Gösta Knutsson: Pekka Töpöhännän uudet seikkailut

Alkuperäinen teos: Pelle Svanslös på nya äventyr (1940)
Gummerus, 1998, kovakantinen, 126 sivua
suomentanut Terttu Liukko


– Mutta tiedättekö, mikä tällainen kummallinen sinipunainen ja karvainen kukka on? Pirkko kysyi.
– Se on kai jokin lilja, isä tuumi.
– Eipäs olekaan, sanoi äiti. – Se on kangasvuokko eli pulsatilla. Sen muistan kouluajoilta.
Minäpäs tiesin sen, Pekka ajatteli tyytyväisenä itsekseen, tiesin jo ennen kuin toiset, että se on Tilsapulla.
(s. 13)

Viimeviikkoisen Neiti Etsivä -innostuksen lomassa pengoin esiin muitakin vanhoja lapsuudesta tuttuja kirjojani. Näiden kirjojen joukossa oli muutama Pekka Töpöhännän seikkailuista kertova kirja. Niitä luettiin minulle lapsuudessani ääneen, myöhemmin luin Pekka-kirjoja itse lukemaan opittuani, ja pidin kirjoista kovasti. Pekan seikkailujen pariin oli mukava palata pitkän tauon jälkeen.

Pekka Töpöhännän uudet seikkailut koostuu useammasta pienestä tarinasta, jotka eivät kaikki liity toisiinsa. Voisi kai sanoa, että kirja kertoo joistakin sattumuksista Pekan elämässä, mutta suinkaan kaikkea ei paljasteta. Uusissa seikkailuissaan Pekka saa kutsun kissojen kevätjuhliin, tietokilpailuun ja naamiaisiin. Ilkeä Monni yrittää tietysti jokaisella kerralla tehdä Pekan naurunalaiseksi, mutta yleensä asetelma kääntyy päälaelleen, pitkän nenän saakin Monni. Ihmisperheensä kanssa Pekka lähtee maalle kesänviettoon. Siellä perheen Olli-poika ja hänen serkkunsa keksivät leikin, jossa he rantautuvat autiosaarelle. Leikkiin tarvitaan myös laivakissa, jonka rooliin Pekka joutuu.

Jostain muistin sopukoista tarinan juoni ja hahmojen piirteet palautuivat nopeasti mieleen. Kirjat ovat oikea malliesimerkki kiusaamisesta erilaisuuden takia. Pekalla ei ole häntää, minkä takia kissapolo joutuu kestämään ties mitä. Pääkiusaajana on Monni, joka ei jätä sopivaa tilaisuutta käyttämättä. Seuraajansa Pilli ja Pulla myötäilevät kaikessa ihailemaansa Monnia. Muista kissoista Rauha ja Risto antavat usein houkutella itsensä Monnin juoniin mukaan, vaikka pohjimmiltaan he ovat hyväntahtoisia kissoja. Onneksi kissojen tapahtumissa, kuten tietokilpailussa, on paikalla myös reiluja kissoja, jotka eivät salli ilkeyksiä.

Tämän jälkeen täytyy lukea muutkin Pekka-kirjat taas jossain vaiheessa. Pekka on sympaattinen hahmo, joka ei lannistu Monnin ilkeyksistä. Siitä voisi itsekin ottaa mallia, ettei lannistu vastoinkäymisistä. Ehdottoman hyvä puoli on myös se, ettei kiusaaja saa viimeistä sanaa, vaan Monni joutuu ottamaan opikseen.