Varjojen kaupungit osa 2
Otava, 2010, kovakantinen, 399 sivua
suomentanut Terhi Leskinen
Kun Clary oli nähnyt Instituutin ensimmäisen kerran, se oli näyttänyt ränsistyneeltä kirkolta, jonka katto oli romahtanut ja ovi suljettu tahriintuneilla keltaisilla poliisin nauhoilla. Nyt hänen ei tarvinnut enää keskittyä saadakseen tuon illuusion katoamaan. Hän näki jo kadun toiselta puolelta rakennuksen sellaisena kuin se todellisuudessa oli: huikaisevan korkea goottilainen katedraali, jonka tornit näyttivät puhkaisevan tummansinisen taivaan veitsien tavoin.
(s. 56)
Sarjan ensimmäinen osa, Luukaupunki, piti otteessaan ja olin aika innostunut lukemastani. Siitä olikin luontevaa jatkaa toisen osan pariin. Luukaupunkia kommentoin ennalta-arvattavaksi, mutta Tuhkakaupunki vasta yllättikin. Kirjan takakannessa paljastetaan merkittävä juonenkäänne, joka ainakin omasta mielestäni olisi ollut yllättävä, jos se olisi tullut tekstissä vastaan ilman ennakkotietoa eli jos asiaa ei olisi paljastettu. Mikähän pointti takakannen paljastuksella oli?
Ensimmäisessä osassa Clarylle avautui kokonaan uusi maailma, kun hän sai tietää olevansa varjometsästäjien sukua. Hän oli aina kuvitellut olevansa ainut lapsi ja isäkin oli tietojen mukaan menehtynyt. Nyt hänen äitinsä makaa koomassa sairaalassa, vastikään löytynyttä veljeä, Jacea uhkaa erotus varjometsästäjien parista ja isäksi paljastunut Valentine havittelee toista Muutoksen välinettä hallitakseen demoniarmeijoita. Kaiken lisäksi välit parhaaseen ystävään Simoniin rakoilevat ja pojan muuttuessa vampyyriksi Clary syyttää tapahtuneesta itseään. Katastrofi on lähellä viimeistään siinä vaiheessa, kun joku alkaa murhata New Yorkin alamaailman lapsia, mutta kuka hyötyisi kuolleista yliluonnollisista olennoista?
Luukaupungista tutut hahmot jatkoivat samalla tasolla kuin ensimmäisessä osassa esiintyivät. Hahmoja syvennettiin entisestään paljastamalla heidän taustojaan, ja Simonia lukuunottamatta kukaan ei herättänyt ärsytystä. Ensimmäisessä osassa vielä pienemmissä rooleissa olleet Valentine ja velho Magnus Bane saivat enemmän tilaa tässä kirjassa. Varsinkin häikäilemätön Valentine oli positiivinen lisä hahmojen joukkoon, mutta kyllä myös ainakin 100 vuotta vanha velho sopi mainiosti tuttuun porukkaan. Kirjan aikana vihjailtiin siihen suuntaan, että Clarylla ja Jacella mahdollisesti myös olisi jonkinlaisia erityiskykyjä, jotka tekisivät heistä Varjometsästäjienkin parissa poikkeuksellisia. Saa nähdä mitä on luvassa myöhemmissä osissa, mutta toivon todella, ettei heistä tule mitään kliseisiä maailmankaikkeuden pelastajia, joille yksikään vihollinen ei ole liian paha vastus.
Kuten jo kirjoitinkin, ihmettelen takakannen paljastusta siitä, että Simon muuttuu vampyyriksi. Tuhkakaupunki tarjosi muuten samantyyppisen lukukokemuksen kuin Luukaupunki. Tässä riitti tapahtumia, joista osa oli ennalta-arvattavia, mutta mukana oli myös yllättävämpiä kohtia. Simonin muodonmuutos ilmanmuuta olisi lukeutunut yllättävämpien juonenkäänteiden joukkoon. Ei paljastukselle voi mitään, mutta ainakin omasta puolestani voin sanoa, että kohta olisi herättänyt suuremman reaktion, jos en olisi tiennyt, mitä tulee tapahtumaan. Kaiken kaikkiaan Tuhkakaupunki oli oikein viihdyttävää luettavaa.
Tekisi mieli lainata Lasikaupunki heti tämän osan perään, mutta taidan kuitenkin malttaa mieleni ja lukea ensin jo aiemmin lainaamani kirjat pois alta. Tuhkakaupunki jäi mielenkiintoiseen kohtaan, joten pakkohan sitä on jatkaa sarjan lukemista, jotta saa tietää, kuinka lopulta käy.
Varjojen kaupungit -sarja
Luukaupunki (City of Bones)
Tuhkakaupunki (City of Ashes)
Lasikaupunki (City of Glass)
Langenneiden enkelten kaupunki (City of Fallen Angels)
Kadotettujen sielujen kaupunki (City of Lost Souls)
City of Heavenly Fire
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti