksuttavaa. Tämä kuntoilija on tietysti samalla myös äärettömän tehokas työssään ja päihittää tehtävässä edeltäjänsä mennen tullen. Ne aikaisemmat assistentit kun halusivat ainoastaan juonitella vaimoaan surevan rikkaan lesken naimisiin kanssaan. Onneksi Jackie ei ole sellainen. Ford on vain ja ainoastaan pomo, joka maksaa palkan ja hups, miten sitä välillä tunteekin vetoa pomoonsa?

Muita enemmän esillä olevia hahmoja ovat Cole Creekissä äitinsä kanssa asuva pikkutyttö Tessa, joka viettää lopulta suunnilleen kaiket päivät Fordin ja Jackien luona. Herra kirjailijan harmiksi kuvioihin pelmahtavat ei kaivatut sukulaiset. Isäukkoaan, Toodles nimeltään, Ford ei ole koskaan nähnytkään paitsi valokuvissa. Ärsyttävä Noble-serkku tuo mieleen kurjia muistoja lapsuudesta. Eniten itse asiassa pidin näistä sivuosissa olevista hahmoista. Erityisesti Tessan kuvaus oli herttaista ja sai miettimään, oliko hän luonnostaan hieman sulkeutunut vai kasvanut sellaiseksi olosuhteiden takia.

Cole Creekin pikkukaupunki vaikutti oikein herttaiselta miljööltä, mutta niin vain sellaisissakin paikoissa on salaisuutensa. Kaiken keskiössä on Jackien tietämä tarina naisesta ja paholaisesta. Perillä Cole Creekissä kaksikko joutuu huomaamaan, että paikalliset ovat omituisen vaiteliaita tarinasta. Päivä päivältä tarina alkaa vaikuttaa enemmän todellisuudelta kuin enää pelkältä keksityltä tarinalta. Mutta ei kirja ole pelkkää yhden tarinan taustojen penkomista. Fordin hahmon menneisyydellä ensin sukulaisten hoivissa lapsena ja myöhemmin aikuisena miehenä Patin seurassa on oma roolinsa juonessa. Samalla neiti selvitellään neiti assistentin taustaa, joka ei olekaan aivan sitä, mitä sen piti olla.

Kun aloitin lukemaan tätä, minusta tuntui vielä monen sivun jälkeen, etten päässyt ollenkaan mukaan kirjan maailmaan. Jossain vaiheessa luin melkein velvollisuuden takia. "Jos nyt lukisi tänään niin monta sivua, että saisin tämän edes joskus luetuksi. Eräpäiväkin lähestyy jo uhkaavasti" -meiningillä. Vasta siinä vaiheessa, kun tapahtumat olivat Cole Creekissä edenneet ja paholaistarinasta oli saatu enemmän selville, tämä rupesi tuntumaan vähän kiinnostavalta. Todennäköisesti en olisi koskaan lukenut Villiorkideaa, ellen olisi kaivannut lukuhaasteeseen sopivaa kirjaa ja löytänyt tätä kirjastosta.