William Shakespeare: Kuinka äkäpussi kesytetään

Alkuperäinen teos: The Taming of the Shrew
WSOY, 2007, kovakantinen, 173 sivua
suomentanut Leena Tamminen
viisinäytöksinen näytelmä


Kuulkaa mitä sanon, hyvä herra:
nuorempaa tytärtä, josta te haaveilette,
isä ei päästä kosijoiden saapuville
eikä lupaa häntä kellekään
ennen kuin isosiskonsa on naitettu.
Sitten nuorempi on vapaa, ei ennen.
(s. 73)

Näytelmähaaste on osoittautunut hankalammaksi kuin osasin etukäteen arvata. En voi sanoa tuntevani näytelmiä, joten sopivan materiaalin löytäminen haastetta varten on ollut oikein etsimistä. Turvaudun tällä kertaa helppoon ratkaisuun, Shakespeareen, jonka tuotannosta tiedän sentään jotain.

Varakkaalla Baptista Minolalla on kaksi tytärtä, Katherine ja Bianca, jotka ovat toistensa vastakohdat. Katherine on äkäinen ja suorapuheinen nuori nainen, joka antaa muiden kuulla kunniansa. Bianca sitä vastoin on lempeä. Hänellä riittää kosijoita, kun taas Katherinesta ei ole kukaan kiinnostunut. Tyttöjen isä haluaa vanhemman tyttären päätyvän ensin naimisiin, ennen kuin on nuoremman vuoro avioitua. Petruchio etsii rikasta vaimoa, eikä häntä kiinnosta naisen luonne. Katherine ja Petruchio menevät naimisiin, jolloin kosijat voivat lähestyä Biancaa. Petruchio kesyttää äkäpussista tottelevaisen vaimon.

Teoksessa on kolme eri juonta ja näytelmä näytelmän sisällä. Kehystarinassa eräs lordi haluaa pilailla juopuneen kattilanpaikkaajan kustannuksella. Köyhä puetaan aatelisen vaatteisiin ja hänelle uskotellaan, että elämä kattilanpaikkaajana oli houretta. Kattilanpaikkaajalle esitetään myös näytelmä, joka kertoo kahdesta sisaresta ja heidän avioliittoaikeistaan. Katherinesta kertovassa osuudessa hänet naitetaan veronalaiselle Petruchiolle, joka kesyttää äkäisen vaimonsa. Toinen juoni keskittyy Biancaan, jota kosijat piirittävät. Valepukuisina kukin heistä yrittää herättää Biancan kiinnostuksen.

Teoksen esipuheen on kirjoittanut professori Sirkku Aaltonen. Hän kuvaa kirjoituksessaan erityisesti teatteriohjaajien työtä löytää uusia näkökulmia näytelmään. Sen lisäksi Aaltonen kirjoittaa muun muassa Shakespearen teosten suomentamisesta, niiden merkityksestä suomalaisessa kulttuurissa sekä kääntäjien tekemistä käännösratkaisuista. Oli mielenkiintoista lukea aikaisempien kääntäjien tekemistä ratkaisuista. Esimerkiksi hahmojen nimiä on aikaisemmin kotoutettu. Tässäkin suomennoksessa on eräs hahmo, jonka nimi on kotoisasti Risto, eikä Christopher, kuten alkuperäisessä versiossa.

Kuinka äkäpussi kesytetään oli välillä melko sekavaa luettavaa. Kattilanpaikkaaja oikeastaan unohtuu kehystarinan jälkeen. Useampi hahmo esittää valepukuisena jotakuta toista hahmoa ja nämä, keitä he esittävät, ovat puolestaan pukeutuneet joksikin muuksi hahmoksi. Luvassa on siis paljon valepukuja. Välillä meinasin mennä sekaisin siitä, kuka esittää ja ketä. Äkäpussi on yksi Shakespearen suosituimmista komedioista. Voisi olla ihan hauskaa nähdä tämä joskus teatterissa. Tarina vaikuttaa siltä, että siitä saa hulvattoman esityksen aikaan.