Kate Mosse: Krypta

Alkuperäinen teos: Sepulchre (2007)
Otava, 2009, kovakantinen, 685 sivua
suomentanut Katariina Kaila


Jos Léonie olisi osunut tähän paikkaan sattumalta, hän olisi luullut sitä hylätyksi, niin ränsistyneeltä se vaikutti. Hän vilkaisi oikealle ja näki, että aidasta riippui kivinen kilpi, joka oli niin naarmuinen, ettei sanoja kunnolla erottanut. Näytti kuin siinä olisi ollut kynnenjälkiä.
DOMAINE DE LA CADE.
Talo ei näyttänyt toivottavan vieraita tervetulleiksi.
(s. 164)

En enää kunnolla muista, mitä kautta Kate Mossen Krypta on kulkeutunut kirjahyllyyni. Äitini taisi tilata sen kirjakerhosta, minkä jälkeen hän ei lukenutkaan sitä vaan kirja jäi unohduksiin. Nappasin kirjan mukanani omaan hyllyyni, jonne se jäi edelleen unohduksiin. Onneksi osallistuin tänä vuonna pariin lukuhaasteeseen, joiden kannustamana aion lukea hyllystäni sellaisia teoksia, joita en ole lukenut koskaan tai vain kerran. Osallistun Kryptalla Luetaan sateenkaari -haasteeseen, jossa kirja saa kunnian aloittaa kirjallisen sateenkaareni. Eihän tämän selkämys mikään kirkkaanpunainen ole, mutta kuitenkin jokin ruskehtavan ruosteenpunainen, mikä toivottavasti kelpuutetaan mukaan. Osallistun myös I Spy Challenge 2015 -haasteeseen, josta sain Kryptalla suoritettua kohdan 13. Architecture.

Vuonna 1891 nuori pariisilaistyttö, Léonie Vernier, lähtee yhdessä veljensä Anatolen kanssa kylään tätinsä luokse Etelä-Ranskan maaseudulle Rennes-les-Bainsin pikkukaupunkiin. Tädin omistama Domaine de la Caden kartano osoittautuu perillä aivan erilaiseksi kuin mitä Léonie oli kuvitellut. Kartanoon liittyy kummallisia huhupuheita, joita sisar ja veli saavat kuulla jo ennen kuin ovat ehtineet perille asti. Huhutaan että Isolde-tädin edesmennyt aviomies olisi manannut paholaisen esiin kartanon mailla sijaitsevassa kryptassa ja menehtynyt tekonsa tähden. Yhtä kiihkeästi kartanoa koskeviin huhuihin liittyy salaperäinen tarot-korttipakka, joka on kadoksissa. Domaine de la Cadessa Léonie kohtaa salaisuuden toisensa jälkeen, sillä niin hänen veljellään kuin myös Isoldella jotain salattavaa.

Vuosia myöhemmin, vuonna 2007 amerikkalainen Meredith Martin saapuu Ranskaan tekemään taustatutkimusta kirjaansa varten. Meredith kirjoittaa elämäkertaa säveltäjä Claude Debussystä. Nainen päätyy maaseudulle Rennes-les-Bainsiin, jossa Debussyn ensimmäisen vaimon kerrotaan oleskelleen jonkin aikaa. Perillä Etelä-Ranskassa Debussy jää sivuun, kun Meredith ryhtyy ottamaan selvää Ranskan-matkan toisesta syystään, omasta sukutaustastaan. Vihjeenä hänellä on vuonna 1914 otettu mustavalkoinen valokuva nuoresta miehestä sotilasvaatteet päällä ja nuottipaperi, jonka otsikkona lukee Krypta. Domaine de la Caden entisten asukkaiden tarinat heräävät eloon, mutta Meredith ei ole ainoa, joka on kiinnostunut kartanoon liittyvistä huhuista.

Pidin siitä, kuinka ainakin toinen kirjan päähenkilöhahmoista kasvoi kirjan aikana. Alussa Léonie oli vielä lapsellinen 17-vuotias, jolla oli kuitenkin jo nuoren neidon romanttisia haaveita. Tarinan aikana hänestä tuli huolehtivaisempi ja loppua kohden hahmo kypsyi vähitellen. Nykyajan päähenkilöstä Meredithistä on vaikea sanoa, tapahtuiko hänessä samanlaista kehitystä. Mielestäni Meredith oli jo valmiiksi selvästi aikuisempi ja kypsempi hahmo (tietysti, olihan hän aivan toiselta aikakaudelta ja vanhempi kuin Léonie). Isolde jäi hieman Léonien varjoon ”heikompana”, mutta toisaalta hän oli kokenut elämässään kovia, joten suotakoon se selityksenä. Vähän otin nokkiini siitä, kuinka hyvyys tai urhoollisuus ja vastavuoroisesti pahuus korostui hahmojen ulkonäössä. Etenkin menneessä ajassa hyvät hahmot olivat kauniita ja komeita, mutta sen sijaan pahoilla oli rokonarpinen iho tai kavala sairaus. Toisaalta taas tähän oli poikkeuksena Victor Constant, jonka kuvailusta saattoi päätellä, ettei hän ollut täysin vastenmielisen näköinen.

Kirjassa liikutaan kahdella eri aikakaudella ja tapahtumia seurataan kahden naisen näkökulmista. Kerronta-asetelma on siis aivan samanlainen kuin mitä oli eilisen postauksen Tarkoin vartioitu talo -teoksessa. Tietysti sillä erotuksella, että siinä kertojana oli mies. Tarkoin vartioitua taloa lukiessa viihdyin enemmän menneessä ajassa, eikä nykyajasta kertovat osuudet jaksaneet kiinnostaa yhtä paljon. Kryptassa ero aikakausien houkuttelevuuden välillä ei ole yhtä suuri. 1800-luvun tapahtumat ovat kiinnostavia jo historiallisen aspektin takia, mutta myös siitä syystä, että kirjan tapahtumien suurin jännitys tapahtuu sinä aikana. 2000-luvun osuudet eivät kuitenkaan hävinneet paljoa kiinnostavuudessa. Pidin siitä, miten menneisyyden salat alkoivat vähitellen keriytyä auki. Koin että nuorena naislukijana minun oli helpompi samaistua lähes kolmekymppiseen naishahmoon kuin eilisen kirjan vanhaan mieheen.

En muista, olenko lukenut kirjaa, jossa on käsitelty okkultismia. Kryptan myötä kiinnostus tarot-kortteihin heräsi, joten kai tässä täytyy etsiä tietoa niistä. Kirjassa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Huonoihin lasken hahmojen mustavalkoisuuden. Hyviin taas juonenkehittelyn, kirjailija on kyllä onnistunut luomaan uskottavan tarinan, jonka mysteeri selviää lukijalle vähitellen. Olipa hyvä, että sain Kryptan luettua, sillä kirja oli erittäin hyvä lukukokemus. Saman kirjailijan Labyrintti-teos odottaakin jo hyllyssä omaa lukuvuoroaan. Täytyypä vielä todeta, että onpa kirjaa varten nähty vaivannäköä! Sisäkannessa on kivasti kuvat tarot-korteista, jotka on kehitetty ihan tätä teosta varten, samoin Kryptalle on tehty sävellys.

Jäin pohtimaan sitä, ovatko Krypta ja Labyrintti samaa sarjaa? Pidin kirjoja saman kirjailijan itsenäisinä teoksina, mutta joistakin netissä olleista kirjoituksista on tullut ilmi, että kirjat muodostaisivat yhdessä sarjan.