WSOY, 2007, kovakantinen, 360 sivua
suomentanut Laura Honkasalo
Hyvämaineinen koulu. Hienostuneita neitejä. Juuri niillä sanoilla isoäitini kuvaili koulua, kun olimme kaksi viikkoa hänen luonaan Pleasant Housessa maaseudulla. Hän katsoi pitkään pisamaisia kasvojani ja punaista kuontaloani sekä juroa ilmettäni ja päätti, että tyttöjen sisäoppilaitos olisi tarpeen, jotta minusta tulisi varteenotettava tarjokas avioliittomarkkinoille.
"Ihme, ettei sinua lähetetty kotiin vuosia sitten", isoäiti sanoi.
(s. 23-24)
Kauhun ja kauneuden valtakunta oli tuli vastaan kirjastossa. Kirja oli selvästi aseteltu enemmän esille kuin muut samassa hyllyssä olevat kirjat. Kiinnitin huomioni kansikuvaan, jonka perusteella lukaisin takakannen. Yliluonnollisuus, viktoriaaninen aika ja mielenkiintoiselta vaikuttava Neitokunta toimivat sopivasti houkutteluna lainata kirja. Mikäs siinä, mukaanhan tämä lähti, vaikka kotona odotti vielä edellisiäkin kirjastolainoja osittain luettuna.
16-vuotias Gemma Doyle todistaa Intiassa äitinsä murhan. Samalla hänen lapsuutensa päättyy, kun Intia vaihtuu Englantiin ja perhe Spencen sisäoppilaitokseen. Spencessä Gemma tuntee itsensä aluksi ulkopuoliseksi, sillä oppilaitoksen tarkoituksena on muovata aikakauden käsityksen mukaan tytöistä hienoja nuoria naisia, jotka saavat solmittua hyvät avioliitot itselleen. Luonnollisestikaan vahvoja mielipiteitä ei oppilaitoksessa suvaita. Samaan aikaan Gemman elämää hämmentävät näyt, joita hän yllättäen näkee. Syyllisyys äidin kuolemasta tuo vielä oman taakkansa Gemman harteille. Alun kankeuden jälkeen Gemma saa uusia ystäviä ja vasta sen jälkeen tarina pääsee kunnolla eteenpäin, kun mukaan tulee salaperäinen Neitokunta, toiset maailmat ja juovuttava voimantunne, jota Gemma ystävineen kokee tehdessään pikkutaikojaan.
Aluksi kirjan henkilöt eivät herättäneet oikein minkäänlaisia ajatuksia, mutta lopulta päädyin pitämään seikkailevasta tyttönelikosta. Heistä jokaisella oli omat ongelmansa ja jopa häpeälliset salaisuutensa, mutta siitä huolimatta heistä tuli ystävyksiä keskenään. Felicityn isä on amiraali, mutta hänen äitinsä tausta ei ole yhtä mairitteleva, hienosta perheestä tuleva Pippa sairastaa kaatumatautia, mikä oli häpeällistä tuohon aikaan, Ann on oppilaitoksessa stipendin turvin ja hänen tulevaisuutensa on opettaa hienostoperheiden lapsia. Ensimmäiseksi tyttöjen välisestä ystävyydestä tulee mieleen L. M. Montgomeryn Anna ja Diana, mutta on ilahduttavaa, että nykykirjallisuudessakin tytöt voivat olla hyviä ystäviä keskenään ilman, että joku lopulta pettää toiset tai että jatkuvasti kyräiltäisiin toisten selän takana. Gemma päähenkilönä saa tietysti eniten tilaa kirjan aikana, mutta eivät toiset jää liikaa hänen jalkoihinsa.
1800-luku ja viktoriaaninen aika kuulostaa mielenkiintoiselta ajankohdalta fantasiakirjalle, mutta valitettavasti viktoriaaninen aika ei ollut kovin vahvasti mukana tarinassa. Silloin tällöin mainittiin korsetit, jotka päällä oli hankala juosta tai muistettiin pahoitella käytöstä, jos oli käyttäydytty normeihin nähden liian vapaasti. Muuten tarina olisi voinut sijoittua nykyaikaan. Jos luen 1800-luvulle sijoittuvaa kirjaa, niin toivoisin, että ajankuvasta olisi tehty taustatutkimusta, eikä vain hutaista mukaan jotain, minkä oletetaan sopivan siihen aikaan. Niin virkistävää kuin olikin lukea Gemmasta ystävineen, jotka eivät taivu tiukkoihin käytöstapoihin, niin täytyy myöntää, että heidän käyttäytymisensä oli välillä liian nykyaikaista. 1800-luvun hienot tytöt tuskin pystyivät edes kuvittelemaan juovansa viskiä, vieläpä yöllä koulun alueen ulkopuolella.
Miljöön kuvauksessa kirjailija on onnistunut erittäin hyvin. Spencen sisäoppilaitosta ja sen ympärillä sijaitsevaa metsää kuvaillaan niin elävästi, että lukemisen aikana pystyin hyvin kuvittelemaan alueen mielessäni. Mystistä Neitokuntaa käsiteltiin jo tässä kirjassa, mutta aihe jäi selvästi kesken, joten mielenkiinnolla odotan, miten jatko-osat jatkavat aiheesta. Maailmojen välissä sijaitsevia valtakuntia vasta hipaistiin tyttöjen vierailtua lähes paratiisinomaisessa paikassa. Niidenkin suhteen jäi paljon odotuksia tulevaa varten. Hyvän ja pahan välinen välienselvittely on vasta aluillaan, mutta siinä vastustaja on kreikkalaisesta mytologiasta tuttu Kirke.
Kirja oli melko pitkään aika tylsää luettavaa, oikeastaan aina siihen asti, kunnes tyttönelikko ystävystyi kunnolla. Jos ainakin ensimmäisten sadan sivun pitkäveteisyyttä ja ajankuvassa olevia räikeitä virheitä (käyttäytyminen, puhetapa, jotkut sanavalinnat) ei ota huomioon, niin tämä oli viihdyttävää luettavaa. Toisen kerran lyhyen ajan sisällä käy niin, että löydän kirjastosta kirjan, jonka jatko-osat on jätetty suomentamatta. Näin kävi Melissa Marrin Ilki ihanan kohdalla ja samoin käy nytkin. Kauhun ja kauneuden valtakunta aloittaa Gemma Doyle -trilogian, mutta sarjan kahta muuta osaa ei ole suomennettu. Ihmettelenpä vain, miksi? Loppujen lopuksi tämä oli kuitenkin ihan hyvä kirja.
Gemma Doyle -trilogia
A Great and Terrible Beauty, 2003 (Kauhun ja kauneuden valtakunta)
Rebel Angels, 2005
The Sweet Far Thing, 2007
Minäkin luin tämän... :) Ja pidin. Minustakin tuo mainitsemasi "nykyaikaisuus" puheessa ja käytöksessä yms. oli häiritsevää. Tuli tunne, ettei kirjailija tiennyt kyseisestä aikakaudesta oikeastaan yhtään mitään. Paitsi ne korsetit, tietty.
VastaaPoistaTervetuloa blogini lukijaksi! :)
PoistaAjattelin aivan samaa, ettei kirjailija tosiaan tuntunut tietävän aikakaudesta muuta kuin korsetit. Pienellä taustatutkimuksella esimerkiksi tyttöjen puheet olisivat varmasti siloittuneet enemmän ajankuvaan sopivammiksi.
Minä luin tämän joskus kuukausi pari sitten ja pidin kyllä. Yhdyn sanoihisi siinä, että tuon aikakauden kuvaaminen oli aika vähäistä ja tyttöjen käytös epäuskottavaa. Toisaalta ymmärrän kyllä Brayn ratkaisun olla olematta liian tiukka tuonaikaisissa nuoren naisen käytösnormeissa, koska se ei varmaankaan olisi lukijan kannalta ollut ihan niin jännittävää lukea sellaista jäykistelyetikettiä. Yleisesti ottaen pidin kuitenkin tästä kirjasta ja erityisesti siitä, että tytöistä tuli ystävyksiä keskenään. Olen ystävyyden hyvä ystävä :D
VastaaPoistaTäytyykin käydä lukemassa arviosi tästä kirjasta. :)
PoistaOlet aivan oikeassa, ehkä jäykistely olisi voinut jopa karkottaa lukijoita. Kaikki kun eivät pidä sellaisesta tyylistä, vaan kaipaavat modernimpaa kerrontaa. Olen niin historiafriikki, että odotan aina historiaan sijoittuvan kirjan ottavan huomioon kaiken mahdollisen aikakaudesta, esim. juuri kuinka sopi käyttäytyä.
Hauskaa, että sinuunkin vetosi tyttöjen välinen ystävyys. Jäin lukiessa ihan miettimään, että missäs kirjassa tyttöjen välinen ystävyys olisi samalla tavalla merkittävässä asemassa ja ensimmäisenä tuli Vihervaaran Anna mieleen. Minäkin pidin siitä, että tytöistä tuli ystäviä, vaikka heillä oli niin erilaiset taustat.