Viima irrottaa hangen pinnasta jäähilettä, joka pistelee osuessaan paljaaseen poskeesi. Silmäripsiisi takertuvat hituset jäätyvät toisiinsa kiinni, samoin kyyneleet, jotka muodostavat kiiltävän juovan nenänpieltäsi alas. Sininen suusi on hiljaa. Et halua enää puhua. Tiedät kuolevasi kohta. Sanat eivät voi tehdä mitään hyväksesi.
(s. 11)
Alkuperäinen suunnitelmani oli lukea Pohjankontu -trilogian toinen osa vasta myöhemmin keväällä, koska kotiin on taas kerääntynyt kunnon pino lainoja kirjastosta. Pidin paljon ensimmäisestä osasta ja kun sitten näin Sudenlapset kirjastossa, en yksinkertaisesti voinut kävellä kirjan ohitse. Tuntui siltä, että oli suorastaan pakko lainata kirja juuri silloin... Mitäs siitä, vaikka ne jo lainatut kirjat kotona odottavatkin lukemistaan?
Karran ja Roke ovat kaksoset, jotka erotettiin toisistaan pieninä. Rauhallinen ja hiljainen Karran kasvoi Luusuvannossa kuolleiden mailla kasvatusperheen luona, kun taas Roke varttui soturiksi Mustarinnassa. Veljekset tapaavat toisensa pitkän ajan kuluttua surusanoman takia. Heidän äitinsä Vornanmutkan valtiatar, noita Terihan on kuollut. Merkit viittaavat siihen, ettei Terihanin kuolema ollut luonnollinen, vaan hänet surmattiin. Karranin ja Roken täytyy palata yhdessä Vornanmutkaan lapsuutensa maisemiin hautaamaan äitinsä.
Noitien mailta veljekset löytävät pienen tytön, Sudenmarjan, joka herättää Rokessa epäilyjä alusta alkaen. Karran ei suhtaudu yhtä kylmäkiskoisesti tyttöä kohtaan, mutta tytössä on silti jotakin pielessä. Kuka hän on oikeasti ja mistä hän on tullut Vornanmutkaan? Sudenmarja ei jää ainoaksi huoleksi, sillä nyt kun Vornanmutkassa ei enää ole valtiatarta suojelemassa noitien perintöä, haluaa Mustarinta Vornanmutkan maat itselleen. Erityisesti Karranin on vaikea hyväksyä ajatusta, että heidän esiäitiensä asuinpaikka joutuisi Mustarinnan alaisuuteen.
Sudenlapset on ennen kaikkea tarina Karranista ja Rokesta, mutta myös Sudenmarjasta ja Karranin kasvattisisaruksista, Niiristä ja Nunosta. Se että sisarukset ovat luonteiltaan toistensa vastakohdat, on kliseinen ratkaisu, mutta Karranin ja Roken vastakohtaisuus toimii ja tekee hahmoista entistä kiinnostavampia. Perinteistä naisroolia vastaan kapinoiva Niir oli onnistunut ja uskottava hahmo. Kapinaroolissa voi myös epäonnistua, mutta Niir oli onneksi uskottava itsenäinen ja vahva naishahmo. Niirin veli Nuno jäi muiden pimentoon, vaikka hänellä olikin pari merkittävää hetkeä tarinan aikana. Sudenmarjasta sain itsekin melkein alusta asti sellaisen käsityksen, että tytössä on jotain epätavallista. Samalla mietin hänen ikäänsä. Kirjassa puhuttiin pienestä tytöstä, mikä voisi tarkoittaa melkein mitä tahansa taaperoikäisestä koululaiseen, mutta kuvittelin hänet suunnilleen 10-12 vuotiaaksi.
Sudenlapsissa on pompattu trilogian ensimmäisen osan tapahtumista monta vuotta eteenpäin. Aluksi en pitänyt ratkaisusta, sillä kaipasin jo tutuiksi tulleita hahmoja, mutta hyvin nopeasti totuin siihen, että päähenkilöt kuuluvat jo seuraavaan sukupolveen ja opin pitämään myös heistä. Tuttu muinaissuomalainen maailma oli sentään jäljellä, mikä oli hienoa. Vanhat mahdit, loitsut ja kokkolinnut... Nautin todella kirjan maailman kuvailusta kaikkine uskomuksineen ja tapoineen. Kaunis luontokuvaus on selvästi kirjailijan vahvuus, joten oli hienoa päästä lukemaan taas sitä.
Erityisen mielenkiintoiseksi koin tässä toisessa osassa samanlaisen alkutilanteen kuin ensimmäisessä osassa. Siinähän kolme sisarusta, Aile, Troi ja Arni olivat joutuneet eroon toisistaan, mutta he löysivät toisensa kirjan aikana. Myös Sudenlapsissa veljekset Karran ja Roke oli erotettu toisistaan, heidän polkunsa ristesivät ja tarinan aikana löytyi ymmärrys toista kohtaan. Oliko tämä samanlaisuus tarkoituksellista vai aivan sattumaa? Joka tapauksessa Sudenlapset piti otteessaan ja ohitti sen kirjapinon, jonka olen kantanut kotiin kirjastosta. Nyt ei voi muuta kuin odottaa, että sarjan viimeinen osa vapautuisi, jotta voisin lainata sen.
Pohjankontu-trilogia:
Uniin piirretty polku, 2009
Sudenlapset, 2011
Talviverinen, 2013
Oi minäkin niin pidin tästä toisesta osasta. Samanlailla aluksi petyin kun vastassa eivät olleetkaan ensimmäisestä osasta tutut henkilöt, mutta äkkiä pettymys unohtui kun kirja tempaisi mukaansa. Minä lainasinkin vastikään kirjastosta viimeisen osan. Odotan jo sormet syyhyten että pääsen sen pariin. Toivottavasti kirja lunastaa odotukseni. :)
VastaaPoistaPalasin juuri kotiin kirjastoreissulta ja valitettavasti jouduin toteamaan, että joku olikin ehtinyt lainata tämän sarjan kolmannen osan, vaikka olin etukäteen katsonut, että sen pitäisi olla hyllyssä. Höh, mutta ei voi muuta kuin odottaa. Toivottavasti kirja lunastaa odotuksesi ja on yhtä hyvä (tai miksei parempikin ;)) kuin nämä kaksi jo ilmestynyttä osaa! :) Minäkin odotan aivan malttamattomana, että pääsisin lukemaan viimeisen osan.
Poista