perjantai 24. tammikuuta 2014

Nora Roberts: Musta ruusu

Alkuperäinen teos: Black Rose (2005)
Gummerus, 2006, kovakantinen, 357 sivua


Jos Rozilta kysyttiin, läntisessä Tennesseessä ei ollut tilaa, joka olisi voinut kilpailla Harper Housen kanssa. Eikä siellä liioin ollut yksityistaloa, jonka tyyliä voisi verrata Harper Housen arvokkaaseen eleganssiin.
      Vanhasta tottumuksesta Roz kääntyi ajotien päässä ja juoksi hetken paikoillaan ihastellakseen rakennusta helmenhohtoisessa aamusumussa.

(s. 18)

Musta ruusu on Robertsin Puutarha-trilogian toinen osa. Luin ensimmäisen osan, Sinisen daalian, viime vuonna osana lukuhaastetta Lukuiloa kukkien keskellä. Kirja ei tehnyt minuun hirveän suurta vaikutusta, sillä juonen ja kerronnan kannalta kirja ei ollut mitenkään ihmeellinen. Kuitenkin juoneen olennaisesti liittyvä kartanon oma kotikummitus ja hänen omalaatuiset tempauksensa pitivät mielenkiintoa yllä. Päätin jatkaa sarjan loppuun asti vain saadakseni selville, mihin Amelia-haamun tapauksessa päädytään.

Työt puutarha-alalla eivät lopu talven tullen. Harper Housen emäntä Rosalind "Roz" Harper valmistautuu kevääseen ja uuteen kasvukauteen. Apunaan hänellä on luotettavia työntekijöitä, joista on tullut hänelle yhtä tärkeitä kuin perheenjäsenistä. Ulkopuolisten silmissä Rosalind on jopa pelottava hahmo, etäinen, rikas ja määrätietoinen leski, joka on onnistunut kasvattamaan yksin kolme vilkasta poikaansa hänen miehensä menehdyttyä kolarissa. Rosalindin menneisyyteen kuuluu omat hairahduksensa, kuten haksahtaminen lipevään huijariin, minkä takia hän on oivallinen kohde seudun juorukelloille. Yllättäen matalaa profiilia pitänyt ex-aviomies ilmestyy sotkemaan Rosalindin elämää.
      Samaan aikaan kartanon kotikummitus Amelia heittäytyy entistä villimmäksi. Talon väki ei omin neuvoin saa selville, mitä Amelialle on tapahtunut, joten Rosalind palkkaa asiantuntijan selvittämään kummituksen mahdollisesti traagista elämää. Sukututkija ja kirjailija Mitch Carnegie paneutuu innokkaasti mielenkiintoiseen työnantoon. Työn lomassa mies ei voi olla ihailematta hänet palkannutta naista.

Ensimmäisessä osassa kartanon emäntä Rosalind Harper oli vielä hieman sivuosassa, mutta tämä toinen osa on sitten hänen vuoronsa päästä parrasvaloihin. Viimeistään tässä vaiheessa hahmosta on karissut pelottavan ja jopa jäisen naisen maine pois. Rosalindkin on vain ihminen, jolla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, oli hän sitten maineeltaan kuinka pelottava tahansa. Edellisen osan tapaan kirjassa ei keskitytä pelkästään pääpariin, vaan kerrotaan myös muista taimitarhaan liittyvistä henkilöistä. Stella ja Logan ovat edelleen osana taimitarhan arkea ja suunnittelevat nyt häitään. Kirjan romanssin toinen osapuoli Mitch Carnegie vaikutti aluksi jopa hieman koomiselta hahmolta. Töihinsä uppoutunut mies unohtaa välillä huolehtia asuntonsa siisteydestä, mutta asioihin tulee tietysti muutos, kun hän saa vastakaikua Rozilta.

Kummitusjahti saa lisää puhtia Carnegien perehdyttyä aiheeseen. Hän saa jopa selville, kuka Amelia mahdollisesti on ollut, mutta vielä täytyisi tietää, miksi haamu edelleen piinaa kartanon asukkaita. Tällä kertaa haamun viha kohdistuu erityisesti Rosalindiin ja Mitchiin, sillä jostain kumman syystä Amelia ei voi antaa rakastavaisille rauhaa. Amelian aikakauteen sijoittuva prologi paljastaa syyn mielenjärkkymiselle. Sen myötä mielipuolisesta kummituksesta saa inhimillisemmän käsityksen, sillä hänen elämässään todella tapahtui suuri tragedia, joka jätti jälkensä nuoreen naiseen. Kaiken lisäksi Amelian ja Rozin väliltä löytyy yhteys, josta oletettavasti saadaan tietää lisää trilogian viimeisessä osassa.

Musta ruusu jatkaa samalla tasolla kuin Sininen daalia. Ei tämä mitään kerronnallista tai juonellista ilotulitusta ole, mutta sopii viihteennälkään. Siitä olen positiivisesti yllättynyt, että viisikymppinen päähenkilö Rosalind kokee romanssin. Mututuntuman perusteella sanoisin, että yleensä viihdekirjallisuuden naishahmot, joille jotakin romanttista säpinää tulee, ovat melko nuoria. Tai sitten olen tähän mennessä onnistunut lukemaan ainoastaan sellaisia kirjoja, joissa romanssin osapuolet ovat olleet nuoria.

Puutarha -trilogia
Sininen daalia (Blue Dahlia)
Musta ruusu (Black Rose)
Punainen lilja (Red Lily)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti