perjantai 14. helmikuuta 2014

Maggie Stiefvater: Väristys

Alkuperäinen teos: Shiver (2009)
WSOY, 2010, kovakantinen, 368 sivua
suomentanut Laura Honkasalo


Se tuijotti minua vielä hetken, liikkumatta ja räpyttelemättä. Ja sitten, ensimmäistä kertaa kuuden vuoden aikana, se sulki silmänsä. Sen olisi pitänyt olla suden vaistojen vastaista. Ensin rävähtämätön katse ja nyt se oli jähmettynyt suruun kuin ihminen, kirkkaat silmät suljettuina, pää riippuen ja häntä alhaalla.
      Se oli surullisinta mitä olin nähnyt.

(s. 25)

Myönnän että minulla oli paljon ennakkoluuloja Väristystä kohtaan ennen kuin luin kirjan. Kuvittelin tämän olevan samanlainen kuin Twilight-kirjat ovat, ainoastaan sillä erotuksella, että tässä kirjassa sankaritar päätyisi lopulta yhteen ihmissuden kanssa. Ennakkoluulojeni vuoksi päätin, etten lukisi kirjaa, mutta muutin kuitenkin mieleni ja halusin antaa kirjalle mahdollisuuden. Väristys osoittautuikin positiiviseksi yllätykseksi.

Gracen ollessa pieni joukko susia hyökkäsi hänen kimppuunsa, mutta keltasilmäinen susi pelasti hänet lajitovereiltaan. Siitä lähtien Grace on tuntenut vastustamatonta vetoa metsää ja susia kohtaan. Tytöllä tuntuu olevan yhteys varsinkin yhteen suteen, siihen keltasilmäiseen, joka auttoi häntä. Vuosien varrella sudesta tulee osa Gracen elämää, se seuraa metsänreunasta hänen tekemisiään ja antaa tytön jopa koskea itseensä. Eräänä päivänä Grace löytää kotiintullessaan talonsa kuistilta haavoittuneen pojan, jolla on hämmästyttävän tutut silmät. Poika, Sam nimeltään, paljastaa Gracelle salaisuutensa: hän on ihmissusi, hän on se susi, joka pelasti Gracen muiden hampaista.

Nuoret ovat vasta tutustuneet toisiinsa, mutta heidän yhteinen aikansa käy jo vähiin. Kesäisin Sam saa nauttia ihmisenä olosta, mutta talven tullen hän muuttuu sudeksi. Sam tietää elävänsä viimeistä vuottaan ihmisenä. Tämänkertaisen muuttumisen jälkeen hän jää sudeksi ainiaaksi.

Päähenkilöt Grace ja Sam vuorottelevat kirjan minäkertojina. Hahmoina he ovat täysin erilaisia, mikä näkyy myös kerronnassa. Grace on edustaa selvästi järkeä, realistisuutta, itsenäisyyttä ja käytännönläheisyyttä, Sam puolestaan tunnepuolta, surumielisyyttä, runollisuutta ja herkkyyttä. Hahmot täydensivät toisiaan eli ilmeisesti siinä on jotain perää, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa. Pidin kummankin kertojaosuuksista, sillä ne tarjosivat kaksi eri näkökulmaa tarinalle ja osuudet olivat tasavahvoja, eikä käynyt niin että toisen kappaleet olisivat olleet huomattavasti onnistuneempia. Grace ja Sam vaikuttivat oikein sympaattisilta hahmoilta, joiden rakkaustarinalle toivon onnellista loppua.

Kirjassa esitellään joukko sivuhahmoja, kuten Gracen vanhemmat ja koulukaverit sekä Samin susilaumaan kuuluvia hahmoja. Lukiessa tuntui ehdottomasti siltä, että päähenkilöt ovat tarinan kantava voima. En jaksanut keskittyä oikein kehenkään sivuhahmoista ja muutamat heistä aiheuttivat lähinnä hämmästystä. Otetaan esimerkiksi Gracen vanhemmat, jotka taitavat olla todella tietämättömiä tyttärensä elämästä. Heillä on paljon omia menoja, mutta kumpikaan ei vaikuttanut olevan yhtään pahoillaan siitä, että tytär on usein yksin kotona. Lisäksi Sam ehti piilotella jo jonkin aikaa Gracen huoneessa ennen kuin Grace esitteli pojan vanhemmilleen. Mielestäni oli epäuskottavaa, etteivät vanhemmat olleet huomanneet kotinsa ylimääräistä asukkia.

Jokaisen luvun alkuun on merkitty hyvänä yksityiskohtana ulkona vallitseva lämpötila. Pidin tästä oivalluksesta, koska lämpöasteilla on suuri merkitys tarinassa ja tällä tavalla lukija pysyy paremmin selvillä lämpötilasta, joka vaikuttaa susiin. Tosin kulttuurieroilta ei voinut välttyä. Väristyksen kylmä ilma ja pakkanen eivät ole juuri mitään verrattuna samaan suomalaisittain. Talvi oli vahvasti esillä tarinassa, mikä rinnastui ihan sopivasti surullisuuden ja melankolian kanssa. Kirjan kansikin sopii talvi-teemaan, jos ei ota huomioon sydämenmuotoisia lehtiä... Tai ehkä kansi esittääkin vasta talven tuloa, eikä itse talvea.

Susipoika Samin kiinnostus Rilken runoihin sai miettimään, että niitä voisi joskus itsekin lukea. Opiskelujen parissa minulle tuli syksyllä Rilken Herbsttag -runo vastaan, joten oli mukavaa, kun tiesin jo entuudestaan edes jotain runoilijasta, jonka tuotantoa kirjaan on otettu. Takakannen perusteella viimeisten sivujen aikana ilmeisesti pitäisi olla niin liikuttunut, että muutama kyynelkin vierisi poskia pitkin. Ei kirjalla aivan tuollaista vaikutusta ollut, mutta tarina vaikutti tarpeeksi mielenkiintoiselta ja se sai uteliaisuuteni heräämään.

Väristys -trilogia
Väristys (Shiver 2009)
Häivähdys (Linger 2010)
Ikuisuus (Forever 2011)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti