Disaa hymyilytti. Hän arvasi, että portin takaa löytyisi entisenlainen koti, viihtyisä ja lämmin. Tavarat olisivat tarkoin mietityillä paikoillaan ja jokainen asukas tietäisi asemansa ja omat tehtävänsä. Ei eripuraa, ei kateutta, ei ääneen lausumatonta uhkaa. Vadmalin talo ei muistuttaisi millään tavoin Pyhänkorvaa. Täällä Disa ja Viljami saisivat levätä, laskea suojauksensa ja rentoutua.
(s. 132)
Noin pari vuotta sitten luin Kristiina Vuoren Siipirikko -teoksen. Siitä kirjoittamassani postauksessa vähän lupailin lukevani seuraavan vuoden aikana Disa Hannuntyttären. Disan tarinan lukeminen jäi unohduksiin, mutta palasi mieleeni tämän kesän aikana.
Martti Björninpoika on aina kohdellut vaimoaan Disaa huonosti. Erään kerran heidän poikansa Viljami nousee isäänsä vastaan. Sen seurauksena Disa ja Viljami joutuvat pakenemaan kotitilaltaan, sillä isänsurma on vakava rikos. Martin sukulaiset haluavat laittaa kummankin maksamaan miehen kuolemasta. Äiti ja poika soluttautuvat pyhiinvaeltajien joukkoon, jonka turvin he aikovat päästä Turkuun anomaan turvaa. Matka Turkuun taittuu loppujen lopuksi komean laivuri Sebastian Tarsin kyydissä. Perillä Disa herättää nuoren linnanherran huomion. Sen avulla hän saa suojaa ja arvostetun aseman Turun linnassa. Linnanherran huomion sijasta Disa huomaa kaipaavansa salaperäistä laivuria.
Siipirikon postauksessa olin näköjään huomauttanut siitä, kuinka Selja ja esikoisteoksen Eira muistuttivat huomattavasti toisiaan. Disa poikkeaa selvästi Vuoren kahden aikaisemman kirjan päähenkilöistä. Disa on leski, joka on menettänyt usean lapsen. Syntyneistä lapsista ainoastaan Viljami on enää elossa. Kahden aikaisemman päähenkilön tapaan Disa ei ole mikään hoikka tyttö, vaan hänellä on aikuisen naisen muotoja. Disa on myös luonteeltaan erilainen. Vuodet aviomiehen kuritettavana ovat tehneet hänestä hyvin alistuvan naisen, joka näkee ainoana ratkaisuna pakenemisen omien puolien pitämisen sijasta. Tarinan edetessä Disa saa onneksi lisää rohkeutta, vapautta ja sananvaltaa, mutta kokonaan hän ei tunnu pääsevän eroon alistuvaisuudestaan.
Kirja eroaa lajityyppinsä edustajista siinä mielessä, että yleensä kisaillaan nimenomaan nuoren neidon huomiosta. Tässä leskirouvan huomiota hakevat kaksi hyvin erilaista miestä. Knut Bonpoika on nuoresta iästään huolimatta linnanherra. Laivuri Sebastian Tarsi pukeutuu hienosti ja käyttäytyy kuin mikäkin naistenmies, mutta miehellä on omat salaisuutensa, joita hän ei hevillä paljasta. Tarinan kannalta kaikkein tärkein sivuhahmo on kuitenkin Disan poika Viljami. Hänen tekonsa takia äiti ja poika joutuvat pakenemaan kiireellä omasta kodistaan. Odotin että Viljamilla olisi suurempi rooli tarinassa. Valitettavasti hän jäi unohduksiin. Oikeastaan yhdessä vaiheessa tuntui melkein siltä, että Disa olisi helpottunut, kun sai jätettyä pojan kirkon suojiin ja sen myötä omaa aikaa.
Tarinassa seikkailee niin oikeita historiallisia hahmoja kuin myös fiktiivisiä hahmoja. Jälkisanoissa Kristiina Vuori avaa tarkemmin parin oikean hahmon elämänvaiheita, mutta heidän tuntemisensa ei mielestäni ollut tarpeellista kirjaa lukiessa. Vuori on selvästi perehtynyt huolella taustoihin. Tarinan historiallinen konteksti on oikein uskottava. Tietoa historiallisista tapahtumista ja tavoista tulee paljon tarinan aikana, mutta mielestäni Vuoren tyyli ei ole mitenkään tylsä tai tietoa tuputtava. Kirjan loppuun on koottu sanasto, josta voi tarkistaa, mitä tarinan aikakaudella käytetyt ilmaisut tarkoittavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti