perjantai 30. elokuuta 2013

L. M. Montgomery: Anna omassa kodissaan

Alkuperäinen teos: Anne's House of Dreams (1917)
WSOY, 1963, kovakantinen, sivumäärä 221



Jo ensi silmäys uuteen kotiin sai hänen mielensä ilahtumaan; se muistutti suurta kermanväristä simpukkaa, jonka laineet olvat heittäneet rannalle. Pyramidipoppelien rivit kuvastuivat taivaalle tumman purppuran värittäminä. Matalan talon takana kohosi tiheä, tumma kuusikko. Se suojasi puutarhaa liian navakalta merituulelta, ja siellä tuulet voivat virittää kaikki kolkon hurmaavat sävelensä.
(s. 28)

Anna omassa kodissaan on sarjan viides osa. Olen aina pitänyt tästä osasta. Enimmäkseen sen takia, että on mielenkiintoista lukea Annan ja Gilbertin yhteisen elämäntaipaleen alusta, mutta myös loistavat sivuhahmot saavat tykästymään kirjaan.

Kirja jatkuu suoraan siitä, mihin Anna opettajana loppui, Anna ja Gilbert menevät naimisiin. He asettuvat omaan pieneen haavemajaansa Neljän tuulen niemelle kauas Vihervaarasta, koska Gilbert on saanut eläkkeelle jääneen setänsä lääkärinpaikan Glen St. Maryn satamakaupungista. Ikävää rakkaasta Avonleasta helpottaa onneksi iloinen yllätys uudesta kodista, joka on aivan kuin Annan unelmatalo: meren äärellä, lähellä on myös puita ja puutarhan läpi solisee puro. Lisäksi ikkunoista näkee majakan valon öiseen aikaan. Annan romanttista mieltä ilahduttaa majakkaa hoitavalta vanhalta merimieheltä kuultu tarina haavemajan ensimmäisestä nuoresta rouvasta, joka seurasi Vanhasta maailmasta saapunutta opettajasulhastaan Uuden mantereen puolelle.

Vihervaarassa ei kirjan aikana juurikaan olla, mutta Neljän tuulen niemellä riittää uusia tuttavuuksia ja nuoripari otetaan hyvin yhteisössä vastaan. Majakanvartija ja entinen merikarhu kapteeni Jim tuntuu jo melkein vanhalta tutulta heti tutustumisen jälkeen. Leppoisa kapteeni tulee toimeen melkein kenen tahansa kanssa ja nauttii kertoessaan hurjista seikkailuistaan. Noin keski-ikäisellä Cornelia-neidillä ei ole hyvää sanottavaa miehistä, jokaikisessä on vikansa, mutta välillä hänkin joutuu myöntämään, että löytyy niitä aivan kelpo miehiäkin. Uusista ystävistä rouva Leslie Moore on lähinnä Annan ja Gilbertin ikää, hän kaunis kuin kukka ja samaan aikaan tavattoman onneton. Vähitellen Annan pääsee Leslien tylyn kuoren alle ja saa tietää hänen karun kohtalonsa.

Kirja kattaa päähenkilön elämästä ikävuodet 25-27 vuotta. Haavemajassaan Anna saa kokea monia iloisia hetkiä, mutta myös surua. Ensimmäistä kertaa elämän synkkä puoli näyttäytyy aikuiselle Annalle ja vieläpä hyvin henkilökohtaisen menetyksen muodossa. Mutta Anna ei olisi oma itsensä, jollei hän osaisi myös koota itseään ja nauttia elämästään, vaikka ensin kaikki olisi näyttänyt siltä, ettei enää olisi mitään syytä olla iloinen. Yksi Annan viehätys onkin tämä, että hahmo säilyttää oman lapsellisuutensa, kuvitelmansa ja haaveilunsa, mutta samalla hän on kuitenkin aikuistunut ja kypsempi ihminen.

Tämän kirjan ehdoton valtti on mainiot sivuhahmot. Miesten vihaaja Cornelia-neiti on ensisilmäyksellä melkein avonlealaisen rouva Rachel Lynden toisinto, mutta sitten kuitenkin aivan omanlaisensa tapaus. Anna -kirjoissa on jokaisessa hauskoja keskustelunpätkiä, jotka jäävät välillä lukemisen jälkeen mieleen. Tällä kertaa näistä keskustelunpätkistä vastasi juuri Cornelia-neiti terävillä kommenteillaan. Leslie Moorelle kohtalo ei ollut suopea, mutta hänen tarinansa saa onneksi uuden käänteen ja sitä kautta Leslie saa mahdollisuuden onneen. Tietysti muitakin sivuhahmoja kirjassa riittää, mutta Cornelia, Leslie ja kapteeni Jim tulevat eniten lukijalle tutuksi. He ovat myös Annan ja Gilbertin lähimmät naapurit.

Kiinnitin tällä lukukerralla ensimmäistä kertaa kunnolla huomiota siihen, kuinka hienovaraista kerrontaa ja kieltä kirjailija käyttää tiettyjen onnen ja surun hetkien kohdalla. Tämä selittyy varmasti osaksi sillä, että kirja on kirjoitettu ja suomennoskin tehty kauan sitten. Tyyliä voisi sanoa jopa vihjailevaksi, mutta se sopii hyvin tarinaan. Tunnelma noissa kohdissa olisi aivan toinen, jos tapahtumat olisi kerrottu suoraan.

Anna-sarja
Annan nuoruusvuodet (Anne of Green Gables, 1908)
Anna ystävämme (Anne of Avonlea, 1909)
Annan unelmavuodet (Anne of the Island, 1915)
Anna opettajana (Anne of Windy Poplars, 1936)
Anna omassa kodissaan (Anne's House of Dreams, 1917)
Annan perhe (Anne of Ingleside, 1939)
Sateenkaarinotko (Rainbow Valley, 1919)
Kotikunnaan Rilla (Rilla of Ingleside, 1921)
Annan jäähyväiset (The Blythes Are Quoted, 2009)

4 kommenttia:

  1. Ah, Annaa!! <3 Minäkin pidän tästä osasta erityisesti, varmaan lempparini ekan osan jälkeen. Ja juuri noista samoista syistä kuin sinä: sivuhahmot ovat mielenkiintoisia ja kiehtovia, toiseksi Annan ja Gilbertin yhteisen elämän aloituksen kuvaus on ihanan romanttista ja mielenkiintoista luettavaa.

    Tuohon vihjailevuuteen olen minäkin kiinnittänyt huomiota tässä kirjassa (ja joissakin muissakin Annoissa.) Lempikohtani oli kaunis ja metaforinen kuvaus Annan ja Gilbertin ensimmäisen lapsen syntymästä, jota lainasinkin omassa bloggauksessani. (Jos haluat käydä kurkkaamassa: http://matkallamikamikamaahan.blogspot.fi/2013/01/l.html#comment-form)

    Joskus miltei naurattaa se, kuinka näissä vanhoissa kirjoissa tiettyjä asioita ei voida sanoa suoraan, paitsi kerronnan tasolla, myös henkilöhahmojen tasolla. Jossakin myöhemmissä Anna-kirjoissa muistan hämmästelleeni sitä mysteerin määrää, joka kiedotaan lasten synnyttämisen ympärille. Vanhemmat lapset eivät saa tietää, mikä äitiä vaivaa, kun hän on synnytykysen vuoksi vuoteen omana, ja jotkut lapset lähetetään jonnekin naapuriin pois alta synnytyksen ajaksi, jotteivät vahingossakaan saa tietää, mistä lapsia tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma, että kumpikin meistä pitää kovasti Anna-kirjoista ja vieläpä samoista syistä! :)

      Aiemmissa Annoissa huomasin myös vihjailevuutta, mutta tässä osassa se oli kaikista selkeintä. Tietysti siksi, että tekstin tyyli muuttui vihjailevaksi juuri niissä ennen muinoin häveliäisyyttä vaativissa kohdissa: lapsen syntymässä ja kuolemassa. Nykyään kirjallisuudessa ei tarvitse kirjoittaa häveliäästi syntymästä, eikä sen puoleen kuolemastakaan.

      Kävin lukemassa bloggauksesi. Haikaran saapuminen on todella kaunis kohta sekä alkuperäiskielellä englanniksi että myös suomennettuna.

      Tuo on aivan totta! Minua myös huvittaa välillä lukea vanhoja kirjoja, joissa ei vaan voida aikakauden normien vuoksi kertoa suoraan, että lapsi on syntymässä vaan asiasta tehdään mysteeri, jota vanhemmat sisarukset ei saa tietää.

      Poista
  2. Minäkin pidän tästä sarjan osasta paljon, luin sen juuri. Jaan huomiosi mainioista sivuhenkilöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidit kirjasta! Mainiot sivuhahmot ovat kyllä yksi tämän kirjan parhaimmista puolista. :)

      Poista