Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa

Alkuperäinen teos: Living Dead in Dallas (2002)
Sookie Stackhouse osa 2
Gummerus, 2010, kovakantinen, sivumäärä 292



”Anteeksi, mutta saisinko kysyä mikä sinä oikein olet?”
Nainen hymyili taas, ja minä värähdin. ”Saat toki: Olen mainadi.”
Se oli jotain kreikkalaista. En tiennyt tarkalleen mikä mainadi oli, mutta jonkinlainen villi, luonnossa elävä ja naispuolinen olento sen täytyi olla.
(s. 38–39)
Veren voiman jälkeen pääsin kunnolla vauhtiin tämän seuraavan osan parissa, toki olin jo valmiiksi hieman selaillut ja aloitellut kirjan lukemista. Veren voimasta en kirjana tykännyt, meno oli jollain tavalla liian tönkköä ja töksähtelevää minun makuuni ja True Bloodin versioon verrattuna. Verenjanoa Dallasissa sen sijaan yllätti kirjana positiivisesti!

Sookie seurustelee yhä onnellisesti vampyyri Billin kanssa, mutta eipä hänen elämänsä ole kokonaan mutkatonta. Ensin Bon Tempsin pikkukaupungin etsivän, Andy Bellefleurin, autosta löytyy Sookien työpaikan ravintola Merlotte’sin kokki Lafayette surmattuna. Sookie päättää auttaa Andyä puhdistamaan maineensa ja selvittämään, kuka murhasi Lafayetten. Seuraavaksi hänen kimppuunsa hyökkää kreikkalaisen mytologian yliluonnollinen olento, mainadi, joka haluaa lähettää viestin vampyyribaari Fangtasian omistajalle Ericille. Sookie pelastuu Ericin ja tämän vampyyriystävien ansiosta, mutta joutuu vastapalvelukseksi matkustamaan työtehtävissä Dallasiin.

Perillä Dallasissa Sookien täytyy hyödyntää telepaattisia kykyjään ja auttaa sikäläistä vampyyriryhmää selvittämään, minne yksi heidän vampyyripesänsä jäsen on kadonnut. Tehtävä vaatii soluttautumista Auringon seurakunta -nimiseen keskukseen, jonka johtajat eivät olekaan niin puhtaita pulmusia kuin aluksi vaikuttaa.

Sookien ja Billin suhde ei onneksi ole mikään Twilightin kaltainen rakkaustarina. Ongelmia syntyy, kun toinen osapuoli on ihminen ja toinen vampyyri. Lisäksi täysin eri aikakausilta peritty kasvatus ja käsitykset tuovat omat rosonsa heidän välilleen. Tästä minä tykkään. Kaiken ei aina tarvitse olla niin vaaleanpunaista ja tällä tavalla pääparin suhde on paljon uskottavampikin.

Verenjanoa Dallasissa on viihdekirjallisuutta ja sen myötä vähän hömppää, mutta kyllä tästä sai myös vakavia aiheita pohdittavaksi. Todella hyvä esimerkki on juuri uskonlahko Auringon seurakunta, jonka johtohahmoilla on suorastaan fanaattisen kiihkouskovainen suhtautuminen vampyyreihin ja siihen, että vampyyrit ovat ihmisten vihollisia. Seurakunta ei epäröi käyttää kyseenalaisia keinoja hyväkseen: jäsenille oltiin järjestämässä seremoniaa, jossa kirjaimellisesti olisi tuotu kaksi vampyyria kohtaamaan aurinko ja sitä myötä kuolemaan.

Ensimmäiseen osaan verrattuna tämä oli oikein kelvollinen osa. Tapahtumia riitti ja juoni kulki sujuvasti eteenpäin, mutta tällä kertaa meno ei ollut niin tönkköä. Sivumääräkin oli pienempi kuin ensimmäisessä osassa ja silti tässä tuntui tapahtuvan aivan koko ajan. Minkälainen mahtaisi olla kirja, jossa Sookie saisi olla aivan rauhassa, eikä joutuisi keskelle yliluonnollisten otusten kiistoja? Luultavasti melko tylsä, vaikka välillä hänelle toivoisi hengähdyshetkiä. Olihan tämäkin kirja helppolukuinen ja tosiaan hömppää viihdettä, mutta ainakin kirjailija oli selvästi parantanut sarjan aloituksesta.

Olin kuullut, että True Blood olisi oikeasti todella uskollinen kirjoille ja seuraisi niitä yllättävän tarkasti verrattuna moniin muihin sarjoihin, jotka perustuvat kirjoihin. No, nyt tämän luettuani huomasin, ettei kuulemani pidäkään aivan paikkaansa. Lafayette saa surmansa tässä osassa ja tv-sarjassa hahmo oli yhä mukana sillä kaudella, joka tuli viimeksi Yleltä. (Taisi olla 5. kausi kyseessä?) Samoin Tara on tv:ssä Sookien paras ystävä ja paljon esillä, mutta tässä osassa hän vilahti mukana ensimmäisen kerran ja sekin oli vain lyhyt piipahdus. Että näin sitä sain aivan vääriä odotuksia, kun aluksi katsoin pitkään pelkkää tv-sarjaa, enkä lukenut kirjoja.

Veren voiman postauksessa totesin jo, että sarjan kohdalla täytyisi melkein valita, katsooko True Bloodia vai lukeeko kirjoja, koska tv-sarjan sähäkän menon jälkeen kirja tuntui pettymykseltä. Verenjanoa Dallasissa lukemisen jälkeen perun moisen puheen. Toisessa osassa kirja on täynnä vauhdikkaita juonikuvioita, mukaan on otettu sopivasti huumoria ja kerrontakin on sujuvampaa, joten tällä kertaa ei tarvinnut pettyä.

Sookie Stackhouse -sarja
Veren voima (Dead Until Dark, 2001)
Verenjanoa Dallasissa (Living Dead in Dallas, 2002)
Kylmäveristen klubi (Club Dead, 2003)
Veren imussa (Dead to the World, 2004)
Verta sakeampaa (Dead as a Doornail, 2005)
Veren perintö (Definitely Dead, 2006)
Pahan veren valtakunta (All Together Dead, 2007)
Veren sitomat (From Dead To Worse, 2008)
Pedon veri (Dead and Gone, 2009)
Samaa verta (Dead in the Family, 2010)
Veren muisti (Dead Reckoning, 2011)
Veri kielellä (Deadlocked, 2012)
Sydänverellä (Dead Ever After, 2013)