Gummerus, 2012, kovakantinen, 363 sivua
suomentanut Satu Leveelahti
Carolinen katsellessa haaveissaan jokea Issy seisoi edelleen navettarakennuksen edessä. Korkeat puuovet, jotka olivat yhtä harmaat kuin märät lampaat, oli suljettu ruosteisella rautatangolla. Sitä Issy ei kuitenkaan osoittanut. Ovien yläpuolelle oli kiinnitetty maalattu kyltti. Vaikka se oli kulunut ja sään pieksemä, Caroline pystyi silti erottamaan sanat: Baari, grilli ja tanssia.
Tanssia? Täällä? Käsittämätön ajatus.
(s. 22)
Elizabeth Adler on pysynyt lukulistallani jo parin vuoden ajan odottelemassa, milloin tulisi sopiva väli, jossa lukisin jonkin hänen kirjoistaan. En ole aiemmin lukenut Adlerin kirjoja, joten en oikeastaan tiennyt yhtään, minkälainen tarina tulisi vastaan. Aavistelin että Talo maalla olisi perusromanttinen viihdekirja, mutta kirja tarjosikin yllätyksen.
Neljääkymmentä lähestyvä Caroline Evans on jättänyt taakseen ylellisen elämän Singaporessa erottuaan petollisesta miehestään. Caroline päätyy Englantiin 15-vuotias tyttärensä Issyn kanssa. Mukanaan hänellä on vain vähän rahaa, mutta sitäkin enemmän tahtoa saada uusi alku elämälle. Sattuman kautta äiti ja tytär majoittuvat pieneen kyläpubiin Oxfordshiressa. He ystävystyvät pubin omistavan perheen kanssa ja Caroline saa pubista työpaikan. Eräs pubin vakioasiakkaista kenties voisi auttaa särkyneen sydämen paikkailussa… Issylle sopeutuminen ei ole yhtä helppoa, ja niinpä Caroline saa kuulla pilanneensa kaiken. Juuri kun kaikki näyttäisi olevan hyvin, entisen aviomiehen menneisyys palaa kummittelemaan Singaporesta asti.
Kirja kuvaa mielenkiintoisesti äidin ja tyttären välejä hyvin hankalassa tilanteessa. Issy syyttää äitiään vanhempiensa avioerosta ja erityisesti siitä, että äiti raahaa hänet pois tutusta elinympäristöstä Englannin maaseudulle, jota tyttö ei ajattele mitenkään imartelevasti. Erityisen synkästi Issy suhtautuu Taloon maalla eli ränsistyneeseen navettaan, jonka Caroline ostaa hetken mielijohteesta kunnostaakseen sen. Issyn ajatusten myötä palasi välillä omat teini-iän kiukkuilut mieleen. Välillä Issyn mielenilmaukset tuntuivat liioittelulta, mutta pystyin myös asettumaan hänen asemaansa. Maapallon toiselta puolen uuteen paikkaan joutuminen ei taatusti ole helppoa. Caroline piti ihailtavan hyvin langat käsissään, vaikkei hänellä ollut helppo tie kuljettavanaan. Pidin siitä, ettei hahmosta ollut tehty liian täydellistä naista. Hahmossa oli sopivasti rohkeutta tarttua uuteen elämään, mutta myös herkkyyttä surra kaikkea kokemaansa.
Ennen kuin olin nähnyt kirjan takakantta, odotin automaattisesti, että hahmona olisi simpsakka nuori nainen, joka seikkailisi jossain päin maaseutua. Se että päähenkilö olikin lähes neljäkymmentä, siis keski-ikäinen ja että hänellä on jo teini-ikään ehtinyt lapsi, oli positiivinen yllätys. Ainakin niissä viihdekirjoissa, joita olen viime aikoina lukenut, päähenkilöt ovat olleet nuoria aikuisia. Vielä suuremman yllätyksen tarjosi entisen aviomiehen menneisyys, jonka myötä tarina muuttui melkeinpä murhamysteeriksi. Sitä en osannut odottaa.
Talo maalla oli aivan mukava lukukokemus, mutta jokin tästä jäi puuttumaan. Lukemisen jälkeen jälkimaku oli jokseenkin laimea. Ainakin tuli luettua jokin Adlerin teos, ja kansikuva oli kaunis (ja ylipäätänsä houkutteli lainaamaan juuri tämän kirjan). Ehkäpä joskus luen jonkin toisen Adlerin kirjan ja se herättää enemmän tunteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti