Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Alkuperäinen teos: Muminpappans bravader (1950)
tarkistettu painos: Muminpappans memoarer (1968)
WSOY, 2010, pokkari, 158 sivua
suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010


Olkoot vaatimattomat muistiinpanoni iloksi ja opiksi kaikille muumipeikoille ja erityisesti omalle pojalleni. Muistini, joka oli aikoinaan erinomainen, on tosin käynyt hieman huonoksi. Mutta lukuun ottamatta joitakin pieniä liioitteluja ja vaihdoksia, jotka varmasti vain korostavat paikallisväriä ja lisäävät eloisuutta, tulee tästä omaelämäkerrasta täysin totuudenmukainen.
(s. 11-12)

Muumipapan urotyöt toi sopivasti vaihtelua fantasian vauhdittamaan alkuvuoteen. Minulle Muumit tulivat lapsuudessa tutuksi lähinnä sen televisiosarjan kautta. Muistan pitäneeni Muumipapan nuoruudesta kertovista jaksoista, mikä toimi nyt hyvänä kannustuksena, että kirjankin voisi lukea ja vaikka samalla muistella lapsuutta.

Kirjan alussa Muumipappa vilustuu keskellä kesää ja ryhtyy Muumimamman ehdotuksesta kirjoittamaan muistelmia hurjasta nuoruudestaan. Kirjoittamisen lomassa pappa lukee valmiita lukuja ääneen Muumipeikolle, Nuuskamuikkuselle ja Nipsulle. Kahden jälkimmäisen isät Juksu (Nuuskamuikkusen isä) ja Hosuli (Nipsun isä) liittyvät olennaisesti papan nuoruuden seikkailuihin. Kirja alkaa esinäytöksellä, jota seuraa johdanto, itse muistelmat ja lopuksi vielä jälkinäytös.

Muumipapan nuoruus oli sangen tapahtumarikas. Pappa löydettiin lastenkodin portailta, jonne hänet oli jätetty paperipussissa. Lastenkodin johtajatar Hemuli-täti ja pappa, joka nuoruudessaan tunnettiin myös Muumipeikkona, eivät tulleet toimeen, sillä eiväthän muumi ja kehittävistä leikeista ja ankarasta kurista pitävä hemuli voi ymmärtää toisiaan! Pappa karkasi omille teilleen kohti seikkailuja. Niitä hän kokeekin keksijä-Fredriksonin, laiskan Juksun ja aina sähläävän ja hosuvan Hosulin kanssa. Nelikko matkaa Fredriksonin rakentamalla laivalla Merenhuiskeella, kohtaa tahmatassuja ja asettuu lopuksi aloilleen Itsevaltiaan saarelle, jossa alkaa tavallinen, rauhallinen elämä ilman seikkailuja.

Kirjan henkilögalleria on ihanan laaja, jokaiselle löytyy varmasti oma suosikkihahmonsa. On pappa, joka haluaa seikkailijaksi, Fredrikson keksintöineen, touhottava Hosuli ja Juksu, joka on aina yhtä rento, tuli vastaan sitten mitä tahansa. Lukemisen aikana koin huvittavaksi papan suhtautumisen hemuleihin, sillä hän tuntui pitävän heitä hieman omituisina. Esimerkiksi Itsevaltiaan juhlissa seurueelle mehua tarjonneella hemulilla oli erittäin ruma esiliina edessään ja pappa toteaa aina sanoneensa, ettei hemuleilla ole lainkaan makua. Jäikö siis seikkailijalle traumoja lastenkodin aikojen järjestyksen ilmapiiristä? Oma ehdoton suosikkihahmoni on Mymmelin tytär, joka on luonteeltaan hyvin samanlainen kuin Pikku Myy.

Erityisen mielenkiintoiseksi koin paljastukset tiettyjen hahmojen sukulaissuhteista. Nuuskamuikkusen ja Nipsun vanhemmat olivat täysin näkymättömissä televisiosarjassa ellei ota näitä muistelmista kertovia jaksoja lukuun. Sarjakuvista ja niistä Muumi-kirjoista, joita en ole vielä lukenut, en osaa sanoa, että kerrotaanko niissä hahmojen vanhemmista mitään. Samoin tieto Nuuskamuikkusen ja Pikku Myyn sukulaisuudesta tuli hieman puun takaa, sitä en aiemmin tiennyt.