WSOY, 2010, pokkari, 186 sivua
suomentanut Laila Järvinen
suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010
- Odota hetkinen. Minä vain tarkistan, sanoi isä. Hän levitti kartan hiekalle ja katseli keskelle merta merkittyä yksinäistä saarta. Hän oli hyvin vakava. Hän nuuhki pitkän aikaa tuulta ja yritti viritellä paikallisvaistoaan, jota ei ollut käytetty pitkiin aikoihin. Esi-isien ei koskaan tarvinnut huolehtia oikean suunnan löytämisestä, se kävi aivan itsestään. Mutta vaistot tylsistyvät aikaa myöten, ikävä kyllä.
(s. 21)
Eräs ystäväni vinkkasi tämän kirjan luettuaan, että todennäköisesti minä en viihtyisi kirjan parissa. Syinä olivat muun muassa ikävän käskyttävä ja välinpitämätön tapa, jolla Muumipappa kohteli Muumipeikkoa ja kirjan pitkäveteisyys. Tämän takia pohdin melko pitkään, että kannattaako minun lukea kirjaa vai ei. Päätin kuitenkin selvittää, millainen kirja on kyseessä ja muodostaa siitä aivan oman mielipiteen.
Tapahtumat lähtevät liikkeelle siitä, että Muumipappa tuntee itsensä tarpeettomaksi. Kukaan ei näytä tarvitsevan häntä Muumilaaksossa. Kirjan alussa perhe sammuttaa pienen tulipalon ilman pappaa, mutta hän tyrmistyy, kun häntä ei hälytetty paikalle apuun. Perhettä ei tarvitse edes suojella miltään, paitsi Möröltä, mutta Mörköäkin säikähdetään vain kylmyyden, ei vaarallisuuden takia. Muumiperhe päättää muuttaa kaukaiselle majakkasaarella, jossa papalla varmasti riittää tekemistä.
Kaikki ei suju aivan odotusten mukaan, kun muumiperhe matkaa saarelle. He lähtevät purjehtimaan auringonlaskun aikaan, jolloin heidän pitäisi saapua perille majakanvalon loistaessa. Majankanvalo ei kuitenkaan pala, eikä majakanvartijasta näy jälkeäkään. Muumipappa päättää ryhtyä uudeksi majakanvartijaksi, mutta hän joutuu lopulta toteamaan, ettei saa valoa syttymään. Tällä välin muu perhe yrittää keksiä tekemistä saarella, kukin omalla tavallaan. Muumimamma hoitaa puutarhaa ja ryhtyy maalaamaan kukkia seinille koti-ikävän iskiessä. Pikku Myy löytää majaksi sopivan kolon itselleen, karkottaa muurahaisia ja rakentaa hissin majakkaan. Muumipeikko sen sijaan viettää monet yöt rannalla odottaen merihevosia, joskus hänellä on Mörkö seuranaan.
Muumipappa ja meri eroaa selvästi niistä muumikirjoista, jotka olen tähän mennessä lukenut. Tässä on kovin ikävä tunnelma pitkin kirjaa. Majakkasaarella oikein mikään ei ota sujuakseen, itse majakkaakin kuvataan ankeaksi paikaksi. Nimenomaan kuvauksessa keskitytään ankeuteen ja jopa synkkyyteen. Kuvailu antaa majakkasaaresta negatiivisen kuvan paikkana, jossa muumit ovat ulkopuolisia ja tavallaan häiritsevät omaan yksinäisyyteensä tottunutta saarta. Muiden muumikirjojen iloisuuteen verrattuna Muumipappa ja meri vajoaa synkkyyteen ja melankoliaan, mutta samalla se on paljon filosofisempi. Ankeuden lisäksi yksinäisyys nousee esille. Jokainen saarelle matkanneista kokee saarella yksinäisyyttä omalla tavallaan, mutta samalla he oivaltavat jotain tärkeää itsestään.
Muumipapan hahmo on tehty hyvin itsekeskeiseksi. Aivan kuin kaikki pyörisi vain hänen ympärillään ja sitä välinpitämättömyyttä muita kohtaan oli myös selkeästi havaittavissa. Tästä huolimatta kirjan lukeminen oli oivaltavaa ja kirja oli luettava. En ollut missään vaiheessa jättämässä sitä kesken, vaikka ystävän vinkin perusteella ajattelin, ettei se ole ollenkaan minua varten. Tähän vain täytyy suhtautua hyvin eri tavalla kuin muihin muumikirjoihin, jotka ovat paljon positiivisempia. Vaihteeksi oli hyvä lukea oikein filosofinen muumikirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti