Helena Waris: Talviverinen

Pohjankontu osa 3, Otava, 2013, kovakantinen, 333 sivua


Vereni on muuttunut jäänsiniseksi.
Sutena voisi saada itselleni muutaman päivän, harhauttaa varjostajani eksyksiin, mutta olen päättänyt kulkea tämän elämäni loppuun ihmishahmossani.
Näillä silmillä.
Näillä muistoilla.
(s. 10)

Sain Talviverisen luettua jo pari viikkoa sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä esittelyä blogiin. Olen kököttänyt tänään neljän seinän sisällä kuumeen takia, mutta onneksi olo on sen verran parantunut, että tsemppasin itseäni kirjoittamaan jotain kirjasta. Jos tekstin sekaan eksyy omituisuuksia, niin laitetaan sen piikkiin, etten ole aivan terve tällä hetkellä. ;)

Talviverinen on Pohjankontu -trilogian kahdessa aiemmassa osassa esiintyneen Troin elämäntarina. Uniin piirretty polku ja Sudenlapset paljastivat joitakin seikkoja Troin elämästä, mutta viimeistään nyt Troin elämästä kerrotaan kaikki muukin. Kirja alkaa Troin lapsuusvuosista ja seuraa hänen matkaansa aikuiseksi sekä pitkää matkaa kotiin Pohjankontuun.

Kokkolinnun kyydissä lapsena Tuultensaarille tupsahtanut Troi otettiin ukkosmiesten yhteisön jäseneksi. Poika tunsi olevansa ulkopuolinen, mutta onneksi hänellä oli ottoveli Kiet, joka ei pitänyt häntä ulkopuolisena. Ukkosmiesten parissa Troi varttui aikuiseksi, koki ensirakkautensa ja heiltä hän sai veljensä kanssa yhteisen uiskon, jolla kaksikko miehistöineen seilasi selvittämään, onko salaperäinen Pohjankontu vain satua vai sittenkin totta. Tämän jälkeen monet Troin elämässä tapahtuneet asiat ovat entuudestaan tuttuja, joten kirjassa hypätään suoraan sellaisiin kohtiin, joista ei vielä tiedetä. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi Troin vankeusajasta Mustarinnasta ja hänen vaelluksestaan Valkoisten susien maassa. Mutkien kautta suuntana on Pohjankontu.

Suurimmaksi osaksi kirjan tapahtumat ovat tuttuja trilogian edellisistä osista, mutta niissä tapahtumia on seurattu jonkin toisen hahmon näkökulmasta. Talviverisessä tapahtumat koetaan pelkästään Troin silmin. Aiemmissa osissa hahmon taustaan on lyhyesti viitattu, joten Troista on tullut jopa hiukan salaperäinen hahmo, jonka menneisyyttä ei tunneta. Siksi olikin kirjailijalta hyvä valinta tehdä juuri Troista tämän kirjan päähenkilö. Jos kaikkien muiden hahmojen taustoista tiedetään jo tarpeelliset asiat, niin tietysti päähenkilöksi kannattaa valita se yksi puuttuva palanen, josta ei vielä tiedetä kaikkea.

Talviverinen sijoittuu ajallisesti aivan kirjan alussa aikaan ennen kahden aiemman osan tapahtumia sekä myöhemmin niiden kanssa samaan aikaan. Troin matkan varrella tavataan tuttuja hahmoja, joiden tarinat saavat samalla päätöksensä. Trilogian kahden ensimmäisen osan tapahtumien kannattaa olla aika hyvin mielessä, sillä muuten tästä kirjasta ei välttämättä saa kaikkea irti tai kirja herättää lähinnä ihmetystä. Myyttinen maailmankuva uskomuksineen oli mukavasti vielä tallella ja siihenkin saatiin lisää otetta, kun kirjassa esiteltiin pitkä talvi, joka uudistaisi maailman ja käsite talviverinen tuli paremmin tutuksi.

Pohjakontu -trilogia tuli Talviverisen myötä päätökseensä. Olen todella iloinen siitä, että olen lukenut kirjat. Trilogia on hyvä osoitus siitä, että Suomessakin osataan kirjoittaa hyvää fantasiakirjallisuutta ja vieläpä aikuisille. Oman mututuntumani perusteella väitän, että täällä fantasia mielletään ennen kaikkea lasten ja nuorten kirjallisuudeksi, vaikka asianhan ei tarvitse olla sillä tavalla. Joka tapauksessa voin vilpittömästi suositella koko Pohjankontu -sarjaa fantasian ystäville ja myös niille, jotka eivät lue yleensä fantasiaa.

Pohjankontu-trilogia:
Uniin piirretty polku, 2009
Sudenlapset, 2011
Talviverinen, 2013