Tulen ja jään laulu osa 2, Kirjava, 2012, sivumäärä 820
Kääpiö laskeutui kuninkaan eteen toisen polvensa varaan. "Teidän armonne."
"Sinä", Joffrey sanoi.
"Minä", Peikko myönsi. "vaikka sydämellisempi tervehdys saattaisi olla paikallaan enollesi ja itseäsi vanhemmalle henkilölle."
"Sinun sanottiin olevan kuollut", Hurtta sanoi.
Pikkumies vilkaisi suurempaansa. Toinen kääpiön silmistä oli vihreä, toinen musta, ja molemmat olivat tyynet. "Minä puhuin kuninkaalle, en hänen piskilleen."
(s. 47)
Valkoinen korppi tuo viestin kesän päättymisestä. Talven varalle varustautuminen ei kuitenkaan ole Seitsemän kuningaskunnan asukkaiden suurin huolenaihe, sillä valtakunta on sisällissodan vallassa.
Valtaistuinpelin panokset kovenevat, ja häviäjiä on paljon. Aivan liian moni on kiinnostunut rautavaltaistuimesta, eikä ihmishenki ole paljonkaan arvoinen, kun kuninkaat ottavat toisistaan mittaa. "Ellet kykene suojelemaan itseäsi, kuole ja väisty niiden tieltä, jotka siihen pystyvät. Tätä maailmaa hallitsevat terävät miekat ja vahvat käsivarret."
Seurasin Game of Thronesin toista tuotantokautta, kun se tuli alkuvuodesta televisiosta. Olin jo silloin aloittanut tämän kirjan lukemista, mutta tällä kertaa en saanut luettua kirjaa yhtä nopeasti kuin ensimmäisen osan kanssa kävi. Henkilöitä oli tullut paljon lisää, ehkä olin vielä jossain määrin järkyttynyt ensimmäisen osan suuresta käänteestä eli lordi Eddardin kuolemasta ja tietysti myös se, että olin taas tv:stä nähnyt, miten kaikki lopulta päättyy, vaikuttivat lukemisen hitauteen.
Kuninkaiden koitos jatkuu siitä, mihin Valtaistuinpeli jäi. Vanha kuningas Robert on kuollut ja nyt rautavaltaistuimella hallitsee hänen poikansa Joffrey. Kuninkaan koura Ned Stark on kuollut. Starkin vanhin poika Robb on huudettu Pohjoisen kuninkaaksi ja hän haluaa alueen olevan taas oman kuninkaansa hallittavissa, eikä kaukaisen etelän kuninkaan. Kuningasehdokkaita riittää useampiakin. Robertin molemmat veljet Stannis ja Renly ovat julistautuneet kuninkaiksi kumpikin omalla tahollaan. Renly leikkii turnajaisia kokoamansa sateenkaarikaartin kanssa, kun taas Stannis turvautuu jumalallisempiin voimiin havitellessaan rautavaltaistuinta Valon Herran papittaren avustuksella.
Ensimmäisen osan tapaan kertojahahmot vaihtelevat tässä toisessakin osassa. Hahmoihin, joiden näkökulmista tapahtumia tarkastellaan, on liittynyt myös kaksi uutta hahmoa. Toinen on Rautasaarilta kotoisin oleva Theon Greyjoy, jonka Ned Stark otti mukaansa Talvivaaraan kukistettuaan Robertin kanssa Theonin isän järjestämän kapinan. Theon oli mukana jo ensimmäisessä osassa, mutta on nyt siis ensimmäistä kertaa kertojana. Toinen uusi kertojahahmo on entinen salakuljettaja Davos Merenverto, josta ei ensimmäisessä osassa puhuttu mitään. Davos on Stannisin palveluksessa samoin kuin hänen vanhimmat poikansa.
Toisen osan myötä ainakin omasta mielestäni pääsin paremmin sisälle kirjan maailmaan, mutta tämähän voi olla vain omaa kuvitteluani ja kirjailijalta taitavaa harhaanjohtamista. Martin todisti jo Valtaistuinpelissä, ettei kukaan sarjan hahmoista ole täysin yksiulotteinen ja sitä kautta automaattisesti hyvä tai paha. Kuninkaiden koitoksessa asia selvenee entisestään. Hahmoista paljastuu lisää uusia puolia, eikä ketään voi luokitella liian aikaisin tai jos sen tekee, niin joutuu yllättymään taas lisää.
Valtaistuinpelin arviossani totesin Sansa Starkin edustavan eniten sellaista perinteistä avuton neito -hahmotyyppiä, mutta hänkin sai uusia puolia itseensä, joten täytyypä lopettaa tuon nimityksen käyttäminen hänestä. Sansa sai tässä osassa sympatiani vahvasti puolelleen, sillä Joffrey laittoi hänet kärsimään veljensä Robbin sotamenestyksestä Lannistereita vastaan. Muista ennestään tutuista hahmoista olen kiintynyt Arya Starkiin, joka on kuin sisarensa vastakohta sekä Jon Nietokseen ja Daenerykseen. Uusista hahmoista ehdottomasti mielenkiintoisin on Melisandre, Valon Herran papitar, joka palvelee vähän arveluttavastikin Stannisia.
Tämä oli taas huikaiseva kirja. Meno ei ollut tällä kertaa aivan samalla tasolla kuin sarjan avausosassa, eikä mukana ollut muuten yhtä merkittävän hahmon kuolemaakaan. (Jokaisella on tietysti oma mielipiteensä tästä, oliko hahmo yhtä merkittävä kuin Ned Stark.) Kuninkaiden koitos oli lähinnä eri kuninkaiden sotaa toistensa välillä sekä muiden hahmojen selviytymistä vaikeissa oloissa. Kahden kirjan lukemisen jälkeen olen koukuttunut sarjaan ja todellakin jatkan sen lukemista.
Tulen ja jään laulu -sarja
Valtaistuinpeli (A Game of Thrones)
Kuninkaiden koitos (A Clash of Kings)
Miekkamyrsky osat 1 ja 2 (A Storm of Swords)
Korppien kestit (A Feast for Crows)
Lohikäärmetanssi (A Dance with Dragons)
The Winds of Winter
A Dream of Spring
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti