Varjojen kaupungit osa 1
Otava, 2009, kovakantinen, 443 sivua
suomentanut Terhi Leskinen
"Me emme todellakaan vie häntä Instituuttiin", Isabelle sanoi. "Hän on maallikko."
"Onko?" Jace kysyi pehmeästi. Hänen hiljainen äänensä tuntui pahemmalta kuin Isabellen tiuskiminen tai Alecin kiukku. "Oletko sinä ollut tekemisissä demonien kanssa, pikkuinen? Vikitellyt velhoja, tapaillut yön lapsia? Oletko sinä –"
"Minun nimeni ei ole 'pikkuinen'", Clary keskeytti. "Eikä minulla ole aavistustakaan, mistä sinä puhut." Eikö? sanoi ääni hänen mielensä taka-alalla. Sinä näit sen pojan haihtuvan ilmaan. Jace ei ole hullu – sinä vain toivot, että olisi. "Minä en usko mihinkään... mihinkään demoneihin tai mistä tahansa te sitten –"
(s. 25)
Luukaupungin ilmestyttyä suomeksi havahduin hitaassa tahdissa siihen, että tällainen kirja on ylipäätänsä ilmestynyt. Seurasin jonkin verran muihin kirjablogeihin kirjoitettuja arvioita, mutta Luukaupunki ei herättänyt mielenkiintoani. Tammikuun alussa podin kovaa fantasiannälkää ja halua kokeilla aivan uutta kirjaa, mielellään vielä sellaiselta kirjailijalta, jonka teoksia en ollut aiemmin lukenut. Luukaupunki tuli vastaan kirjastoreissulla ja oikeastaan aikalailla hetken mielijohteesta lainasin sen.
15-vuotias Clary Fray on aivan tavallinen tyttö, joka eräänä iltana joutuu murhan silminnäkijäksi newyorkilaisen yökerhon varastossa. Tapahtuneesta on turha ilmoittaa poliisille, sillä murhatun pojan ruumis haihtui ilmaan, eikä kukaan muu kuin Clary kyennyt näkemään surmaajia – kolmea nuorta, jotka puhuivat demoneista ja muista yliluonnollisista asioista. Pian tämän jälkeen Claryn äiti katoaa jälkiä jättämättä ja Clarylle valkenee, ettei maailma ollutkaan sellainen kuin hän oli luullut. Ihmisten joukossa elää heidän katseiltaan piiloutuneina myyttisiä olentoja, kuten vampyyreja, ihmissusia, haltioita ja demoneita. Tähän joukkoon kuuluvat myös Varjometsästäjät, joiden tehtävä on suojella ihmisiä demoneilta.
Clary tutustuu lähemmin yökerholla tapaamiinsa nuoriin, Jaceen, Isabelleen ja Aleciin. Heidän kauttaan hänelle avautuu kokonaan uusi maailma, johon liittyy peiteltyjä salaisuuksia ja katkeruutta menneisyyden hirmutekojen takia. Samalla Claryllä on totuttelemista siinä, ettei hän tiennyt koko totuutta itsestään ja omista taustoistaan.
Seuraava kuvio on koettu moneen kertaan: päähenkilö kuvittelee olevansa aivan tavallinen kaduntallaaja, mutta yhtäkkiä hän saa tietää olevansa jotain aivan muuta ja kaupan päälle hän sopeutuu uuteen rooliinsa ärsyttävän täydellisesti. Vähän pelkäsin tuon kaltaista meininkiä Luukaupungissa, joten olin hyvin ilahtunut, kun näin ei käynytkään. Clary vaikutti hahmolta, johon lukija pystyy samaistumaan. Hän oli sopivasti eksyksissä kaiken uuden tiedon ja varjometsästäjien tapojen parissa. Toisaalta taas hän ei ollut aivan avutonkaan, vaan osasi puolustautua ainakin jollain tavalla tarvittaessa. Ensimmäisenä tuli mieleen, että hahmo oli inhimillinen, ei liian täydellinen kaiken osaaja, vaan hänelläkin on omat vikansa. Mukavanoloinen hahmo, jonka tarinaa oli mielenkiintoista seurata.
Päähenkilön lisäksi myös muut hahmot olivat onnistuneita. Tuntui melkein hämmästyttävältä törmätä nuorille / nuorille aikuisille suunnattuun fantasiakirjaan, jonka yksikään hahmo ei herättänyt ärsytystä. Nuorella varjometsästäjä Jacella on selvästi hankala luonne, eikä sellaisen henkilön seurassa todennäköisesti viihtyisi oikeassa elämässä. Kuitenkin kirjan sivuilla hahmo on suorastaan hurmaava. Kliseiseen tapaan Clarylla on ystäväpoika Simon, joka haikailee tytön perään ja elättelee turhia toiveita. Aluksi olin sitä vastaan, että täysin tavis-Simon sotkettiin mukaan yliluonnolliseen maailmaan, mutta makusteltuani asiaa, muutin mieleni. Sisarukset Isabelle ja Alec sopivat rooliinsa, jossa he ensin suhtautuvat nuivasti uuteen tulokkaaseen eli Claryyn, mutta lopulta kuitenkin ystävystyvät hänen kanssaan.
Kirjan maailma tempaisi mukaansa. Vampyyrit ja ihmissudet ovat ennestään tuttuja ties kuinka monista kirjoista, joten pidin kummankin lajin saamasta uudesta asemasta. He ovat toistensa luontaisia vihollisia, mutta kumpikaan ei ole ylivertainen toiseen verrattuna. Kummankin yläpuolella on vielä jokin muu korkeammalla eli varjometsästäjät ja vampyyrit ja ihmissudet ovatkin suunnilleen kakkosluokan kansalaisia varjometsästäjien mielestä. Esimerkiksi Sookie Stackhouse -kirjoja lukiessa tai tv-sarja True Bloodia katsellessa minulle on tullut sellainen käsitys, että siinä fantasiamaailmassa vampyyrit ovat herroja ja ihmissudet selvästi alempiarvoisia. Uudenlainen valta-asema toi virkistävää vaihtelua.
Kirjan maailma on myös hienon yksityiskohtainen. Kirjailijan selvästi täytynyt nähdä vaivaa teoksensa eteen tätä kaikkea keksiessään ja suunnitellessaan. Luukaupunki ei kerro pelkästään nykyajasta ja varjometsästäjien nykytilanteesta, vaan tässä jo vähän paljastetaan menneisyyden tapahtumia, jotka olivat koukuttavia ja herättivät mielenkiinnon. Pidin myös siitä ratkaisusta, että varjometsästäjillä olisi jonkinlaisia pyhiä esineitä. Kirjassa esitellään Muutoksen malja, joka on voimakas taikaesine ja hyvin merkittävä varjometsästäjien olemassaolon kannalta. Kyseisestä maljasta tuli muuten aluksi mieleen jonkin sorttinen Graalin malja.
Luukaupunki on aavistuksen ennalta-arvattava, mutta toisaalta tämä seikka ei pilannut lukukokemustani. Enemmänkin oli huvittavaa viihdettä päätellä paljastusten perusteella lukemisen aikana, miten asiat menevät ja loppupuolella todeta, kuinka paljon arvailuissani olin osunut oikeaan. En halua pilata kenenkään lukukokemusta, joten en paljasta loppuratkaisua, mutta Jaceen liittyvä juonenkäänne tuli aika puskista. Samalla täytyy todeta, että se oli rohkea ratkaisu kirjailijalta.
Varjojen kaupungit -sarja
Luukaupunki (City of Bones)
Tuhkakaupunki (City of Ashes)
Lasikaupunki (City of Glass)
Langenneiden enkelten kaupunki (City of Fallen Angels)
Kadotettujen sielujen kaupunki (City of Lost Souls)
City of Heavenly Fire
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti